Mila ja Tiera on ihana pariskunta, joka tosiaan tykkää toisistaan ja ovat ennestään tuttuja keskenään. Tämä on poikkeuksellisesti uusinta yhdistelmä. Tieralla on kaksi pentuetta toinen siis minulla ja toinen on muussa kennelissä. Milalla on yksi pentue. Disa, Milan tytär on nyt 1v.4kk ja kun olen elänyt Disan kanssa 24/h tämän ajan , on koira kuin unelma, samaa on kuulunut sisaruksistakin, edellisiä pentuja on vain 4. Tämän yhdistelmän kokonaisuus vaikutti päätökseeni uusia se. Tiera on nyt 5v. ja Mila on nyt yli 3 vuotias. Tiera on edelleen yhtä ihana kuin ennenkin samoin kuin Milakin. Heistä voit myös lukea edellisestä astutus uutisesta. Milasta löytyy myös tietoja hänen omalta sivultaan sukutauluista. Astutus meni hyvin ja nyt odotellaan. Ultra on tämän kuun lopussa. Tieto siitä tulee tähän uutiseen. Pentue on myös Pompen, Dm:n ja Pra-prcd:n osalta polveutumisen nojalla terve. Mila kävi ultrassa ja on pentuja tulossa. Ultra näytti 4 , kuten viimeksikin ja nyt toivotaan että kaikki menee hyvin. Odotus siis jatkuu.
Aihearkisto: Yleinen
UUTISIA 2021
SAGAN JA NUUTIN PENNUT SYNTYIVÄT 16.6.2021
Saga tuli meille n. 1,5 vko ennen laskettua aikaa kuin kotiinsa ja sitten odoteltiinkin tulevaa synnytystä , johon oli kovasti toivottu eri asioita. Nuuttia isäksi olin miettinyt jo kauan ja kokeiltukin ilman tulosta ja nyt se oli siis totta. Myös muillakin oli toiveita ja vähän jännittikin. Lämpö laski ja homma lähestyi , avautumisaika oli suht lyhyt ja meikäläisellä jäi supistusten alkaessa ruokalautanen pöytään, no ehtiihän sitä murkinoida myöhemminkin ja soitto myös Aunelle, joka tuli ystävällisesti kaveriksi. Mukava myös ,että oli päiväsaika eikä yö. Saga ponnistelee ja pentu tulee maailmaan ja kun on toiveita niin nimesin tämän pentueen toiveiksi, nyt meidän iloksi oli tullut TOIVEEN TANSSIVA ILO. Kuluu puoli tuntia niin syntyy toinen pentu ja kaikki on kuin TOIVEEN TUULAHDUS.Jälleen puoli tuntia kun syntyy kolmas pentu ja kun Saga itsekin on kietonut tassunsa ihmisten ympäri, niin sieltähän tupsahti maailmaan TOIVEIDEN TASSUTTELIJA.Saga jatkaa ja kuin yllättäen vain 5min. edellisestä tulee pentu , on TOIVOTTU TUHATTAITURI. Jälleen aherrusta Sagaa auttaen , kuluu puoli tuntia kun pentu syntyy ja me kaikki yhdessä, niin se pentu on TOIVOTTU TALKOOHENKI. Nyt Saga rauhoittuu ja hoitaa pentujaan. Vielä sitten tarkistus kaikki ovat siinä nämä toiveet. Katraassa on 3 narttua ja 2 urosta. Toivottavasti tulevaisuudessakin toiveet täyttyvät. Tässä siis jälleen pentujen nimet ja viikkokuvista perinteisesti selviää kuka on kukin , sillä haluan vielä hiukan mutustella niitä. Koskaan ei ole valmista nimiskaalaa vaan ne tulevat sitten päähän ,ajatuksiin jostain . Nyt siis toiveista joita mietin . Kaikki pennut ovat varattuja. Pentujen luovutus on 4.8.21. Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen aikanaan. Väreinä on parkkia, musta ja kermoja.
Sagan pennut 1vrk vanhat. Mamma Saga hoitaa ahkerasti.
Sagan pennut 1vko ikäisenä >>>
Sagan pennut 2vko ikäisenä >>>
Sagan pennut 3vko ikäisenä >>>
Sagan pennut 4vko ikäisenä >>>
Sagan pennut 5vko ikäisenä >>>
PENTUTOIVEITA LADALLE JA KEVINILLE 9.8.2021
Ladan juoksu tuli myös niin kuin oli ajateltukin ja sitten vain toimeen, kun se asettui sitten hyvin toisiin nähden. Lada on toiskertalainen juuri 4vuotta täyttävä narttu. Ladasta voit lukea lisää hänen omalta sivultaan sukutaulut osiosta . Sulho Kevin eli Keijo on mukava , iloinen , reipas lapsiperheen koira. Innokas myös. Toimeentuleva koiruli ja nyt ikää on 4vuotta. Hänellä on yhdet jälkeläiset aiemmin. Astuminen sujui hyvin ja innokkaasti ja myös Kevin on nopea. Nyt on siis pariskunnalle pentutoiveita. Mukava kun astuminen sitten onnistui hyvin, kun sulhoksi Keviniä olen miettinyt jo pitkään. Lada käy aikanaan ultrassa Heinäkuun alussa ja tulos siitä tulee tähän uutiseen kuten aina ennenkin. Pentueesta sijoitetaan narttu. Kevin on Pompen, Dm ja Pra-prcd terve polveutumisen nojalla. Lada on Pompen terve polveutumisen nojalla ja Dm sekä Pra-prcd testattu terveeksi , joten pentue on näistä kaikista polveutumisen nojalla terve. Lada kävi ultrassa ja pieniin päin on. Kohtuu iso pentue olisi tulossa jos tuo ultran antama ja lääkärin laskema luku pitää paikkansa. Lääkäri laski 8 pentua. Toivotaan ,että kaikki pienokaiset pysyvät matkassa ja ilolla otan kaikki vastaan. Nyt odotus jatkuu ja uutisiin tulee aikanaan tietoa sitten syntymän ihmeestä.
Kevin eli Keijo. Lonkat C/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät terveet. Pompen, Dm ja Pra-prcd terve polveutumisen nojalla.
Villi-Joikhu Omenankukka eli Lada. Lonkat A/A, polvet 0/0 (ei voimassa), kyynärät 0/0 , silmät terveet. Pompen terve polveutumisen nojalla, Dm ja Pra-prcd testattu terveeksi.
PENTUTOIVEITA YOKOLLE JA TEDDYLLE 25.7.2021
Yokon juoksu tuli myös ajallaan, kuin kello ,sillä väli oli täsmälleen sama kuin viimeksikin. Silloinhan homma meni täysin myttyyn kun juoksu livahti liian pitkälle ja nyt sitten oli toinen viisaampi suunnitelma. Yoko itse on aika vahvaluonteinen ja siksi valitsinkin uroksen joka on vastakohta. Niin sitten ajallaan lähdettiin sulhon luo ja kuten olin ajatellutkin, on pariskunnalla kokoeroa. Yoko on aika kookas. Mitenköhän astutus sujuu? Mutta ei hätää , Teddy oli tosi taitava kuin luonnonlahjakkuus ja homma hoitui alta aikayksikön. Jälleen kerran totesin ,että myös mäki tai kumpare on hyvä apu maastossa. Näin pariskunta sai toisensa ja siten odotellaan pentutoiveiden kera. Mutta sitten Teddy, Crystal Kanerva Kallion Kulkija , joka on luonteeltaan aivan ihana, Teddyä kuvataan näin:”Teddy on äärettömän kiltti, tottelevainen ja rauhallinen. Perhekeskeinen ja sopii kaikkeen harrastamiseen ja yhdessä tekemiseen. Teddy onkin lapsiperheen koira. Sopeutuu hyvin vaihtuviin tilanteisiin ja on nopea oppimaan uutta. Teddy näyttää avoimesti tunteensa ja innostuu leikkimisestä ja riekkumisesta. Tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa eikä räyhää koskaan. Esim. mökillä Teddy on irti , ei karkaile vaan pysyy uskollisesti laumansa läheisyydessä.”
Yokosta lähemmin voit lukea hänen omalta sivultaan , jonka löydät osiosta sukutaulut. Yoko on ensikertalainen , Teddyllä on yhdet jälkeläiset ennestään. Molemmat ovat Pompen, Dm ja Pra -prcd terveet , joten tuleva pentue on näistä kaikista polveutumisen nojalla terve. Pentueesta sijoitetaan narttu. Yoko käy ultrassa Kesäkuun puolivälin jälkeen ja sitten tulos tästä varmistuu. Tulos tulee tähän uutiseen . Yoko on käynyt ultrassa. Lääkäri kertoi 7 pentua sieltä löytyvän ja kaikki näytti olevan ok. Kesälomakauden vuoksi emme käyneet meidän vakipaikassa ja lääkärillä vaan muualla. Mutta ultran teki lisääntymiseen erikoistunut lääkäri , joka kyllä osasi homman . Nyt odotus jatkuu ja aikanaan uutisiin tulee sitten se pentu- uutinen.
Crystal Kanerva Kallion Kulkija, Teddy . Lonkat B/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät terveet. Pompen, Dm ja Pra-prcd terve polv. perusteella. Kuva: Minna Nummi.
Villi-Joikhu Elämän Eväät, Yoko. Lonkat B/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0 (ei voimassa), silmät terveet, sydänlausunto ok, selkä VA0, SP0 puhdas ja LTV0. Pompen, Dm ja Pra-prcd terve polv. perusteella.
PENTUTOIVEITA SAGALLE JA NUUTILLE 19.6.2021
Sagan juoksu tuli ajallaan, on kuin kello. Pitkään ajateltu suunnitelma sai nyt päätöksen , kun Saga ja Nuutti saivat toisensa. Pentutoiveita siis sen mukaisesti on. Ultra toki näyttää sitten mikä tilanne, kun neljä viikkoa on kulunut ja se tulee tähän uutiseen. Saga on ensikertalainen kuten Nuuttikin. Saga on 2,5 vuotias ja Nuutti täyttää tänä vuonna 10vuotta. Terveenä elänyt tähän asti kuten Sagakin. Sagan oman sivun löydät sukutaulut sivulta , jossa on lähempään tietoa hänestä kuvan kera. Pentue on Pompen, Dm ja Pra-prcd terve polveutumisen perusteella. Laskettu aika on 19.6.21. Pentueesta sijoitetaan narttu ja sen pennun perhe on jo sovittu.
Nuutti on luonteeltaan lempeä ja herkkä koira. Rakastaa ihmisiä, ja sopeutuu erinomaisesti uusiin tilanteisiin ja paikkoihin. Asuu kaupungissa ja kulkee ratikassa , metrossa ja bussissa mennen tullen ilman mitään vaikeutta. Haukulla ilmoittelee moottoripyörät ja rullalautailijat. Aina kotonaan siellä missä oma laumakin, missä ihmiset siellä Nuutti. Keräilee huomion ja saa rapsutuksia ohikulkijoilta. Verraton kaveri kaikessa mukana.
Nennikka Gerges , Nuutti. Silmät terveet, Lonkat B/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0. Pompen, Dm ja Pra-prcd terve. Kuva: Paul Carlson.
Villi-Joikhu Mietteliäs Matriarkka , Saga. Silmät terveet, Lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0. Pompen, Dm ja Pra-prcd terve polveutumisen perusteella.
Pidetään peukkuja pariskunnalle ja toivotaan tähän sitten aikanaan kivoja uutisia. Kivoja uutisia ultrasta tulikin, se näytti positiivista ja näkyi 6-7 pentua. Nyt jatkuu odotus ja toivotaan, että tuo luku olisi pitävä.
HALLAN JA KENAIN PENNUT SYNTYIVÄT 14.2.2021
Hallan synnytys hommia odottelin vähän niinkuin entisen kaavan mukaan. Meni vähän pidempään ja lämpö laski 37 tasan lauantai päivänä, lähdin laskemaan siitä kun se koko päivän roikkui samana. No, sain sitten kiinni alemmankin lukeman ja nyt oli avautuminen alkanut. Laskin, että viimeksi 23t nyt voisi mennä nopeamminkin. Tuo ajateltu aika olisi sitten Sunnuntai iltapäivä ,Ystävänpäivä. Yö meni vain torkkuessa ja aamutouhut ensin ja sitten kahville . Ajattelin myös samalla kahvia juodessa katsoa tv:stä luonto-ohjelman. Näin asetuin telkkarin ääreen. Sitten kuulin jonkin äänen huoneestani , joka ihan olkkarin vieressä, menin katsomaan Hallaa ja kuinka ollakkaan siellä oli jo pentu syntynyt , kävipä äkkiä sillä olin juuri vajaa puoli tuntia aiemmin katsonut Hallan . No siitä homma lähti , viestin Aunelle , joka tuli jälleen seuraksi ja avuksi , Kiitos Aune.
Ensimmäinen pentu maailmassa ja kyllä homma on Hallan kanssa YSTÄVYYDEN YHTEISTYÖ, 25min kuluu ja Aunekin tulee, syntyy ongelmitta pentu, tämä on YSTÄVYYDEN YDINAJATUS, supistuksia pukkaa ja 5min myöhemmin tulee pentu ja toki ajatuksella, että tämä on YSTÄVYYTTÄ YHTEISVOIMIN, puolen tunnin odotus ja YSTÄVYYDEN YHDYSSIDE on varmasti totta. Nyt Halla lepää ja on tauko 1t 20min ja levon jälkeen tulee jälleen ongelmitta pentunen, ihana tapahtuma se on aina ja niin tämä YSTÄVYYDEN OSOITUS näki päivänvalon. Ystävyys on arvokas asia, jota kannattaa vaalia. Kuluu vajaa 15 min ja Halla työntää, kävi samalla juomassa kupista vettä ja kas sieltä se pentu plupsahti, YSTÄVYYDEN YLISTYS saapui maailmaan. Nyt oli syntynyt 6 pentua ja ultra näytti 7, joten odotellaan ja ei ollut väärässä , sieltä jälleen putkahti se 7:s pentu YSTÄVYYDEN YKKÖSMIES. Nyt oli pentuset syntyneet ja minulle tuli mieleen Lumikki ja 7 kääpiötä, satuhan kertoo myös ystävyydestä , sen osoittamisesta, yhdyssiteestä, yhteistyöstä, jota yhteisvoimin tehtiin. Tästä ovat nimet tulleet.
Pentujen luovutus osuu Pääsiäisen aikaan , ja luovutetaan eläinlääkäri Kaisan tarkastamina. Kaikki pennut ovat varattuja.
Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen ja ensiviikolla näkee kuka on kukin. Oheisessa kuvassa Halla pentuineen , jotka ovat vajaa 1vrk vanhoja. Pentuja on siis 7. Poikia 6 ja yksi tyttö. Kermoja sekä dominoita.
Halla , Villi-Joikhu Laulava Lojaali Leidi pentuineen.
Hallan pennut 1vko ikäisenä >>>
Hallan pennut 2vko ikäisenä >>>
Hallan pennut 3vko ikäisenä >>>
Hallan pennut 4vko ikäisenä >>>
Hallan pennut 5vko ikäisenä >>>
Hallan pennut 6vko ikäisenä >>>
Hallan pennut 7vko ikäisenä >>>
HALDIN JA WILIN PENNUT SYNTYIVÄT 8.1.2021
Haldin lämpö ei laskenutkaan alle 37 ja mietin missä sitten mennään, käytös kuitenkin osoitti,että avautumisvaihe olisi käynnissä. Lähdettiin kuitenkin Kaisa lääkärille asiaa tarkistamaan. Aune oli lupautunut kaveriksi niin sinne kuin synnytykseenkin. Kiitos Aunelle isosta avusta. Kaisa totesi homman olevankin käynnissä ja lähdettiin kotiinpäin kun sitten supistukset alkoivat autossa jo alkumatkasta ja myös pentuvesi tuli. Minä yritin ajella sitten kotiin niin ripeästi kun tilanne salli ja ehdimme kotiin ennen ensimmäisen pennun syntymää. Haldi synnytti helposti, vaikka pentuset eivät ihan kirppuja kooltaan olleet. Koko tapahtuma meni hyvin . Kaikki 7syntyivät 2.5tunnin sisään. Mutta mites pentujen nimet? Siinä pitää mennä ajassa taaksepäin, sillä se lähti astutuksesta. Syksy ja kurakeli astutus ulkona ja pimeääkin. Olimme Wilin pihalla ja edullista on kun on pieni tai sopiva , alamäki ,rinne tms. Niin nytkin. Wili jäi kiinni ja siinä sitten kökittiin minä , Wilin perhe ja koirat. No joo kiinni 20 min ja kuinka ollakaan valuimme kaikki molemmilla kerroilla alaspäin löytäemme itsemme pusikosta. Maassa oli senverran liukkautta että niin kävi. Siitä rupesi mieleeni tulemaan nimiä taas roppakaupalla. Kun puska ja tuija pensas oli saavutettu niin liukuminen loppui. Paikka oli koirille kuin PUSKAN PEHMO PIILO, siellä sai alkunsa PUSKAJUSSI, ja aina on niin ,että PUSKASSA PIDOT PARANEE, homma jatkui melkein valmista , PUSKAN PUHDETYÖ, tehty ja tulossa toivottavasti odotuksen jälkeen PUSKAN PERHEONNI. Ponnekas oli homma , PUSKAN PONNEKAS POHATTA sai myös alkunsa siellä. Sitten homma ohi ja se oliPUSKAN PÄIVÄNSELVÄ PÄÄVOITTO. Tässä siis pentujen nimet. Viikkokuvista selviää kuka on kukin. Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen.
Pentuja siis 7. 4 narttua ja 3 urosta. Mustia merkein. Kaikki pennut ovat varattuja. Pennut luovutetaan eläinlääkärin tarkastamina , sirutettuina ja tietenkin rakkaudella hoidettuina. Luovutus lähtee 26.2.21 lähtien. Pentue on Pompen, Dm ja Pra-prcd terve polveutumisen perusteella. Kuvissa Haldi ja pennut 1vrk. vanhoja.
Haldi mamma pentuineen. 1vrk.
Koko pentukatras.
Haldin pennut 1vko ikäisenä >>>
Haldin pennut 2vko ikäisenä >>>
Haldin pennut 3vko ikäisenä >>>
Haldin pennut 4vko ikäisenä >>>
Haldin pennut 5vko ikäisenä >>>
Haldin pennut 6vko ikäisenä >>>
Haldin pennut 7vko ikäisenä >>>
PENTUSUUNNITELMIA VUODELLE 2021
Uusi vuosi on taas pyörähtänyt käyntiin ja niin on myös uusien suunnitelmien aika. Villi-Joikhu Omenankukka ,Lada hänelle on toiset suunnitelmat, urokseksi olen kaavaillut koiraa nimeltä Kevin. Ladan juoksuja odotellaan kesän korvalle. Mutta sitä ennen juoksuja odotellaan nartuille Villi-Joikhu Elämän Eväät, Yoko ja Villi-Joikhu Mietteliäs Matriarkka, Saga, johonkin Huhtikuuhun. Heille pentue on ensimmäinen. Heinäkuuhun juoksua odotellaan nartulle Villi-Joikhu Parhaat Parrasvalot joka on suunnitelmissa hänen toinen pentue. Tämä yhdistelmä on uusinta ja uros on siis Villi-Joikhu Viettien Vipinä. Tästä yhdistelmästähän minulla on kotona meidän Disa , joka onkin osoittautunut mainioksi koiraksi kera ihanan luonteen. Samaa voi sanoa sisaruksistakin. Villi-Joikhu Tuulen Myllerrys , Freija on myös tarkoitus astuttaa. Tässä lähimmät suunnitelmat tälle vuodelle, loppuvuonna tarkastellaan asioita uudestaan. Uroksina mainiten , FI JVA Villi-Joikhu Hiljaa Hyvä Tulee, Hasse, Nennikka veljekset Gurgu ja Gerges. Mutta aina on mahdollista ,että urokset vaihtuvat jos joku ei sitten millään onnistukaan. Kaikista onnistuneista astutuksista ja pentutoiveista tulee uutisiin tieto.
PENTUTOIVEITA HALLALLE JA KENAILLE 15.2.21
Villi-Joikhu Laulava Lojaali Leidi , Halla ja Kenai Villi-Joikhu Desibeli saivat toisensa, ja sen puolesta pentuja voi odottaa. Halla menee kyllä ultraan , jossa sitten katsotaan tilanne. Se tieto tulee tähän uutiseen. Hallasta voit lukea enemmän hänen omalta sivultaan , sukutaulut osiosta. Hallalla kuten Kenaillakin on jälkeläisiä entuudestaan. Kenaita päätin vielä käyttää, kun ensivuonna on ilmeisemmin muuttamassa emäntänsä kanssa ulkomaille ja sinne kauas astutuksen toteutuminen olisi mahdoton yhtälö. Hänellä on mukavia jälkeläisiä ja kun kelaat uutisia alaspäin voit lukea uutisista hänestä enemmän. Halla on pompen terve polveutumisen perusteella ja Dm ja Pra-prcd testattu terveeksi. Kenai puolestaan on myös Pompen terve polveutumisen perusteella , samoin kuin Pra-prcd:stäkin, Dm testattu terve, Tämä pentue on siis kaikista näistä terve polveutumisen perusteella. Pentueesta sijoitetaan narttu. Halla kävi tänään ultrassa ja kyllä paaperoita on tulossa. Katsotaan mikä on lopullinen luku, Päivi lääkäri laski 7. Välillä se on heittänyt yhdellä. Pentueesta sijoitetaan narttu.
Villi-Joikhu Laulava Lojaali Leidi, Halla. Lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0 ja silmät terveet.
Villi-Joikhu Desibeli, Kenai . Lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0 (ei voimassa) ja silmät terveet.
