Katselmus 2004

Matkasimme Ouluun katselmukseen 23.4 perjantaina ja katselmuspäivät olivat lauantai sekä sunnuntai. Matka meni mukavasti neljän koiran kanssa. Katselmus oli jälleen hauska ja mukava tapahtuma. minulle se on jo traditio, kun olen mukana joka vuosi. Ilmat olivat mukavat vaikkakin lauantaina aamulla herätessä oli satanut lunta, mutta se suli auringonpaisteessa jo sunnuntaiksi pois.

Lauantaina 24.4 oli agility, toko ja pentu-juniori luokat. Dibi, Villi-Joikhu Huisku osallistui tokoon eli tottelevaisuuskokeeseen, joka suoritettiin alo-luokan liikkeillä. Yhtään ykköstulosta ei tullut. Dibin suoritus ei ollut päätä huimaava, mutta ylsi 115.5 pisteellä 4:een sijaan. Kilpailijoita oli kaikkiaan 7:n. Päivä ei siis ollut Dibin, mutta yritys hyvä kymmenen.

Agilityssä kilpailemattomien luokkaan olin ilmoittanut kolme koiraa, Dibin, Dinan ja Donnan. Dibi ja Dina eivät olleet harjoitelleet niin paljon kuin Donna, mutta oli hauska osallistua ja katsoa miten koira kisatilanteessa toimii. Kepit radalla yllättivät kun niitä ei yleensä ole kilpailemattomien luokassa. Dibille ja Dinalle niitä ei ollut opetettu lainkaan. No, ei kun radalle. Dibi selvitti radan huonosti, kun ei ollut sen päivä. Seppo, mieheni oli kiinnostavampi ja Dibi lähtikin kaksi kertaa radalta tuumien että nyt riitti. Jatkettiin kuitenkin rata loppuun asti. Dibin sijoitus oli 9:s. Dina selvitti radan kunnialla, muutamalla virheellä ja kepitkin menivät aivan ensi kertaa läpi ihan hyvin. Dina oli kisassa 6:s ja paransi viimevuotista suoritusta. Dina suoritti esteetkin monesta eri suunnasta, joten nyt kaikki meni ihan oikeinpäin. Donna, lähes 11 vuotias vanha rouva näytti muille miten mennään ja suoritti rutiinilla radan, jossa oli kuitenkin 17 estettä. Vauhtiakin riitti ja sijoitus oli hienosti kisan toinen. Voin olla siis tyytyväinen koirieni suorituksiin.

Pentuluokassa Villi-Joikhu Pusumaakari ei sijoittunut tällä kertaa, eikä myöskään hänen siskonsa Primadonna, joka myös oli paikalla.

Donna ja Agilityä

Sunnuntaina 25.4 oli jälleen vuoden kaunein häntä kisa, jonka voitti upealla hännänkannolla Villi-Joikhu Nuusku, jonka omistaja on Anne-Mari Nisula kokkolasta. Nuusku kantoikin häntäänsä iloisen vilkkaasti heiluttaen. Häntää oli tuomaroimassa Simpauttajastakin tuttu näyttelijä, Ahti Kuoppala.

Sunnuntain kehissä eivät sijoittuneet vet.luokassa Donna, eikä Doora. Dina oli avo-luokassa ja samoin Dibi. Tämä oli sitten Dibin päivä kun avo-nartuissa Dibi saavutti kolmannen sijan.

Tässä Dibin arvostelu: Hyvätyyppinen, keskikokoinen riittävä luusto. Hyvät mittasuhteet. Liikkuu ahtaasti takaa hyvin edestä. Kulmaukset riittävät. Hieman lyhyt taka-askel. Hyvä pää, ilme ja luonne.

Nuusku ja kaunein häntä

Nuusku kaunein häntä kilpailun voittaja

Dibi ja ruusukkeet

Dibi katselmus 2004 ruusukkeineen

Mukava muisto jäi taas tästäkin Katselmuksesta ja ensi vuonna uudestaan uusin kujein mukaan katselmukseen.