Fridan synnytys läheni ja tavanomaiseen tapaan lämpöjä mitaten piti saada kiinni lämmönlasku , joka ilmoittaa avautumisvaiheen alkaneen. Lämmön laskun jälkeen piti odottaa 25 pitkää tuntia kun jotain lähti tapahtumaan, eli supistukset sitten alkoivat. Minna oli tullut seuraksi ja avuksi ja siitä iso kiitos Minnalle.
Frida supistelee ihan kunnolla ja jotenkin on työlästäkin ja kestää supistusten alkamisesta pennun syntymään 1t. 20min ja pentu on iso kooltaan eikä ihan helppo uloskaan tulla. Autoin Fridaa ja tulihan se. Topakka pentu , jäntevä ja heti lähti liikkeelle. Näin oli syntynyt ELOISA ELEGANSSI. Aikaa kuluu ja vihdoin jälleen tulee supistuksia, jotka on ihan kunnollisia. Frida tekee työtä ja minä autan, jälleen on iso pentu ja kun Frida on aika pieni koira mamma niin töitä sai tehdä. Kaikki tämä synnytys touhu , kaikkine juttuineen on aivan kuin ELÄMÄN ELIKSIIRI. Väli pennuilla oli aika pitkä, mutta heti perään 10 min kuluttua jälleen supistaa ja helpommin putkahtaa maailmaan EDISTYSASKEL. Sitä se edellisiin verraten oli todellakin. Nyt tuleekin hiljaista , ultra on näyttänyt enemmän pentuja ja pikaisesti tunnustellen olen varma ,että vielä ei ole ohitse. Mutta ei tapahdu mitään. Kuluu paljon aikaa ja mitään ei tapahdu. Mieleen tulee polttoheikkous , vaikka nuo supistukset ovat olleet todella hyviä. Päätämme lähteä lääkäriin tarkistuttamaan tilannetta.
Kun olemme lääkärissä rupeaa Frida siellä supistelemaan hyvin. Odotamme ja aika kuluu pentua ei näy, vihdoin pentu tuntuu kanavassa ja lääkäri tulee myös auttamaan. Tulee kuono edellä ja on tosi iso vähän juuttuu jumiinkin ja lääkärin avulla saadaan pentu ulos. Se on eloton ja kieli sinertävä ja kiireesti se viedään tehohoitoon elvytykseen. Sydämessäni nyt tiedän, että tilanne on huono, vaikka toivo elää mielessä, mutta saamme myöhemmin tiedon ,että tämä pentu jätti jäähyväiset sisaruksilleen ja lensi enkelikoirana koirien taivaaseen. Itku on kurkussa ,mutta Frida ja pennut nämä muut kolme voivat hyvin. Frida käytetään vielä röntgenissä jossa tarkastetaan tilanne ja todetaan ,että on tyhjä ei ole muita pentuja. Matka kotiin alkaa. Ihana tulla kotiin, saada Frida puhtaaseen pesään pentuineen, ja mammalle ruokaa. Tyytyväisenä käy Frida lepäämään pesään hoitaen pentujaan. Iso kiitos vielä Minnalle.
Pentuja on siis 3. Kaksi urosta ja yksi narttu. Narttu menee sijoitukseen ,jolle on perhe valmiina ja myös pojat ovat kaikki varattuja. Pentujen luovutus lähtee 7.5.23 . Väreiltään parkkia ja tumma pentu. Pentue on Pompen, Dm, Pra-prcd ja IFT122-pra terve polveutumisen perusteella. Ja kuten aina ennenkin tulevat viikkokuvat tähän uutiseen ja viikon päästä selviää kuka on kukin.
Frida pentuineen kuvassa pennut ovat 1vrk vanhoja.
Fridan pennut 1 vko ikäisenä
Fridan pennut 2 vko ikäisenä
Fridan pennut 3 vko ikäisenä
Fridan pennut 4 vko ikäisenä
Fridan pennut 5 vko ikäisenä
Fridan pennut 6 vko ikäisenä
Fridan pennut 7 vko ikäisenä