Katselmus on minulle traditio, johon menen jos vain pääsen ja ilmoitan koiriani sinne milloin enemmän ja milloin vähemmän. Hamina ei kovin kaukana ollut, joten päätin lähteä vaikka kotona oli pentuja. Ajettiin molempina päivinä aamulla sinne ja iltapäivällä/ illalla takaisin. Kiitos erityisesti koirien hoitajille , joita olikin sitten monta. Aune, Joanna ja Niina. Kantavana oleva Peppikin oli liittynyt joukkoon. Säätietoja seuraillen olinkin ilahtunut kun oli luvattu aivan mahtavaa ilmaa vaikka on jo Syyskuu. Aurinkoista ja lämmintä. Lauantaina lähdettiin matkaan, Seppo oli kuski ja minä Disan Villi-Joikhu Kolmas Kerta Toden Sanoo sekä tyttärensä Dilan Villi-Joikhu Tähden Kaunis Kimallus mukana ajo kohti Haminan Bastionia. Olin ilmoitellut myös sijoitusnarttujani, jotka tulivat sitten omalla kyydillä paikalle.
Paikka Haminan Bastioni oli aivan loistava mukava paikka pitää Katselmus. Se oli katettu ja varjoisa ja viileäkin ja jos olisi ollut sadekeli olisi se pitänyt veden ja suojannut kehät. Kiitos vain paikan valinneille. Vanha paikka myös huokui tunnelmaa. Parkkipaikkoja oli runsaasti, joten ei tarvinnut jännittää, että minne auto laitetaan. Matka parkkipaikalta oli kätevän lyhyt itse paikalle. Lauantaina oli vuorossa perinteisesti pennut , juniorit ja nuoret koirat. Urokset ensin ja iltapäivällä nartut. Disa lähti mukaan kun ilmoitin sen kauneinpaan häntään ihan vain harjoituksen ajatuksella ja hyvin meni esiintyminen , vaikka häntä titteli jäi saamatta.
Lauantaina oli narttu pennuissa sij.koirani Villi-Joikhu Tahtipuikko, juniori nartuissa kasvattini Villi-Joikhu Onnen Olemassaolo, Villi-Joikhu Karusellin Karkelo, sekä kaksi sijoitusnarttuani Villi-Joikhut Onnen Oikea Aika sekä Kitkaton Kotiapu. Nuorissa nartuissa Dila Villi-Joikhu Tähden Kaunis Kimallus. Uroksien puolella ei Villi-Joikhu edustusta ollut.
Tämä Lauantai päivä oli aivan uskomaton , en osannut odottaa näin suurta menestystä sillä heti narttu pennuissa Villi-Joikhu Tahtipuikko , Misty oli loppukehän 2:n , siitä sitten jatkoivat juoniori nartut ja loppukehän Joikhu edustus olikin sitten uskomaton juttu , sillä neljä ensimmäistä oli Joikhuja. Juniori narttujen loppukehässä ensimmäinen Villi-Joikhu Onnen Olemassaolo kasvattini , toinen Villi-Joikhu Karusellin Karkelo kasvattini ja kolmantena Villi-Joikhu Onnen Oikea Aika sij.narttuni ja neljäntenä sij.narttuni Villi-Joikhu Kitkaton Kotiapu. Paljon Onnea kaikille sekä pentu että juniori luokan sijoittuneille.
Sen jälkeen Nuoret nartut jossa oli Dila. Kehässä oli 9 koiraa joista Dila ainoa Joikhu. Esiintyi hyvin, no on harjoiteltukin. Dila Villi-Joikhu Tähden Kaunis Kimallus vei sitten luokan voiton ja oli ykkönen. Tämä kruunasi päivän.
Arvostelut oli hyviä ja luonteista sen verran ,että kaikki olivat reippaita ja hyvin käyttäytyviä nuoria koiria. Siitä olen aina hyvin iloinen. Tästä oli hyvä päättää päivä ja jatkaa sitten seuraavana päivänä.
