Deisi syntyi 18.6.2009, kiitos Minnalle siitä, että sain elää Deisin kanssa 10,5 ihanaa vuotta. Deisin tarina alkoi ,kun nuori Dani koirani kuoli ja pentuhaaveet menivät sen murheellisen tapauksen myötä. Kului jokunen päivä kun Minna tarjosi koiraansa Lulua käyttööni , joka oli Danin sisko Villi-Joikhu Elinvoima. Tartuin tähän ja niin syntyi Deisi tuona kesäisenä päivänä Minnan kotona. Kun Deisi syntyi oli tunnelma käsin kosketeltava ja sydämessäni kävi valtava ilo ja sykkinä kun ensimmäisen kerran näin Deisin ja siitä sai hän nimensäkin. Tiesin heti että tuo pentu on minun ja meillä oli heti jonkinlainen sanaton yhteys , sen tunsin selvästi kun pidin Deisiä sylissäni. Tämä tunne säilyi kokoajan. Meillä oli syvä suhde ja Deisi toi iloa nimensä mukaisesti jokaiseen päivääni.
Deisi oli super persoona , häntä voisi kuvailla , roskisdyykkari joka avasi kaikki roskikset myös poljinroskikset, enää ei lavuaarissa ole roskista sillä Deisi on poissa. Hän oli laumanjohtaja joka opetti pentuja ja leikki , pelasi jalkapalloa eikä kukaan saanut koskea hänen palloonsa. Hän oli matkanjohtaja , joka metsässä hippasi sinne ja tänne ja unohtui haistelemaan luonnon antimia mutta aina jossain välissä muisti ,että mamma on polulla , vaikka minä istuin joskun kannon päässä pitkäänkin häntä odottamassa ja aina jälleennäkeminen oli yhtä iloista. Laumanjohtaja on poissa eikä kukaan johda metsälenkkiä, kukaan ei pelaa pihalla jalkapalloa. Deisi myös jutteli kovasti kertoi asioita ja päivän tapahtumia ja me ymmärsimme toisiamme. Enää ei kuulu Deisin juttelua tai tervehtimistä on liian hiljaista. Deisi oli myös ruokaperso ja kun näki ,että laitan ruuan ja kuppi on tulossa tuli Deisiltä ruokatanssi, hän hyppi takajaloilla ja etutassut haroi ilmaa, siis hyppi kahdella jalalla , enää ei ole ruokatanssiakaan. Deisi oli fiksu ja läheisyyttä rakastava ja aina seurasi minua , nyt on tyhjää ja silmäni vaistomaisesti hakevat Deisiä mutta häntä ei ole. Deisille hyvää matkaa koirien taivaaseen missä mamma Lulu ja muut Joikhut hänet vastaanottaa. Kiitos vielä Minna ja Kiitos Deisi meidän yhteisistä vuosista , joita olisi suonut vielä olevan edessä. Deisi menehtyi kuin puuntakaa tulleeseen syöpään ja se vei lyhyessä ajassa. Eläinlääkäri Kaisa tuli kotiin ja Deisi nukkui pois kaikkien läheistensä kanssa minun sylissäni. Deisi oli sylissäni syntyissäänkin ja niin hän myös lähti taivaankotiin. Minun sylissä. Tälläistä Elämäni koiraa ei ole toista. Vielä kerran kiitos Deisi kaikesta mitä minulle annoit ja hyvää matkaa.
Villi-Joikhu Ilonsykähdys , Deisi s. 18.6.2009 – k. 12.12.2019