UNNAN JA TOPIN PENNUT SYNTYIVÄT 15.12.20
Unna ei tiputtanut lämpöään alle 37 , mutta käytös osoitti ,että avautuminen oli käynnistynyt. Unna on kovin herkkä tyttö, ja Aunen kanssa oli sovittu ,että tulee synnytykseen mukaan. Aunellahan on Unnan emä itsellään. Yö meni valvomisen merkeissä ja kun supistukset aamulla alkoivat soitin Aunelle ja hän lähti tulemaan , matka ei pitkä ole kun samalla paikkakunnalla olemme. Unna supistelee ja ohjaan pentupesään. Ajattelin ,että voi mennä tuntikin ennen pennun tuloa. Mutta Unna olikin ripeä ja pentu rupesi syntymään ennen kuin Aune ehti paikalle. Niinhän siinä kävi kuten olin uumoillutkin,että herkkä tyttö meni ns. kipushokkiin , ja silloin kokemansa johdosta sitten voi purra mitä sattuu. Seppo tuli apuun ja pentu syntyi , suojasin pennun ja toinen käsi piteli Unnaa. Onneksi oli RIITTÄVÄ REFLEKSI , pentu säästyi mutta ilman vaurioita ei säästyneet minun kädet. Aune auttoi ja kiitos iso hänelle. Seuraavien pentujen syntyessä osattiin tähän varautua ja loppu meni hyvin. Kun tälläinen tilanne menee ohi on kaikki kuin RAKAS RINNAKKAISELO, RIEMUHUUTO pääsi varmaan Unnaltakin. Joukossa on myös pikkupoika RIPEÄ REMPPA -ROOPE, joka näyttää pärjäävän hyvin joukossa. Nyt onkin pesässä alkanut todenteolla RAUHANAIKA. No tässähän pentujen nimet onkin. Viikkokuvat tulevat perinteisesti tähän uutiseen , josta selviää kuka on kukin. Sij.nartun perhe on sovittu ja PENNUT OVAT VARATTUJA. Luovutus tälle katraalle koittaa 2.2.21 lähtien. Pentuja on 5 joista uroksia 2 ja narttuja 3. Mustia merkeillä tytöt ja pojat ovat soopeleita. Molemmat vanhemmat ovat Pompen, Dm:n ja Pra-prcd vapaita on pentue kaikista näistä terve polveutumisen perusteella.
Mamma Unna ja pennut 1vrk vanhoja.
Unnan pennut 1vko ikäisenä >>>
Unnan pennut 2vko ikäisenä >>>
Unnan pennut 3vko ikäisenä >>>
Unnan pennut 4vko ikäisenä >>>
Unnan pennut 5vko ikäisenä >>>
Unnan pennut 6vko ikäisenä >>>
Unnan pennut 7vko ikäisenä >>>
PENTUTOIVEITA HALDILLE JA WILILLE 9.1.21
Syksy on edennyt, vuoden loppukin lähenee. Kovin jännittyneenä juoksuja muille odottelin , että miten menevät ja Haldi tempaisikin juoksunsa melkein pari kuukautta oletettua aiemmin. Sitten miettimään ja astutus onnistuneesti toteutettiinkin. Tietenkään kun ei selvännäkijä ole, niin toisten juoksuista ei tiennyt milloin tulevat ja niin kävi ,että tyttökatras teki juoksut yhtaikaa. Näin ne siirtyivät ensivuoden puolelle. Mutta nyt Wili ja Haldi. Pariskunta sai toisensa pusikon suojassa, olikin heille mieluisa paikka. Wili oli oikein nopea ja tietäväinen, vaikka on ensikertalainen kuten on Haldikin. Wili on mukava , tottelevainen , vilkas, koira nyt 2,5v. Toimelias koiraherra osaa myös rauhoittua. Harrastaa agilityä. Wili tietää mitä tahtoo, mutta ei ole sen suhteen mitenkään hankala. Uskoo kun sanotaan . Iloista pilkettä silmäkulmassa riittää. Wili on tasapainottava Haldiin nähden. Haldi on myös ensikertalainen 2v koiruli, joka on vähän ollut haastavakin kun on ollut murkkuikä. No , se kausi menee aina ohi ajallaan. Haldin omat sivut löydät osiosta sukutaulut.
Pentueesta sijoitetaan narttu ja se on vielä avoin asia. Ultra tulos tulee myös tähän uutiseen. Toivotaan ,että on homma tärpännyt. Pentue tulee olemaan Pompen, Dm ja Pra-prcd vapaa.
Haldi on käynyt ultrassa ja positiivinen tulos oli. Lääkäri laski peräti 8 pentua ja mietti vielä onko niitä jopa 9 vai tuliko sama pentu peilattua kahdesti. Suositti tarkistusta röntgenillä ennen synnytystä ja hyvä on tarkistaa sitten tilanne. Odotus nyt jatkuu.
Villi-Joikhu Voittaja-Ainesta , Haldi. Lonkat A/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät terveet. Pompe ja Pra-prcd terve polveutumisen perusteella ja DM testattu terve.
Villi-Joikhu Tahdonvoima, Wili. Lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät terveet. Pompe, Pra-prcd ja Dm terve polveutumisen perusteella.
UUTISIA 2020
PENTUTOIVEITA UNNALLE JA TOPILLE 16.12.20
Syksy on jo edennyt pitkälle ja näitä suunnitelmiakin on odotettu. Yokon kanssa meni pieleen ja se siirtyi keväälle kun yllättäin hänen juoksu lipui ohi eikä sitten onnistunutkaan. Unna meinasi tehdä saman tempun , mutta oltiin valppaina ja näin sitten onnistui Unnan asia Topin kanssa ja pentutoiveita on. Unna on Villi-Joikhu Toivorikas Toiveuni päälle 2vuotias ensikertalainen näissä asioissa . Unnan sivun löydät sukutaulut osiosta kuvan ja muiden tietojen kera. Sulho Topi Villi-Joikhu Otollinen Tähtäys , oma kasvattini yli 3 vuotias ja oli kyllä nimensä mukainen. Topilla on yksi yksityinen pentue ennestään. Topi on reipas , energinen vilkas koira , joka reissaa perheensä kanssa usein Lapissa. Kiltti ja sopeutuvainen koira, jonka kanssa on helppo toimia. Haukkuu tarvittaessa toisille uroksille mutta ei rähjää vain päinvastoin tulee toimeen urosten kanssa. ” Topin perhe kertoo; Topi on hyväntuulinen, utelias ja valmis uusiin juttuihin. Osallistuvainen kaikkiin asioihin. Topi ei hauku turhan takia. Rohkea ja palautuu nopeasti yllättävistä tilanteista. Asuu maalla mutta solahtaa ongelmitta kaupungin vilinään. Lapsirakas. ”
Topi on ulospäin suuntautuva avoin koira, joka haluaa tutustua kaikkiin. Unna taas on pehmeä ja herkkä. He täydentävät toisiaan, kuten yhdistelmissä onkin ajatus. Pentue on myös Pompen , pra-prcd ja Dm :n suhteen kaikista näistä terve polveutumisen perusteella. Tästä se syksy siis lähtee ja toivotaan ,että tähän voi sitten kirjoittaa iloista ultra uutista Marraskuun puolivälissä. Peukut pystyyn. Pentueesta sijoitetaan narttu ja sijoitus perhe on jo sovittukin.
Unna kävi tänään ultrassa ja kyllä pieniä on tulossa , lääkäri Päivi laski 6 pentua. Nyt jatkuu siis odotus.
Villi-Joikhu Toivorikas Toiveuni, Unna. Silmät terveet , lonkat A/A, polvet 0/0, kyynärät 0/0. Pompen, pra-prcd ja dm:n osalta terve polveutumisen perusteella.
Villi-Joikhu Otollinen Tähtäys , Topi. Silmät terveet, lonkat B/B, polvet 0/0, kyynärät 0/0. Pompen terve polveutumisen perusteella. Testattu Dm ja pra-prcd on terve.
DIXI , VILLI-JOIKHU SUPER-SÄPINÄ, MUISTOASI KUNNIOITTAEN
Dixi syntyi 5.5.2008. Alusta asti oli selvää , että pentueesta jää kotiin narttupentu. Dixi tuli valituksi ja on ollut nimensä mukaisesti SUPERIA . Dixi oli aina helppo koira , rauhallinen ja ajattelevainen . Ei koskaan aiheuttanut mitään kähinää laumassa tai kenenkään kanssa. Dixi oli luottokoira kaikessa. Hyvä emä ja lauman jäsen, johtaja-ainesta Dixissä ei koskaan ollut, mutta sitä hän ei tarvinnutkaan. Dixi sovitteli aina ja kaikessa. Vieraat otti vastaan pusutellen ja tassua tarjoten. Murrosikä meni huoletta ja Dixistä kasvoi todella ihana koira , joka oli kuin ajatus. Dixi oli aina kaikkien kaveri.
Olihan Dixillä omat metkutkin, tykkäsi ajaa takaa autoja, meillä oli lintupuhdas piha ja metsässä ei koskaan tarvinnut pelätä ,että Dixi olisi viipynyt jonkin eläimen perässä kovin kauan , paitsi yksi teki poikkeuksen. Nimittäin Dixi oli mieltynyt supeihin ja jos sellainen metsässä oli, niin Dixi lähti oitis kovaa kyytiä supipaimennukseen. Eikä tullut takaisin itse, vaan se piti hakea pois. Näin oli monta kertaa ja aina toivoin ,että metsässä lenkillä ollessa pysykää nyt hyvät supit pois meidän lenkkimaastosta. Se oli Dixin intohimo.
Dixillä oli myös himo kelliä kaikkialla , lumessa ,maassa ja missä vain. Örinän kera tietenkin. Dixi myös tykkäsi kieriä kaikessa potaskassa , mitä pahemmalle haisi, niin Dixin mielestä sen parempi. Kylvyistä Dixi ei tykännyt, mutta sehän siitä aina seurasi, vaikka Dixi nuorempana kyllä ui järvessä , mutta se jäi vanhemmiten pois. Dixi rakasti myös nukkua tyynyn kera ja hänellä olikin ikioma tyyny. Dixi oli valloittava persoona, joka ei jättänyt ketään kylmäksi.
Nyt on tyhjä paikka , vaikka onkin muut lauman jäsenet. On ikävä kova ja suru. Aika parantaa sanotaan , mutta ikinä en sinua unhoita Dixi rakas. Dixi menehtyi äkillisesti ja yllättäen 13.7.20. Ikää oli yli 12vuotta. Dixi saa leposijansa muiden joukossa meidän kotipihalla, paikan siihen on aikanaan valinnut koirani viisas Dina , Villi-Joikhu Nappisilmä. Hyvää matkaa sinulle Dixi sinne sateenkaari sillalle, siellä odottaa sinua toiset Joikhut.
Villi-Joikhu Super-Säpinä , Dixi
HALLAN JA VENNIN PENNUT SYNTYIVÄT 18.5.2020
Halla on rauhallinen tyttö ja niin täälläkin ja hyvin tulee toisten kanssa toimeen. Lämpöjä mittailtiin ja ei ollut mitään merkkejä lähestyvästä synnytyksestä. Halla söi ja joi , kävi kävelyllä , ei petaillut tai mitään sellaista. Mittasin aamulla lämmön ja ok, kävin asioilla ja Halla rauhallinen , ajattelin ,että mittaan illalla vasta ja kuinka ollakaan oli Halla tipauttanut lämmön kertaheitolla, nyt siis oli avautuminen alkanut ja odotus supistusten alkuun. Yö meni torkkuen Halla rauhallinen ja samaa tahtia päivä. Mia tuli iltapäivällä ja illalla lähti homma käyntiin Hallan ollessa edelleen rauhallinen . Tunnin ähkittyään on tulossa pentu, joka on aika kookas ja sen kanssa sai tehdä hommia ,että tuli ulos, kaunis kerma poika , joka tosiaankin on tuhti ja niin oli päivänvalon nähnyt HUIKEA HERRASMIES. Kuluu 10min ja toinen tulee helpommin ja niin oli syntynyt toinen pentu tähän maailmaan, HYVÄNSUOPA HYVÄNTEKIJÄ, niinkuin ovat vanhempansakin. Kuluu 15min ja syntyy kolmas suht helposti sekin vaikka Hallaa autoinkin, HOHDOKAS HERKKUSUU liittyi pentukatraaseen. Nyt siis oltiin homman puolivälissä ultran mukaan. Sitten tauko kuluu 1tunti ja Halla työntää , syntyy pentu, HUOLETON HULIVILI.Jälleen odotusta , Halla pissalle ja myös siistitään ja koplaan vatsaa tuntuu pentu, eli odotellaan 1t 10 min ja syntyy pentu, Kun laskettu aika on Helluntai niin tästä lähtivät pentujen nimet. HELLUNTAIHEILA , oli syntynyt. Vanha sanonta sanookin että jos ei heilaa Helluntaina niin ei koko kesänä, mutta Hallalla onkin ihana Venni kera karvakääröjen. Jälleen odotellaan , aikaa kuluu ja mielessä käy huolikin ,sillä tutkittuani tilannetta tiedän ,että on vielä pentu tulossa mutta ei tunnusteltaessa vielä tunnu. Nyt lähdetään ulos ja juoksutan Hallaa , jotta saisin tilanteeseen vauhtia ja edistystä kuluu 2t 40min ja se tuotti tulosta ja pentu syntyy ongelmitta. Tämä juoksutus olikin HARKITTU HAPPIHYPPY. Näin oli kaikki 6 pentua syntynyt. Katraassa on 4 urosta ja 2 narttua. Kaikki pennut ovat varattuja.
Tuossa tulikin pentujen nimet ja kuten ennenkin , mutustelen niitä vielä ja viikkokuvista , jotka tulevat perinteisesti tähän uutiseen , selviää sitten kuka on kukin. Pennut luovutetaan 6.7.20. Kaisa lääkärin tarkastamina ja rakkaudella hoidettuina.
Hallan pennut 1vrk vanhat.
Hallan pennut 1vko ikäisenä >>>
Hallan pennut 2vko ikäisenä >>>
Hallan pennut 3vko ikäisenä >>>
Hallan pennut 4vko ikäisenä >>>
Hallan pennut 5vko ikäisenä >>>
Hallan pennut 6vko ikäisenä >>>
Hallan pennut 7vko ikäisenä >>>
MILAN JA TIERAN PENNUT SYNTYIVÄT 20.4.2020
Mila antoi odottaa aivan viimeiseen päivään ennenkuin lämpö laski ja synnytys oli lähellä. Avautumisvaihe voi kestää kauankin ja siinä odotellessa muistelin astutus asioita miten kaikki siis oli lähtenyt alkuun. Kun aika tuli mennä Tieran luo oli sovittu,että haemme ensin Milan ja siitä suunnataan sulhon luo. Minulla oli käsi vielä kipeä leikkauksen jäljiltä , joten Seppo toimi kuskina. Olimme sovitusti lähdössä kun koirien haukunta kertoi takatontilla olevan jotain outoa. Niinhän se oli , tontin reunasta oli kaatunut puu tien yli ja naapuri ei päässyt autolla jatkamaan matkaa omalle tontilleen. Onneksi ei puu ollut kaatunut toiseen suuntaan sillä silloin olisi ollut meidän aita rutussa. No lähtö viivästyi kun Sepon piti mennä sahaamaan puu pois kulkuväylältä. Kun homma oli kunnossa päästiin matkaan kohti Helsinkiä. Hetken ajettuamme rupesi Seppo pohtimaan ,että miten on ajaminen outoa , no silmälasit oli jääneet kotiin. Auto siis kotia kohti ja silmälasit matkaan. Soitin taas Annelle että lähtö on viivästynyt. Melkein starttasimme ja Sepon verensokeri laski ja tuli nälkä , no ei kun syömään ja taas soittamaan ,että ollaan kyllä tulossa mutta viivästyy taas. Vihdoin siis matkaan ja tuli mieleen vanha sanonta tästä kaikesta touhusta , että KOLMAS KERTA TODEN SANOO, näytti lähteminen olevan KOVAN TYÖN TAKANA, ainahan on erilaisia astutus tilanteita , mutta tässä oli kyllä KAIKKEA KOUKEROA. Tuo kolmas kerta toden sanoo liittyy tähän sillä toivon nyt onnistuvani kun jätän tuohon poikaan käyttöoikeuden ja kaksi edellistä on mennyt pieleen, jos nyt onnistuisi kun samoin on tyttöjen kohdalla sillä tuolla pentulaatikossa tuhisee sininen tyttö ja kaksi edellistä sinistä tyttöä on mennyt pieleen myös , joten nyt toivon KUKKURAKAUPALLA ONNEA. Näiden mietteiden ja tunteiden kera tulivat pentujen nimet. Viikkokuvista sitten selviää kuka on kukin. Mutta nyt itse synnytykseen , joka meni hyvin ja aika nopeasti. Nyt Mila keskittyy hoitamaan pentujaan. Värisuoraa on parkki , tumma merkeillä , sininen ja sitten vielä, tiedä mikä väri on tuo vaalea hopeanhohtoinen . Pentuja on siis 4, 3 narttua ja 1 uros , kaikki ovat varattuja. Tuota sinistä tyttöä pähkäilen meneekö sijoitukseen ,vai jääkö se meille. Sen asia on auki. Pentujen luovutus on 8.6.20 , sirutettuina , Kaisa lääkärin tarkastamina ja rakkudella hoidettuina. Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen.
Milan pennut 1vrk vanhoina.
Pentujen värisuoraa.
Milan pennut 1vko ikäisenä >>>
Milan pennut 2vko ikäisenä >>>
Milan pennut 3vko ikäisenä >>>
Milan pennut 4vko ikäisenä >>>
Milan pennut 5vko ikäisenä >>>
Milan pennut 6vko ikäisenä >>>
Milan pennut 7vko ikäisenä >>>
HALLALLE JA VENNILLE PENTUTOIVEITA ODOTELLEN 21.5.2020
Halla , Villi-Joikhu Laulava Lojaali Leidi ja Venni Villi-Joikhu Meno Päällä Mennen Tullen saivat toisensa ja se oli rakkautta . Laskettu aika asettuu Helluntaihin , joten heila siis on totta. Nyt tietenkin peukut pystyyn ,että tulosta tulee. Halla on tänä vuonna 3v täyttävä ensikertalainen kuten myös sulhonsakin . Venni on pian 4v. Venni on luonteeltaan ystävällinen, lempeä ja rauhallinen. Kuitenkin nopeasti innostuva ja oppiva. Aina valmis leikkiin. Tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa. Seurallinen ja ihmisrakas. Tuntemattomatkin ihmiset hurmaa usein kierähtämällä selälleen ja vaatien vatsarapsutuksia. Uusissa maastoissa menojalkaa riittää nimensä mukaisesti , tutussa ympäristössä pysyy lähettyvillä. Hallan omat sivut löydät sukutaulut sivuilta , ja sieltä löytyy hänestä lähempää tietoa. Sulho on taas oma kasvattini , innokas poika kuten nimikin kertoo , kiltti toimeentuleva koira. Venni onkin ollut jo kauan mielessäni ja nyt toivotaan ,että pennut ovat aikanaan totta. Pentueesta sijoitan nartun ,jonka perhe on vielä auki. Jos asia kiinnostaa niin aina voi ottaa asian tiimoilta yhteyttä . Ultra käynti tulee tähän uutiseen . Halla kävi ultrassa ja iloksemme on tiine , näkyi 6 pentua. Odotus jatkuu.
Villi-Joikhu Meno Päällä Mennen Tullen Venni, Lonkat B/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0 ja silmät terveet. Pompe , Dm terve polveutumisen perusteella ja Pra-prcd terve. Kuva: Salla Vuorenmaa
Villi-Joikhu Laulava Lojaali Leidi, Halla . Lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät terveet. Pompen terve polveutumisen perusteella , Dm terve , Pra-prcd terve.
VIMMAN JA KENAIN PENNUT SYNTYIVÄT 13.3.2020
Vimman lämpö laski Torstai aamuna , mutta kun tarkistelin asiaa oli taas noussut yli 37. reippaasti. Päivän ajan tiuhennettiin mittausta ja puolilta päivin lämpö laski uudestaan, mutta ei niin alas. Eli aloitin laskemisen aamusta kuitenkin . Illalla laski sitten selvästi taas alle 37. Joten otin siitä myös laskemisen eteenpäin. Hiukan epämääräistä lämmön seilaamista, mutta odottelu jatkui. Se aika on aina pitkä. Vimman emäntä Tiina tuli kipeäksi eikä sitten päässytkään tänne , mutta kiitos ihanalle Aunelle kun tuli kaveriksi. Perjantaina aamulla oli kulunut jo ensimmäisestä lämmönlaskusta 1vrk mutta kun mitään hätää ei ollut odotus jatkui. Vihdoin illalla alkoivat supistelut ja siitä kului 1t 20min kun ensimmäinen pentu syntyi. Vimmalla on erityinen tapa heiluttaa häntäänsä ja tässäkin synnytyksen kuluessa häntä heilui. Vimman häntä jotenkin elää omaa elämäänsä. Mutta nyt pentuihin, ensimmäinen syntyi ja niin oli HÄNTÄHEIKKI syntynyt. Tahti tiivistyy ja 13min myöhemmin syntyy eräs pentu HÄNTÄ HULMUTEN, kuluu vain 10min ja syntyy HÄNTÄHÄRVELI maailmaan, toivotamme tervetulleeksi hänetkin tietty Vimman häntä heiluen. Kuluu n. puolituntia kun jälleen pentu on tulossa , HÄNNÄNHUISKE onkin tilanteesta hyvin kuvaava sana. 25min ja Vimma työntää taas ja pentu putkahtaa ja kyllä tää on sellainen HÄNTÄHITTI, jälleen kuluu puoli tuntia ja Vimma työntää ja tulee vain nestettä , ei pentua ja ymmärrän ,että sikiöpussi meni rikki ja pentu on kanavassa , Vimma tekee töitä ja pentu tulee , mutta se on eloton eikä hengitä ,joten aloitan elvytyksen . Jonkin ajan päästä se haukkoo henkeä ja on edelleen veltto jatkan edelleen ja sitten ihana ääni pieni rääkäisy ja eloa rupeaa tulemaan , se ei ime ja Aune vahtii Vimmaa ja minä riennän hakemaan maidonvastiketta . Sitä pentu saa ja se virkistää. Se on pienin, mutta ei painoltaan epänormaali , nyt tämä HÄNNÄNHUIPPU on pitänyt pentulaumassa puolensa. Vimma jälleen työntelee, kuluu 20min ja taas syntyy pentu , HÄNTÄHURAHDUS näki päivänvalon. Ultra näytti 8 ja odotellaan tuleeko joku vielä. Kyllä vain 20 min.jälleen ja pentu syntyy HÄNNÄN VIPUTTAJA syntyi. Tässä oli Vimman urakka ja nyt ohi ja todella häntää heiluttaen voi ryhtyä mamma Vimma hoitamaan pentujaan.
Pentuja on 8. 4 urosta ja 4 narttua. Kaikki pennut ovat varattuja. Luovutus asettuu 1.5.20 , joten vappuiloa tiedossa. Nimet tuossa tulivatkin ja ne ovat nimetty Vimman hännän mukaan. Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen ja vielä jännitetään kuka on kukin. Nyt riittää todella hännän huisketta .
Vimma mamma pentuineen 1vrk vanhoina.
