UUTISIA 2015

PENTUJA ODOTETAAN LUMOLLE JA TURRILLE 30.12.15

Villi-Joikhu Lumikuningatar Lumo ja Millanun Nappi, Turri saivat toisensa upean kuutamon alla , tosin ensitapaaminen ei Lumon mielestä ollut oikea päivä , sitten uusi yritys ja seuraavana päivänä onnistui , yksi huilipäivä ja varmistus , näin onnistui hyvin ja Lumo ja Turri olivat molemmat tyytyväisiä. Lumolle pentue on toinen , ja Turrille ensimmäinen suunniteltu pentue. Kun ripeänä poikana on Turri käynyt naapurissa, joten kyllä Turri osasi asian hoitaa. Lumosta on oma sivu sukutaulut sivuilla. Siellä lisää tietoa. Lumon silmät on myös tarkastettu toiseen kertaan ja terveet olivat. Tämä pentue on Pompen vapaa kun vanhemmat ovat terveitä polveutumisen perusteella ja myös DM vapaa kun molemmat vanhemmat ovat terveeksi testattuja. 

Millanun Nappi Turri on vilkas , veikeä , mukava koiraherra , jonka olen tavannut jo muutama vuosi sitten. Pidin näkemästäni . Nyt siis löytyi sopiva pari Turria ajatellen ja Lumo ja Turri täydentävät toisiaan hyvin. Turri on 5vuotias ja Lumo 3 v. no lähempänä neljää ikävuotta. PENTUEESTA SIJOITAN NARTUN. Jos sinua kiinnostaa se vaihtoehto niin otahan yhteyttä asian tiimoilta. 

Lumo käy ultrassa , Marraskuun viimeinen päivä , jolloin varmistuu pentutieto ja se tulee tähän uutiseen. Onnistumisesta päätellen voidaan pentuja odotella. LUMO KÄVI ULTRASSA JA TÄLLÄ KERTAA VALITETTAVASTI NÄYTTI TYHJÄÄ. ELI LUMO EI ODOTA PENTUJA. TURRIA TULEN KÄYTTÄMÄÄN TOISELLE NARTULLE LÄHITULEVAISUUDESSA. NÄIN VOI VÄLILLÄ KÄYDÄ VAIKKA ASTUTUS ONNISTUISIKIN. NYT ODOTELLAAN SIRUN JUOKSUA JOKA VOI ALKAA MILLOIN VAIN, MYÖS IIDU ON TULOSSA. KUN SE ON AJANKOHTAINEN TULEE SE UUTISIIN. 

Kennel Villi-Joikhu

Villi-Joikhu Lumikuningatar ,Lumo, Pompe ja DM vapaa, Silmät ok, polvet ok, kyynärät 0/0 Lonkat A/A

Kennel Villi-Joikhu

Millanun Nappi Turri, Pompe ja DM vapaa, Silmät ok, polvet ok, kyynärät 0/1 ja Lonkat B/B


SUOMEN KENNELLIITTO PALKITSEE KAKSI VILLI-JOIKHUA SANKARIKOIRAN KUNNIAMAININNALLA

Kaksi koiraa on saanut Kennelliitolta Sankarikoiran kunniamaininnan urotöistään, tämä julkistetaan 6.12.15 Messukeskuksessa.

Villi-Joikhu Kiljukaula , Kilu , joka pelasti perheesä 5 henkeä , uhkaavalta tulipalosta ja esti toiminnallaan tulen leviämisen mökkiin ja metsään. Tuli sai alkunsa grillikodasta , joka oli mökin vieressä. Yöllä ihmiset nukkuivat , mutta Kilu oli valpas.

Villi-Joikhu Hellittävä Hippu, Miku, taas löysi tajuttoman alaikäisen pojan ojasta , näin poika sai apua , perhe ja ystävät saivat tiedon hänestä, ja ilman koiran tarkkaa nenää ja halua löytää , olisi poika jäänyt siinä hetkessä löytymättä. Miku oli tällöin reilusti vajaa vuoden ikäinen. Upeasti toimittu näiltä koirilta , ja kasvattajan onnittelut heille ja perheille , ylpeä voi Paimensukuisista olla. Minä aion mennä pakanpäälle , tämän kuulemaan. Se on varmasti hieno hetki niin heille kuin minullekin. 

Villi-Joikhu Hellittävä Hippu, Miku
Kuva: Ritva Isoaho

Kennel Villi-Joikhu

Villi-Joikhu Kiljukaula, Kilu


LÄHITULEVAISUUDEN SUUNNITELMIA

Tulevia astutus suunnitelmia on Villi-Joikhu Lumikuningattarelle ja urokseksi olen valinnut Millanun Napin. 
Villi-Joikhu Pohtiva Piika on saanut sulho valinnaksi Villi-Joikhu Rakkauden Runon. 
Villi-Joikhu Kaikki Hyvin saa sulhokseen Nennikka Miedaksen. 

Juoksuja odotellaan nyt tulevana syksynä ja alkuvuoteen. Jos kaikki onnistuu niin siitä tulee tietoa tähän uutis sivulle. Jokaisesta pentueesta sijoitan nartun, ja ota yhteyttä jos vaikka tämä vaihtoehto kiinnostaa. Nartuista löydät tiedot sukutaulut sivulta ja astutus uutisiin tulee tiedot sulhoista , toivottavasti asiat menevät kuten on suunniteltukin. 


