Diia, Villi-Joikhu Diivan , pentu syntyi Lauantaina myöhään illalla. Ultrassa oli jo aikaisemmin näkynyt pentuja ja poistumassa olevia sikiöitä ja pentuluvuksi jäi 3. Sen mukaan on eletty enkä sitten käyttänyt Diiaa röntgenissä ennen synnytystä. Olisi pitänyt kuitenkin , jotta tähän olisi voinut varautua . Kaikki muut olivat poistuneet eli abortoituneet paitsi yksi pentu . Diian lämmön laskettua pe -la välisenä yönä odoteltiin . Lauantaina klo 17 tuli pentuvesi. Kaikki näytti normille , mutta mitään supistuksia ei kuulunut . Olin yhteydessä lääkäriin ja käskettiin odotella . Kokemus kertoi ,että en odottele vaan lähdettiin matkaan ja ei turhaan , ultra ja tutkimus kertoi ,että oli yksi pentu ja kuollut pentu tai jotain epämääräistä. Yritettiin käynnistää oksitosiinilla vailla mitään vastetta. Päätös sectiosta syntyi nopeasti . sillä en halunnut enää odotella ja menettää pentua tai pentuja . Näin tehtiin ja tulos oli vain yksi pentu poika, kerman värinen. Muita ei ollut . Kaiken jälkeen pentu sai nimekseen URHEA SELVIYTYJÄ. Miksi näin kävi on varmaan monta vastausta , mutta mikä on oikea jää arvoitukseksi. Nyt mamma Diia keskittyy poikaansa ja molemmat voivat hyvin. Toivon ,että mitään takapakkia ei tule. Viikkokuvat pojasta tulevat tähän uutiseen. Pentu on rakastettu ja saa kaiken huomion, luovutus pennulla on alk. 9.12.17. Mitään pennun perheestä ja kodista en ole vielä ratkaissut , sillä toivon , että se olisi jatkossa käytettävissä , jos on kaikki kohdallaan . Jos asia kiinnostaa niin ota yhteyttä niin keskustellaan asiasta. PENTU ON NYT VARATTU.


Diia mamma ja pentu vajaa 1vrk vanhana.
Diian pentu 1vk ikäisenä >>>
Diian pentu 2vk ikäisenä >>>
Diian pentu 3vk ikäisenä >>>
Diian pentu 4vk ikäisenä >>>
Diian pentu 5vk ikäisenä >>>
Diian pentu 6vk ikäisenä >>>
Diian pentu 7vk ikäisenä >>>