Vimman pennut 1vko ikäisenä >>>
Vimman pennut 2vko ikäisenä >>>
Vimman pennut 3vko ikäisenä >>>
Vimman pennut 4vko ikäisenä >>>
Vimman pennut 5vko ikäisenä >>>
Vimman pennut 6vko ikäisenä >>>
Vimman pennut 7vko ikäisenä >>>
NANAN JA DION PENNUT SYNTYIVÄT 22.2.2020
Nanan lämpö laski Perjantai aamulla ja näin oli hommat eli avautuminen lähtenyt käyntiin. Se merkitsee aina pitkää odotusta ennenkuin synnytys lähtee käyntiin. Odottelua ja ulkona vain yltyi myrsky ja toki toivoin ,että ei mene sähköt. Sitäkin on koettu. Sähköt säilyivät, mutta myrsky senkun vain yltyi. Kiitos Aune kun olit yöseurana, sillä nukkumisesta ei tule mitään kun tietää avautumisen olevan käynnissä. Pihalla kävi puhuri ja kolina , kävin välillä keräämässä lyhtyjä talteen ja tuuli ehti rikkoa yhden, joka kieri pitkin pihaa ,samoin kävi koristekoiralle jonka tuuli rikkoi. Nanan kanssa kävimme useita kertoja yöllä ulkona kun mamma koiran piti päästä asioille ja siinä tilassa on hyvä myös kävellä. MYRSKYN RÄVÄKKÄ ROPINA kun vettäkin vihmoi. Siellä MYRSKYN TAIVALTAJA siis Nana ja minä. Odotusta läpi yön ja saimme vain odotella, Aune lähti aamulla kotiin ja sitten alkoikin tapahtua . Nanan supistukset olivat alkaneet ja edelleenkin se kauhea myrsky raivosi ulkona. Nana työnsi ja suht nopeasti syntyi ensimmäinen pentu, ja Nana päästi ison äänen ja tuumi MYRSKYN MYLVÄYS oli syntynyt. Sen jälkeen Nana olikin hiljaa, yleensä se on se ensimmäinen joka tien avaa sisaruksilleen tulla maailmaan. Minä kätilönä tarvitsen paljon kohdevaloa , joten olenkin ottanut otsalamppuni hyvään käyttöön. Tulee seuraava pentu maailmaan ongelmitta ja sitten käyn käsien pesulla ja katson peiliin , hieman räjähtäneen näköinen tyyppi otsalampun kera yön valvoneena ja tuli mieleen jostain kumman syystä suunnistus ja niin ymmärsin että MYRSKYN SUUNNISTAJA oli syntynyt ja tästä yhtälöstä lähtivät nimet. Odoteltiin seuraavaa ja ulkona MYRSKYN TAIPUMATON TUULI vaikersi mutta Nana ei ja pentu oli jälleen syntynyt. Tässä vaiheessa joukkoon liittyi Nanan emäntä Annastiina ja kiitos avusta todella paljon. Meillähän saa olla mukana sij.nartun synnytyksessä jos itse niin haluaa. Ultran mukaan oli 8 pentua ja odotus jatkui ja Nana oli nyt bongannut homman täysin ja tuli taas pentu ja niin oli syntynyt MYRSKYN BONGARI. Taas supistelee ja pentu syntyy, tuuli on kovaa ulkona ja välillä mietin ,että kunhan ei mikään puu kaadu ja päivänvalon tänä myrskyisenä päivänä oli nähnyt MYRSKYN BOFORI. Sehän on tuulen nopeus ja nopeaa se olikin. Sitä oli myös mamma Nanakin. Odoteltiin , Nana pesulle ja koplasin koiran ja totesin, että se on nyt tässä. Pentuja tuli siis 7. Narttuja 5 ja 2 urosta. Nämä ovat Nanan Myrskyn pentuja.
Tässä tulivat myös pentujen nimet. Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen kuten ennenkin ja silloin selviää tradition mukaisesti kuka on kukin. Pennut ovat luovutuksessa 11.4.20. Kaikki pennut ovat varattuja. Tätä ennen minä ja Nana annamme kaiken hellyyden ja rakkauden pentusille.
Nana ja pennut kuvassa 1vrk, vanhat .
Nanan pennut 1vko ikäisenä >>>
Nanan pennut 2vko ikäisenä >>>
Nanan pennut 3vko ikäisenä >>>
Nanan pennut 4vko ikäisenä >>>
Nanan pennut 5vko ikäisenä >>>
Nanan pennut 6vko ikäisenä >>>
Nanan pennut 7vko ikäisenä >>>
MILALLE JA TIERALLE PENTUTOIVEITA ODOTELLEN 20.4.2020
Mila , Villi-Joikhu Parhaat Parrasvalot ja Tiera , Villi-Joikhu Viettien Vipinä saivat toisensa iloisissa tunnelmissa , homma hoitui tosi nopeasti viettien villitessä molempia osapuolia. Kummallakaan ei ole aikaisempia pentueita. Tiera on pian 4vuotias ja Mila 2vuotias. Pariskunta on valittu toisilleen täydentävänä toistensa piirteitä. Milan oma sivu löytyy sukutaulut sivulta ja tässä kuvausta Tierasta; Tiera ei ole isokokoinen ja asuu toisen uroksen kanssa kaupungissa. Reipas ,avoin ja iloinen pussailija. Mukana kulkee ongelmitta missä vain. Vilkas, itsenäinen ja itsevarma , aika hiljainen , pilkettä silmäkulmassa omaava uros. Kiva harrastuskaveri, joka on nopea oppimaan, rakastaa temppuja ja toimii yhdessä ihmisen kanssa mielellään. Lajina on Rally-toko. Luonnetestattu ja on myös laukausvarma.
Pentueesta sijoitetaan narttu ja tuossa Maaliskuun puolivälissä on ultra, jonka tulos tulee tähän uutiseen.
Mila kävi ultrassa ja on pentuja. Lääkäri Päivi laski 4-5 pentua. Joten odotus jatkuu.
Villi-Joikhu Parhaat Parrasvalot, Mila Lonkat A/A, Kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät terveet. Pompe, Dm ja Pra-prcd terve polveutumisen perusteella.
Villi-Joikhu Viettien Vipinä, Tiera Lonkat A/A, Kyynärät 0/0 polvet 0/0 (nyt ei voimassa) Silmät terveet. Pompe ja Dm terve polveutumisen perusteella , Pra-prcd testattu ja on terve. Kuva: Disa Tanabe
VIMMALLE JA KENAILLE PENTUTOIVEITA ODOTELLEN 16.3.2020
Vimma , Villi-Joikhu Luojan Kiitos ja Kenai , Villi-Joikhu Desibeli saivat toisensa , astutuksen mennessä mallikkaasti ja hyvin. Kenai on tänävuonna 5v.täyttävä koiruus, jolla on yksi pentue ennestään. Kenai on vilkas, avoin iloinen koira. Toimeentuleva joka asuu toisen uroksen kanssa. Syliintuleva myöskin. Tervehtii haukkuen. Minullahan on Kenain sisko Diia omassa taloudessani. Kenai täydentää Vimman luonnetta, ovat tasapainoittava pariskunta. Pentue tulee olemaan Pompen, Pra-prcd:n ja Dm:n suhteen terve kun molemmat vanhemmat sitä ovat ja pennuille ei siis testaustarvetta ole. Vimmasta voi lukea lisää tietoa sukutaulut sivuilta, Vimma itse on 3vuotias ensikertalainen. Vimma on myös sopeutunut kotilaumaani hyvin . Tapani mukaan pentueesta sijoitetaan narttu. Sijoitus perhe on vielä avoin asia . Ultra on myös sitten aikanaan tulossa ja se tulos tulee tähän uutiseen. Nyt vain pidetään heille peukut pystyssä. Jos sijoitusnarttu on ratkaisu , joka olisi sinulle sopiva , ota yhteyttä niin keskustellaan asiasta lisää.
Vimma kävi eilen ultrassa ja tulos oli vahvasti positiivinen , lääkäri laski hänellekin 8 pentua. Toki nämä asiat voivat myös heittää , joten nyt odotus jatkuu ja toivomme kaiken sujuvan hyvin. Vimman tyttärelle on sijoitusperhe jo tiedossa.
Villi-Joikhu Desibeli , Kenai. Lonkat A/A, Kyynärät 0/0, Silmät terveet, Polvet 0/0 (ei voimassa). Pompe , ja Pra-prcd terve polv.perusteella. Dm testattu terveeksi. Kuva: Brittny Virkkunen
Villi-Joikhu Luojan Kiitos, Vimma . Lonkat A/A, Kyynärät 0/0, Silmät terveet, Polvet 0/0 (ei voimassa). Pompen, Pra-prcd, ja Dm terve polv. perusteella.
NANALLE JA DIOLLE PENTUTOIVEITA ODOTELLEN 24.2.2020
Nana, Villi-Joikhu Freesi Friidu ja Dio, Villi-Joikhu Kesän Herkkä Hetki saivat toisensa, astutus sujui hyvin näiltä ensikertalaisilta. Nana saikin juoksunsa aikaisemmin mitä olin ajatellut , mutta hyvä niin ja näin Jouluna siis matkattiin sulhon Dion luo. Joka olikin intoa täysi ja osasi hoitaa homman hyvin. Pariskunta tykkäsi toisistaan ensin leikkien ja pian itse asiaan käyden. Nana kuin viilipytty ja Dio nopea topakka poika. Pentuja siis odotellen. Nana käy ultrassa Tammikuun puolivälin jälkeen ja sitten näkee hiukan tulosta.
Nanasta lisätietoja voit lukea sukutaulut osiosta hänen omalta sivultaan. Dio on taas oma kasvattini yli 3vuotias koiraherra. Elelee lapsiperheen arkea ja on toimeentuleva , haluaa olla siellä missä on ihmisetkin. Jos puhutaan toisista uroksista, varsinkin jos ovat samaa kokoa kuin Dio itse tai sitä isompia ei niitä Dio siedä. Dio on vilkas ja pihavahti. Dio ilmoittaa kaikki pihalla olijat, niin oravat kuin kaikki muukin liikkuva saa kuulla, että se on Dion piha. Muuten ei kovin herkkähaukkuinen ole. Ihmisistä tykkäävä iloinen tervehtijä. Pitää halauksista. Diolle tärkeää on lauman koossa pysyminen ja metsälenkeillä irti ollessa pitää tarkan huolen siitä . Ihan mukava vastapaino Nanaa ajatellen, kun Nana on pehmeä luonne. Dio on DM kantaja, joten pentueessa DM kantajuus on mahdollista.
Pentueesta sijoitetaan narttu, sijoitusperhe on vielä avoin asia. Kun ultra tulos on selvä tulee se tähän uutiseen. Peukut pystyyn, että on positiivinen tulos. Nana kävi ultrassa eilen ja tulos on hyvin positiivinen. Lääkärimme laski hyvin ja hartaasti ja päätyi lukuun 8. Nyt odotus jatkuu ja toivottavasti kaikki sujuu hyvin.
Villi-Joikhu Kesän Herkkä Hetki, Dio. Lonkat B/B, Kyynärät 0/0, Polvet 0/0 (ei enää voimassa) Silmät terveet. Pompe terve polv. Pra-prcd terve ja DM kantaja. Kuva: Kati Lehtinen – Bennett
Villi-Joikhu Freesi Friidu, Nana. Lonkat B/B, Kyynärät 0/0, Polvet 0/0, Silmät terveet. Pompe ja DM terve polv. Pra-prcd terve.
UUTISIA 2019
VILLI-JOIKHU ILONSYKÄHDYS, DEISI MUISTOA KUNNIOITTAEN
Deisi syntyi 18.6.2009, kiitos Minnalle siitä, että sain elää Deisin kanssa 10,5 ihanaa vuotta. Deisin tarina alkoi ,kun nuori Dani koirani kuoli ja pentuhaaveet menivät sen murheellisen tapauksen myötä. Kului jokunen päivä kun Minna tarjosi koiraansa Lulua käyttööni , joka oli Danin sisko Villi-Joikhu Elinvoima. Tartuin tähän ja niin syntyi Deisi tuona kesäisenä päivänä Minnan kotona. Kun Deisi syntyi oli tunnelma käsin kosketeltava ja sydämessäni kävi valtava ilo ja sykkinä kun ensimmäisen kerran näin Deisin ja siitä sai hän nimensäkin. Tiesin heti että tuo pentu on minun ja meillä oli heti jonkinlainen sanaton yhteys , sen tunsin selvästi kun pidin Deisiä sylissäni. Tämä tunne säilyi kokoajan. Meillä oli syvä suhde ja Deisi toi iloa nimensä mukaisesti jokaiseen päivääni.
Deisi oli super persoona , häntä voisi kuvailla , roskisdyykkari joka avasi kaikki roskikset myös poljinroskikset, enää ei lavuaarissa ole roskista sillä Deisi on poissa. Hän oli laumanjohtaja joka opetti pentuja ja leikki , pelasi jalkapalloa eikä kukaan saanut koskea hänen palloonsa. Hän oli matkanjohtaja , joka metsässä hippasi sinne ja tänne ja unohtui haistelemaan luonnon antimia mutta aina jossain välissä muisti ,että mamma on polulla , vaikka minä istuin joskun kannon päässä pitkäänkin häntä odottamassa ja aina jälleennäkeminen oli yhtä iloista. Laumanjohtaja on poissa eikä kukaan johda metsälenkkiä, kukaan ei pelaa pihalla jalkapalloa. Deisi myös jutteli kovasti kertoi asioita ja päivän tapahtumia ja me ymmärsimme toisiamme. Enää ei kuulu Deisin juttelua tai tervehtimistä on liian hiljaista. Deisi oli myös ruokaperso ja kun näki ,että laitan ruuan ja kuppi on tulossa tuli Deisiltä ruokatanssi, hän hyppi takajaloilla ja etutassut haroi ilmaa, siis hyppi kahdella jalalla , enää ei ole ruokatanssiakaan. Deisi oli fiksu ja läheisyyttä rakastava ja aina seurasi minua , nyt on tyhjää ja silmäni vaistomaisesti hakevat Deisiä mutta häntä ei ole. Deisille hyvää matkaa koirien taivaaseen missä mamma Lulu ja muut Joikhut hänet vastaanottaa. Kiitos vielä Minna ja Kiitos Deisi meidän yhteisistä vuosista , joita olisi suonut vielä olevan edessä. Deisi menehtyi kuin puuntakaa tulleeseen syöpään ja se vei lyhyessä ajassa. Eläinlääkäri Kaisa tuli kotiin ja Deisi nukkui pois kaikkien läheistensä kanssa minun sylissäni. Deisi oli sylissäni syntyissäänkin ja niin hän myös lähti taivaankotiin. Minun sylissä. Tälläistä Elämäni koiraa ei ole toista. Vielä kerran kiitos Deisi kaikesta mitä minulle annoit ja hyvää matkaa.
Villi-Joikhu Ilonsykähdys , Deisi s. 18.6.2009 – k. 12.12.2019
FI JVA VILLI-JOIKHU HILJAA HYVÄ TULEE
Vuonna 2016 Villi-Joikhu Hiljaa Hyvä Tulee ”Hasse” aloitti Mejä harrastuksen. Harrastuksesta innostui kovasti niin Hasse kuin omistajakin. Niin aloitettiin kokeet ja hyvin on pärjätty, ja nyt Hassesta tuli Suomen Jäljestämisvalio. Todella ilolla onnittelen Hassea ja Jonnaa. Olette tehneet mahtavaa työtä. Ylpeä on varmasti Hassen mammakin Viivi , Villi-Joikhu Hymyhuuli, joka varmasti hymyilee kuten minäkin. ONNEA!
25.5.2017 AVO1 45p, 12.7.2017 AVO1 46p, 10.5.2018 VOI1 40p, 19.5.2019 VOI1 43p. 2.6.19 Karvialla järjestettiin Lappalaiskoirien Mejä-mestaruus. Karvialla Hasse sai viimeisen VOI1 pistein 47/50 ja tällöin Hassesta tuli VOI-luokan Mejä-mestari 2019 sekä valioitui titteliksi FI JVA. Hassen ja omistajan haave on lähteä valloittamaan Ruotsin Mejä-kokeita ensi kesänä. Hassella on myös nyt ensimmäinen pentueensa ja ehkä joku pennuista seuraa isänsä tassunjälkiä. Mene ja tiedä sen näyttää aika.
FI JVA Villi-Joikhu Hiljaa Hyvä Tulee Hasse. Kuva: Jonna Rahikainen
PENTUSUUNNITELMIA JA MIETTEITÄ VUODELLE 2020
Vuosi lähenee loppuaan ja on taas aika miettiä tulevaa vuotta. Jouduin kaksi narttua tältä vuodelta siirtämään ja hieman sumaa sitten kertyy. Mutta ainahan se on niin ,että nämä ovat suunnitelmia ja mietteitä ja tuleva vuosi näyttää miten asiat toteutuvat ja juoksut tulevat ja astutukset sitten onnistuvat. Juoksua loppuvuoteen tai heti alkuvuoteen on odotettavissa nartuille Villi-Joikhu Luojan Kiitos Vimmalle sekä Villi-Joikhu Freesi Friidu Nanalle. Vimman sulhoksi olen ajatellut jo kertaalleen käyttämääni Stenkaa , joka sai vain yhden pennun aikanaan Diian kanssa. Nanalle olen kaavaillut omaa kasvattiani Villi-Joikhu Kesän Herkkä Hetki Dio. Diolla ei vielä ole jälkeläisiä ja käyttämättömiä uroksia onkin hyvä saada mukaan . Tämä vuosi onkin omien kasvattien vuosi jos siis kaikki vain onnistuu. Villi-Joikhu Elämän Eväät Yoko saisi sulhokseen myös käyttämättömän uroksen Villi-Joikhu Meno Päällä Mennen Tullen . Villi-Joikhu Laulava Lojaali Leidi Hallapuolestaan saisi sulhoksi ei kasvattini mutta vielä käyttämättömän herran Nennikka Gergesin. Hallan ja Yokon juoksuja on vaikea ennakoida ,sillä on ollut vain yksi juoksu heillä molemmilla juoksut alkoi myöhään ja väliä en vielä tiedä , mutta kevääseen ehkä menee. Keväällä 2v täyttävä Villi-Joikhu Parhaat Parrasvalot Mila , hänelle olen ajatellut myös käyttämätöntä poikaa jolla olen kyllä yrittänyt mutta ei sillä kertaa onnistunut . Koiruli on Villi-Joikhu Elon Rikkaus. Kesemmällä 2v täyttävä narttu Villi-Joikhu Toivorikas Toiveuni Unna , saisi parikseen kasvattini Villi-Joikhu Otollinen Tähtäys.Loppuvuoteen tai vuoden vaihteeseen tulisi kaksi narttua Villi-Joikhu Mietteliäs Matriarkka Saga ja Villi-Joikhu Voittaja -Ainesta Haldi mikäli hänen pevisat on kunnossa. Haldi menee lähiaikoina tutkimuksiin. Heille sulhot vielä mietinnässä .
Eiköhän tässä niitä ollutkin . Villi-Joikhut Viettien Vipinä ja Desibeli ovat myös nimet urosrintamalla jos jonkun kanssa sitten ei onnistuisikaan. Nartuista voit lukea heidän omilta sivuiltaan osiosta sukutaulut. Omat kasvattini urokset löytyy jalostus uroksia osiosta, joissa tietoa ja kuvat pojista. Nyt siis odotellaan tulevaa ja uutisiin tulee tottakai asiat ja tapahtumat kun ne ovat ajankohtaisia ja toteutuneet.
LADAN JA RUBENIN PENNUT SYNTYIVÄT 26.9.2019
Ladan Villi-Joikhu Omenankukan lämpö laski illalla 25.9 ja tästä alkoi odotus. Avautuminen oli alkanut. Lada on herkkä koira ja olinkin pyydellyt entisen sij.narttuni omistajaa Aunea auttamaan ja hänelle myös tässä iso kiitos. Sillä olin ennakoinut mahdollisen kipuherkkyyden, joka voi sitten asian edetessä teettää kaikenlaista, johon ei kaksi kättä riitäkään. Aune tulikin seuraavana päivänä. Yö meni hyvin, päätin käydä äkkiä kaupassa tässä lähellä ,joten aikaa ei siihen kovin kauaa kuluisi. Diiallekin piti hakea silmätipat kun oli kehittänyt silmätulehdusta. Kun tulin takaisin olikin supistukset alkaneet ja pentuvettäkin mennyt. Aika nopsaan, siihen kului 15 tuntia. Sitten kului jonkin aikaa n. puoli tuntia kun ensimmäinen pentu näki päivänvalon , joka olikin Ladalle se ensikivun paikka ja kiitos Aune kun autoit, Aune piti Ladaa ja autoin pennun maailmaan. Mamma Lada on kuin ELOHOPEA ja niin ovat varmaan pentusetkin , vauhtia ei tule puuttumaan. Ladakin selvisi hyvin ensireaktiostaan ja synnytys eteni. Tuollaisessa kiputilanteessa on vaara ,että emä kokee kipua ja tavallaan vahingossa saattaa purra sitä joka siinä ensin on , joten parempi että meikäläisen käsi kuin pentu. Tämä siis ennakoitiin ja kaikki sujui. Se reaktio menee nopeasti ohi ja homma jatkuu. Kuluu 12min ja tulee pentu , Lada pärjää hyvin ja tämähän on ETEVÄ EDELLÄKÄVIJÄ, Ladalla on paljon virtaa ja kun on kyse lappalaisista niin on kyseessä EHTA ERÄNKÄVIJÄ , sitten tulee tauko kuluu 40min ja Lada työntää tulee pentu jolla onkin istukka kiertynyt kaulan ympäri ja pentu on eloton , nopeasti elvytys käyntiin ja sitten sydämeni sykähtää tulee ELONMERKIT , pentu on elossa ja sen rääkäisy ei jätä tulkinnanvaraa. Asiassa olisi voinut käydä huonosti .
Sitten odottelua kuluu 20min. ja syntyy viimeinen pentu. Kyllä Lada hoiti homman hyvin ja on varmasti,EHTYMÄTÖN ENERGIALÄHDE.
Lada pentuineen .
Ladan pennut 1vrk vanhat.
Tuossa edellä olikin pentujen nimet ja viikkokuvista näkee sitten kuka on kukin. Pentujen luovutus asettuu 14.11.19 lähtien ja kaikki pennut ovat varattuja. Lada hoitaa pennut hyvin ja minä olen se jokapaikan höylä ja kaikkea mitä koirulit voivat toivoa. Pennut hoidetaan rakkaudella ja luovutetaan sirutettuina ja Kaisa lääkärin tarkastamina.