PENNYN JA PIPPURIN PENNUT SYNTYIVÄT 28.8.2015 

Jännää oli Pennyn pentujen syntymä ajankohta , kun käsillä oli myös Viivin ja Vennyn pentujen luovutus. On kuin Mörphyn laki, että kaikki sattuukin sitten samaan ajankohtaan. Lämpö laski ja ajattelin ,että hyvä ajankohta nimittäin keskiviikko yönä joten aikaa Perjantaihin olisi. Avautuminen kesti vuorokauden vähän yli ja Penny kyllä valitsi täsmälleen oikean ajankohdan , joka oli NAPPISUORITUS, kaikki meni hyvin ja suht ripeästi ja yksi pentu onkin NOPSAJALKA, mussukoita ovat aina pentuset kaikki , joten oli myös syntynyt NAMIPALA, kuivuessaan yhdellä pennulla oli kyljessä kuin naavaa hiukan harmaaseen valossa vivahtavaa ja se tuli mieleen , ristin siis tämän pennun joka on NAAVALAINEN, sitten pikkuisin vaikkakin normipainoinen tyttö, joka nyt tällähetkellä taistelee elämästään, kun sen paino laski rajusti ensimmäisen vuorokauden aikana , kun Pennyllä vähän hitaasti maito laskeutuu ja pikkuinen jäi muiden jalkoihin , aamulla tilanteen selvittyä pikkuinen on nyt tehohoidossa , imee tuttipullosta lisämaitoa ja toivotaan että se selviää kun sillä on elämänhalut kuitenkin olemassa. Ihana tuhina ja ininä kuuluu kun tuttipullosta maito imetään ja se on aivan ilmiselvästi NIISKU NEITI, ultrassa näkyi silloin 6 pentua ja niin niitä tulikin , kun on tarkka ultraaja ja siis lopulta kaikki ovat NYT JUURI TÄSSÄ. Tässä ovat pentujen nimet. Viikkokuvat tulevat jälleen ajallaan , ja nyt keskitytään pikku Niisku Neidin hoitoon, Penny on hyvä emä ja tekee oman osansa. Pentuja siis 6 , 3 urosta ja 3 narttua. 
Pennut ovat luovutuksessa 16.10.15 lähtien. Sirutettuina , eläinlääkärin tarkastamina ja hellässä huomassa hoidettuina. Pentueesta sijoitan nartun , jolle on jo perhe valmiina. 
Keskustelua varauksista käydään mutta tällähetkellä ei muuta lukkoon lyötyä vielä. ja muut siis etsivät perhettään vielä eli vapaana 2u. Tietoja muutoksista laittelen tähän uutiseen. Kaikki pennut ovat tummia väriltään. 
Niisku Neiti ei selvinnyt elämään vaan jouduttiin lopettamaan 7.9.15. Syyksi paljastui suussa epämuodostuma , eikä pystynyt syömään ilman apua. Nyt Niisku on sisarustensa enkelikoira ja rakkaaksi se minulle tuli sitä hoitaessa, mutta nyt on sen hyvä olla , hyvää matkaa Niiskuseni, sinne sateenkaaren toiselle puolelle. Nyt on pentueesta vapaana 1u. KAIKKI PENNYN PENNUT OVAT NYT VARATTUJA. 

Pennyn pennut kuvassa vajaan vuorokauden vanhoina. 

Kennel Villi-Joikhu

Pennyn pennut 1vk ikäisenä >>>
Pennyn pennut 2vk ikäisenä >>>
Pennyn pennut 3vk ikäisenä >>>
Pennyn pennut 4vk ikäisenä >>>
Pennyn pennut 5vk ikäisenä >>>
Pennyn pennut 6vk ikäisenä >>>
Pennyn pennut 7vk ikäisenä >>>



VENNYN JA PYRYN PENNUT SYNTYIVÄT 11.7.2015

Myös Vennyn ja Pyryn pentujen syntymäajankohta oli käsillä, olihan Venny ja Viivi astutettu lähekkäin. Varasuunnitelma oli valmiina jos nyt sattuisi niin,että pennut rupeaisivat syntymään yhtaikaa. Mammat olivat varmaan supattaneet keskenään, että ihan niin kiirusta eivät halunneet. Kun Viivi lopetti , aloitti Venny tutulla lämmönlaskulla. Siitä yleensä ajatellaan meneväksi n. vuorokausi avautumisaikaa, Niin mietin minäkin tapahtuvaksi. Lämpö laski päivällä , joten yö menisi varmaan hyvin ja siksi kun kaikki tulivat loistavasti toimeen keskenään, tarkoittaen Demiä, Deisiä ja Dixiä, olimme kaikki Vennyn pesähuoneessa yöpuulla. Viivi omassa valtakunnassaan yläkerrassa.
Valvonut olin Torstaista lähtien myös yöt, joten univelkaakin oli karttunut. Laitoinkin kellon varmuudeksi soimaan määräväliajoin. Kävin katsomassa Viiviä pentuineen ja valvoin Vennyä. Kuinka ollakaan olin kuitenkin nukahtanut takkahuoneeseen missä Vennyä valvoin, aika sikeään uneen. Heräsin ähkinään ja ääniin. Venny pentulaatikossa ja kaikki tytöt mummo Deisi, kaveri Demi ja Dixi päät pentulaatikossa ja ilmeet sellaiset että, hei me ollaan tehty DIILI. Minä nousen katsomaan ja kas Vennyllä on jo kolme pentua , märkiä mutta putsattuja, ei istukoita, joten Venny on varmaan ne syönyt, kalvot poissa ja Venny ylpeänä kuin DIIVA, että minähän osaan. No siitä homma jatkui ja tietysti sitten muut pois tilanteesta ja nopeaan tahtiin Venny synnytti ja vaivatta. Avautumisvaiheessa illalla Venny oli pedannut laatikon niin kuin paikalla olisi DYNAMIITTI käynyt. Pitänyt myös örinää ja ääntä , joten siitä DESIBELI nousi. Nämä jo syntyneet ensimmäiset pennut olivat olleet ne joita en ollut nähnyt. Se on tietysti ollut DEBYYTTI. Eli heidän ja tietysti koko pentueen ensiesiintyminen. Venny on aivan ihana luonne ja ei ärise pärise tuossakaan tilanteessa vaan on DIPLOMAATTI. Jälleen tuli näin pentujen nimet ja ainahan ne kertovat jotain tilanteesta , tapahtumasta tms. Syntyi sitten vielä 7:s pentu, mutta se ei valitettavasti ollut elinkykyinen ja meni taivaaseen. Kuten joku viestissään totesi on se nyt tämän sisarusparven suojelusenkeli. Venny ymmärsi asian ja hoitaa nyt kuutta pentuaan hyvin . Varmuudeksi, kun jälkisupistukset olivat tosi voimakkaat ja synnytyksen alku hiukan hämärissä istukoiden suhteen, käytiin tarkastuksessa tarkistuttamassa, että mitään pentua ei ole jäänyt tai isosti jälkeisiä kohtuun sisään. Kaikki oli kunnossa. Vielä saat jännittää nimiä , kuka on kukin selviää viikon päästä viikkokuvista, Ne tulevat tähän uutiseen kuten ennenkin. 
Pentuja on siis 6 joista 3 urosta ja 3 narttua. Luovutus on pennuilla 29.8.2015. Pentueesta on vapaana 1 narttu.Värit ovat Dominoa ja dominoa, ehkä tuolla on kerma myös, tai sitten se on aivan vaalea domino. VENNYN JA PYRYN PENNUT OVAT NYT VARATTUJA. Pentueen vanhemmista on tehty DM-geenitestit ( Degenerative Myelopathy) ja Venny on todettu kantajaksi ja pentueen isä Pyry on tervegeeninen. Sairauden mahdollisuutta pentueessa ei ole. 

