Sellan lämpö oli laskenut ja odotimme Tiinan kanssa synnytyksen käynnistymistä. Sitten yöllä rupesikin tapahtumaan, supistukset tulivat hyvin , Sella oli rauhallinen kuin viilipytty. Supistuksia tuli, mutta pentua ei kuulunut. Sitten tuli luova tauko, joka tietysti rupesi huolestuttamaan ja sai minut soittamaan eläinlääkärille. Ensi toimiksi Sellaa juoksutettiin ja autettiin supistuksia , jotka sitten palasivat hyvinä ja kunnollisina, aikaa vain oli kulunut useampi tunti. Sitten näkyy pentu ja autan kookkaan pennun ulos, jolla onkin sitten istukka kiertynyt aivan ympäri. Tämä oli syy tähän panttaukseen, onneksi ei istukka ollut kaulan ympärillä, siinä olisi ollut ainekset huonoon lopputulokseen. Pentu oli hengissä ja silloin pääsi syvä huokaus ja helpotus ja sanoin ,että LUOJAN KIITOS, heti perään tuli toinen pentu. Kun röntgeniä ottanut lääkäri oli sanonut pentuja olevan kolme, niin jäimme odottamaan. Supistukset loppuivat ja niin oli pakko lähteä lääkäriin tarkistamaan asia varmuudeksi. Lääkäri totesi , että pentuja on vain nämä kaksi ja sanoi ,että luojan kiitos niin , koska muuten olisi pitänyt leikata, johon kommenttini , että LUOJAN LYKKY, että näin on eikä sellaista tarvetta ole. Niin, siinähän nuo pentusten nimet tulivatkin taas tästä tapahtumasta, kun siinä synnytyksen kuluessa muistelin Sellan emän tarinaa ja Sellan syntymää, jos siinä olisi käynyt huonosti ei olisi myöskään Sella mammaa. Joten tämä Luojan kiitos tuli nyt monesta suusta kun se tuli lääkäriltäkin.
Pentuja on siis kaksi , uros ja narttu. Pentujen luovutus on 20.11.16 , jolloin he ovat sirutettuja , lääkärin tarkastamia ja kaikella tavalla hellittyjä , lellittyjä niin minun kuin Sellan taholta. Pennut ovat varattuja. Viikkokuvat tulevat entiseen tapaan tähän uutiseen , ja silloin selviää kumpi on kumpi nimeltään. Kiitokset Tiinalle isosta avusta. PENTUEESTA ON VAPAANA UROS LUOJAN LYKKY. KAIKKI PENNUT OVAT NYT VARATTUJA. LUOJAN LYKKY LÖYSI OMAT IHMISENSÄ.

Kuvassa Sella ja pentuset vajaa 1vrk:n vanhoina.
Sellan pennut 1vk ikäisenä >>>
Sellan pennut 2vk ikäisenä >>>
Sellan pennut 3vk ikäisenä >>>
Sellan pennut 4vk ikäisenä >>>
Sellan pennut 5vk ikäisenä >>>
Sellan pennut 6vk ikäisenä >>>
Sellan pennut 7vk ikäisenä >>>