PENTUSUUNNITELMIA VUODELLE 2010

Vihdoinkin sain pähkäiltyä näitä tulevia tämän vuoden pentusuunnitelmia. Olisi monta mukavaa, ihanaa urosta ja nyt valintani osui näihin seuraaviin yhdistelmiin. Yhdistelmiä on suunnitelmissa kolme. Juoksut painottuvat vuoden ensimmäiseen puoliskoon, siis kevääseen ja alkukesään. Ensiksi on vuorossa VILLI-JOIKHU YKSIAINOA , AIDA, joka on todella nimensä mukainen. Ainoa Dinan tyttäristä, joka on käytettävissä. Joulun Tähti ei kantavaksi tullut ja katse siirtyi Aidaan. Toki Aida oli päätetty astuttaa ilman sitä tietoa, mutta nyt entistäkin enemmän toivon jatkoa.  Aidan sulhoksi on sovittu Kukkipuun Barru, Velmu herra, kaunis tumma koira ,jolla on niin itsellään kuin lähisukulaisillaan A-lokkainen tausta. Tämä on katsottu siksi, kun Aidalla on löysät lonkat C/D .Uusinta kuvassa lonkat olivat tiivistyneet ja mahdollisti Aidan pentuhaaveet. Dina on aina ollut hyvä koira , joten toivon siitä jatkoa tulevaisuuteen. Mitään nivelrikkoa tai tautia ei Aidan lonkissa ole , vaan pienenä kun oli ylilihava johtuen maitobaarin yltiömäisestä käytöstä oli sitten löysät lonkat tuloksena. Koiran itsensä menoa ei asia ole haitannut tai hidastanut.  Aidalle odotellaan juoksua Maaliskuussa , Huhtikuussa. Aidasta on oma sivu sukutaulut sivulla ja sieltä näet neidistä tietoa enemmän kuvan kera. Toinen yhdistelmä on nartulle VILLI-JOIKHU SUPER-SÄPINÄ , DIXI ,jolle juoksua odotellaan kun kesää kohti mennään Kesäkuun tienoilla. Koska Dixi on aika kookas on sulho sitten kevyempi ja pienempi Reppulin Fin- Golfin vanhempi brindle herra Leevi joka omaa B/B lonkat ja silmät ovat olleet terveet , tosin nyt silmätarkastus pitää uusia näitä pentuhaaveita ajatellen. Toinen vaihtoehto on Dixille oma kasvattini Villi-Joikhu Ainokainen , joka myöskään ei ole kookas. Dixin kohdalla tämä siksi että en halua yhdistää kooltaan kahta isokokoista koiraa. Ainokaisesta löydät kuvan pentue sivulta ja Dixillä on tietenkin ne omat sivut sukutaulut sivulla. Kolmas yhdistelmä, joka on suunnitelmissa on nartulle VILLI-JOIKHU OIVA-OTUS , INEZ tälle parkin väriselle nartulle on sovittu sulhoksi tumma herra Tiitiäisen Börri eli Pyry. Varalla on toisena vaihtoehtona Liehkun Korvenkaiku. Juoksua odotellaan joskus Dixin jälkeen. Myös Inezistä on oma sivu sukutaulut sivulla. Toivon, että nämä toteutuvat. Aida ja Inez ovat sijoitusnarttujani, jotka eivät asu vakituiseen täällä ja Dixi kuuluu sitten vakituiseen laumavahvuuteen. Yleensä mietin valintojani niin, että pari täydentäisi toisiansa , ovat eritaustaisia eli sukusiitosprosentit ovat pieniä, ja yhtään yhdistelmää en tee niin ettenkö siitä sijoittaisi narttua itselleni. Joten tulevia sijoitusperheitäkin tarvitaan. Kun astutukset ovat totta niin uutisista voi lukea uudet tapahtumat.