Kennel Villi-Joikhu

Venny pentuineen , pennut vajaan 1vrk vanhat. 
Vennyn pennut 1vk ikäisenä >>>
Vennyn pennut 2vk ikäisenä >>>
Vennyn pennut 3vk ikäisenä >>>
Vennyn pennut 4vk ikäisenä >>>
Vennyn pennut 5vk ikäisenä >>>
Vennyn pennut 6vk ikäisenä >>>
Vennyn pennut 7vk ikäisenä >>>


VIIVIN JA RÖLLIN PENNUT SYNTYIVÄT 10.7.2015

Viivin ja Röllin pentujen syntymä aika läheni ja elin todella jännityksessä, että miten homma menee, kun Viivillä oli vuoden takainen keisarinleikkaus takana edellisten pentujen kanssa. Lämpö tipahti ja siitä alkoi odotus. Tiesin jo ennestään, että Viivillä tämä vaihe oli kestänyt yli 30 tuntia, joten siihen varauduin nytkin. Tämä aika on odottavalle pitkä. Yö valvottu ja vihdoin alkoivat supistukset perjantai aamulla. Kauaa ei siinä kulunut kun ensimmäinen pentu oli tullut maailmaan. Jännityksessä olin edelleenkin siitä miten jatko sujuu. 
Pentujen syntymä välit olivat aika pitkiä ja Viivi tuumikin,että HILJAA HYVÄ TULEE. Synnytys eteni ja vihdoin pentu tuli maailmaan. Viivi oli tietysti kaiken HUOMION KESKIPISTE ja hoiti heti pentunsa ja kuten viimeksikin omasi tosi HELLÄT TUNTEET. Viivi hymyili ja oli rauhallinen, mistä iloisena mietin, että tämähän on nyt HARMITON HOMMA. Aikaa kului ja pentuja oli syntynyt jo neljä. Viivi punnersi taas yhtä pentua ja sieltähän se tuli ja taas ajattelin ,että HIENOSTI HOIDETTU Viivi. Ultrassa oli näkynyt viisi pentua, mutta Viivin ilmeestä tiesin,että siellä oli vielä joku pyrkimässä meidän joukkoon. Niin kävikin ja kuudes pentu syntyi. Aivan ihanaa niin Viivistä kuin minustakin, että kaikki meni hyvin. Eli tähän voidaankin todeta, että HYVIN MENI SITTENKIN. No tässä olivat myös pentujen nimet. Mitään nimiskaalaa kun ei ennalta ole, joten ne sitten vain tulevat päähän. Viikon kuluttua viikkokuvista selviää kuka on kukin. 
Pentuja syntyi siis 2 urosta ja 4 narttua. Riistoja ja Soopeleita. Oletan, että noista tummista tulee riistoja. Rakkaudella hoidetut, sirutetut ja eläinlääkärin tarkastamat pennut luovutetaan uusiin koteihin 28.8.15 . Pentueesta on vapaana 1 uros. Vapaa uros on Harmiton Homma. Viivi on DM-geenitestattu ja todettu tervegeeniseksi. Tämän sairauden mahdollisuutta pentueessa ei siis ole. Kaikki pennut ovat nyt varattuja.

Kennel Villi-Joikhu

Viivi pentuineen , pennut vajaan 1vrk vanhat. 
Viivin pennut 1vk ikäisenä >>>
Viivin pennut 2vk ikäisenä >>>
Viivin pennut 3vk ikäisenä >>>
Viivin pennut 4vk ikäisenä >>>
Viivin pennut 5vk ikäisenä >>>
Viivin pennut 6vk ikäisenä >>>
Viivin pennut 7vk ikäisenä >>>