Ladan pennut 1vko ikäisenä >>>
Ladan pennut 2vko ikäisenä >>>
Ladan pennut 3vko ikäisenä >>>
Ladan pennut 4vko ikäisenä >>>
Ladan pennut 5vko ikäisenä >>>
Ladan pennut 6vko ikäisenä >>>
Ladan pennut 7vko ikäisenä >>>
PENTUTOIVEITA LADALLE JA RUBENILLE 29.9.2019
Ladan Villi-Joikhu Omenankukan juoksu alkoi odotetusti ja matkattiin sulhon luo , mutta ajateltu sulho ja Lada ei sitten onnistunutkaan , joten matkattiin varasulhon luokse , joka sitten onnistui kahteen kertaan hyvin ja nopeasti. Varasulho on aina hyvä olla kun ei koskaan tiedä miten asia menee. Vara sulho oli minulle tuttu aikaisemmin , koska olen kerran Rubenia käyttänyt , mutta ei tullut kuin kaksi pentua joista toinen sitten menehtyi. Nyt on pentutoiveet olemassa ja toivomme parempaa onnea . Rubenilla on siis aikaisemmin 2 pentuetta. Ruben on viralliselta nimeltään Piiparipojan Larkin ja on nyt 9vuotias. Lada on 2v. ja ensikertalainen. Ultra tulos tulee tähän uutiseen 4:n viikon kuluttua. Pentueesta sijoitetaan narttu ja sen suhteen on vielä kaikki auki ,eli mitään en ole vielä sopinut, vaikka keskustelua on asiasta ollut. Nyt vain pidetään peukut pystyssä . Ladan oman sivun sukutaulun kera löydät sukutaulut sivuilta. Jos sinua kiinnostaa sijoitus narttu, niin ota rohkeasti yhteyttä ja asia puheeksi.
Lada on DM suhteen ok, Ruben on todettu kantajaksi , joten DM kantajuus on pentueessa mahdollinen. Lada kävi eilen ultrassa ja on kantava, 5-6 pentua. Nyt toivottavasti kaikki jatko sujuu hyvin. Pentujen syntymä tulee ajallaan jälleen uutisiin.
Villi-Joikhu Omenankukka , Lada . Lonkat A/A , Polvet 0/0, Kyynärät 0/0 silmät terveet. Pompe terve polv. perusteella , Dm ja Pra-prcd terve.
Piiparipojan Larkin , Ruben , Lonkat B/B, Polvet 0/0, Kyynärät 0/0 ja silmät terveet. Pompe ja Pra-prcd terve , Dm kantaja.
HETTAN JA VIPEN PENNUT SYNTYIVÄT 20.6.2019
Aika jännää oli, kun Johkan pennut 7vko olivat lähdössä omiin koteihin ja miten sitten Hetta aloittaa. Johkan pennut lähti Keskiviikkona ja Hetta laski lämmön sitten alkuyöstä ja odotusta . Hettan ajoitus oli kyllä täydellinen. Hetta oli kyllä aika nopea ,sillä avautumisvaihe kesti vain 12 tuntia kun alkoi tapahtua. Apuna meidän Nekku 14v ja paikalle tuli myös Hettan emäntä Tuire, heille kiitokset. Hetta supisteli ja pian pentu syntyisi, tällä välin mietin itse alkua ja astutusta , miten kaikki sai alkunsa . Hettaltahan otettiin progenäytteet , jotta saadaan selville oikea astutus ajankohta. Arvo ei saa olla matala ,ei myöskään liian korkea , jolloin oletettavasti ei tulostakaan tule. Jälleen proge ja apua arvo olikin sujahtanut jo korkeaksi ja minulla oli töihin meno iltavuoroon ja astutus pitäisi olla nyt heti,ettei ole liian myöhäistä. Hätiin kutsuttiin kasvattaja gollega Crystal kennelistä Kati Tverin ja Vippe emäntineen matkasi meille ,jossa Kati hoiti astutusta ja minä töissä jännäsin miten menee, töihin sainkin tiedon ,että hyvin oli mennyt. Hetta työntää ja syntyy pentu, näissä mietteissä maailmaan syntyy TEMPUN TAITAVA TEKIJÄ , kuluu vartti ja syntyy toinen ja olen tietenkin TODELLA KIITOLLINEN, sillä ilman apua olisi voinut pentuhaaveet mennä sivu suun. Vain 10min. ja tulee kolmas pentu , ajattelen ja siunaan progea ja se on todellinen TIEDON VÄÄRTI. Kuluu puoli tuntia ja Hetta punnertaa, pentu syntyy ja jälleen mietin edellisiä astutus juttuja ja astutus oli kyllä TOTAALISESTI VIIMETIPASSA. Hetta on rauhallinen ,vaikka välillä äänteleekin kun pentu syntyy ja minä autan Hettaa. Kuluu puoli tuntia ja pentu on tulossa. Se syntyy ongelmitta ja on kuin TAIDOKAS TAIKAISKU. Vippe ja Hetta voivat olla ylpeitä katraastaan , mutta viisi pentua on syntynyt ja ultra näytti ainakin 7, joten odotus jatkuu. Mutta ei kauan, sillä 10 kuluttua jälleen Hetta työntää ja pentu syntyy , kun homma astutuksessa meni nappiin on maailmaan syntynyt pentu TÄYDELLINEN TAKOJA. Vielä odotusta kun viimeinen pentu vielä tulossa, puoli tuntia myöhemmin se syntyy ja kaikki on mennyt tosi hyvin josta voi olla aina onnellinen ja tämä on kyllä kasvattajalle aina TÄHTIHETKEN TÄYTTYMYS.
Tässä olikin pentujen nimet. Viikkokuvista selviää kuka on kukin. Hetta on hyvä emä ja hoitaa pentujaan antaumuksella ja rakkaudella kuten minäkin. Pennut luovutetaan sirutettuina ja lääkärin tarkastamina. Luovutus on 8.8..19 lähtien kun pennut ovat 7vko:n vanhoja. Kaikki pennut ovat varattuja. Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen kuten aiemminkin. Kuvassa Hetta pentuineen ,pennut 1vrk vanhat.
Hetta ja pennut 1vrk. vanhat.
Hettan pennut 1vko ikäisenä >>>
Hettan pennut 2vko ikäisenä >>>
Hettan pennut 3vko ikäisenä >>>
Hettan pennut 4vko ikäisenä >>>
Hettan pennut 5vko ikäisenä >>>
Hettan pennut 6vko ikäisenä >>>
Hettan pennut 7vko ikäisenä >>>
KATSELMUS PELLO 28.4.2019
Katselmus oli tänä vuonna Pohjoisessa Pellossa asti , jonne minä en tälläkertaa päässyt lähtemään. Ei matka sinänsä , mutta Johkan pennut olivat syntymässä. Paljon ei Joikhuja mukana ollutkaan, paitsi yksi koiraherra Villi-Joikhu Hiljaa Hyvä Tulee, Hasse. Kiitos Hassen perheelle ja Hasse edustikin hyvin sillä Hasse tuli jo toistamiseen valituksi Kauneimmaksi Hännäksi , sillä sitä Hasse oli myös viimevuonna. Kyllä Hassen häntä on komea ja siinä on sitä jotain. Toivottavasti ensivuonna pääsen Katselmukseen ja ,että olisi Joikhuja paikalla. Ensivuoden Katselmus onkin lähempänä eikä Lapissa pohjoisessa ,niin ehkä siellä tavataan. Ohessa kuva Hassesta ja hänen arvostelu . Kuvan on ottanut ; Jonna Rahikainen.
Arvostelu Tuomari Marjo Berg” 3,5 vuotias. Purenta ok. Kivekset ok. Komea uroksen pää. Hyvä kaula. Riittävät etukulmaukset. Hieman pysty olkavarsi. Leveä riittävän pitkä rintakehä. Hieman pitkä lanne. Hyvä lantio. Hyvät takakulmaukset. Hyvä häntä . Hyvä karvanlaatu. Hieman ahtaat takaliikkeet. Hyvät etuliikkeet. Tasapainoinen sivuliike. Säilyttää ylälinjansa. Miellyttävä käytös. ”
Villi-Joikhu Hiljaa Hyvä Tulee Hasse Vuoden 2019 Kaunein Häntä.
JOHKAN JA KUURAN PENNUT SYNTYIVÄT 30.4.2019
Tästähän kaikki alkoi, nimittäin astutuksesta. Oli kauhea ilma, kova tuuli ja viima ja muistaakseni ajoittain taisi sataakin jotain taivaalta eikä ollut lämmintäkään , mutta tuo TUULEN MYLLERRYS pörrötti koirien turkkeja siinä lemmenpuuhissa ,sillä olimme ulkona ja sattui olemaan pikku monttu juuri siinä missä pariskunta halusi olla , no minä montussa tukien koiria kun kiinni jäivät. Pariskunta sai toisensa ja se oli kuin TUULEN LUMOTTU LEMPI ja TUULEN KEVÄINEN KOHINA äänteli puissa. Niin saivat siis Tuulen pentue alkunsa. Mutta nyt itse synnytykseen. Johkan lämmön laskettua alkoi tietenkin odotus , joka tälläkertaa ei kestänyt niin kauan kuin edellisellä kerralla. Välit vain olivat pidemmät ja Johka sai tosissaan punnertaa pentuja ulos , jotka ei olleet ihan kirppuja. Johka oli tyynen rauhallinen ja pentu syntyy, on hiljaista, Johka ei ääntele ja onkin kuin TUULENKUISKAAJA, syntyy taas pentu ja toinenkin, minä toimin kätilön ominaisuudessa ja olen kuin TUULISIEPPARI.
Käsiin tupsahtaa pentuja. Johkan mamma Laura oli myös yön apuna ja siitä kiitos. Odotellaan taas , nyt onkin pitkä tauko ja Johka työntelee jälleen . Sitä kestää ja kokeilen, että tuntuuko pentua , tulossa on ja nyt tekisi Johkallekin hyvää käydä ulkona asioilla ja se edesauttaisi myös synnytystä . Näin tehdään ja mennään ulos talon viereen nurmikolle varusteena taskulamppu ja Johka tietenkin taluttimessa. Johka kykistyy ja tämä ei olekaan TUULESTA TEMMATTU juttu ,sillä nurmikolle tupsahti pentu. Olin varustautunut siihen , eikun pentu pyyhkeen sisään ja sisälle jatkamaan . Tämä saikin sitten aikaiseksi nopeutta sillä nyt tulikin TUULTA PURJEISIIN. Nyt olikin 7 pentua syntynyt ja vielä yksi tulematta. Taas tauko ja kaikki oli rauhallista , sitten se syntyykin ja se on kuin TUULEN TYYNI PIKNIKKI. Johka on raukea ja hoitaa pentujaan . Jälkisupistuksia tuli voimakkaina ja Johka varmaan itsekin ajatteli, että vielä on pentu, mutta kävimme sitten lääkärissä tarkistamassa ,että kaikki ovat tulleet.
Tässä tulivatkin pentujen nimet ja viikkokuvista näkee kuka kukin on. Viikkokuvat tulevat aina tähän uutiseen. Kaikki pennut ovat varattuja. Pentujen luovutus 7 vkon iässä on Juhannusviikolla 18.6.2019. Ohessa on ensikuva Johkasta ja pennuista, jotka ovat hiukan yli vuorokauden vanhoja. Pennuilla oman värisensä panta helpottamassa tunnistusta.
Johka pentuineen . Pennut 1vrk vanhoja.
Johkan pennut 1vko ikäisenä >>>
Johkan pennut 2vko ikäisenä >>>
Johkan pennut 3vko ikäisenä >>>
Johkan pennut 4vko ikäisenä >>>
Johkan pennut 5vko ikäisenä >>>
Johkan pennut 6vko ikäisenä >>>
Johkan pennut 7vko ikäisenä >>>
PENTUTOIVEITA HETTALLE JA VIPELLE 22.6.2019
Hetta ja Vippe saivat toisensa kaikkien koukeroiden kautta , sillä juoksu eteni tosi nopeasti ja meinasi mennä ohi, Kiitos progetestien näin ei käynyt ja pentutoiveita siis on. Hetta on ensikertalainen 2v narttu ja Vipellä on yhdet aikaisemmat pennut. Nyt yritin Vipellä toistamiseen ,sillä aikaisempi yritys toisen nartun kanssa ei onnistunut josta voit lukea hiukan alempaa uutisista . Hettan oman sivun löydät sukutaulut sivulta. Astutus onnistui hyvin ja ultra on neljän viikon päästä ja tulos tulee tähän uutiseen. Toivottavasti Juhannus pennut ovat sitten totta. Hetta kävi ultrassa ja oli positiivinen tulos. Pentutuja on tulossa, laskettiin 7-8 , mutta Juhannuksena nähdään.
Villi-Joikhu Jokitörmän Kaunotar, Hetta . Lonkat A/A, Silmät terveet, polvet 0/0 ja kyynärät 0/0. Pompe terve polv. perusteella, Pra-prcd terve ja DM kantaja.
Taapanterin Toto, Vippe. Lonkat A/A, Silmät terveet , polvet tutkittu terveet ei enää voimassa, kyynärät 1/0. Pompe terve polv. perusteella, Pra-prcd terve polv. perusteella, . Dm terve polv. perusteella.
Vipen luonteesta voit lukea alempaa uutisesta , jossa on Kuuran astutus uutinen. Kuurahan jäi siitä tyhjäksi. Vippe on edelleen aivan ihastuttava koira, jolle toivon nyt onnistumista Hettan kanssa. Pariskunta oli niin suosiollinen toisilleen. Pentueeseen voi tulla DM kantajia kun Hetta sitä on .Mutta tämän sairauden mahdollisuutta ei ole. Pentueesta myös sijoitetaan narttu , jos tunnet sellaisen asian omaksesi niin ota yhteyttä niin keskustellaan.
PENTUTOIVEITA JOHKALLE JA KUURALLE 4.5.2019
Johka ja Kuura saivat toisensa molempien ollessa innoissaan. Johka on toiskertalainen ja Kuura ensikertalainen. Kauan ei kuono tutissut kun homma hoitui. Nyt on siis pentutoiveita. Johkan, Villi-Joikhu Mimmi Matkalla Maineeseen, oma sivu löytyy sukutaulut sivulta , jossa on kuvan kera myös enemmän tietoa. Kuura on oma kasvattini , siitä pentueesta ei ole käytetty ketään aikaisemmin , kun sisko sij.narttuni ei vain koskaan tullut kantavaksi. Nyt siis toivottavasti onnistuu ja pentue olisi Toukokuussa totta. Kuura on siis viralliselta nimeltään Villi-Joikhu Kuuraparta. 8 vuotias , reipas uros, jolla vauhtia riittää. Innokas kaikesta. Johka ei ole äänekäs, mutta Kuuralla on aina asiaa. Ei kuitenkaan mikään räksy ole. Energinen koira. Avoin ,ihmisläheinen . Kuura rakastaa kaikkia ihmisiä yli kaiken. Suhtautuu uusiin tilanteisiin ja paikkoihin rohkean pelottomasti. Varaukseton koiraherra.
Johka käy sitten ultrassa Huhtikuun alussa ja se tieto tulee tähän uutiseen. Nyt peukut pystyyn.
Peukutettu on , ja Johka kävi ultrassa eilen. Positiivinen tulos. Lääkäri laski useammankin kerran peräti 9 pentua. Tämä vielä kuitenkin tarkistetaan lähempänä ajankohtaa röntgenillä, vaikka tarkka ultraaja onkin. Nyt toivotaan ,että kaikki sujuu hyvin ja odotus jatkuu. Johka on käynyt röntgenissä ja pentuja laskettiin 8. Siis se luku nyt ainakin ja joskus voi toki olla joku piilossa sittenkin. Mutta iso pentue on kuitenkin tulossa. Nyt odotellaan ja toivotaan ,että kaikki sujuu hyvin.
Villi-Joikhu Mimmi Matkalla Maineeseen , Johka Lonkat A/A , silmät terveet, kyynärät 0/0, polvet 0/0. Pompe terve polv. Dm terve polv. Pra-prcd terve.
Villi-Joikhu Kuuraparta, Kuura. Lonkat A/A, silmät terveet, polvet ei voimassa, kyynärät 0/0. Pompe terve, Dm terve ja Pra-prcd terve.
UUTISIA 2018
SUUNNITELMIA VUODELLE 2019
Vuoden 19 suunnitelmia miettiessäni olen käynyt läpi monta mukavaa uros ehdokasta ja nämä seuraavat valikoituivat, jotkut ensikertalaisia ja joillakin on jo pentueita tai olen käyttänyt, mutta on mennyt jotenkin pieleen aikaisempi yritys. Ihan helppoa ei yhdistelmien mietintä ole ja pitää ottaa monta asiaa huomioon. Myös on syytä olla varauros jos ei onnistukaan . Kuten olen aikaisemminkin kertonut ,että täydellistä koiraa ei olekaan ja huomioin ,että pariskunta täydentäisi toisiaan ja sitten luojalla onkin iso osuus. Ainahan se ajateltu yhdistelmä ei onnistu ja pitää sitten tehdä joku muu ratkaisu.
Tässä ajateltuja yhdistelmiä : Villi-Joikhu Mimmi Matkalla Maineeseen , Johka on toiskertalainen narttu ja hänelle olen ajatellut omaa kasvattiani ensikertalaista Villi-Joikhu Kesän Hehkeä Hurmaaja, varalla olisi Stenka jota olen kerran kyttänytkin , mutta tuli vain yksi pentu. Juoksua Johkalle odotellaan Tammi-Maaliskuu19 välissä.
Villi-Joikhu Jokitörmän Kaunotar Hetta, on ensikertalainen ja hänelle olen ajatellut Taapanterin Totoa , joka nyt Kuuran kanssa epäonnistui. Tai vaihtoehtona omaa kasvattiani Villi-Joikhu Meno Päällä Mennen Tullen joka on ensikertalainen. Juoksua odotellaan Hetalle Tammi/Helmikuu 19.
Villi-Joikhu Viehkeä Viettelys,Kuura seuraavasta juoksusta jos osuu hyvin muiden kanssa, uros vasta harkinnassa ja kun on kaksi kertaa mennyt pieleen , niin ei paljon uskalla sanoa tässä vaiheessa mutta katsotaan se ajallaan.
Vuoden toisella puoliskolla miten sitten juoksut tulevat on Villi-Joikhu Omenankukka ,Lada jolle ajateltu Piiparipojan Larkin, jotan olen käyttänyt aiemmin, mutta siitäkin tuli vain yksi pentu, joten toivoisi mukavalle herralle jälkeläisiä jonkin toisen nartun kanssa. Crystal Takkutukka olisi varalla .
Villi-Joikhu Freesi Friidu ,Nana myös vuoden toisella puoliskolla, Piiparipojan Larkin käy myös hänelle mutta ajatuksena on oma kasvattini Villi-Joikhu Desibeli ensi kertalainen herra.
Villi-Joikhu Luojan Kiitos ,Vimman tilanne katsotaan miten on aikuistunut sillä vielä viimevuonna oli liian kypsymätön mamma koira ajatuksella.
Tässähän näitä olikin ajatuksia ja katsotaan sitten ensivuonna homma kerrallaan ja myös yhdistelmiin voi tulla muutoksiakin.
VILLI-JOIKHU VIEHKEÄ VIETTELYS , KUURA
Valitettavasti Kuuralle ei nyt tule pentuja. Kuura tuli tänne synnytystä varten ja huomasin sen olevan tyhjä, jonka sitten lääkäri ja ultra varmistivat. Tosi kurja juttu , mutta näille emme mitään mahda ja katson Kuuran tulevaisuuden ja ehkä yritän vielä ensijuoksusta. Ajankohta olisi jossain keväässä 19 jolloin juoksua voidaan odottaa.
Pian myös laittelen ensivuoden suunnitelmia uutisiin. Suunnitelmia on muillekin kuin Kuuralle.
LYSTIN JA REMIN PENNUT SYNTYIVÄT 17.10.2018
Lystin lämpö laski kun vuorokausia oli 59, olin mitannut sitä parin tunnin välein ja iltapäivällä kävimme ulkona neljän aikoihin ja kotiin tullessa puoli tuntia myöhemmin oli lämpö 36.7 . Toiset aikuiset olivat vielä pihalla ja ajattelin, että n. vuorokausi menee . Lämmön laskusta yleensä vuorokauden sisällä lähtevät supistukset . Avautuminen oli siis käynnissä. Kaverina on myös Diian synnytyksessä ollut lapsenlapsi Nekku 13v. Puuhailin asioita ja soitin Reetalle , joka on Lystin sijoitus mamma . Lysti ei ollut ulkona halunnut lähteä pitkälle vaan kiirehti kotiin ja meni pentupesään. Siinä Reetan kanssa jutellessa katsoin Lystiä , ei voi olla totta, mukamas supistus, ajattelin nähneeni harhoja. Kun aikaa oli kulunut vain puoli tuntia lämmön laskusta. Puhelu loppui ja ihme, mutta kyllä se oli totta. Lysti lähti supistelemaan . Nyt tulikin kiire. Nekku vahti Lystiä ja minä otin koirat kaikki sisälle ja ruokaa ja Diia pissalle ja ruokaa. Kyllä se oli totta , supistukset tulivat kovemmiksi ja näin äkkiä oli alkanut Lystin homma. Oli mukava seurata kun Diian avautumisvaihe oli menossa oli muut silloin vielä Diian seurana Lysti myös . Lysti matki Diiaa, ilmeet ja eläytyminen toisen siskopuolen asiaan oli ilmeinen . Lysti tarkkaili Diia ja mitä Diia tekee. Toki synnytys tapahtuu omassa rauhassa ilman muita ja häiriötä. Nyt siis Lysti oli ottanut pentupesän haltuunsa , niinhän se kuuluu kun niin teki Diiakin. Supistukset voimistuu ja klo 17.54 syntyy ensimmäinen pentu MAHTAVA MATKIJA näki päivänvalon mamma Lystin ollessa hyvin rauhallinen. Lysti oli selvästi miettinyt asioita, jälleen pentu ja MIETTELIÄS MATRIARKKA syntyi. Tämä kuvaa Lystiä hyvin. Pennut syntyivät nopeasti kaikki tulivat 2,5 tunnin sisällä. Sitten odotusta , jotain supisteluja oli mutta harvaan ja kun aikaa meni , otin yhteyden kuitenkin varmuudeksi lääkäri päivystykseen ja päätettiin lähteä tarkistamaan asia ,että varmasti kaikki ovat tulleet ulos , kun oli vähän epämääräistä nuo harvat supistelut. Tässä tuli mieleen MONENMOISTA MIELIKUVAA. Lysti pentuineen autoon, minä kuskina ja Nekku hoiti katrasta takapenkillä. Matka meni yöaikaan joutuisasti , mitä nyt piti peuroja varoa, ja kyllä tämä poppoo on MATKANTEON MESTARI.
Perillä Mevetissä Helsingissä , otettiin Lystistä röntgen kuva ja ei pentuja, tämä oli MAINIO UUTINEN , kaikki siellä sujui hyvin ja nopeasti ja auton nokka kohti kotia ja Siuntiota. Lysti oli reipas ,vaikka tietenkin väsynyt ja Lysti mietti, että ihanaa nyt MAALIVIIVA HÄÄMÖTTÄÄ ja kotiin pesään nukkumaan ja ruokaa kiitos. Näin tehtiin ja kaikki hyvin. Tuossa siis pentujen nimet ja kuten ennenkin viikkokuvista selviää kuka on kukin. Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen.