Sunnuntaina jälleen aamulla ajettiin paikalle hienossa kesä säässä vai pitääkö sanoa syys säässä. Päivä oli edellisen kaltainen. Avo uroksissa oli kolme kasvattiani . Avo 1 uroksissa oli Villi-Joikhu Komea Kesäaamun Kajo , joka esiintyi hyvin mutta hiukan arasteli jossain vaiheessa tuomaria ja niin loppukehään meno jäi siihen. Villi-Joikhu Leppoisa Liehittelijä esiintyi vauhdikkaasti ja sai paikan loppukehään. Hän sitten sijoittui loppukehän toiseksi. Avo 2 uroksissa oli kasvattini Villi-Joikhu Riittävä Refleksi, joka ei sijoittunut loppukehään.
Narttujen kohdalla Avo 1 nartuissa oli Villi-Joikhut Kullankallis joka hiukan myös arasteli tuomaria ja niin loppukehän paikka meni siihen. Villi-Joikhu Kultapala sen sijaan sai loppukehä paikan ja sijoittui lopulta kolmanneksi. Avo 2 nartuissa Disa Villi-Joikhu Kolmas Kerta Toden Sanoo sai loppukehä paikan ja sijoittui kolmanneksi . Narttujen kehissä oli huomattavasti enemmän osallistujia kuin urosten puolella. Disan kehässäkin oli 17 koiraa , yksi oli poissa. Todella voi olla onnellinen ja tyytyväinen molempiin päiviin sijoituksia tuli useita ja kiitos kaikille kasvattieni ja sijoitusperheiden perheille kun tulitte paikalle. Ohessa kuvasatoa molemmista päivistä ja sijoitusnarttujeni arvostelun voit lukea heidän omilta sivuiltaan. Toivottavasti myös ensivuonna tavataan Katselmuksessa. Paljon Onnea kaikille. Ja iso Kiitos isolla K:lla.
Disa Villi-Joikhu Kolmas Kerta Toden Sanoo ja tyttärensä Villi-Joikhu Tähden Kaunis Kimallus pitää taukoa.
Villi-Joikhu Tomera Taivaltaja Tove joka toimitti tälläkertaa turisti koiran virkaa.
Villi-Joikhu Tahtipuikko.
Villi-Joikhu Tahtipuikko , pentu luokan loppukehä ja sij.2. Arvostelu löytyy Mistyn omalta sivulta.
Villi-Joikhu Onnen Olemassaolo kehässä. Juniori nartut loppukehä sij. 1
Villi-Joikhu Onnen Olemassaolo loppukehä sij. 1 Arvostelu: ” 1v2kk vanha, hyvä purenta ja hampaisto. Valpas ilme, pystyt korvat ja iloinen ja ystävällinen. Korkeuttaan hieman pidempi, hyvin kulmautunut liikkuu vaivattomasti, takapotkua voisi olla enemmän. Hyvä tuuhea turkki. Liikkeessä kippura häntä. ” Tuomari Sophie Lindström.
Villi-Joikhu Karusellin Karkelo .
Villi-Joikhu Karusellin Karkelo Juniori nartut loppukehä sij. 2 Arvostelu: ” Hyvä purenta ja hampaat, korkeuttaan pidempi, tasapainoisesti kulmautunut, hyvälaatuinen turkki, valpas ilme, pystyt korvat ja liikkuu hyvin edestä, aavistuksen kinner ahtaasti sujuva sivuliike. Rauhallinen käytös. ” Tuomari Sophie Lindström.
Villi-Joikhu Onnen Oikea Aika.
Villi-Joikhu Onnen Oikea Aika kehässä.
Villi-Joikhu Onnen Oikea Aika , Juniori nartut loppukehä sijoitus 3. Arvostelu löytyy hänen omalta sivultaan.