PENTUJA ODOTETTAVISSA PENNYLLE JA PIPPURILLE 29.8.2015

Penny ( Villi-Joikhu Juhlataika) ja Pippuri (Villi-Joikhu Salaman Nopea) tekivät treffit meidän pihalla. Penny oli täällä astutusta varten ja sopeutui heti laumaan , tullen hyvin toimeen kaikkien kanssa. Meno oli leikkisää ja hulvatonta. Mutta Penny odotti Pippuria ja ikävä oli niin kova,että piti ihan ääninäytettä antaa. Penny osasi kaipaustaan ulvoa. Pippurin tullessa yhteinen sävel löytyi heti. Nimensä mukaisesti Pippuri oli kuin pappansa Tanka Salaman Nopea ja ei siinä aikaillut Pennykään. Häntä sivuun ja touhuksi. Kahdesti onnistuen tämä homma, on toiveissa pariskunnalle pentuja. Pippuri on luonteeltaan aika mamma Deisin tyylinen. Itsevarma koira, joka tietää mitä tahtoo. Avoin ja toimeen tuleva. Ei välttämättä kuitenkaan kaikkien urosten kanssa ja tytöt ovat niin kivoja. Erittäin  tottelevainen. Omiva asioille kuten mamma Deisikin. Pippurin olen tietenkin tuntenut pennusta asti , ja yhteyttä on pidetty, ja niin olen seurannut kasvua ja kehitystä.  Pippurilla on laaja ääniskaala ja on juttelevainen koira. Vilkas ja energiaa löytyy. Sylikoira kun sitä itse haluaa. Penny taas on kiltti , vilkas sekin ja avoin ystävällinen luonne. Pennyn oman sivun löydät sukutalut sivulta, jossa on lisää tietoa neidistä.  Pusuttelija on edelleen , rakastaa pusujen antamista. Yhdistelmästä sijoitetaan narttu. Penny käy kuten kaikki muutkin koirani, aikanaan ultrassa, joka on tuolla Heinäkuun loppupuolella ja sitten katsotaan mikä on tulos. Toivottavasti pikkukarvakääröjä on tulossa. Siitä tieto tulee tähän. Penny kävi ultrassa maanantaina ja on kantava , pentuja laskettiin 6. Nyt siis jatkuu Pennyn odotus. Pentujen syntymästä sitten taas uutisia. Pariskunta on DM-geenitestattu (Degenerative Myelopathy) Pippuri on todettu kantajaksi ja Penny puolestaan on tervegeeninen , tässä pentueessa ei ole sen sairauden mahdollisuutta. 

Kennel Villi-Joikhu

Villi-Joikhu Juhlataika , Penny, Lonkat A/A , silmät terveet, polvet 0/0 ,kyynärät 0/0 polveutumisen perusteella Pompen terve. Dm -geenitestattu on terve . 

Kennel Villi-Joikhu

Villi-Joikhu Salaman Nopea, Pippuri, Lonkat B/B, Silmät terveet ja Pompen geenitestattu terve.  DM-geenitesti on kantaja. Joka voidaan yhdistää hyvin terveeksi testattuun partneriin. 


PENTUJA ODOTETTAVISSA VENNYLLE JA PYRYLLE 13.7.2015

Venny (Villi-Joikhu Jalokivi) ja Pyry ( Nennikka Gurgu) saivat toisensa pusuttelun merkeissä. Vennyllä ei ole aikaisempia jälkeläisiä , mutta Pyryllä on yhdet jälkeläiset ennestään , jotka ovat saaneet myös katselmus menestystä. Venny ja Pyry eivät ole loppukehiin yltäneet. Venny täyttää 2v , pentujen ollessa reilusti alle luovutusiän ja Pyry täyttää pian 4v. Pyryn jälkeläisiin olen tutustunut lähemmin ja ihan mukavaa porukkaa. Pyry itsekin on ihana koirapersoona. Pyry on myös luonnetestattu erittäin hyvän pistemäärän kera. Tässä Pyryn omistajan kertomaa Pyryherran luonteesta:” Pyry on luonteeltaan ystävällinen, avoin, vilkas , sosiaalinen ja kultainen iskä, antaa 5kk vanhan pennun aina syödä ensin , vieläpä omasta kupistaan. Kaikin puolin ihana koira, hyvä hakukoira, työskentelee itsenäisesti, mutta on tottelevainen .”  Vennyn omalta sivulta voit lukea lähemmin Vennystä ja Venny olikin kiltti astutuksen aikana , eikä ollut perinyt mamma Deisin äreilyä. Venny sanoi Pyrylle että Jees. Venny käy ultrassa heti Viivin jälkeen eli 9.6.15 jolloin tiedämme asiasta enemmän mutta kun astutus on onnistunut niin pentuja toiveissa on. Ultra tulos tulee tähän uutiseen. 
No niin Vennyn ultrasta on kotiuduttu ja kyllä se näytti pieniä masuasukkeja. Kantava mamma siis on. Lääkäri laski Vennyn kohdalla 6 pentua ja nyt jatkuu odotus Heinäkuun alkuun. 

Kuva:Katja Tuominen

Kennel Villi-Joikhu

Nennikka Gurgu , Pyry Lonkat B/B ja silmät terveet, Polvia ja kyynäriä ei ole tutkittu, Pompentaudin geenitesti terve ja prcd-PRA geenitesti A-luokkaa eli terve. Luonnetestattu erittäin hyvin pistein 172p. 

Kennel Villi-Joikhu

Villi-Joikhu Jalokivi , Venny Lonkat B/B Silmät terveet , polvet 0/0 ja kyynärät 0/0 pompen terve polveutumisen perusteella. 