Pennut ovat luovutuksessa 5.12.18 lähtien , sirutettuina , lääkärin tarkastamina ja rakkaudella hoidettuina , niin Lystin kuin minunkin toimestani. Kaikki pennut ovat varattuja.
Lysti pentuineen , pennut 1vrk vanhoja.
Lystin pennut 1vko ikäisenä >>>
Lystin pennut 2vko ikäisenä >>>
Lystin pennut 3vko ikäisenä >>>
Lystin pennut 4vko ikäisenä >>>
Lystin pennut 5vko ikäisenä >>>
Lystin pennut 6vko ikäisenä >>>
Lystin pennut 7vko ikäisenä >>>
DIIAN PENNUT SYNTYIVÄT 15.10.2018
Villi-Joikhu Diiva , Diia synnytti pennut luonnollisesti Sunnuntai -Maanantai välisenä yönä kaikki meni onneksi hyvin ,kun edelliseltä kerralta oli takana se keisarin leikkaus. Nyt oli toisin . Diialla raskauden aikana on ollut tulehdus vaivaa ja ns. lisääntymis lääkäri on ollut kuvioissa mukana. Mutta mennään itse juttuun. Diian lämpö laski Lauantai iltana klo 22.30 josta laskenta alkoi ja avautumisvaihe oli käynnissä. Odotusta ja odotusta. Diia oli rauhallinen mitä nyt halusi usein ulos. Niin siellä juostiin pitkin yötä . Sisälle tullessa Diia ei olisi halunnut tulla mutta eihän sitä voi uloskaan jäädä. Diia on jääräpäinen ja osaa kertoa mitä haluaa. Lystin pentupesä on alakerrassa ja Diian yläkerrassa. Diia kuitenkin halusi olla alhaalla joten siinä sai periksi ja niin odoteltiin alhaalla koko porukka. Lysti erityisesti Diian kimpassa. Sitten tuli levoton olo ja Diia halusi taas ulos no mentiin ja sitten elinkin kauhun hetkiä, sillä portista ulos mennessä meni se huonosti kiinni ja kurotin tyrkkäämään sen kiinni jolloin Diia pisti kaikki tassut tanaan ja repäisi päänsä irti pannasta, kauhukseni Diia menee menojaan kuuntelematta kutsuja, pimeässä no oli taskulamppu mukana laukkaan hengästyneenä koiran perässä ja rukoilen että saan sen kiinni. Jos ei niin se kyllä katoaisi pimeään synnyttämään .Laskin että Diia menee kakalle ja pysähtyy jolloin on minun tilaisuus jota en tietty saisi missata . Onnellisesti kävi sain Diian kiinni hännästä ja panta takaisin ja kireämmälle. Huh huh. Hanska hävisi pöpelikköön ja sitten huomasin avainnipun pudonneen , no se onneksi löytyi tieltä. Hanskakin löytyi seuraavana päivänä ja silloin valossa tajusin että Diia oli juossut ihan kunnolla pöpelikköön naapurin tontille.
Kotiin ja tunnin kuluttua siitä alkoivatkin supistukset. Ei kovin kauaa kun syntyi ensimmäinen pentu, vaikeuksia on matkan varrella ollut ja tästä alkoivat pentujen nimet. Maailmaan oli syntynyt VAIKEUKSIEN KAUTTA VOITTOON, ei ihan pieni käärö, Diia työntää taas ja tämä on todellinen VOITONMARSSI, homma hyvin käynnissä ja taas tulee pentu ja jos mamma Diia osaisi niin näkyisi nyt VOITONMERKKI, nämä kaikki pennut ovat Diian todella VOITTAJA-AINESTA, hiukan odottelua ja tulee viimeinen pentu ja kuten mamma Diia on se VOITONVARMA JÄÄRÄ. Viikkokuvat kertovat sitten kuka on kukin. Pentujen luovutua alkaa 3.12.18 jolloin ne ovat 7 viikkoa. Siruttettuina , eläinlääkärin tarkastamana ja meidän kaikkien rakkaudella hoitamina. Kun on kyseessä kaksoisastutus niin isät selviävät sitten loppupuolella lähellä luovutusta , mutta on se isukki kumpi tahansa niin ihania molemmat ja voi olla mahdollista että siinä on molempien isukkien pentuja.
Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen . Kaikki pennut ovat varattuja.
Kuvissa Diian pennut 1vrk vanhoina.
Diian pennut 1vko ikäisenä >>>
Diian pennut 2vko ikäisenä >>>
Diian pennut 3vko ikäisenä >>>
Diian pennut 4vko ikäisenä >>>
Diian pennut 5vko ikäisenä >>>
Diian pennut 6vko ikäisenä >>>
Diian pennut 7vko ikäisenä >>>
KUURALLE JA VIPELLE ODOTELLAAN PENTUJA 5.12.2018
Villi-Joikhu Viehkeä Viettelys, Kuura sai sulhokseen Vipen eli Taapanterin Toton. Astutus sujui hyvin mallikkaasti , ja nyt toivotaan pentuonnea , sillä viimeksi Kuura oli tyhjä, tosin uroskin oli toinen. Kuurasta löydät enemmän tietoa , sukutaulut sivuilta. Kuura on melkein 2,5 vuotias ensikertalainen , kun taas Vipellä on aiempi pentue parin vuoden takaa. Toisiaan täydentävä pariskunta, itse olen tutustunut tähän koiraherraan jo aiemmin ja olen pitänyt näkemästäni kaikin puolin. Nyt siis odotellaan pikku karvapalleroita , joista sijoitan nartun ja olisi myös mukava jos tuo sininen värikin tulisi esiin, kun Kuura on sininen väriltään. Ultrassa käymme jälleen heti Marraskuun alussa ja peukut pystyyn , tulos tulee sitten tähän uutiseen.
Kuuran ultra oli positiivinen ja pentuja on tulossa, lääkäri laski 6 mutta sitten näkee kun pennut ovat syntyneet , odotus jatkuu. KUURA OLI TYHJÄ JOTEN PENTUJA EI OLE TULOSSA TÄSTÄ YHDISTELMÄSTÄ.
Villi-Joikhu Viehkeä Viettelys, Kuura Lonkat A/A, Silmät terveet, polvet terveet ja kyynärät 0/0. Pompen terve polv. perusteella, Dm ja Pra-prcd terve.
Taapanterin Toto, Vippe. Lonkat A/A, Silmät terveet, kyynärät 1/0. Pompe ja Dm terve polv.perusteella Pra-prcd-. Luonnetestattu 123p. Tässä vähän luonne kuvausta ja käynyt myös Smart dog testissä : ” Vippe on ystävällinen ja ihanteellinen kotikoira. Sopii harrastuksiin ja on erittäin yhteistyöhaluinen ihmisen kanssa. Vipellä on hyvä itsehillintä ja impulssikontrolli, ei siis toimi hetken mielijohteesta. Vippe osaa keskittyä asioihin ja lukee ihmisen kommunikointia hyvin. Ratkaisukykyinen koiruus, vaikka tukeutuu omaan ihmiseen. Vipen päättelykyky on loogista, osaa odottaa rauhassa. Vippe on aktiivinen ja sosiaalinen.
Kerrassaan mukava 4 vuotias koiratuttavuus. Katselmuksessa tavatessamme keväällä , Vippe otti avosylin riemulla vastaan ja käytös ja toiminta joukkotapahtumassa oli mutkatonta ja helppoa.
AAVA VILLI-JOIKHU PIKANTTI PÄÄTÄHTI KÄVI NÄYTTELYSSÄ 15.9.2018
Villi-Joikhu Pikantti Päätähti, Aava oli pentunäyttelyssä nimensä mukainen. Kennelliiton näyttely 15.9.18 Helsinki. Tuomarina oli Marianne Holm. Tässä Aavan arvostelu” Hyvin kehittynyt vahva , kookas pentu. Erinomaista tyyppiä, hyvä pää ja ilme. Erinomainen kaula. Hyvä rintakehä. Erinomaiset raajat. Hyvä muoto ja kulmaukset. Liikkuu kauniisti, lupaava turkki.”
Aava voitti luokkansa ja tulos KP (kunniapalkinto) ja ROP PENTU (rotunsa paras). Onnea Aavalle ja Pialle. Tästä on hyvä jatkaa näyttely uraa.
Villi-Joikhu Pikantti Päätähti , Aava Kuva : Pia Oldenburg
LYSTILLE JA REMILLE ODOTELLAAN PENTUJA 21.10.2018
Lysti ja Remi sai toisensa , astutus meni hyvin ja Remi hoiti homman tosi nopeasti Lystin ollessa samaa mieltä ja sen perusteella on odotettavissa pentuja. Lysti on 2v ensikertalainen , josta löydät lähemmät tiedot sukutaulut sivulta. Pariskunta täydentää toisiaan niin rakenteen kuin luonteensa puolesta. Pentujen luovutus ajoittuu Joulukuu / vuodenvaihde tienoille. Myös isä Remi on ensikertalainen . Molemmat koirat asuvat lapsiperheessä. Ultraan on menossa Lysti Syyskuussa ja se tulos tulee tähän uutiseen. Nyt siis odotellaan . Pentueesta sijoitetaan narttu . Lysti kävi ultrassa ja on kantava , pentuja Päivi lääkäri näki 7-8. eli kohtuullisen iso pentue on odotettavissa.
Villi-Joikhu Kesän Helisevä Hehku, Lysti Lonkat B/B, silmät terveet, polvet 0/0 , kyynärät 0/0. Pompen terve polv. perusteella , DM ja Pra-prcd terve.
Villi-Joikhu Verraton Oivallus, Remi 2v. Lonkat A/A, silmät terveet. Pompen ja DM terve polv. perusteella. Pra-prcd otetaan lähitulevaisuudessa. Remi on oppivainen , energinen utelias poika. Tykkää lapsista erittäin paljon ja onkin hyvä ja väsymätön leikkikaveri. Kujeilija joka saa sydämet heltymään. Ei rähjää, ei ole kauhean haukkuvainen .
DIIALLE , VILLI-JOIKHU DIIVALLE ODOTELLAAN PENTUJA 16.10.2018
Diialle on odotettavissa pentuja , ainakin astutukset onnistuivat . Diia on astutettu kahdella uroksella ja kyseessä on kaksoisastutus. Isä asiat selviävät pentujen ollessa tietyn ikäisiä , jolloin voidaan tehdä geenitestit. Mutta on se isä kumpi vain molemmat ehdokkaat ovat aivan ihania koirapersoonia ja voihan olla aina mahdollista ,että pentueessa on molempien jälkeläisiä. Pentueesta on tarkoitus sijoittaa narttu. Tässä on Diia. Hänestä löydät oman sivun sukutaulut sivulta. Diia on 3v. ja hänellä on yhdet jälkeläiset. Diia menee ultraan Syyskuussa ja se tulos tulee tähän uutiseen.
Villi-Joikhu Diiva
Lonkat B/B , silmät terveet, polvet 0/0 , kyynärät 0/0. Pompen terve polv.perusteella , Pra-prcd terve ja DM kantaja.
Eidalun Oskari ,Nalle 11,5v. Lonkat A/A, silmät terveet, sydänkuuntelu norm. kyynärät 0/0. Pompe, Pra-prcd ja Dm terve .
Nalle on vetreä lenkkeilijä iästään huolimatta. Ei rähise vastaan tuleville uroksille ja elää narttulauman keskellä. Rauhallinen , ei hötkyile. Nalle tuumii että kun elämässä ei ole kiire mihinkään.v Ollut tähän asti terve. Harrastaa lammaspaimennusta. Kuuliainen koiraherra. Kuva: Arja Tomminen
Puhuripeikon Mr Spock, Sisu. 6v. Lonkat B/B, silmät terveet, kyynärät 0/0. Pompen terve polv. perusteella, DM ja Pra-prcd terve. Sisu on yhdet jälkeläiset maailmaan saattanut , ihmisrakas, nöyrä ja kuuliainen ja miellyttämisen haluinen koiruus. Lenkillä voi morjestella toisia uroksia ja myös asustaa toisen uroksen kanssa eikä tappeluita ole ollut edes juoksuisista nartuista. Sisu on elänyt tähän asti tervettä elämää. Kaikkiaan helppo ,ystävällinen perhekoira. Ei kovin haukkuherkkä , energiaa riittää.
Diia kävi ultrassa ja on kantava , näkyi 3 pentua, joten ei isosta pentueesta ole kysymys, mutta tästä odotus jatkuu. Diia käy myös röntgenissä n. viikko ennen laskettua aikaa , jolloin asia vielä tarkistetaan .
UROKSIA JALOSTUKSEEN
Olen tehnyt sivun , jossa on uroksia jalostukseen tarjolla. Sivujeni vasemmasta palkkirivistä löytyy kohta jalostusuroksia , jota kautta sivulle pääsee. Siellä on kuva koirasta ja perustiedot. Kotipaikka missä uros asuu. Kuvia vaihdan kun saan varmaankin parempia otoksia ja tietoja täydennetään lähinnä geenitestitietojen osalta ja tarpeen mukaan. Toki myös silmätarkit pidetään voimassa. Jokaiselta uroksen omistajalta on lupa tähän ja siis ovat käytettävissä. Sivulle tulee myös lisää uroksia kun saan sitä työstettyä pikkuhiljaa.
Jos joku uros kiinnostaa niin lähempiä sukutietoja saa minulta ja koiran elämästä tietoa omistajalta. Omistajan yhteystiedot saa minulta. Linkkejä siellä ei ole, mutta sukutaulun jokainen voi katsoa Kennelliiton Jalostustietojärjestelmästä. Tervetuloa katselemaan Joikhulan poikia.
PALKITTUJA JOIKHUJA KAVERIKOIRINA
Villi-Joikhu Yliveto Malla 6v. on toiminut kaverikoirana pitkään. Ansioituneille kaverikoirille myönnetään kaverikoiramitali kunniakirjoineen virallisessa palkitsemisseremoniassa. Mitalin voi saada vain kerran elämässään. Palkitseminen tapahtuu jonkin alueen suurimmassa koiratapahtumassa . Malla palkittiin Karjaan Hau Hau Summer Show 2018 yhteydessä 1.7.2018. Malla on toiminut kaverikoirana 4 vuotta. Malla onkin aivan mahtava kaverikoira rodunmukaisen upean ja ihmisrakkaan luonteensa vuoksi.
Villi-Joikhu Nappisuoritus, Salla valmistui Kaverikoiraksi virallisesti 18.6.2018. Nimensä mukaisesti nappisuoritus . Salla on nyt pian 3 vuotias. Yhden pentueen emä. Salla on kaverikoirana luonnonlahjakkuus. Mahtavan luonteensa ja kaipuun ihmisen kosketuksen luo tekee Sallasta huippukaverikoiran. Näistä saa olla ylpeä ihan jokaisena päivänä. Näin kertoo omistaja , jonka omia nämä entiset sijoitusnarttuni nyt ovat. Onnea Sallalle ja Mallalle sekä koko perheelle.
Villi-Joikhu Yliveto Malla ja Villi-Joikhu Nappisuoritus Salla. Kuva : Marika Kuusela
HALLAN JA RASMUKSEN PENNUT SYNTYIVÄT 17.6.2018
Hallan lämpö laski Perjantaina 15.6 ja näin siis oli synnytys tapahtuman ensimmäinen vaihe avautuminen alkanut. Odottavan aika on aina pitkä ja odoteltiin ja odoteltiin ja aika vain meni .Kun mitään ei ollut tapahtunut Lauantai iltaan 16.6 mennessä otin yhteyden lääkäriin tilanteen tarkistamista varten. Näin lähdettiin illalla Vantaalle Eläinsairaala Aistiin, mukana oli myös Henna ja Aune. Tarkistuksessa kaikki ok, vielä homma kesken ja kalkki arvo normaali, sillä jos kalkkiarvo veressä onkin matala , ei supistukset lähde käyntiin. Palasimme kotiin odottelemaan. Kotona olimme siinä kymmenen aikoihin illalla.
Yöllä yhden kieppeissä , Halla rupesi levottomaksi , vaikea olla ja kipeäkin, näytti että ponnistelisi jotain mutta supistuksia selkeästi ei tullut. Kokeilin myös tuntuuko pentua kanavassa , ei tuntunut . Asia oli hyvin epämääräistä, josta ei paljon ottanut selvää missä mennään. Tätä seurattiin jonkin aikaa ja levottomuus sessiot toistuivat n. 10min välein mutta ei supistuksia. Tässä vaiheessa tuli jo huoli ja otin yhteyden jälleen Aistiin , joka ei ottanut meitä vastaan vedoten siihen, että jos joudutaan operaatioon , ei heillä ole resursseja siihen , näin sitten soitto Evidensiaan ja taas porukka autoon ja menoksi. Halla oli rauhallinen matkan eikä vieläkään supistuksia , mielessä jo väikkyi tämä operaationkin mahdollisuus. Asetuimme sisälle ja saimme oman rauhallisen huoneen , mutta sitä ennen pentuvesi hulahtikin Evidensian vastaanoton lattialle. Iso kivi putosi sydämeltä kun lääkäri tutkimuksessaan kertoi, että tuntuu pennun jalka. Samassa alkoivatkin ne kauan odotetut supistukset, Aikaa oli kulunut melkein 2vrk. Nyt kaikki rupesikin sujumaan rivakasti ja jäimme sitten Evidensian tiloihin , sillä automatka kotiin olisi ollut hankala. Syntyi ensimmäinen pentu, tämä pentue ja odotus on ollut niin täynnä toiveita ,että maailman näki TOIVONSÄDE, 10min ja tulee toinen pentu, olin myös nähnyt unta monesti tästä ja toki uni oli TOIVORIKAS TOIVEUNI, ja kun toiveista puhumme on TÄHDENLENTO kaunis näky jolloin voi myös toiveita esittää. Näin oli kolmas syntynyt . Jälleen 10min ja saimme vastaanottaa pentusen , pentu oli poika joka pienin näistä , mutta maasta se pienikin ponnistaa ja TAHDONVOIMA , on kova sana. Sitten taukoa ja kun viimeinen pentu syntyy sanoin että tämä on nyt TAIVAANLAHJA. Tästä lähtivät pentujen nimet tulemaan, jotka suorastaan ryöppysivät päähän, tämä pentue pitää sisällään paljon rakkaita tunteitani. Pennut ja mamma Halla voivat hyvin.
Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen , josta sitten näkee kuka on kukin. Pennut luovutetaan , eläinlääkärin tarkastamina , sirutettuina ja meidän hellässä huomassa kasvaneina. Luovutus ajoittuu 5.8.18 lähtien. Pennut ovat varattuja. Aunelle ja Hennalle iso kiitos avusta.
Kuvassa mamma Halla ja pennut 1.5vrk vanhat.
Hallan pennut 1vko ikäisenä >>>
Hallan pennut 2vko ikäisenä >>>
Hallan pennut 3vko ikäisenä >>>
Hallan pennut 4vko ikäisenä >>>
Hallan pennut 5vko ikäisenä >>>
Hallan pennut 6vko ikäisenä >>>
Hallan pennut 7vko ikäisenä >>>
KATSELMUS ASIKKALA 5-6.5.2018
Katselmus oli tänä vuonna Asikkalassa ja kun matka ei mahdoton sinne ollut ilmoitin sinne 9 koiraani, sekä paikalla oli muitakin Joikhuja , joita oli ihana nähdä ja rupatella perheiden kanssa . Siellä näki paljon tuttuja ja ihania koirapersoonia. Bongattiin yksi ajateltu sulhoehdokaskin. Mahtava sää suosi katselmusväkeä, ehkä tämä ajankohta onkin parempi kuin Huhtikuu. Paikalla olin molempina päivinä. Johka ja pennut kotona , mutta onneksi on hyvä koiranhoitaja , joten sai olla rauhallisin mielin.
Lauantaina oli nuorison vuoro ja mukana oli 6 koiraa. Myös kasvatti uroksiani, pojilla ei ollut loppukehäsijoituksia , mutta hyvät arvostelut tuli. Nartuissa sen sijaan tuli loppukehä sijoituksia neljän nartun osalta. Narttupennuissa loppukehään sijoittuivat ; Villi-Joikhu Freesi Friidu, Nana sij. 4 ja Villi-Joikhu Laulava Lojaali Leidi ,Halla sij. 5. Juniori nartuissa loppukehään meni Villi-Joikhu Omenankukka Lada sij. 5. Nuorisssa nartuissa loppukehään meni Villi-Joikhu Kesän Helisevä Hehku Lysti sij. 5. Tähän aurinkoiseen päivään voi olla todella tyytyväinen . Villi-Joikhu Luojan Kiitos pärjäsi paljon paremmin kehässä kun tiesimme hänen vähän väistävän tuomaria, mutta nyt meni hyvin. Villi-Joikhu Jokitörmän Kaunotar esiintyi hyvin.
Sunnuntaina oli jälleen ihana aurinkoinen päivä ja oli vanhempien koirien vuoro. Urospuolella ei tullut loppukehäsijoituksia nytkään mutta hyvät arvostelut. Sen sijaan nartut jylläsi jälleen. Mutta ensin oli vuoden kaunein häntä ja kaksi Joikhua pääsi 5:n parhaan hännän joukkoon. Valituksi tuli Vuoden Kauneimmaksi Hännäksi Villi-Joikhu Hiljaa Hyvä Tulee, Hasse. Tyttärentytär Nekku oli Diian kanssa tässä häntä joukossa. Nekku myös molempina päivinä esitti hienosti koiria ja Diia toki oli vähän haasteellinen esitettävä. Nekusta on kehittynyt oikein hyvä handleri. Avo 2 nartuissa loppukehään pääsi Villi-Joikhu Erinomainen Typyli sij. 3. Sitten olikin jo veteraani kehät ja siinä jylläsivät Joikhujen veteraani leidit. 5:tä koirasta 3 oli Joikhuja. Kehän voitti Villi-Joikhu Super-Hyperi , 2 oli Villi-Joikhu Ilonsykähdys Deisi, ja 4 oli Villi-Joikhu Oiva-Otus.
Mahtava tunne ja päivä, josta olen todella hyvin iloinen ja kiitos kaikille kasvattieni perheille kun kohtasimme jälleen Katselmuksessa. Arvosteluita lisään tähän sitä mukaa kuin niitä saan ja yksi kuvakin vielä puuttuu.
Villi-Joikhu Fanfaari uro pennut ei loppukehäsijoitusta.
Villi-Joikhu Kesän Hehkeä Hurmaaja Nuoret urokset ei loppukehä sijoitusta.