Villi-Joikhu Kitkaton Kotiapu kehässä.
Villi-Joikhu Kitkaton Kotiapu juniori nartut loppukehä sij. 4. Arvostelun voit lukea hänen omalta sivultaan.
Villi-Joikhu Tähden Kaunis Kimallus , Nuoret nartut loppukehä sij. 1. Arvostelu löytyy hänen omalta sivuiltaan.
Juniori narttujen nelikkö, vasemmalta voittaja Villi-Joikhu Onnen Olemassaolo, toinen Villi-Joikhu Karusellin Karkelo, kolmas Villi-Joikhu Onnen Oikea Aika ja neljäs Villi-Joikhu Kitkaton Kotiapu. Paljon onnea kaikille.
Villi-Joikhu porukkaa, vasemmalta Villi-Joikhut Tahtipuikko, Onnen Olemassaolo, Onnea Oikea Aika, Kitkaton Kotiapu, Karusellin Karkelo, Tähden Kaunis Kimallus ja Tomera Taivaltaja.
Yleistä kehänäkymää.
Sunnuntai 8.9.2024
Villi-Joikhu Komea Kesäaamun Kajo. Kehässä. Avo 1 urokset. Ei loppukehä paikkaa. Arvostelu: ”Mittasuhteiltaan sopiva, kapea rintainen nuori. Hyvät kulmaukset. Pää saa vielä vahvistua. Taittokorvat. Purenta ok. Pehmeähkö runsas turkki. Suorat liikkeet. Toivoisin aavistuksen pidempää askelta. Esiintyy tänään arastellen. ” Tuomari Ada Heinonen.
Villi-Joikhu Riittävä Refleksi, Avo 2 urokset. Ei loppukehäpaikkaa. Arvostelu: ”Hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula. Hyvä rintakehän tilavuus. Hyvä lanneosa. Raajaluusto voisi olla hieman vahvempaa. Hyvä häntä. Tasapainoiset kulmaukset. Erinomainen karvanlaatu. Liikkuu ahtaasti takaa, hyvin edestä. Erinomaiset sivuliikkeet. Ystävällinen käytös. ” Tuomari Marjo Berg.
Villi-Joikhu Leppoisa Liehittelijä Avo 1 urokset. Loppukehä sijoitus 2. Arvostelu: ” Mittasuhteiltaan erinomainen. Hyvä raajaluusto. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä rintakehä. Komea uroksen pää. Terhakkaat korvat. Purenta ok. Erinomainen karvan laatu. Hyvä häntä. Hieman kapea takaliike, Sivuliike erittäin hyvä. Hurmaava vallaton luonne. ” Tuomari Ada Heinonen.
Villi-Joikhu sisarukset Joikhut Komea Kesäaamun Kajo vasemmalta Kullankallis ja Kultapala.
Villi-Joikhu Kullankallis, Avo1 nartut ei loppukehäpaikkaa, Arvostelu: ” Mittasuhteiltaan hyvä. Ihan pekti narttu. Kaunis pää ja runsas pitkä karva. Tasapainoiset kulmaukset. Purenta ok. Ei malta ravata. Käsittely jää arkuuden vuoksi puutteelliseksi, Kaunis koira.” Tuomari Ada Heinonen.
Villi-Joikhu Kultapala Avo1 nartut loppukehä sijoitus 3. Arvostelun voit lukea hänen omalta sivultaan.
Villi-Joikhu Kolmas Kerta Toden Sanoo, Avo nartut 2 loppukehä ja sijoitus 3. Arvostelun voit lukea hänen omalta sivultaan.
Villi-Joikhu Kolmas Kerta Toden Sanoo Disa.
Villi-Joikhu Komea Kesäaamun Kajo. Katselmusterveisiä. Kuva: Marita Himanka
Villi-Joikhu Kitkaton Kotiapu , katselmusterveisiä. Kuva: Johanna Hamara.