PENTUJA ODOTETTAVISSA VIIVILLE JA RÖLLILLE 10.7.2015

Viivi ja Rölli saivat toisensa , jota oli jo pitkään odotettukin. Viivillä (Villi-Joikhu Hymyhuuli) ja Röllillä (Puurattaren Tuulen-Velho) molemmilla on pentueita aikaisemmin. Viivillä viime vuodelta yhdet ja Röllillä on kaksi aikaisempaa pentuetta , joista toinen minulla mutta vailla jatkoa. Siksi halusin nyt käyttää Rölliä uudestaan. Mukava uros ja kun voi olla että Meten ja Röllin pentueesta ei tule jatkoa. Astutus sujui ongelmitta ja sopuisasti pariskunnan hoitaessa sen yhteistuumin. Viivin omalta sivulta voit lukea lähemmin hänestä, ja myös Röllin juttuja voit lukea myös tältä uutis sivulta kun kelaat tarpeeksi alas, jossa on Meten ja Röllin juttu. Molemmat koirat ovat olleet terveinä , ja Viivi on nyt pian 3 vuotias ja Rölli on kohta 5 vuotias koiraherra. Rölli on vilkas kuten Viivikin ja molemmat ovat erittäin kilttejä ja toimeen tulevia. Olenhan tuntenut Röllin jo kauan ja seurannut milloin missäkin tilaisuudessa Röllin toimia. Pentue on Pompentaudista vapaa kun molemmat ovat terveitä polveutumisen perusteella.  Nyt siis pentuja odotellen. Pentueesta sijoitan nartun jatkoon.  Viivi käy ultrassa neljän viikon kohdalla eli 8.6.15 jolloin tiedämme enemmän. Tulos siitä tulee tähän uutiseen. Astutuksen onnistumisen perusteella , siis voidaan pentuja odotella. 
Viivin ultra tänään näytti positiivista, lääkäri laski 5 pentua , se ainakin ja joskus voi myös tulla ylläripentuja. Nyt siis jatkuu odotus Heinäkuun alkuun. 

Kennel Villi-Joikhu

Puurattaren Tuulen -Velho , Rölli, Lonkat A/A , Silmät terveet, polvet 0/0 ja kyynärät 0/0 Pompen tauti terve polveutumisen perusteella. 

Kennel Villi-Joikhu

Kuva: Mervi Kari  Villi-Joikhu Hymyhuuli Viivi , Lonkat A/A , Silmät terveet, Polvet 0/0 ja kyynärät 0/0 Pompen tauti terve polveutumisen perusteella. 


KATSELMUS HELSINKI 25.4 -26.4.2015

Katselmus pidettiin tänä vuonna Helsingissä , Lauantaina aurinkoisen sään vallitessa ,mutta Sunnuntaina tulikin taivaan täydeltä vettä. Sää ei haitannut , olihan vaatetus sään mukainen. Koiria oli yli 300 kaikkiaan ja näistä Villi-Joikhuja 38 koiraa eri luokissaan. Vain kaksi koiraa ei päässyt paikalle. Haluankin kiittää kaikkia sijoitusperheitä ja kasvattieni omistajia koiran tuomisesta Katselmukseen ja kiitos kaikille niille, jotka mahdollistitte sij.narttujen ilmoittamisen kun jaksoitte esittää koiran kehässä. Yksin minulta se ei olisi onnistunut. Sijoituksiakin tuli ihan kivasti. Lähes kaikki saivat sinisen nauhan, joka tarkoitti jatkoon pääsyä ja siitä joukosta sitten valittiin punaisen nauhan saajia 5-6 jotka pääsivät loppukehiin ja siinä ratkottiin tuomareiden kesken lopullinen sijoitus. Pidemmittä puheitta tässä kuvia ja arvosteluita. Sijoitusnarttujeni arvostelut löydät heidän omilta sivuiltaan muut ovat tässä. Erittäin onnellinen olen siitä ,että maininta plussineen tuli koirien luonteista, se onkin ollut yksi tärkeä pyrkimykseni , sekä erilaisten  tyyppien säilyttäminen ,joka nyt näkyi koirissa. Voin siis olla todella tyytyväinen.  Arvosteluita ja kuvia tulee lisääkin , sitä mukaa kun niitä saan. 

Kennel Villi-Joikhu

Kuvassa Juhlapentueen sisaruksia oik. Villi-Joikhut Juhla-Aate, Juhla Hymy, Juhlataika ja Juhlahetki. Tässä Villi-Joikhu Juhla Hymyn arvostelu” Reilu 1.5vuotias isokokoinen narttu, jolla hyvä pää ja ilme ja korvat. Hyvä kuono, hyvä kallo. Hyvät kulmaukset edessä ja takana. Hyvä selkä, hyvä häntä. Hyvä rinta. Hyvät liikkeet kokonaisuudessaan. Mukava luonne.” Tuom.Outi Pikkarainen sin.nauha ei jatkoon.

Kennel Villi-Joikhu

Sisar rakkautta Villi-Joikhu Juhlahetki suukottaa siskoa Villi-Joikhu Juhlataikaa. Juhlataian eli Pennyn arvostelu hänen omalla sivulla.

Kennel Villi-Joikhu

Villi-Joikhu Elon Arvokas Ajatus, pentulk. urokset ” Purenta ok, Vaaleat silmät. Suht. tasapainoiset kulmaukset Kivekset ok, Turkki ikäisekseen hyvä. Ihana avoin sosiaalinen luonne” Tytti Salonen. Sin nauha ei jatkoon.

Kennel Villi-Joikhu

Kuva: Eira Poranen. Villi-Joikhu Elon Harras Tunne pentulk. nartut. sin nauha ei jatkoon. ” Purenta ok, Hyvät kulmaukset, Turkki vielä hieman pehmeä. Liikkuu ajoittain hyvin . Ihana luonne.” Tytti Salonen.

Kennel Villi-Joikhu

Villi-Joikhu Elon Lämmin Henkäys , pentulk. nartut sin. nauha ei jatkoon. Arvostelu Hallan omalla sivulla. 

Kennel Villi-Joikhu

Villi-Joikhu Elon Rikkaus pentulk. urokset sin nauha ei jatkoon. ” Purenta ok, Urosmainen pää, Turkki ok, Kulmaukset suht ok, Kivekset ok, Tällähetkellä takaa ahdas. Häntä ok, Luonne ok , hiukan ujo. ” Tytti Salonen. 

