Deisin pentujen syntymä antoi odottaa itseään, kun lämmön laskusta joka ei ihan tavanomainen ollut kuten viimeksi , ei voinut päätellä milloin avautumisvaihe oli alkanut. Lääkärin tsekkauksessa myös käytiin aamulla. Pentujen liikkeet tuntuivat ,mutta minusta jotenkin vaimeina ja nyt kun pentuset ovat maailmassa ymmärrän miksi. Eivät voineet kauhean kovin tuntuakaan kun pennut ovat pienikokoisia koko porukka. Painot 159gr- 200gr väliltä , kaikilla 4:llä tytöllä. Deisi ja Topi saivat siis tyttöporukan. Itse synnytys sujui nopeasti ja luonnollisesti, Deisillä on edelliseltä kerralta keisarinleikkaustausta, joten sitä pelkäsin nytkin mutta onneksi kaikki sujui. Nyt vain katsotaan miten rupeaa tästä eteenpäin sujumaan. Pennut kyllä imevät , vaikkakin kahta pienimmäistä saa auttaa ja varsinkin sitä pienimmäistä. Seuraavat päivät näyttävät mihin suuntaan kehitys menee ja toivon että kaikki selviävät pienestä koostaan huolimatta. Maasta se pienikin ponnistaa sanotaan. Värit ovat hiukan ihmeellisiä , ruskeaa laajoin merkein, ja tummaa merkeillä laajoilla sellaisilla. Mutta senkin näyttää aika mitä tulee väreistä ja kaikkein tärkein asia on että kaikki voivat hyvin , väreistä riippumatta. Nimi asia on auki vielä ja lisää infoa tulee tähän uutiseen sitä mukaa kun näen miten pennuilla sujuu.
Nyt pentuja on kolme , pienin domino tyttönen lähti eilen 19.8 aamulla taivaan kotiin. Yrityksistä huolimatta se ei selvinnyt elämään. Deisi voi hyvin samaten kun muut pennut. Ketään ei tarvitse autella syömisen suhteen. Se toiseksi pieninkin on kasvattanut kokoaan hyvin kuten muutkin. Kasvavat kohisten. Värit ovat musta nyt vielä vähäisiä merkkejä näkyvissä ja kaksi Dominoa tyttöä. Pentueesta sijoitan nartun ja sille on jo koti sekä omat ihmiset olemassa. Kahdesta muusta pennusta on keskustelu käynnissä , joten varaustilanne ei ihan vielä ole selvillä. Pentujen luovutus on alk. 3.10.13 eläinlääkärin tarkastamina. Deisi on ihana mamma niin viisas ja hellä pennuilleen. Nimet ovat selvillä mutta ne tulevat tietoisuuteen vasta kun tulevat ensimmäiset viikkokuvat. Joten niitä vielä odotellessa.
Nyt nähtävillä ensimmäiset viikkokuvat. Nimet ovat selvillä ja muodostuivat näin: Deisin synnytys oli jännitystä täynnä kun jännitin että syntyvätkö pennut luonnollisesti kun Deisillä on ensimmäiseltä kerralta leikkaustausta. Pennut syntyivät kaikki onneksi luonnollisesti ja ensimmäisenä syntyi musta tyttö ja meni niin itsetietoiseen tahtiin nisälle ja valitsi sen parhaimman heti kättelyssä ja niin tekee edelleen ja tietää mitä tahtoo. Voisi ajatella että se miettii JEES JA MINÄ ITSE, sen jälkeen syntyi pieni domino tyttönen ,joka eli kanssamme neljä päivää , välillä näin käy ja hänet muistamme JOSKUS VAIN PIENI HETKI RAKKAUTTA, sitä hän sai osakseen roppakaupalla. Dominoita kasvateissani ei olekaan ja tästä väristä olen iloinen. Seuraava pentu syntyi helposti ja kuten mammansa Deisi on varmaan ihan yhtä mukava hän on JALONEITO JOVIAALI, viimeisenä vielä domino tyttönen ja kun katsoin näitä dominoita kasassa niin mieleeni tuli jalokivin somistettu rypäs pilkut ja silmämerkit oikein loistivat ja siitä JALOKIVI sai nimensä. Kuvista voit katsoa kuka on kukin. DEISIN KAIKKI PENNUT OVAT NYT VARATTUJA.

Deisin ja Topin pennut 3.5t vanhoina.

Deisi mamma hoitaa.
Deisin pennut 1vk ikäisenä >>>
Deisin pennut 2vk ikäisenä >>>
Deisin pennut 3vk ikäisenä >>>
Deisin pennut 4vk ikäisenä >>>
Deisin pennut 5vk ikäisenä >>>
Deisin pennut 6vk ikäisenä >>>
Deisin pennut 7vk ikäisenä >>>