Nimi: Elle
Syntynyt: 16.6.2021
Sukupuoli: narttu
Väri: Kermanvärinen
Koko: Keskikokoinen
Lonkat: A/A
Silmät: Terveet
Polvet: 0/0
Luonne: Elle on sijoitusnarttuni, joka asuu Kirkkonummella lapsiperheessä. Elle on luonteeltaan kahdenlainen, toisaalta hänen herkkä puoli ja pehmeä puoli ja toisaalta hän on reipas ja vilkas ei jääräpäinen. Pentulaumassa sopuisa ja kimpassa toimiva, ei sekaantunut mihinkään nahinaan. Iloinen ja vikkelä. Arkaili pentuna uusia juttuja mm. uusia alustoja kun käytiin ensimmäisiä kertoja pihalla, mutta Elle itsekin tuumi että harjoitus tekee mestarin ja sitten ei ollut mitään ongelmaa. Oppivainen. Hellyydenkipeä ja kontaktia ottava. Antaa kuitenkin periksi vaikka ilmaisee omaa tahtoa. Energinen ja touhukas, utelias ruokaperso. Hyvin ohjattavissa namipalkalla. Hampaiden käyttö tavanomaista. Avoin ulospäin suuntautuva persoona. Hurmaava neitokainen, ottaa asiat rauhallisesti. Signaalit kohdillaan. Ajoittain löytyi hiukan ujouttakin.
Elle on ollut meillä yökylässä kuten kaikki sijoitus narttuni vuorollaan. Elle on hyvin kiltti, solahti laumaan kuin olisi aina ollut täällä. Toimeentuleva, ei hötkyile tai aristele asioita. Erittäin sanoisinko helppo koira. Aivan ihana luonne.
Harrastukset:
Saavutukset:
Arvosteluita: Katselmus Helsinki Tuomarinkartano 10.9.22 Juniori nartut, Tuomari: Anu Ylimaa. ” Vajaa 1,5vuotias kermanvärinen siro narttu. Kauniiksi kehittyvä pää, kapea rintakehä, välttävä etuosa, riittävät takakulmaukset. Hieman ulkokierteiset takajalat. Hyvä alaleuka. Hyvä selkälinja , rauhallinen esiintyjä. ”
Terveys: Pompen, Pra-prcd:n ja DM:n osalta terve polveutumisen perusteella. Testaustarvetta ei siis ole. IFT122-PRA testattu on kantaja. Sydän ok ei sivuääniä.
Kyynärät 0/0. Selkä: VA0 , LTV0. Elle on ollut terve, lääkärikäyntejä ei ole ollut.
Jälkeläiset: Ei vielä ole.
Sisarukset: Ellellä on sisaruksia 4. Pentue on nuori joten vielä on aikaista sanoa tästäkään mitään. Ellen itsensä lisäksi pentueesta on tutkittu pevisassa 3 sisarusta hyvin tuloksin. Hampaat ok samoin purennat. Kivespuutoksia ei ole. Ovat olleet terveitä ja yksi veli on jatkanut sukua pentueen verran.