Kennel Villi-Joikhu

Kuva: Eira Poranen. Villi-Joikhu Elon Suuri Arvokkuus pentulk.nartut sin.nauha ei jatkoon. ” Purenta ok, Hieman kapea kuono, Hyvät kulmaukset. Liikkuu ajoittain hyvin. Pehmeä turkki. IHASTUTTAVA LUONNE” Tytti Salonen. (luonne oli merkitty isoilla kirjaimilla)

Kennel Villi-Joikhu

Villi-Joikhu Erityisen Nopea Junlk. urokset sin.nauha ei jatkoon. ” Purenta ja kivekset ok, 10kk ikäinen kermanvärinen nuori mies.Kevyt kapea pää ja raajaluusto. Sukupuolileima vielä keskeneräinen. Aavistuksen kapea eturinta. Kaunis häntä ja hännänkanto. Hyvä turkki. Liikkuu kauniisti ja kevyesti kun malttaa. Hyvät kulmaukset. Aavistuksen korkearaajainen vaikutelma. Oikein mukava luonne. ” Henni Siniketo.

Kennel Villi-Joikhu

Villi-Joikhu Exelentti Muru nartut jun.nartut. Sin nauha ei jatkoon. Murun oma arvostelu hänen omalla sivullaan. 

Kennel Villi-Joikhu

Villi-Joikhu Haaveeni Soturi junlk. urokset. sin nauha ei jatkoon. ” Purenta ok, yksi kives löytyi. 11k ikäinen riistanvärinen nuori mies. Kaunsi pää ja hyvä kuono osa. Riittävä raajaluusto. Korkearaajainen vaikutelma toistaiseksi. Korkea aavistuksen kapea vaikutelma. Luisu lantio. Kaunis häntä. Sukupuolileima vielä keskeneräinen. Erittäin hyvin kulmautunut. Liikkuu kevyesti. Mukava luonne. ” Henni Siniketo.

Kennel Villi-Joikhu

Villi-Joikhu Hienohelma ,Halla osasi nauttia auringon paisteesta. Hallan oma arvostelu hänen omalla sivullaan.

Kennel Villi-Joikhu

Villi-Joikhu Huisihalaus Junlk. urokset sin.nauha loppukehä sij.2 ” Kivekset ja purenta ok. 11kk ikäinen kauniit mittasuhteet omaava riistanvärinen nuori mies. Hyvä raajaluusto. Kaunis leveä eturinta. Sievä pää. Kulmaukset ok. kinnerkulma saisi olla voimakkaampi. Hyvä turkki. Liikkuu ja esiintyy kauniisti. Mukava luonne. ” Henni Siniketo.

Kennel Villi-Joikhu

Villi-Joikhu Hurmahaltija junlk. nartut ei jatkoon. ” Purenta ok, Pian vuoden ikäinen kaunispäinen nuori neiti. Musta vaalein merkein. Kaunis kiiltävä karvapeite. Kinnerkulmaus saisi olla voimakkaampi. Vielä takakorkea vaikutelma. Liikkeissä vielä löysyyttä. Mukava luonne.” Henni Siniketo.

Kennel Villi-Joikhu

Villi-Joikhu Juhla-Aate nuor.lk. nartut. Sin.nauha jatkoon pun. loppukehään ja sij. 6. ” Vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen narttu, jolla rodunomainen pää ja ilme. Hyvä kallo, hyvä kuono. Hyvät kulmaukset, Hiukan uloskierteiset eturaajat. Hyvä selkä. Hyvä häntä. Liikkuu hyvin edestä ja takaa. Mukava luonne. ” Outi Pikkarainen. 

Kennel Villi-Joikhu

Villi-Joikhu Juhlahetki Nuort.lk. urokset ei jatkoon. ” Purenta ok, Runko ok, Kulmaukset edessä hyvät, takaa pysty. Lyhyt liike. Karvapeite hieman pehmeä. Kaunis ilme . Luonteeltaan arka. ” Merja Soudunsaari.  Dani pakitti tuomaria ensin, antoi kuitenkin tutkia itsensä, ja muutenkin paikanpäällä esiintyi luontevasti ja tuli toimeen toisten kanssa,  joten se arkuus tuli vain siinä kun tuomari ryhtyi kopeloimaan. 

Kennel Villi-Joikhu

Villi-Joikhu Kaikki Hyvin , Siru Nuort.lk. nartut. sin. ei jatkoon. Sirun arvostelu hänen omalla sivulla. 

Kennel Villi-Joikhu

Villi-Joikhu Oikeasti Osattu , Sella Pentulk. nartut ei jatkoon , Sellan oma arvostelu hänen omalla sivullaan. 

Kennel Villi-Joikhu

Villi-Joikhu Onni Lopultakin Pentulk. urokset sin. nauha jatkoon pun. loppukehään sij. 2 ” 
“Upea pää, Purenta ok, Suht hyvät kulmaukset, Liikkuu halutessaan hyvin. Hyvä turkki. Kivekset löytyy ja Hyvä luonne.” Tuomari Tytti Salonen. 

Kennel Villi-Joikhu

Villi-Joikhu Paparatsi , Junlk. urokset. sin ei jatkoon. 

Kennel Villi-Joikhu

Kuva : Marita Kallinen , Villi-Joikhu Pentupaljous Junlk. nartut.  Ei jatkoon.  ” Purenta ok, Reilun vuoden ikäinen sievä dominonvärinen narttu. Kaunis pää, aavistuksen vaaleat silmät. Upea turkki. Kinnerkulma saisi olla aavistuksen voimakkaampi. Takakorkea vaikutelma. Luisu lantio, liikkuu silti hyvin. Tänään tuhdissa kunnossa. Mukava luonne ja esiintyy kauniisti. ” Henni Siniketo. 

Kennel Villi-Joikhu

Villi-Joikhu Pohtiva Piika, Iidu, Junlk. nartut. ei jatkoon, Iidun oma arvostelu hänen omalla sivullaan. 

