Pimulla olikin tiedossa jo etukäteen että kaksi pentua on tulossa. Lämpö laski kun vuorokausia oli 59. Pimulla kesti avautuminen kauan mutta kaikki eteni aivan normaalisti. Pimu itse oli rauhallinen viilipytty ja vain odotteli kuten minäkin. Synnytys alkoi viimein, mutta sitten ilmeni että molemmat pentuset olivat tulleet synnytyskanavaan yhtaikaa ja jalat edellä yrittivät tulla ulos, joten matka lääkäriin alkoi kun eivät ne tietenkään siitä yhtaikaa mahtuneet. Lääkäri totesi saman kuin minäkin ja neljän käden lääkärin ja minun sekä lääkityksen avulla yritettiin pentuja saada maailmaan. Leikkaukseenkin valmistauduttiin , Pimu oli jo pesty ja päätetty leikata , lääkäri vielä hoiti pienen asian toisen potilaan kanssa ja päätin vielä yrittää jos vaikka saisin pennusta kiinni. Se toinen tulija oli pukattu vähän taaemmaksi joten kanavassa oli nyt vain yksi. Ihme kyllä sain pennusta kiinni ja huusin lääkäriä kaveriksi ja niin näki päivän valon iso parkki uros , sen perään sitten tuli musta tyttö ja siinähän ne pentuset olivat. Yhtä kokemusta rikkaampana oppia saaneena ja todella helpottuneena saivat pennut jo heti nimensä tilanteen mukaan, tilannetta kuvasi hyvin tämä: Kaksi vain ja Kaikki hyvin. Siinä pentujen nimet ovat poika ensin ja tyttö sitten. Narttu pennun tulen sijoittamaan. Ohessa kuva pentulaatikon tuhinasta nyt kaikki kotona ja näyttävät voivan hyvin. Toivottavasti niin menee jatkokin. Pimu on toipumassa väsymyksestään. On hyvä ja vahtivainen mamma.
Pentujen luovutus on käsillä 18.2.14 lähtien ,sirutettuina . el.lääkärin tarkastamina ja pompen testattuina sekä Pimun ja minun rakkaudella varustettuina. PENNUISTA ON VAPAANA NARTTU JOKA SIJOITETAAN. KAIKKI PENNUT OVAT VARATTUJA.
Viikkokuvat tulevat jälleen tähän uutiseen aikanaan.
Pimun pennut vajaa 1vrk vanhat.
Pimun pennut 1vk ikäisenä >>>
Pimun pennut 2vk ikäisenä >>>
Pimun pennut 3vk ikäisenä >>>
Pimun pennut 4vk ikäisenä >>>
Pimun pennut 5vk ikäisenä >>>
Pimun pennut 6vk ikäisenä >>>
Pimun pennut 7vk ikäisenä >>>