Villi-Joikhu Laulava Lojaali Leidi

Nimi: Halla
Syntynyt: 13.11.2017
Sukupuoli: narttu
Väri: Kermanvärinen
Koko: Keskikokoinen
Lonkat: A/A
Silmät: Terveet 
Polvet: Terveet 0/0

Luonne: Halla on sijoitusnarttuni , joka asuu toisen koiran kaverina Tammisaaressa. Halla on vilkas , reipas ja sopeutuvainen. Ei säikky , tulihan jo ensimmäinen UusiVuosikin koettua. Laumassa ei ollut päällepäsmäri, herkkyyttäkin luonteesta löytyy , mutta puolensa pitävä ja kuitenkin sitä omaa luonnettakin löytyy. Osaa olla myös jääräpäinenkin. Leikkisä ja rakastettava. Sosiaalinen ja ihmisläheinen. Eritysipiirteenä jo pentuna vesikupissa uiminen. Tykkää vedestä ja saa nähdä haluaako isona ryhtyä uintiharrasteeseen. Housun lahkeessa ja sukissa roikkuminen oli myös mielipuuhaa. Pentuna ei kovin äänekäs. Hellyttävä perässä töpöttäjä. Kylki kyljessä nukkuja. Katsotaan mitä hänestä aikuisena kasvaa. Halla on ollut hoidossa minulla ja aivan sopuisa koiruli, pitää puolensa mutta ei aiheuta laumassa mitään hämminkiä. Tottelevainen , edelleen perässä töpöttäjä. Tykkää olla kovalla pakkasella ulkona ja tykkää uimisesta. Pakkasta ei pelkää , kun on kovin paksu turkki. Palautuu asioista tosi nopeasti ja on iloinen ja energinen koira. Virtaa riittää vaikka muille jakaa. Hyvin matkustaa autossa , suorastaan hyppää kyytiin. Ei ole kovin haukkuvainen, vain ns. tarvittaessa. Muuta ääntä kyllä tulee. Halla on erinomainen rauhallinen emätyyppi.

Harrastukset: Halla on uinti koira, harrastaa uimista. Se on kovin ihanaa Hallan mielestä. 

Saavutukset: Asikkala katselmus 5.5.18 pentu lk. /5.

Arvosteluita: Katselmus Asikkala 5.5.2018 Narttu pennut Loppukehä sij. 5. Tuomari Henna Lähevirta ” 6kk vanha. Kaunis pää ja ilme. Edestä ja sivulta liikkeet ok, takaa hieman ahdas. Kulmaukset ok. Rauhallinen, tosi mukava luonne. Tasapainoinen olemus. Purenta ok. ” 

Terveys: Pompen taudin osalta terve polveutumisen perusteella. Dm kantajuus mahdollinen kun mamma Salla on kantaja. Testattu sekä Dm ,että Pra-prcd. Tässä vaiheessa vastaus vielä uupuu. Pra-prcd terve , DM -terve myöskin. Pra-IFT-122 geenitestattu ja on terve. Kyynärät tutkittu terveet 0/0. Ei hammaspuutoksia. Nuorena oli silmätulehdus kierre joka meni sittemmin ohi ja kyseessä oli ns. nuoruudenaikainen silmätulehdus. Muuten ei mitään ole ollut ja on ollut terveenä.

Jälkeläiset: Hallalla on 2 pentuetta v. 2020 ja 2021. Toisessa 6 pentua toisessa 7 pentua. Ensimmäisessä pentueessa yhdellä pennulla oli polvilumpion luxaatio molemmissa polvissa. Se operoitiin ja koira voi hyvin. Yhdellä pennulla on todettu epilepsia. On lääkitys ja sen avulla koira on voinut hyvin. Tästä pentueesta ei käytetty tytärtä joka oli sijoitusnarttuni. Muuten pentuset on olleet terveinä ja hampaat on ok samoin purennat ja kivesvikaisuutta ei ole. Tästä pentueesta on kastroitu yksi uros. Toinen pentue s. v. 21 jossa siis 7 pentua. Pevisa tutkittuja on pentueesta 6. Hyvin tuloksin. Yhdellä uroksella on silmässä merkityksetön kaihi joka ei estä jatkokäyttöä. Kivesvikaisia on 2 urosta. Molemmat kastroitu. Kahdella puuttuu välihammas. Purennat ok. Muilla hampaat ovat ok.

Sisarukset: Sisarukset ovat olleet terveitä. Kivespuutoksia ei ole , hampaat ok. Yksi uros on jatkanut sukua kahden pentueen verran.