KOIRIA SUNNUNTAILTA 26.4.2015

Kennel Villi-Joikhu

Villi-Joikhu Hymyhuuli, Viivi ja Villi-Joikhu Super-Säpinä , Dixi ja pikkuhandleri Nekku.

Kennel Villi-Joikhu

Kuva: Jan Pettersson , Villi-Joikhu Lumihohto ” Isohko narttu , nätti kokonaisuus. Hyvä nartun pää, jossa miellyttävä ilme. Hyvä ylälinja.Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu kauttaaltaan hyvin. Miellyttävä luonne. Purenta ok. “Janika Wiksten. Sin nauha ei jatkoon. 

Kennel Villi-Joikhu

Kuva: Anne Selonen Villi-Joikhu Extrajätkä vet.urokset. ” 8 vuotias , hyvässä kunnossa oleva. Hieman kevyt mutta kaunis ilmeinen pää. Kaunis ylälinja, riittävät kulmaukset. Liikkuu hyvin edestä ja takaa ja sivuilta. Hyvä luonne. ” Johanna Niskanen. 

Kennel Villi-Joikhu

Kuva: Anne Selonen Villi-Joikhu Potrapoika avo2urokset. ” 3 vuotias parkinvärinen kokonaiskuvaltaan hyvä tyyppinen leikattu uros. Hyvät rungon mittasuhteet, hieman kevyt luusto. Aavistuksen luisu lantio. Melko hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu hyvin.Kaunis häntä. Hyvän laatuinen turkki. Esitetään hyvässä kunnossa. Hieman kiilamainen pää. Kauniit silmät. Erittäin mukava luonne ja esiintyy pirteästi”Laura Siljander. 

Kennel Villi-Joikhu

Kuva:Minna Lahti Villi-Joikhu Hämypesän Urho Avourokset. “Pian 5-vuotias, riistanvärinen kevyt uros, jota esitetään hyvässä kunnossa. Toivoisin hieman vahvempaa luustoa. Hyvä ylälinja. Hyvä kaula ja riittävä eturinta. Kohtuullisen hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu kauniisti ja esittää liikkeensä hyvin. Hyvä tällähetkellä hieman vaatimaton häntä. Hyvänlaatuinen, tällä hetkellä vähän niukka turkki. Siropiirteinen, kokonaisuuteen sopiva pää. Erittäin mukava aktiivisen oloinen luonne. Hyvä esiintyminen.”

Kennel Villi-Joikhu

Kuva:Mervi Salonen Villi-Joikhu Rakkauden Runo avourokset. ei jatkoon. ” 6,5 vuotias uros. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kallo, kuono voisi olla täyteläisempi, Hyvät kulmaukset edessä ja takana. Ranteet hieman löysät. Selkä ja häntä hyvät. Liikkuu edestä hyvin, takaa vähän ahdas ,sivusta kohtuullisesti. Ylimääräiset kilot näkyvät liikkeissä. Luonne ok. ” Outi Pikkarainen . 

Kennel Villi-Joikhu

Villi-Joikhu Ylinystävä avourokset ” Väistävästi esitetty 2,5 vuotias uros. Ei halua tänään tuomareiden kopeloivan. Purenta saatiin tarkastettua. Ok pää, saa vielä kehittyä. Hyvä ylälinja ja turkki. Niukat etukulmaukset. Liikkuu sivusta katsottuna hyvin. Kivekset ok, Jatkoon ei pääse luonteen vuoksi. ” Janika Wiksten. 
Villi-Joikhu Lumituisku avo urokset ” Isohko 3-vuotias uros. Ok pää, vaaleat silmät, etukulmaukset ok, eturinta kapeahko. Koira ei halua esiintyä edukseen, liikkeitä hyvin vaikea arvostella. Ok turkki, Avoin luonne, Purenta ok ja kivekset ok. ” Janika Wiksten. 





JOIKHUJA KATSELMUKSESSA JUTTU TULOSSA KUVINEEN, KUULUMISIA.

K
atselmuksesta on tulossa juttua, kunhan ehdin saada kuvat ja tekstit järjestykseen. Sukutaulut sivuille on laitettu Iidun terveystulokset ja kaikille katselmus arvostelut koirien omille sivuille. Myös pentue sivulle on tarkoitus vaihtaa aikuistuneiden koirien kuvia pentu vauva kuvien sijaan pikkuhiljaa kun kuvia saan. 
Myös peukut pystyyn, Viivillä alkoi juoksu ja muille odotellaan, toivottavasti eivät ihan päällekkäin tule, uutisiin tulee sitten tietoa kun astutus asiat ovat tapahtuneet. 



LULUN JA JADEN MUISTOKSI

Kennel Villi-Joikhu

Lulun ja Jaden muistoa kunnioittaen, lähtemättömän jäljen jätitte sydämeeni, ja muistoissani elätte lämpimästi , suru on suuri ja teitä kaivaten syvästi.  Kuva ja teksti Minna Böckerman . 

Lulu: Villi-Joikhu Elinvoima s. 16.02.2007- k. 24.12.2014
Jade: Villi-Joikhu Sydänkäpynen s. 19.02.2011 – k. 30.12.2014

Jännä miten aika on vierinyt, niin huomaamatta on 7vuotta ja 10kuukautta hiipineet ja kuinka paljon niistä jäikään kauniita muistoja. Silloin saapui elämääni ensimmäinen Paimensukuinen Lapinkoirani Lulu. Olit sellainen pieni, omapäinen viikari, joka yrityksen ja erehdyksen kautta kasvatit minusta koiranomistajan. Teit sen tavallasi. 
Sinulla oli suuri sydän ja viisas mieli, näin monesti kuinka minulle nauroit silmilläsi. Rakastit reissaamista ja pitkiä kävelylenkkejä metsässä, uiminen oli yksi rakkaimmista asioista. Koskaan et ollut mitään vailla, mutta kaiken otit vastaan suurella kiitollisuudella.
Sydämestäni veit suuren palan mennessäsi Suurisieluinen viisas Luluni. 

