RONJAN JA AMAKSEN PENNUT SYNTYIVÄT 20.5.2014

Ronjan lämpö ei laskenut lainkaan ja oireetkin olivat epämääräisiä, mietin onko tässä joku avautuminen käynnissä vai ei. Mutta varmuudeksi vetäisin patjan eteiseen Ronjan viereen ja ajattelin, että herään jos jotain on tapahtuakseen. Näin kävikin puolilta öin heräsin kun Ronja ähkäisi ja vedet tulivat siinä samassa lattialle. Ei kun kipin kapin pentulaatikkoon ja näin lähti synnytys käyntiin. Heti alussa näki, että synnytys supistukset eivät niin huippuja olleet ,mutta Ronja työnsi kaksi pentua kuitenkin ihan hyvin ulos. Kaksi tyttöä peränjälkeen kauniita tummia tuli mieleen HIENOHELMA, pennut ovat aina ihania hellittäviä ja niin sai nimensä HELLITTÄVÄ HIPPU,mutta  sen jälkeen hiipui. Kului melkein pari tuntia eikä mitään tapahtunut. Tästä alkoi HÄSSÄKKÄ ,Soitto eläinlääkäriin ja menoksi keskellä yötä , Seppo herätettiin pöpperöisenä kuskiksi , tavarat kassiin ja pennut koriin kera Ronjan. Lääkäri totesi saman kuin minäkin, jotain supistuksia tuli mutta heikkoja. Lääkitys ja niin saatiin yksi poika syntymään, arvelin, että leikkaus tulee eteen ja eihän tässä enää auttanut kuin HURTTI HUUMORI, leikkaus valmistelut ja niin lääkäri auttoi loputkin kolme maailmaan. Kaikki meni hyvin ja sitten tulikin kaiken keskeltä kiitos ja HUISIHALAUS, jännitys oli kova ja kun katsoin pentuja ja miten ne melkein tulivat korin reunojen yli , mönkivät vilkkaasti , eivät näytä OI-pennuilta joten sitten lopuksi HELPOTUKSEN HUOKAUS. Näistä tuntemuksistani lähtivät pentujen nimet. Tämän tulen muistamaan aina. Nyt Ronja hoitaa ja toipuu leikkauksesta, pennut ovat virkeitä. Pennut luovutetaan alk. 8.7.14 sirutettuina , lääkärin tarkastamina ja rakkautta saaneina. Kaikki Ronjan pennut ovat varattuja. Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen viikon kuluttua ja sitten näet kuka on kuka. 

Ronjan pennut 8t vanhat. 

Ronjan pennut 1vk ikäisenä >>>
Ronjan pennut 2vk ikäisenä >>>
Ronjan pennut 3vk ikäisenä >>>
Ronjan pennut 4vk ikäisenä >>>
Ronjan pennut 5vk ikäisenä >>>
Ronjan pennut 6vk ikäisenä >>>
Ronjan pennut 7vk ikäisenä >>>