Villi-Joikhu Viettien Vipinä , Nuoret urokset ” Kevytpiirteinen uroksen pää, ok purenta, normaalit kivekset, Hyvät mittasuhteet , Vielä kovin kevyt raajaluusto. Pysty olkavarsi, muuten hyvät etukulmaukset. Hyvät takakulmaukset. Liikkuu tasapainoisesti, hyvällä taka-askeleella.” Ei loppukehä sijoitusta.
Villi-Joikhu Omenankukka, Lada Juniori narttujen Loppukehä 5:sija. Ladan arvostelu hänen omalla sivullaan. Kuva: Jarna Rintaniemi.
Villi-Joikhu Jokitörmän Kaunotar, Hetta . Juniori nartut, Ei loppukehäsijoitusta. Hettan arvostelu hänen omalla sivulla.
Villi-Joikhu Luojan Kiitos , Vimma Nuoret nartut ei loppukehäsijoitusta . Vimman arvostelu hänen omalla sivullaan.
Villi-Joikhu Freesi Friidu Nana, narttu pennut Loppukehä sij. 4. Arvostelu Nanan omalla sivulla. Kuva: Annastiina Lainio.
Villi-Joikhu Laulava Lojaali Leidi Halla , narttu pennut Loppukehä sij. 5. Hallan arvostelu hänen omalla sivulla. Kuva:Mia Skog
Villi-Joikhu Kesän Helisevä Hehku, Lysti nuoret nartut Loppukehä sij. 5 Lystin arvostelu hänen omalla sivullaan .
Villi-Joikhu Dynamiitti Avo 1 urokset ”Komea uroksen pää. Ok purenta. Normaalit kivekset. Hyvä mittasuhteet. Eturinta saisi olla täydellisempi, Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä karvanlaatu. Liikkuu tasapainoisesti ,hieman leveästi edestä” Ei loppukehä sijoitusta.
Villi-Joikhu Elon Arvokas Ajatus Avo 1 urokset. ”Komea uroksen pää. Ok purenta. Normaalit kivekset. Hyvä mittasuhteet ja tasapainoiset kulmaukset. Hyvä karvan laatu . Liikkuu tasapainoisesti erinomaisella askelpituudella. ” Ei loppukehäsijoitusta.
Villi-Joikhu Huisihalaus, Avo 1 urokset ”Komea uroksen pää. Ok purenta . Normaalit kivekset.Hyvä etuosa , hyvät mittasuhteet. Saisi kulmautua voimakkaammin takaa. Hieman tukevassa kunnossa. Hyvä karvanlaatu. Liikkuu tasapainoisesti . mutta melko leveästi edestä. Liikakilot näkyvät selkälinjassa liikkeessä.” Ei loppukehä sijoitusta.
Vuoden Kaunein häntä . Villi-Joikhu Hiljaa Hyvä Tulee.
Villi-Joikhu Erinomainen Typyli Avo 2 nartut Loppukehä sij. 3 ”Sievä nartun pää. Ok purenta. Eturinta saisi olla täyttyneempi.Hyvät mittasuhteet. Saisi kulmautua hieman voimakkaammin takaa. Hieman pysty olkavarsi. Hyvä raajaluusto. Hyvä karvanlaatu. Liikkuu tasapainoisesti, erinomaisella askelpituudella , hieman ahtaasti takaa. ”
Villi-Joikhu Diiva , Diia ja Nekun tyylinäyte kehässä. Diian arvostelut hänen sivullaan. Ei loppukehäsijoitusta.
Villi-Joikhut Oiva-Otus , Ilonsykähdys ja Super-Hyperi veteraani nartut.
Villi-Joikhu Super-Hyperi, Vet.nartut Loppukehä sij. 1
Villi-Joikhu Ilonsykähdys, Deisi vet. nartut Loppukehä sij. 2 arvostelu Deisin omalla sivulla.
Villi-Joikhu Oiva-Otus, vet nartut Loppukehä sij. 4. ”10 vuotias, Kevyt ilmava askel, Hieman ahdas takaa. Suorat takakulmat. Hyvä karva ja kaunis nartun ilme.”
PENTUTOIVEITA HALLALLE JA RASMUKSELLE 19.6.2018
Hallan juoksu tulikin yhtaikaa Kuuran kanssa , ja niin oli myös tämän yhdistelmän aika. Yleensä ei aivan päällekkäin ole pentueita mutta näitä kahta ei voinut siirtääkään. Joten niin Rasmus ja Halla saivat toisensa. Seitavuoren Saletisti Natsaa eli Rasmus on kahden pentueen isä ennestään ja on 7 vuotias innokas koira. Mielessä on tämä koiraherra ollut jo pitkään. Reipas mukava tuttavuus. Halla taas on ensikertalainen 4 vuotias ja kun on kysymys sijoitusnartusta niin tässä tuli aika vastaan , eikä sitä enää voinut siirtää. Hallasta löydät tiedot hänen omalta sivultaan sukutauluista. Geenitesti asiat ovat kunnossa ja pentue on polveutumisen perusteella vapaa Pompesta, Pra-prcd:stä ja Dm :stä . Halla käy ultrassa Toukokuun puolivälissä ja tulos tulee kuten ennenkin tähän uutiseen. Pentueesta sijoitetaan narttu. Pidämme nyt peukut pystyssä. HALLAN ULTRA NÄYTTI POSITIIVISTA , NÄKYI 5 PENTUA. ODOTUS JATKUU , JA UUTINEN SYNTYNEISTÄ TULEE AJALLAAN UUTISIIN.
Seitavuoren Saletisti Natsaa, Rasmus. Silmät terveet, Lonkat A/A, Polvet 0/0 ja kyynärät 0/0. Pompen ja Pra-prcd:n osalta terve polveutumisen perusteella, Dm testattu terveeksi.
Villi-Joikhu Hienohelma ,Halla . Silmät terveet, Lonkat A/A, polvet ok, kyynärät 0/0. Pompe, Pra-prcd ja Dm testattu terveeksi.
PENTUTOIVEITA KUURALLE JA LAKILLE 14.6.2018
Jo kauan mielessä ollut yhdistelmä sai tänään siunauksensa ja pentutoiveita on Kuuralle. Sulho on kahden pentueen isä nyt 9vuotias koiraherra Taikapuro Loimu , kutsumanimeltään Laki . Lakiin tutustuimme jo viimevuonna vierailun merkeissä ja Kuurakin oli tuolloin mukana . Laki on innokas tyttöjen perään , uroksille sanotaan mur mur , mutta hallitusti. Minut Laki valloitti . Luonteeltaan Laki on avoin ja ystävällinen , touhukas koira. Tykkää olla maalla vaikka automatkat eivät mieleen olekaan. Mutta kaikessa pärjää. Laki tykkää kosiskella ja pusutella. Välillä äänekäskin mutta asiaa.
Kuura on kiltti , ystävällinen ,toimeen tuleva koira , mutta tiettyä vahvuutta luonteessa on. Kuurasta voit lukea lähemmin hänen omalta sivulta , jonka löydät sukutaulut osiosta. Molemmat parit ovat kaikista geenitestattavista . Pompe, Dm ja Pra-prcd vapaita joten niin on koko pentuekin . Kuura on ensikertalainen ja pentueesta sijoitetaan narttu . Ota rohkeasti yhteyttä asian tiimoilta niin keskustellaan jos se olisi se oma ratkaisu. Toiveissa on myös sinistä väriä sillä Kuura on itse sininen ja Laki on aikaisempaan pentueeseen sitä periyttänyt. Kuura menee ultraan neljän viikon päästä ja se tulos tulee tähän uutiseen. Nyt peukut pystyyn. KUURA KÄVI TÄNÄÄN ULTRASSA JA VALITETTAVASTI OLI TYHJÄÄ TÄYSI. PENTUJA EI SIIS TÄSTÄ OLE TULOSSA. SEURAAVASTA JUOKSUSTA YRITYS UUDESTAAN , MUTTA SULHO ON TOINEN .
Taikapuro Loimu Laki , Lonkat B/B, Silmät terveet, kyynärät 1/0 polvet -. Pompe, Pra-prcd ja Dm testattu terveeksi.
Villi-Joikhu Viehkeä Viettelys , Kuura , Lonkat A/A, Silmät terveet , polvet 0/0 , kyynärät 0/0. Pompe ja Dm terve polveutumisen perusteella , terveeksi testattu Pra-prcd :n osalta.
JOHKAN JA TUISKUN PENNUT SYNTYIVÄT 31.3.2018
Jännitystä aina piisaa joka synnytyksessä ja varsinkin kun on monta pyhäpäivää , kun ei koskaan tiedä joutuuko lähtemään lääkäriin. Johkan lämpö laski ja siitä alkoi tasan vuorokauden odotus ja homma käynnistyi. Johka oli tosi rauhallinen koko ajan ja kaikki meni hyvin . Edellisistä astutuksista ja Johkankin kohdalla tuli tutuksi Neste asemat, josta sitten lähti nimet tulemaan. Niin Neste asema kuin moni muukin on PAREMMAN PYSÄHDYKSEN TAKTIIKKA, aina kaikki ei suju kuten olet itse ajatellut ja toivonut ja joskus suunnitelmat muuttuvat, mutta nyt tuli PARTNERI PARHAIN PÄIN, pennut tulivat n. puolen tunnin välein ja Johkakin ehti huokaista välillä , vaikka olivat kookkaita niin vaikeutta ei ollut , no joitain istukoita jäi tulematta , ja toivottavasti se ei jatkossa aiheuta tulehdusta. Nyt ponnistaa Johka seuraavaa ja tuumii; ihanaa on auringon paistaessa sisälle ,että tämähän on niinkuin PARHAAT PARRASVALOT , taas puoli tuntia ja PARTY PARAATI , senkun jatkuu. Autan Johkaa ja näin yhteishengessä pannaan PARISUHDE PAREMMAKSI, 5 pentua on nyt maailmassa ja Johka katselee katrastaan , huokaa jälleen puoli tuntia ja PIKANTTI PÄÄTÄHTI , on syntynyt. Nyt on 6 ja ultran mukaan on vielä yksi tulematta. Odotellaan ja Johka työntää , nyt se viimeinenkin syntyy ja Johka tuumii; tämä on nyt PRIIMUS PROJEKTI. Tässä siis pentujen nimet. Viikkokuvista näkee sitten kuka on kukin .
Siis 7 pentua. 3 urosta ja 4 narttua , kuten ultrakin näytti lukumäärän, parkkivoittoinen ja yksi kerma. Kaikki pennut ovat varattuja. Pentujen luovutus lähtee 19.5.18 jolloin ovat 7vko vanhoja. Pennut ovat sirutettuja sekä Kaisa lääkärin tarkastamia, ja rakkautta niiltä ei puutu. Johka mamma antaa oman osansa ja minä oman osani. Pentueesta sijoitetaan narttu jolle on perhe valmiina. Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen.
Kuvassa pennut ovat vajaan 1vrk vanhoja.
Johkan pennut 1vko ikäisenä >>>
Johkan pennut 2vko ikäisenä >>>
Johkan pennut 3vko ikäisenä >>>
Johkan pennut 4vko ikäisenä >>>
Johkan pennut 5vko ikäisenä >>>
Johkan pennut 6vko ikäisenä >>>
Johkan pennut 7vko ikäisenä >>>
PENTUJA TOIVEISSA JOHKALLE JA TUISKULLE 2.4.2018
Villi-Joikhu Mimmi Matkalla Maineeseen , Johka on astutettu onnistuneesti , Crystal Homma Hoidetaan nimisellä uroksella. Sulho ei ollut ensiksi ajateltu , mutta mukava ja komea poika. Omistaja kuvailee Tuiskua näin :” Lunta ja pakkasta rakastava Tuisku , Riehakas ilopilleri, Omistushaluinen sydänystävä , Äönekäs vartija , Camelboots äijä, sekä Herkkusuinen nautiskelija. ” Joskus asiat eivät mene niin kuin on suunniteltu ja varasulho on tarpeen. Homma sujui kyllä pojan nimen mukaisesti , siis homma hoidetaan ja säpäkästi.
Johka , on pian 2v , hyvin kypsä narttu , ja aivan ihana luonteeltaan . Hänestä löydät lähemmät tiedot sukutaulut sivulta. Pentu asioissa tietenkin ensikertalainen. Sulho puolestaan on vilkas ja eloisa uros , Sininen parkki poika. Täyttää syksyllä 3v. Ensikertalainen hänkin. Miellyttävä koiraherra, jonka sukutaustaa tunnen , kun suvussa on omia kasvattejani , joiden taustat tunnen hyvin , samoin mukavaa jälkeä on tehnyt suvussa oleva vanha herra Nennikka Miedas jota olen itsekin käyttänyt.
Johka käy ultrassa neljän viikon päästä ja toivottavasti saamme positiivisen tuloksen. Pentueesta sijoitetaan narttu. Ultra tulos tulee tähän uutiseen .Johka kävi ultrassa ja tulos oli kovin positiivinen , lääkäri Päivi laski 7 pentua. Odotus jatkuu ja toivottavasti kaikki sujuu hyvin .
Villi-Joikhu Mimmi Matkalla Maineeseen , Johka . Lonkat A/A , silmät terveet, polvet ja kyynärät 0/0. Pompen ja Dm vapaa polveutumisen perusteella ja Pra-prcd otetaan vielä .
Crystal Homma Hoidetaan , Tuisku . Lonkat B/C, silmät terveet, polvet 0/0 , kyynärät 0/0. Pompen, Dm ja Pra-prcd vapaa polveutumisen perusteella .
SUOMEN KENNELLIITTO PALKITSI JOIKHUJA
Suomen Kennelliitto palkitsi kaverikoiratoimintaan sitoutuneita koiria , palkitseminen tapahtui Turun näyttelyssä 20.1.2018. Joikhuja palkittiin kaksi koiraa. Villi-Joikhu Extrajätkä, Elmo ja Villi-Joikhu Hämypesän Urho, Tomu.
Elmo on 10v. seniori ja Tomu täyttää 8v tänä vuonna. Molemmat ovat toimineet ansioituneesti jo pitkään kaveri koirina. Elmon omistaja kertoo , että mieleenpainuvin vierailu oli se ensimmäinen kun vanhus liikuttui kyyneliin , kun ikävä omaa lemmmikkiä kohtaan nosti tunteet pintaan. Varmasti pojilla on runsaasti samanlaisia muistiin painuvia vierailuja ja myös niitä tulevaisuudessakin. Onnea Tomu ja Elmo omistajineen .
Villi-Joikhu Extrajätkä , Elmo. Kuva: Anne Selonen
Villi-Joikhu Hämypesän Urho, Tomu . Kuva: Minna Lahti
SELLAN JA RUBENIN PENNUT SYNTYIVÄT 10.1.2018
Sellan pennut syntyivät pitkän odottelun jälkeen. Vertailuna oli viime kerta ja nyt kestikin huomattavasti kauemmin avautuminen , joten aamulla kävimme tarkistuttamassa tilanteen , Ei ollut auki kokonaan ja myös kalkkiarvo verestä tarkistettiin myös ok. Kotiin odottelemaan . Edellisellä viikolla olimme käyneet röntgenissä , josta ilmeni ,että olisi 3 pentua , joista yksi pieni eikä siinä havaittu elämää. Olin siis valmistautunut myös kuolleeseen pentuun. Lisä jännitystä toi vielä se ,että itselläni oli lääkäri ja Sellan mamma Tiina ilmoittikin minulle kesken lääkärin supistusten alkaneen , ja nyt kiireesti kotiin. Pentu oli juuri syntynyt kun pääsin perille. Iso tyttö. Supistukset jatkui ja syntyi toinen , kovin pieni ja täysin eloton pentu , tyttö sekin . Hieroin ja tarkastin pentua , joka tuli ilman kalvoja ja istukkaa eikä hengittänyt. Ei eloa , tämä on nyt sitten se röngenissä näkynyt kuollut pentu. Suusta ja nenästä tuli eritteitä , jotka olivat matkan varrella menneet hengitysteihin. Käärin pienen pyyhkeeseen ja ajattelin murheellisena toisen pienen pennun taivasmatkaa. Pentu liikahti ja huono hengitys refleksi ajattelin sen olevan ns. kuoleman viimeinen refleksi. Olin jo tätä ennen ottanut limaa ja eritettä pois suusta ja nielusta. Mutta nyt jatkoin ja aloitin elvytyksen , se tuotti tuloksen ja kuului pieni rääkäisy ja pentu oli elossa. Pieni ja kovan alun saattama mutta elossa. Nyt mamma Sella hoivaa kahta tyttöä , ja aika näyttää miten pienen käy. Koko ero on valtava. Pieni ottaa nyt tuttipullosta ja sinnittelee. Tarkastuksessa illalla selvisi ,että muita ei ollut. Lääkäri samalla tarkasti pienen ja kuunteli keuhkot jotka vaikuttivat puhtailta. Etutassut olivat koukussa mutta nyt jo huomattavasti oienneet , joten ehkä voi ajatella niiden olleen kohdussa huonossa asennossa. Pieni varmaan myös pelasti tilanteen omalla pienellä hormooni tuotannollaan ,että molemmat syntyivät luonnollisesti eikä leikkaustilanteeseen jouduttu. Sillä minulla ei ole yhden pennun tuottamat hormoonit riittäneet koskaan käynnistämään supistuksia vaan on jouduttu leikkaamaan . Nyt kun pieni olikin kuin ihmeen kaupalla elossa hän pelasti tilanteen näin päin . Niin ajattelen ja olen siitä kiitollinen .
Pennulla on valtava ELÄMÄN HALU ja Sella mamma on antanut molemmille pennuilleen omat ELÄMÄN EVÄÄT. Hoitihan Sella viimeksi yhden huonon alun saaneen adoptio pennun. Tässä siis pentujen nimet. Jos pieni tästä selviää niin tämä onkin huikea selviytymistarina . Mutta nyt on vielä liian aikaista sanoa. Jos hän selviää niin koti ja perhe on valmiina. Toinen parkki tyttö sijoitetaan ja hänelle on perhe ja koti haussa. Viikon kuluttua olemme varmaan jo viisaampia pienen suhteen ja toivon hänen selviytyvän . Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen. Ota yhteyttä jos tunnet sijoitus asian omaksesi . Luovutus ajoittuu 28.2.18 alkaen.
Pennut ovat varattuja, jos pienikin selviää on silläkin oma perhe ja myös sijoitusnarttuni on löytänyt perheensä.
Pienen tyttösen, jolla ELÄMÄN HALU oli kova , kohtalo sinetöityi tänä aamuna kun vointiin jo yöllä tuli takapakkia ja Kaisa lääkärimme ei antanut toivoa, jonka jo tiesinkin. Hän eli luonamme viikon ,Salla mamma hoiti kantaen tuttipulloa pentupesään ja yritin kaikkeni mutta se ei sitten riittänyt. Kuten tuossa aikaisemmin kerroinkin hän varmasti pelasti omalta osaltaan asioita . Kiittäen tästä ajasta ja muistoissa elää. Hyvää taivasmatkaa .
Sellan pennut vajaa 2 vrk vanhat.
Sellan pentu 1vk ikäisenä >>>
Sellan pentu 2vk ikäisenä >>>
Sellan pentu 3vk ikäisenä >>>
Sellan pentu 4vk ikäisenä >>>
Sellan pentu 5vk ikäisenä >>>
Sellan pentu 6vk ikäisenä >>>
Sellan pentu 7vk ikäisenä >>>
UUTISIA 2017
TULEVIA SUUNNITELMIA VUODELLE 2018
Suunnitelmissa on vuodelle 2018 astuttaa , useampi narttu. Lähinnä varmaan Halla, Villi-Joikhu Hienohelma melkein 4v. jolle,juoksua odotellaan alkuvuodesta, sulhoksi olen kaavaillut omaa kasvattiani Intoa , Villi-Joikhu Elon Rikkaus.
Johka, Villi-Joikhu Mimmi Matkalla Maineeseen , myös alkuvuoden puoliskolla, jolle sulhoksi olen miettinyt Kajaskiven Pahtarikon. Katsotaan miten juoksut tulevat lähelle tuota 2v ikää.
Kuura , Villi-Joikhu Viehkeä Viettelys myös johonkin vuoden alkupuolelle , riippuen juoksuista asettuen siihen 2v iän tienoille, sulhoksi on valittu Taikapuro Loimu.
Lysti, Villi-Joikhu Kesän Helisevä Hehku asettuu ehkä tuonnen vuoden toiselle puoliskolle , sulhoksi olen ajatellut Piiparipojan Larkinin,
Vimma , Villi-Joikhu Luojan Kiitos myös loppuvuoteen sijoittuen. Sulhoksi ajateltu Seitavuoren Saletisti Natsaa.
Osa sulhoista on ensi kertalaisia kuten Villi-Joikhu Elon Rikkaus, muilla on joku pentue ennestään. Luonne ,pariskunnan täydentäminen toinen toisillaan , terveys ja Kuuran kohdalla myös sininen väri ovat syitä, joiden vuoksi päädyin näihin ajatuksiin. Toivottavasti suunnitelmat pitävät , eihän näistä koskaan tiedä etukäteen. Varasulhoina myös toimivat Piiparipojan Larkin sekä Seitavuoren Saletisti Natsaa ,sillä sopivat kaikille tytöille. Myös oma kasvattini Villi-Joikhu Kesän Hehkeä Hurmaaja on mielessä jos nyt joku ei onnistukaan. Soveltuu joillekin tytöille paitsi Lystille. Tytöistäni löytyy jokaisesta oma sivu sukutaulut sivulta. Piiparipojan Larkinin haluan käyttää uudestaan siksi ,että Sellan kanssa ei ihan kovin hyvin onnistunut. Katsotaan miten ensivuosi tulee menemään.
SALLAN JA TURRIN PENNUT SYNTYIVÄT 13.11.2017
Salla , kävi ultrassa, josta uutinen täällä onkin , mutta se oli mieleenjäävä kun siinä ultratessa Salla piti ääntelyä, ei kovaa mutta pientä , jolloin Marika Sallan emäntä sanoi ,että Salla laulaa. No sellaista se olikin ja Salla tuumi, että tottakai laulan , kun sieltä on LAULAVAT tulossa. Tämä siitä , ja sitten itse tapahtumaan. Lämmönlasku oli selvä, mutta ei laskenutkaan alle 37 kuten yleensä. Odoteltiin päivä ja synnytyksen oireita oli, mutta lämpö ei ollut edelleenkään niin matala. Joten päätin tarkistuttaa asian Kaisa lääkäriltä. Teimme ajelun sinne , Kaisa totesi kohdun olevan täysin kiinni. Siis väärä hälytys. Kotona mittasin lämmön , joka yli 38 eli normi. No , ehkä seuraava päivä sitten , mutta Salla oli toista mieltä ja alkoikin ponnistelemaan, tunti meni kun ensimmäinen näki päivänvalon, Sallan mumistessa kuin jotain lorua. Nyt oli syntynyt LAULAVA LORUJEN LURITTAJA .Kului 15min ja syntyi toinen, Salla kun on kovin leikkisä mamma , nyt pysyen aivan hiljaa, näin oli keskuuteemme saapunut LAULAVA LEIKIN LASKIJA.Odottelua, 20min ja muista tummista poiketen estraadille saapui, kolmas pentu LAULAVA LOJAALI LEIDI.Jälleen odottelua nyt pidempään ,Salla aloittaa ponnistamisen ja maailmaan saapui LAULAVA LÄPIMURTO, Odottamista taas nyt vielä pidempään 2 tuntia , ainahan joku on ykkönen , jotenka vihdoinkin päivänvalon näki LAULAVA LISTAYKKÖNEN, Salla oli kokoajan pärjännyt tosi hyvin ja nyt tarkkaili mitä oli tullut , ilme kuin työnjälkeä tarkastellen, nyt alkoi taas ponnistelu, 20min ja viimeinen pentu syntyi , Sallan ilmeen ollessa vielä samanlainen tarkastelija , laatuahan pitää olla tuumi Salla ja LAULAVA LAADUN TARKKAILIJA oli liittynyt joukkoon.
