SELLAN JA RUBENIN PENNUT SYNTYIVÄT 10.1.2018

Sellan pennut syntyivät pitkän odottelun jälkeen. Vertailuna oli viime kerta ja nyt kestikin huomattavasti kauemmin avautuminen , joten aamulla kävimme tarkistuttamassa tilanteen , Ei ollut auki kokonaan ja myös kalkkiarvo verestä tarkistettiin myös ok. Kotiin odottelemaan . Edellisellä viikolla olimme käyneet röntgenissä , josta ilmeni ,että olisi 3 pentua , joista yksi pieni eikä siinä havaittu elämää. Olin siis valmistautunut myös kuolleeseen pentuun. Lisä jännitystä toi vielä se ,että itselläni oli lääkäri ja Sellan mamma Tiina ilmoittikin minulle kesken lääkärin supistusten alkaneen , ja nyt kiireesti kotiin. Pentu oli juuri syntynyt kun pääsin perille. Iso tyttö. Supistukset jatkui ja syntyi toinen , kovin pieni ja täysin eloton pentu , tyttö sekin . Hieroin ja tarkastin pentua , joka tuli ilman kalvoja ja istukkaa eikä hengittänyt. Ei eloa , tämä on nyt sitten se röngenissä näkynyt kuollut pentu. Suusta ja nenästä tuli eritteitä , jotka olivat matkan varrella menneet hengitysteihin. Käärin pienen pyyhkeeseen ja ajattelin murheellisena toisen pienen pennun taivasmatkaa. Pentu liikahti ja huono hengitys refleksi ajattelin sen olevan ns. kuoleman viimeinen refleksi. Olin jo tätä ennen ottanut limaa ja eritettä pois suusta ja nielusta. Mutta nyt jatkoin ja aloitin elvytyksen , se tuotti tuloksen ja kuului pieni rääkäisy ja pentu oli elossa. Pieni ja kovan alun saattama mutta elossa. Nyt mamma Sella hoivaa kahta tyttöä , ja aika näyttää miten pienen käy. Koko ero on valtava. Pieni ottaa nyt tuttipullosta ja sinnittelee. Tarkastuksessa illalla selvisi ,että muita ei ollut. Lääkäri samalla tarkasti pienen ja kuunteli keuhkot jotka vaikuttivat puhtailta. Etutassut olivat koukussa mutta nyt jo huomattavasti oienneet , joten ehkä voi ajatella niiden olleen kohdussa huonossa asennossa. Pieni varmaan myös pelasti tilanteen omalla pienellä hormooni tuotannollaan ,että molemmat syntyivät luonnollisesti eikä leikkaustilanteeseen jouduttu. Sillä minulla ei ole yhden pennun tuottamat hormoonit riittäneet koskaan käynnistämään supistuksia vaan on jouduttu leikkaamaan . Nyt kun pieni olikin kuin ihmeen kaupalla elossa hän pelasti tilanteen näin päin . Niin ajattelen ja olen siitä kiitollinen .

Pennulla on valtava ELÄMÄN HALU ja Sella mamma on antanut molemmille pennuilleen omat ELÄMÄN EVÄÄT. Hoitihan Sella viimeksi yhden huonon alun saaneen adoptio pennun. Tässä siis pentujen nimet. Jos pieni tästä selviää niin tämä onkin huikea selviytymistarina . Mutta nyt on vielä liian aikaista sanoa. Jos hän selviää niin koti ja perhe on valmiina. Toinen parkki tyttö sijoitetaan ja hänelle on perhe ja koti haussa. Viikon kuluttua olemme varmaan jo viisaampia pienen suhteen ja toivon hänen selviytyvän . Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen. Ota yhteyttä jos tunnet sijoitus asian omaksesi . Luovutus ajoittuu 28.2.18 alkaen. 

Pennut ovat varattuja, jos pienikin selviää on silläkin oma perhe ja myös sijoitusnarttuni on löytänyt perheensä. 

Pienen tyttösen, jolla ELÄMÄN HALU oli kova , kohtalo sinetöityi tänä aamuna kun vointiin jo yöllä tuli takapakkia ja Kaisa lääkärimme ei antanut toivoa, jonka jo tiesinkin. Hän eli luonamme viikon ,Salla mamma hoiti kantaen tuttipulloa pentupesään ja yritin kaikkeni mutta se ei sitten riittänyt. Kuten tuossa aikaisemmin kerroinkin hän varmasti pelasti omalta osaltaan asioita . Kiittäen tästä ajasta ja muistoissa elää. Hyvää taivasmatkaa . 

Sellan pennut vajaa 2 vrk vanhat. 

Sellan pentu 1vk ikäisenä >>>
Sellan pentu 2vk ikäisenä >>>
Sellan pentu 3vk ikäisenä >>>
Sellan pentu 4vk ikäisenä >>>
Sellan pentu 5vk ikäisenä >>>
Sellan pentu 6vk ikäisenä >>>
Sellan pentu 7vk ikäisenä >>>