Avosylin otit 4 vuotta myöhemmin Jaden vastaan huolehtiaksesi ja kasvattaaksesi siitä hyvän koiran. Teidän yhteistä puuhastelua oli mukava seurata. 
Jadesta kasvoi mitä sydämellisin koira, aina halaamassa ja pussaamassa. Kipusi syliin halittavaksi, Oli aina iloitkun kanssa vastassa, kun saavuit kotiin. Aamuisin heräsit märkään aamupusuun.
Jade nautti metsälenkeistä yli kaiken, uiminen ei kuulunut lempiharrastuksiisi, mutta joskus kun oli tosi tosi kuuma päivä, kävit vilvoittelemassa niin , että napa melkein kastui. 
Liian aikaisin jouduin luopumaan rakkaimmistani, mutta kohtalo oli päättänyt niin. 

Teidän kahden välillä tapahtui jotakin, mitä ei järjellä pysty selittämään. Jostain syystä välillenne tuli eripuraa, sillä seurauksella, että otitte yhteen. 
Lulu ei toipunut saamistaan fyysisistä vammoista ja hän nukkui pois Jouluaattona. Jaden mieli järkkyi tapahtuneesta ja pitkän pohdinnan jälkeen eläinlääkärin kanssa , tehtiin hyvin vaikea päätös ja päästimme myös Jaden koirataivaaseen. 

Syvästi karvakorvia kaivaten: 
Minna, Tony, Inez , Akseli ja Hele 


VILLI-JOIKHU NAPPISILMÄ , DINA S. 25.4.2001 K. 25.12.14

Tämän pentueen syntyessä oli tarkoitus sijoittaa siitä narttu, mutta kun sinä synnyit ja näin sinut ensimmäisen kerran, tiesin että en voi sinua antaa pois , sinä elämäni koira. Tunne meillä oli molemminpuolinen. Sinä halusit minut. Hiivit heti sydämeeni kun olit putkahtanut maailmaan. Pidit sen myös koko elämäsi ajan sinä elämäni koira , laumanjohtaja, jota hoidit huolella. Olit persoona isolla P:llä. Sinun uintiharrastuksesi ilmeni heti pentuna kun kävelemään opit, uit vesikupissa , sen jälkeen hyppäsit ensimmäisellä ulosmenokerralla suihkulähteeseen, sitten sinulla oli oma kahluuallas pihalla ja sitten kun olit 3kk vanha menimme uimaan rantaan. Sinä riemuitsit, samoin minä kun olin aina toivonut sinunlaistasi uintikaveria. Vuosien varrella meillä olikin monet ihanat uintiretket, sinulla oli hassu tapa, uit rinkiä vierelläni pitkään ja innolla, rakastit pistää veden alla etutassusi olkapäälleni ja supsuttaa ja putsata korvani siinä meidän uidessa. Sitten taas uit rinkiä kanssani ja sama toistui. Vaikka matkat lyhenivät vanhemmiten et koskaan jättänyt rakasta harrastettasi. Myös lenkkipolun varrella rakastit rypeä ja uida kaikissa suolammikoissa , sinua en koskaan kieltänyt kun sitä niin rakastit. Minä sitten pesin sinusta suoainekset pois. Olit myös erittäin äänekäs, nyt ei kuulu haukkusi enää , pentuna olit villi riiviö, joka roikkui kädessä housunpuntissa , ranteissa, kellonremmissä, niin ja et kaihtanut hampaankäyttöäkään, joten liikanimeksesi sait Abusaijaf sissien mukaan. Tapa jäi kyllä pois , murkkuikäsi koetteli, mutta sinusta kasvoi elämän koira , viisaana ohjasit laumaasi , eikä kukaan asettanut kyseenalaiseksi johtajuuttasi. Koulutit monet pennut, jotka saivat sinulta eväitä niitä viisaita omaan elämänsä. Mukaan lukien neljät omat pentusi ja yhdet adoptio pennut, jotka hoidit ja olitkin super-mamma. Sinä annoit paljon , ja toimit kuin ajatus. Iloa , viisautta, ja koskaan et kärvistellyt kenellekään et kantanut kaunaa, vaikka sinua purtiin jalkaan niin edelleenkin näytit antavan anteeksi ja ymmärtävän, että ei se tahallaan. Ymmärrystä sinulla oli vaikka toisille jakaa. Kiitos rakas Dina yhteisistä vuosistamme , onneksi et kärsinyt vaan kaikki tapahtui äkillisesti , kaipaus on suuri mutta elät aina muistoissani, sinä elämäni koira. Sellaista ei ole toista. Pian pääset lepäämään rakkaidesi viereen, siellä on myös mammasi Dibi , ja silloin kun Dibin aika tuli sinä valitsit sen paikan missä lepäätte. Muistan sen kuin eilisen päivän, mietimme hautapaikkaa tammen juurelle missä Dibi oli lepmipaikkaansa pitänyt, Seppo kävelee lapio kourassa , rupeaa kaivamaan mutta mitä teit sinä? Sinä nuuhkit lapiota kerroit ilmeelläsi, että tänne ja menit lähelle pikkutarhaa istuit siihen ja napitit nappisilmilläsi meitä kertoen että tämä on oikea paikka, Ele oli niin selkeä , että sinne päätimme sinun valintasi mukaan hautapaikan tehdä. Kun mamma Dibin uurna laskettiin valitsemaasi paikkaan , nuuhkaisit sitä ja istuit hiljaa. Olit läsnä. Läsnä olet meidän muistoissa ja sinua kaivaten perheesi Ansku, Seppo , Dixi , Deisi ja Demi . 

Kennel Villi-Joikhu

 Dina Villi-Joikhu Nappisilmä kuvassa 11 vuotta.