Tässä siis katras 4urosta ja 2narttua. Nyt Salla saa rauhassa hoitaa pentujaan, ja tähän uutiseen tulevat viikkokuvat , joista sitten näkee kuka on kukin. Pentujen luovutus lähtee 1.1.18 Hyvää vuotta toivotellen . Pennut luovutetaan Kaisa lääkärin tarkastamina. Pentueesta on vapaana 2 urosta. Ota yhteyttä , jos vaikka haluatkin jakaa elämäsi jonkin Sallan laulavan kanssa. Pentueesta on vapaana 1 uros. Pennut ovat varattuja.
Pennut 1vrk vanhoina .
Sallan pennut 1vk ikäisinä >>>
Sallan pennut 2vk ikäisinä >>>
Sallan pennut 3vk ikäisinä >>>
Sallan pennut 4vk ikäisinä >>>
Sallan pennut 5vk ikäisinä >>>
Sallan pennut 6vk ikäisinä >>>
Sallan pennut 7vk ikäisinä >>>
PENTUJA ODOTELLAAN SELLALLE JA RUBENILLE 10.1.2018
Sella , Villi-Joikhu Oikeasti Osattu ja Piiparipojan Larkin , Ruben saivat toisensa ja pentusia voidaan odotella. Onneksi Sella kävi progetestissä , kun meille tuli ihan kiire juoksun edetessä nopeasti ,kaksi kertaa onnistui. Sella on toiskertalainen , vilkas koira rouva. Sellan sivun löydät sukutaulut sivulta. Sella on myös harrastus koira mm. viesti on yksi laji. Paimennuskokeessa myös käynyt. Vilkas , eloisa ja kiltti.
Rubenia olen nähnyt ja tavannut, pevisoissa , ja katselmuksessa. Reipas, varmatoiminen koira. Ruben on 7vuotias, eikä jälkeläisiä vielä ole. Mutta nyt pariskunnalle peukut pystyyn. Ruben on Katselmuksessa menestynyt ja luonnetestattu 159p. Sekä myös virallisessa näyttelyssä käynyt tulos EH. Ruben on rauhallisempi kuin Sella ja näin tasapainottaa toinen toistaan.
Pentueesta sijoitetaan narttu ja perhe on haussa. Sella käy sitten aikanaan ultrassa 4:n viikon kohdalla ja tulos tulee , kuten ennenkin tähän uutiseen. Sella kävi ultrassa ja on kantava , mutta näkyi 3 pentua , joten isosta pentueesta ei ole kyse. Odotus siis jatkuu.
Sella, Villi-Joikhu Oikeasti Osattu , Lonkat A/A, Kyynärät 0/0, polvet 0/0 Silmät todettu terveeksi 1.11.17. Pompen ja DM terve , Pra-prcd testattu ja on terve. Kuva: Tiina Koskinen
Ruben , Piiparipojan Larkin, Lonkat B/B, Kyynärät 0/0, polvet 0/0 ja silmät terveet. Pompen terve , Pra-prcd -, DM kantaja.
DIIAN JA STENKAN PENTU SYNTYI 21.10.2017
Diia, Villi-Joikhu Diivan , pentu syntyi Lauantaina myöhään illalla. Ultrassa oli jo aikaisemmin näkynyt pentuja ja poistumassa olevia sikiöitä ja pentuluvuksi jäi 3. Sen mukaan on eletty enkä sitten käyttänyt Diiaa röntgenissä ennen synnytystä. Olisi pitänyt kuitenkin , jotta tähän olisi voinut varautua . Kaikki muut olivat poistuneet eli abortoituneet paitsi yksi pentu . Diian lämmön laskettua pe -la välisenä yönä odoteltiin . Lauantaina klo 17 tuli pentuvesi. Kaikki näytti normille , mutta mitään supistuksia ei kuulunut . Olin yhteydessä lääkäriin ja käskettiin odotella . Kokemus kertoi ,että en odottele vaan lähdettiin matkaan ja ei turhaan , ultra ja tutkimus kertoi ,että oli yksi pentu ja kuollut pentu tai jotain epämääräistä. Yritettiin käynnistää oksitosiinilla vailla mitään vastetta. Päätös sectiosta syntyi nopeasti . sillä en halunnut enää odotella ja menettää pentua tai pentuja . Näin tehtiin ja tulos oli vain yksi pentu poika, kerman värinen. Muita ei ollut . Kaiken jälkeen pentu sai nimekseen URHEA SELVIYTYJÄ. Miksi näin kävi on varmaan monta vastausta , mutta mikä on oikea jää arvoitukseksi. Nyt mamma Diia keskittyy poikaansa ja molemmat voivat hyvin. Toivon ,että mitään takapakkia ei tule. Viikkokuvat pojasta tulevat tähän uutiseen. Pentu on rakastettu ja saa kaiken huomion, luovutus pennulla on alk. 9.12.17. Mitään pennun perheestä ja kodista en ole vielä ratkaissut , sillä toivon , että se olisi jatkossa käytettävissä , jos on kaikki kohdallaan . Jos asia kiinnostaa niin ota yhteyttä niin keskustellaan asiasta. PENTU ON NYT VARATTU.
Diia mamma ja pentu vajaa 1vrk vanhana.
Diian pentu 1vk ikäisenä >>>
Diian pentu 2vk ikäisenä >>>
Diian pentu 3vk ikäisenä >>>
Diian pentu 4vk ikäisenä >>>
Diian pentu 5vk ikäisenä >>>
Diian pentu 6vk ikäisenä >>>
Diian pentu 7vk ikäisenä >>>
PENTUJA ODOTELLAAN SALLALLE JA TURRILLE 16.11.2017
Salla Villi-Joikhu Nappisuoritus sai sulhokseen Millanun Napin Turrin. Kauan ei pariskunnan homma kestänyt kun juttu oli tosiaankin varsinaisen hyvin nappisuoritus. Salla on ensikertalainen , mutta Turrilla on aikaisempia jälkeläisiä vuoden takaa. Käytin Turria viimekesänä pentueen isäksi . Turri on erittäin mukava koiruus , jonka siis tunnen jo ennestään. Pariskunta sopi toisilleen ja sitä mieltä oli myös neiti Sallakin. Pentueesta sijoitetaan narttu , jolle on sijoitus perhe haussa.
Sallan oma sivu on sukutaulut sivulla , josta löytyy hänestä laajempaa tietoa. Turri onkin tullut jo tutuksi aikaisemmin uutisista. Salla on menossa ultraan 16.10.17 ja toivotaan, että pentuhaaveet ovat totta. Sallan ultra näytti positiivista, lääkäri laski pentuja olevan peräti 8. Nyt odotus jatkuu, ja edelleen Sallan tyttärelle on sijoitus perhe haussa.
Villi-Joikhu Nappisuoritus , Salla . Silmät terveet , lonkat A/A, kyynärät 0/0 , polvet 0/0. Pompen terve , DM kantaja.
Millanun Nappi , Turri . Silmät terveet , lonkat B/B, kyynärät 0/1. Pompen ja DM terve.
PENTUJA ODOTELLAAN DIIALLE JA STENKALLE 23.10.2017
Stenka sai Diian ja Diia Stenkan. Kovin rakastunut pariskunta ja astutus sujui hyvin ja tosi nopeasti. Kuono ei kauan tuhissut. Diian oman sivun löydät sukutaulut sivulta, jossa on hänestä tietoa. Diia on DM kantaja , Stenka on DM tervegeeniseksi todettu, joten pentueeseen tulee DM kantajia , normigeenisten lisäksi . Tarkoittaa sitä ,että kantaja ei sairastu vain kantaa virhegeeniä. Diia kun on vahvaluonteinen narttu , Stenka täydentää sitä omalla luonteellaan olemalla pehmeämpi ja rauhallisempi. Stenka on herrasmies. Kummallakaan ei ole jälkeläisiä ennestään. Ensikertalaiseksi Stenka oli varma astuja. Pentueesta sijoitetaan narttu , ja perhe on haussa. Ota rohkeasti yhteyttä jos se on mahdollisesti sinun ajatuksissasi.
Ultra tulos tulee tähän uutiseen kun Diia käy siellä Syyskuun loppupuolella. Diia kävi tänään ultrassa ja on kantava, mutta isoa pentuetta ei ole tulossa, sillä ultra näytti 3 pentua.
Villi-Joikhu Diiva, Diia, Lonkat B/B, Silmät terveet, polvet 0/0 ja kyynärät 0/0 Polveutumisen perusteella Pompen terve , Pra-prcd ei ole testattu , DM kantaja.
Stenka FI15307/14, Lonkat B/B, Silmät terveet , polvet 0/0 ja kyynärät 0/0. Pompen terve , Pra-prcd terve ja DM terve.
IIDUN JA PELEN PENNUT SYNTYIVÄT 20.8.2017
Iidun lämpö laski aamulla viiden maissa ja avautuminen oli siis alkanut. Päivä oli touhua täysi kun Sanin pentukin piti hakea pois lääkärin tehohoidosta. Kiitos Kirstille Iidun vahtimisesta. Sitten alkoikin illalla tapahtua. Avautuminen kesti nyt 10 tuntia vähemmän kuin viimeksi, samoin synnytys meni nopeammin kuin viimeksi. Iidu punnersi tunnin ja sitten tuli pentu, isokokoinen poika ja kun Iidu mamma on sellainen FAKIIRI , joka ei pysy minkään portin takana, hyppäsi vastasynnyttäneenä portin yli , joka on 81cm korkea kun pentujen luo oli niin kiire. Sitten syntyi jo toinen pentu , joka pentueen pienin mutta normaalipainoinen, tuli helposti ja niin oli nähnyt päivänvalon FANITTAJA, missä tytöt, ja seuraava olikin tyttö, oi mikä FREESI FRIIDU, toinen tyttö perään , FIKSU FIILISTELIJÄ oli syntynyt. No nyt oli 4 pentua mitä ultrassa oli nähty ja tämä tässä. Annoin Iidun levätä vielä ennen pesulle menoa, mutta nyt Iidu supisteli voimakkaasti , ei näin voimallisia jälksupistuksia voi olla ja kun tutkin tilanteen , totesin ,että pentu on tulossa . Iidu oli jälleen fakiiri kun järjesti yllätyksen . Pentu syntyi ja FANFAARI soimaan tämän kunniaksi.
Tässä siis tulivat pentujen nimet , viikkokuvista näkee jälleen kuka on kukin. Pennut luovutetaan alk. 8.10.17 minun ja mamma Iidun rakkaudella hoitamina , Kaisa lääkärin tarkastamina . Pentueesta sijoitan nartun , jolle perhe onkin jo valmiina VAPAANA PENTUEESTA ON YKSI UROS. Viikkokuvia voitte odotella tähän uutiseen. KAIKKI PENNUT OVAT VARATTUJA.
Iidu pentuineen , kuvassa pennut vajaa 1vrk. vanhoja.
Iidun pennut 1vk ikäisenä >>>
Iidun pennut 2vk ikäisenä >>>
Iidun pennut 3vk ikäisenä >>>
Iidun pennut 4vk ikäisenä >>>
Iidun pennut 5vk ikäisenä >>>
Iidun pennut 6vk ikäisenä >>>
Iidun pennut 7vk ikäisenä >>>
SANIN JA DROGON PENNUT SYNTYIVÄT 27.7.2017
Sani , Villi-Joikhu Huomion Keskipiste asettui tänne viikkoa aikaisemmin, ennen laskettua aikaa odottelemaan pentujensa syntymää. Otti heti kaiken omakseen ja kävi välillä istumassa valmiiksi laitettuun pentupesään. Lämmön laskettua oli Sani rauhallinen ja seesteinen ja avautumisvaihekaan ei kestänyt kovin kauan. Synnytyksen aikana Sani oli hyvin rauhallinen , viilipytty. Oli myös ihana kun oli päivä, eikä yö kun kaikki alkoi. Ensimmäinen pentu syntyi ja mieleeni tuli mistä kaikki alkoikaan… astutuksen tapahduttua oli kaunis lämmin ilta ja yllämme omenapuu aloitti kukintaansa, juuri auennut OMENANKUKKA ,oli romanttisesti yllämme. OTOLLINEN TÄHTÄYS ja niin oli pariskunta kiinni. Siinä sitten istuimme omenapuun alla, ötököiden syödessä paukamille ja takamuksen alla oli OSUVASTI NOKKONEN,joka sitten poltteli takapuolta , mutta mihinkään siitä ei voinut siirtyä koirien kiinni ollessa. No , tämähän onnistuu ja voi sanoa,että on OSAAVA OPTIMISTI, eli siinä kuin OLONEUVOS, synnytys eteni alussa ollen reilun tunnin välit , mutta tiheni sen jälkeen ja pentuja putkahteli tasaiseen tahtiin, Sani punnersi ja taas pentu kuin OMATOIMI ONLINE toimintaa. Kaunis tapahtuma kaikkiaan ja kuin paras mahdollinen runo, OPTIMAALINEN OODI,
Tässä jo jälleen tulivat pentujen nimet ja kuten nimet kertoo, on pentuja 7 . 1 narttu ja 6 urosta. Yksi poika ja tyttö on soopeleita ja muut pojat ovat tällähetkellä tummia laajojakin valkoisia merkkejä varsinkin vatsan alla. Ruskehtavaa pientä näkyvissä joten oletan niistä tulevan riistoja. VAPAANA ON UROKSIA. Pennut luovutetaan rekisteröitynä , sirutettuina tietenkin ja tuttu eläinlääkärimme Kaisa tarkastaa pentuset ennen luovutusta, joka on 14.9.2017 alk. kun ovat 7 viikkoisia. Jos tunnet Paimensukuisen pojan omaksesi niin ota yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse. Tavoittaa molemmilla tavoilla. Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen kuten ennenkin ja ensi viikolla selviää jälleen mikä nimi kuuluu kellekkin. Pentueesta on vapaana 1 uros. Sanin pennut ovat varattuja.
Kuvissa Sanin pennut ovat vajaan 1vrk:n vanhoja.
Sanin pennut 1vk ikäisenä >>>
Sanin pennut 2vk ikäisenä >>>
Sanin pennut 3vk ikäisenä >>>
Sanin pennut 4vk ikäisenä >>>
Sanin pennut 5vk ikäisenä >>>
Sanin pennut 6vk ikäisenä >>>
Sanin pennut 7vk ikäisenä >>>
PENTUJA ODOTELLAAN IIDULLE JA PELELLE 21.8.2017
Villi-Joikhu Pohtiva Piika , Iidu on astutettu uroksella Reppulin Barahir, Pele. Pariskunta oli oli innostunut toisistaan ja homma sujui tosi ripeästi , Iidun ollessa kokenut narttu, jolla on reilun vuoden takaiset pennnut, Pelen ollessa ensikertalainen . Pariskunta täydentää toisiaan ja molempien ollessa aivan ihanan luonteisia. Iidusta voit lukea tarkemmin hänen omalta sivultaan sukutaulut sivuilta ja sieltä näet myös narttulinjaa kauas taaksepäin 4:n sukupolven verran ja Iidun isän puolelta 3 sukupolven verran.
Pele on luonteeltaan, sinnikäs koira, kiltti vain hallitusti kertoo toisille uroksille välimatkan minkä päässä tulisi olla. Luottavainen toimeentuleva , vilkas , leikkisä , toisaalta herkänkin puolen omaava koira. Ihana raitatassu . Reipas. Ei pelkää asioita kuten ei Iidukaan. Mielestäni loistava pariskunta. Pentueesta sijoitetaan narttu, ja ultara tulos tulee tähän uutiseen Heinäkuun puolivälissä.
Iidu kävi tänään ultrassa ja on positiivinen tulos. Kantava on. Pentuja lääkäri laski 4 mutta ei ollut minun tarkka vakiultraaja. Kuitenkaan ei isoa pentuetta ole tulossa. Nyt odotus jatkuu ja sitten pentujen synnyttyä tulee se uutisiin.
Reppulin Barahir ,Pele. Lonkat A/A , Silmät terveet , Polvet terveet, Kyynärät 0/0. Pompentauti, pra sekä DM terve polveutumisen perusteella.
Villi-Joikhu Pohtiva Piika , Iidu. LonkatA/A, Polvet ok , silmät terveet ja kyynärät 0/0. Pompentaudin osalta terve polveutumisen perusteella, Pra – , ja Dm terve.
VILLI-JOIKHU KETTERÄKEKSIJÄ, HUINI
Villi-Joikhu Ketteräkeksijä, Huini on nyt löytänyt uuden kodin ja perheen. Ihana kun uusi koti löytyy ja asia järjestyy, vaikka tälläiset tilanteet eivät olekaan helppoja juttuja. Kiitos kaikille vinkkejä antaneille. Toivotellen hyvää elämää kaikille asianosaisille.
PENTUJA ODOTELLAAN SANILLE JA DROGOLLE 30.7.2017
Villi-Joikhu Huomion Keskipiste , Sani on astutettu uroksella Reppulin Sorontil, joka tuntee nimen Drogo. Molemmat ovat ensikertalaisia.Drogo on 3v ja Sani pian 2vuotias. Ultra on heti Juhannuksen jälkeen , jolloin katsotaan tulos. Astutus onnistui,joten ainakin sen perusteella pentutoiveita on . Pentueesta sijoitan nartun , jolle perhe on vielä haussa. Jos se ratkaisu tuntuu omaltasi , niin ota yhteyttä ja jutellaan siitä mahdollisuudesta. Sanin oman sivun löydät sukutaulut sivulta. Drogo puolestaan on valloittava nuori herra, jota omistaja kuvaa näin: ” Äärimmäisen kiltti, lapsi/ihmisrakas , lapsiperheessä asuu, uskollinen seuralainen, välillä kuin varjo, yhtäkkiä huomaa,että Drogo on tullut vierelle hiiren hiljaa. Kärsivällinen.” Omaa itsevarmuutta, iloinen koiruus.
Rakenteellisesti täydentävä pariskunta , Sanin ollessa rakenteeltaan kevyempi. Sani on DM kantaja Drogon ollessa normigeeninen. Pentueeseen on mahdollista tulla dm kantajia , kenenkään siihen sairastumatta. Ultra tulos tulee sitten aikanaan kuten ennenkin tähän uutiseen. Sani kävi ultrassa tänään. On kantava tulos positiivinen ja lääkäri sai sen mukaan pentuluvuksi 7. Nyt jatkuu siis odotus ja kun pentuset ovat syntyneet niin uutisiin tulee tietoa. Jos koet sijoitus nartun omaksi ratkaisukseksesi niin ota yhteyttä , niin jutellaan. Sijoitusnarttu etsii omaa perhettä.
Reppulin Sorontil, Drogo. Lonkat B/B , Silmät terveet, polvet 0/0 , kyynärät 0/0. Drogo on Pompen terve, Pra-prcd sekä DM terve polveutumisen perusteella. Kuva: Susanna Sonck.
Villi-Joikhu Huomion Keskipiste, Sani Lonkat A/A , Silmät terveet , polvet 0/0, kyynärät 0/0. Pompen terve polveutumisen perusteella, DM -kantaja. Kuva: Mervi Kari.
UUTTA KOTIA ETSII VILLI-JOIKHU KETTERÄKEKSIJÄ
Muuttuneen elämäntilanteen vuoksi Villi-Joikhu Ketteräkeksijä, Einstein , joka tuntee nimen Huini, etsii uutta perhettä. Huini on 6vuotias ja kastroitu uros. Huini on eloisa ja seurallinen , tykkää kovasti rapsutuksista ja huomionosoituksista. Ihmisystävällinen ja lapsiin tottunut. Haukkuherkkä ja siksi ei sovi kerrostaloon. Hiukan haastetta antaa taluttimessa toisten ohitus. Totuttamalla ja ohjaamalla asia selviää. Ihana perheenjäsen .
Ota yhteyttä , jos tunnet Huinin asian omaksesi ja olet valmis antamaan hänelle kodin ja perheen loppuelämäksi.
Villi-Joikhu Ketteräkeksijä , Huini
HALLAN PENTUJEN ISÄ
Hallan Villi-Joikhu Elon Lämmin Henkäys, pentujen isä on varmistunut ja on kuten olin arvellutkin Crystal Joutavat Höpinät , Kero on kaikkien pentujen isukki. Onnea koko perheelle.
KATSELMUS 22.-23.4.2017 LIETO
Tänä vuonna Katselmus pidettiin Liedossa ,Zoolandiassa. Huhtikuun sää ei tänä vuonna kauheasti suosinut , kun taivaalta tuli kaikkea mahdollista, vettä , räntää , lunta ja rakeitakin. Kera kovan tuulen. Mutta koiraihmiset osaavat tähän suhtautua ja porukkaa oli paljon liikkeellä säästä huolimatta. Joikhuja oli ilmoitettu Katselmukseen sankoin joukoin , joku oli laskenutkin sen , kolmisenkymmentä koiraa. Kiitos kaikille jotka tulitte ja oli tosi ihana nähdä kasvattejani ja heidän perheitään. Aloitan siis tämän jutun ja lisäilen kuvia ja juttua sitä mukaa kun esim .arvosteluja saan. Sijoitusnartut ja oma kotilauma mukaan lukien olin ilmoittanut Katselmukseen 10 koiraa. Heidän arvostelut voit lukea jokaisen omalta sivulta ,sukutaulut. Halla Elon Lämmin Henkäys , jäi kotiin pentuineen ja koiranhoitajani Joanna hoiti laumaa kaksi päivää, jonka Katselmus kesti. Lauantaina 22.4.17 oli pennut, nuoret ja juniorit. Nekku oli Diian kanssa Junior handlerissä. Sunnuntaina vuorossa olivat yli 2 vuotiaat ja veteraanit. Kasvateilleni tuli joitain sijoituksia loppukehiin. Laitan myös joitain perhekuvia tähän uutiseen , sillä siellä oli myös Joikhujen perhe tapaamisia.
Pentu luokka urokset sij. 3:s , Villi-Joikhu Luojan Lykky
Juniori nartut, Villi-Joikhu Vikkelä Eka Sininen, ” 10kk ikäinen sininen merkkivärinen narttu. Vielä pentupörröinen turkki. Riittävät kulmaukset. Komea häntä. Soma ilme. Liikkuu hyvin. Miellyttävä , ystävällinen luonne. Seuraa ympäristöä valppaasti. Kaunis , mutta kevyehkö pää. Purenta ok. Sopusuhtainen kaunis koira. ” Tuomari Eeva Kähönen.
Avo urokset sij. 4:s Villi-Joikhu Elon Arvokas Ajatus, ” 2v 8kk vanha uros, jolla rodunomainen pää ja ilme. Hyvät etu-ja takakulmaukset. Liikkuu hyvin edestä, takaa ja sivulta. Saisi olla paremmassa lihaskunnossa ja hieman hoikempi. Luonne ok. ”
Avo nartut ei loppukehä sijoitusta. Villi-Joikhu Lumihohto . ” 5 vuotias narttu, jolla hyvä rodunomainen pää ja ilme. Hyvät kulmaukset edessä ja takana, rintakehä kapea. Riittävä luusto. Liikkuu hyvin edestä takaa ja sivulta. Esiintyy hyvin ja Hyvä luonne. ”
Avo2 nartut sij.4:s. Villi-Joikhu Hämypesän Keiju . ” 6 vuotias narttu, jolla hyvä narttumainen pää ja ilme. Hyvät kulmaukset edessä ja takana. Hyvä rintakehä , hyvä luusto. Liikkuu hyvin edestä , takaa ja sivulta. Hyvä kunto. Hyvä luonne. ” Tuomari Outi Pikkarainen.
Vet. urokset ei loppukehä sijoitusta. Villi-Joikhu Extrajätkä .” 10- vuotias kevytpiirteinen uros, jolla hieman puutteellinen sukupuolileima. Hyvä rintakehä ja vahva selkä. Melko niukasti kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu muuten hyvin, mutta takaa hieman kapeasti. Miellyttävä luonne. Purenta ok. Kastroitu. ” Tuomari Sanna Kalliosaari.
Avo 2 uros. Villi-Joikhu Potrapoika . ” Hyvä kokonaisuus . 6 vuotias uros. Pää saisi olla jämerämpi. Hyvä ylälinja. Rungossa hieman massaa. Saisi olla paremmin kulmautunut edestä. Hyvät takakulmaukset. Turkin laadussa näkyy se ,että koira on leikattu. Liikkuu kauttaaltaan hyvin . Esiintyy hyvin. Purenta ok. Kastroitu. ” Tuomari Janika Wiksten.
PERHE JA MUITA KATSELMUS KUVIA
Nekku ja Villi-Joikhu Diiva, Diia Juniorhandlerissä.
Kaunein häntä tuomari ihastelee Joikhuja.
Joikhuja kolmessa polvessa oik. Villi-Joikhu Super-Säpinä Dixi, kesk. tyttärensä Villi-Joikhu Lumikuningatar Lumo ja vas. Lumon poika Nalle Villi-Joikhu Elon Arvokas Ajatus.
Villi-Joikhu Super-Säpinä Dixi oik. ja lumipentuja Joikhut Lumikuningatar Lumo, Lumituisku Hukka, ja vas. Lumihohto Wiima. Dixi ja pentuset.
Isä ja poika, Villi-Joikhu Ainokainen Amas (seisoo) ja poikansa Villi-Joikhu Hässäkkä Hussa (istuu)
Sisarukset vas. Villi-Joikhu Voitokas Sydämen Valloittaja Iita, Villi-Joikhu Vikkelä Eka Sininen Manna, Villi-Joikhu Viettien Vipinä Tiera,ja Villi-Joikhu Viehkeä Viettelys Kuura. Villi-Joikhu Exelentin Murun pentuja.
Sisarukset vas. Villi-Joikhu Hiljaa Hyvä Tulee Hasse ja Villi-Joikhu Huomion Keskipiste Sani .
Perhe potretti vas. Mamma Villi-Joikhu Oikeasti Osattu Sella kesk. tytär Villi-Joikhu Luojan Kiitos Vimma ja oik. poikansa Villi-Joikhu Luojan Lykky Luxi.
HALLAN PENTU, VILLI-JOIKHU JOKITÖRMÄN JÄNNITYS MOMENTTI ETSII OMAA PERHETTÄÄN
Peruutuksen vuoksi Hallan pennuista on vapaana 1uros , joka on Villi-Joikhu Jokitörmän Jännitys Momentti, musta merkein , pieni reipas poika. Alempana on Hallan pentu – uutinen, josta voit katsoa viikkokuvat ja lukea muutakin pentueesta. Pennut ovat nyt 5 viikkoa vanhoja. Luovutus siis alkaa 6.5.17. Ota yhteyttä jos haluat antaa pojalle oman perheen ja rakastavan kodin. PENTU ON LÖYTÄNYT UUDEN PERHEEN JA KODIN.
HALLAN PENNUT SYNTYIVÄT 18.3.2017
Hallan pennut putkahtivat maailmaan eilen. Avautuminen ja synnytys sujui hyvin. Helposti voisi sanoa, Halla mamman ollessa kokoajan rauhallinen. Se mistä kaikki sai alkunsa, ei siis mennyt suunnitelmien mukaan, kuten edellä on kerrottukin, ei Naavan kanssa oikein onnistunut, vaikka toki sitä toivottiin, jolloin suuntasimme sitten Keron luo ja pariskunta onnistui Kirkkonummella joentörmällä. Kahdesti erittäin hyvin. Siksi nämä pennut ovatkin JOKITÖRMÄN PENTUJA, jokaisen pennun nimi siis alkaa sanalla Jokitörmän. Isähän on nimeltään Joutavat Höpinät, isänsä mukaan on yksi poika HÖPSÖTTÄJÄ, hommassa oli mukana JÄNNITYS MOMENTTI, kun sitä hyvää onnistumista toivoimme kaiken yrittämisen jälkeen. Kun se vihdoin onnistui oli Hallan naamallakin ONNEN VIRNE. Lisämausteena jännitykseen oli se , kun Diian lääkärikontrolli oli myös samana päivänä kun synnytyskin lähti käyntiin, avautuminen oli ollut käynnissä jo tunteja. Tämä siis liittyi tuohon Jännitys Momenttiin. Maisemasta, jossa astutus tapahtui katsoessani edessä olevaa jokea, tulikin mieleeni tarina KAUNOTAR ja KULKURI ja Kaunotar sitten edustaakin sitä ainoaa tyttöä , joka katraaseen syntyi. No , synnytys eteni välillä aika ripeäänkin sitten taas pidempi tauko, värisuoraa on ja pentue onkin varsinainen RIEMUKAARI, kuten edellä kerroinkin sujui asia helposti ja vaivattomasti, kun eräskin pentu syntyi mieleeni tuli tv mainos mistä niitä sataa siis PLUSSAPISTE, josta ehdin juuri saada kopin kun se ikäänkuin ampui itsensä tänne maailmaan. Nyt pentuja oli 7 ja ajattelin , että niinhän ultra näytti , se oli siinä. Hallan perheestä auttamassa oli Pinja , jolle iso kiitos , kuten muillekin , jotka auttoivat Kirstille Hallan vahtimisesta , Karille ja Sepolle kuskaamisista ja muusta puuhasta. Menimme jo tässä vaiheessa nauttimaan aamupalaa , ja Halla jäi lepäämään katraansa kera. Sitten kuuluikin alhaalta ääntä ja menimme heti katsomaan ja niin Halla työnti jälleen ja totesin pennun olevan tulossa. Niin sitten syntyi katraan viimeinenJYMYUUTINEN. Tässä tulivat pentujen nimet, jotka tulevat aina muistuttamaan näistä tapahtumista. Sillä minulla ei ole koskaan ollut mitään nimiä valmiina. Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen ja siitä näkee sitten kuka on kukin. Pentuja on 8 , 1 narttu ja 7 urosta. Väreinä Parkkia, mustaa ja soopelia.
Pentujen ollessa 5 vkoa tulee sitten ajankohtaiseksi isyystesti, jolla pentujen isä varmistellaan. Pennut ovat luovutuksessa 6.5.17 lähtien. Halla mamma hoitaa rakkaudella pentunsa minun täydellisellä avulla siis aikani tuleekin kulumaan pentulaatikon äärellä. Pentueesta sijoitan sen ainoan tytön jolle perhe on jo valmiina. Myös muut pennutkin ovat varattuja.
Kuvassa Hallan pennut 1vrk, vanhoina
Hallan pennut 1vk ikäisenä >>>
Hallan pennut 2vk ikäisenä >>>
Hallan pennut 3vk ikäisenä >>>
Hallan pennut 4vk ikäisenä >>>
Hallan pennut 5vk ikäisenä >>>
Hallan pennut 6vk ikäisenä >>>
Hallan pennut 7vk ikäisenä >>>
PENTUJA ODOTELLAAN HALLALLE SYNTYVÄKSI 21.3.2017
Halla , Villi-Joikhu Elon Lämmin Henkäys on astutettu onnistuneesti uroksella Crystal Joutavat Höpinät eli Kero. Hallan kanssa kävimme myös ensin ajatellun uroksen luona Nereaneidon Haaveen Voiton Naavan luona , mutta tämä homma ei oikein ottanut onnistuakseen. Joten näin ollen tuli herra Kero mukaan kuvioon , joka sitten lopulta onnistuikin. Mutta koska on kaksi urosta niin isä varmistetaan testillä aikanaan. Halla antoi odotuttaa oikeaa aikaa ja monta progesteronia sai ottaa. Tässä uutisessa on tiedot molemmista uroksista , mutta se miten homma meni , niin oletan kyllä pentujen isukiksi Keroa. Eli pentu toiveita on ja Halla käy ultrassa Helmikuun puolivälissä , jossa tulos varmistuu. Pidämme peukut pystyssä . Pennuista sijoitetaan narttu ja sille perhe onkin jo valmiina. Hallasta saat lisätietoa hänen omalta sivultaan sukutaulut kun klikkaat Hallan nimeä. Ultra tulos tulee sitten tähän uutiseen.
HALLA KÄVI ULTRASSA EILEN JA PENTUJA ON TULOSSA. NÄKYI 6-7 PENTUA. Nyt odotus jatkuu.
Crystal Joutavat Höpinät , Kero . Lonkat B/B , silmät terveet, polvet ja kyynärät 0. Selkä myös tutkittu se normaali. Pompe ja pra ovat normaaleja terveet polveutumisen perusteella. Dm kantaja , mutta Halla on DM terve joten pentueeseen tulee kantajia , kenenkään sairastumatta. Keroa kuvataan omistajan sanoilla: Miellyttämisen haluinen, Ei pelkää, pehmeä ohjaajalle , luonne on kultaa vaikka itsepäisyyttäkin löytyy. Pysyy vapaana , ei ole karannut. Pieniä pentuja kohtelee rakastaen, Kiltti ja helppo koira ei ole harrastellut pentunakaan mitää tuhoja kotona. Ei haasta toisten koirien kanssa riitaa. Puolustaa itseään jos tarvis. Oppii nopeasti ja motivoituu hyvin. Kuva : Laura Vallenius.
Nereaneidon Haaveen Voitto Naava, Lonkat A/A, Silmät terveet, kyynärät ja polvet 0. Pompe terve , pra – ja DM kantaja. Mukava koira, vilkas , kova tyttöjen perään. Toimeentuleva .
Villi-Joikhu Elon Lämmin Henkäys Halla. Lonkat A/A, Silmät terveet, polvet ja kyynärät 0. Pompe terve, Dm terve , Pra-. Hallasta lisätietoa sukutaulut sivulta.
UUTISIA 2016
SUUNNITELMIA VUODELLE 2017
Ensi vuodelle pentusuunnitelmia on useammalle nartulle. Vuosi sitten näyttää miten toteutuvat ja juoksut tulevat. Toivon , että sopivasti pentueet tulisivat peräkkäin , vähän limittäin, kuten on ollut edellisinäkin vuosina. Päällekkäin ei ihan mielellään , mutta on niinkin joskus ollut ja harkitusti se on ollut ok. Mutta nyt suunnitelmiin, osa sulhoista on vielä mietinnässä, mutta varmentuu alkuvuodesta. Halla , Elon Lämmin Henkäys, ja Nereaneidon Haaveen Voitto, Naava saavat toivottavasti toisensa piankin , sillä juoksua Hallalle odotellaan Tammikuussa 17. Yksi epäonnistunut yritys on, mutta juoksu meni jotenkin ohi sivu suun ja nyt Halla tuleekin tänne, jotta pystyn seuraamaan juoksua ja otattamaan progesteroni testit tarvittaessa. Hallasta voit lukea lähemmin sukutaulut sivulta. Naava on DM kantaja , mutta Halla ei tietenkään sitä ole , ja kantajan voi yhdistää terve normigeeniseen. Eli tätä nyt lähinnä odotellen. Naavalla ei ole aikaisempia jälkeläisiä kuten ei Hallallakaan.
Iidu , Pohtiva Piika, hänelle on suunnitelmissa toiset pennut, Iidu käy silmätarkissa uudestaan , kun se on menossa umpeen. Iidun kumppaniksi olen kaavaillut Seitavuoren Suorria, sen suvussa on kaihia , mutta sitä ei läheltä löydy Iidun suvusta jonka narttulinjan hyvin tunnen. Suorri menee silmätarkastukseen vielä ennen astutusta, jotta nähdään ,että kaikki on kunnossa ja myös hänen tarkki on umpeutumassa. Suorrilla ei ole ennestään jälkeläisiä. Iidusta voit lukea lähemmin sukutaulut sivulta. Juoksua odotellaan alkukesään 17.
Joikhut Huomion Keskipiste Sani, Nappisuoritus Salla ja Diiva ,Diia ajoittuvat loppuvuoteen kun katsotaan miten juoksut tulevat. Sulhot ovat vielä mietinnässä , eräs sulho kuitenkin on sovittu Liehkun Waltari, sopien kaikille näille tytöilleni, Waltarin pompe ja dm tuloksia odottaen. Sillä nämä tyttöset ova dm kantajia , siis sulhon pitää olla tutkittu dm terveeksi normigeeniseksi. Näistäkin tytöistä voit lukea sukutaulut sivulta.
Piiparipojan Larkin on varalla , sopien Hallalle ja Iidulle , ei käy muille kun on dm kantaja. Muitakin mietitään.
No , onhan tässä sitä suunnitelmaa, jokaisesta pentueesta sijoitetaan narttu. Ota yhteyttä jos se voisi olla vaikka sinun perheesi ajatus. Sulhoille on yhteistä, että täydentävät pariaan, jos on joku rasite toisen puolella niin sitä ei ole toisella puolella. Myös pyrin käyttämään uroksia, joilla ei ole jälkeläisiä entuudestaan , jotta saataisiin lisää geenikantaa Paimensukuisiin ja näin omalta osaltani toimien. Sillä laaja geenikanta on säilymistä.
Luonne ja terveys ovat ylise muiden , toki mikään koirasuku ei ole säästynyt rasitteilta , kasvattaja tekee parhaansa tämän eteen mitä tiedossa on ja luojalla on sitten loppuosuus. Luonne on myös erittäin tärkeä, koiran pitää olla sellainen , että arkielämä sujuu vaivatta tuo se elämä sitten tullessaan mitä vain. Tämä ei siis tarkoita sitä ,että koiraa ei tarvitse opettaa,kouluttaa , ohjata jne,, myös kasvattien omistajat voivat kääntyä puoleeni aina kun siltä tuntuu. Koiriani ei ole ns. luonnetestattu, mistä nyt tänäpäivänä paljon puhutaan, ensinnä en voi velvoittaa siihen sijoitusnarttujeni perheitä ja luonne kyllä näkyy elävässä elämässä ilman testejäkin, sehän kertoo kyllä satamäärin asioita. Sukutaulut sivuilla on kuvattu koirieni luonteita ja niitä päivitetään kun lisää tietoa tulee. Koirien kanssa on helppo elää ovat sitten laumassa tai perheen ainoita koiruleita.
Tässä siis ajatuksia ja suunnitelmia, kaikesta tulee sitten aikanaan toteutuessaan tähän uutisiin tiedot astutuksista ja pentusista. Nartut käyvät edelleenkin ultrassa kun on astutettu, jotta sitten tiedetään että pentuja on tulossa.
Toivotan kaikille Oikein Hyvää Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2017.
SELLAN JA ROKIN PENNUT SYNTYIVÄT 2.10.2016
Sellan lämpö oli laskenut ja odotimme Tiinan kanssa synnytyksen käynnistymistä. Sitten yöllä rupesikin tapahtumaan, supistukset tulivat hyvin , Sella oli rauhallinen kuin viilipytty. Supistuksia tuli, mutta pentua ei kuulunut. Sitten tuli luova tauko, joka tietysti rupesi huolestuttamaan ja sai minut soittamaan eläinlääkärille. Ensi toimiksi Sellaa juoksutettiin ja autettiin supistuksia , jotka sitten palasivat hyvinä ja kunnollisina, aikaa vain oli kulunut useampi tunti. Sitten näkyy pentu ja autan kookkaan pennun ulos, jolla onkin sitten istukka kiertynyt aivan ympäri. Tämä oli syy tähän panttaukseen, onneksi ei istukka ollut kaulan ympärillä, siinä olisi ollut ainekset huonoon lopputulokseen. Pentu oli hengissä ja silloin pääsi syvä huokaus ja helpotus ja sanoin ,että LUOJAN KIITOS, heti perään tuli toinen pentu. Kun röntgeniä ottanut lääkäri oli sanonut pentuja olevan kolme, niin jäimme odottamaan. Supistukset loppuivat ja niin oli pakko lähteä lääkäriin tarkistamaan asia varmuudeksi. Lääkäri totesi , että pentuja on vain nämä kaksi ja sanoi ,että luojan kiitos niin , koska muuten olisi pitänyt leikata, johon kommenttini , että LUOJAN LYKKY, että näin on eikä sellaista tarvetta ole. Niin, siinähän nuo pentusten nimet tulivatkin taas tästä tapahtumasta, kun siinä synnytyksen kuluessa muistelin Sellan emän tarinaa ja Sellan syntymää, jos siinä olisi käynyt huonosti ei olisi myöskään Sella mammaa. Joten tämä Luojan kiitos tuli nyt monesta suusta kun se tuli lääkäriltäkin.
Pentuja on siis kaksi , uros ja narttu. Pentujen luovutus on 20.11.16 , jolloin he ovat sirutettuja , lääkärin tarkastamia ja kaikella tavalla hellittyjä , lellittyjä niin minun kuin Sellan taholta. Pennut ovat varattuja. Viikkokuvat tulevat entiseen tapaan tähän uutiseen , ja silloin selviää kumpi on kumpi nimeltään. Kiitokset Tiinalle isosta avusta. PENTUEESTA ON VAPAANA UROS LUOJAN LYKKY. KAIKKI PENNUT OVAT NYT VARATTUJA. LUOJAN LYKKY LÖYSI OMAT IHMISENSÄ.
Kuvassa Sella ja pentuset vajaa 1vrk:n vanhoina.
Sellan pennut 1vk ikäisenä >>>
Sellan pennut 2vk ikäisenä >>>
Sellan pennut 3vk ikäisenä >>>
Sellan pennut 4vk ikäisenä >>>
Sellan pennut 5vk ikäisenä >>>
Sellan pennut 6vk ikäisenä >>>
Sellan pennut 7vk ikäisenä >>>
VILLI-JOIKHUT PETOTESTISSÄ , SUDELLA
Petotestissä sudella kävi 10.9.16 muutama kasvattini. Testi oli Lohjalla ja mukana olivat Joikhut Ilonsykähdys Deisi , Diiva Diia, Hienohelma Halla, Elon Ihanuus Luna ja veljensä Elon Rikkaus Into. Testi sujui kaikilta onnistuneesti ja diplomit oli ansaittu. Nimittäin diplomia ei tule, jos menee ihan pieleen eli ei läpäise silloin testiä. Hallan , Deisin ja Diian tuloksen voit lukea sukutaulut sivulta heidän omilta sivuiltaan. Testaaaja Asko Sorvo kommentoi koirien suoritusta sanoilla, eivät mene suden suuhun vaikka Intolla kesti pienen hetken tajuta , että tuo ei olekaan naapurin leikkikaveri. Haukku irtosi kaikilta , osittain petoa kohti ja Deisi oli ilmoittaja varoittaja. Toiset pysyivät lähellä , toiset irtaantuivat jonkin matkaa, mutta kullakin koiralla oli hyvä turvaetäisyys. Vaistot kohdallaan jokaisella. Ymmärsivät , että kyseessä on vaarallinen peto.
Tässä Inton testitulos: Koiran reaktio hajujälkeen: Voimakas ja lähtee jäljelle. Reaktio nähdessään pedon: Siirtyy omistajan ja pedon väliin. Siirtyy omistajan taakse. Haukkutyöskentely: Aloittaa haukun heti ja haukkuu hetkittäin kohti. Koiran toimintakyky pedon liikkuessa: Keskitasoa. Rohkeus: Keskitasoa ajoittainen katsekontakti. Etäisyys: Sopiva turvaetäisyys. Taistelutahto: Keskitasoa. Väitöliikkeet ja ketteryys: Keskitasoa. Työskentelykestävyys: Keskitasoa. Palautuu viiveellä.
Tässä Lunan testitulos: Koiran reaktio hajujälkeen: Voimakas ja lähtee jäljelle. Reaktio nähdessään pedon: Siirtyy omistajan sivulle mutta on tarkkaavainen, siirtyy omistajan taakse. Haukkutyöskentely: Aloittaa haukun heti, haukkuu hetkittäin kohti. Koiran toimintakyky pedon liikkuessa:Pieni. Rohkeus: Pieni katsoo pedon ohi. Etäisyys: Sopiva turvaetäisyys. Taistelutahto: Pieni. Väistöliikkeet ja ketteryys: Keskitasoa. Työskentelykestävyys: Pieni. Palautuu viiveellä.
Viiveellä palautuminen tarkoitti lähinnä sitä ,että haukku jäi vähän päälle. Aika mielen kiintoinen kokemus kaiken kaikkiaan. Olettaa siis voi ,että jos kohtaaminen suden kanssa tulee osaavat varoa ja tietävät,että se on vaarallinen peto.
Villi-Joikhu Elon Rikkaus , Into susitestissä.
Villi-Joikhu Elon Ihanuus , Luna susitestissä.
VILLI-JOIKHU KUKKULANKUNKKU , HALLA ON SAANUT UUDEN KODIN
Vihdoinkin on Halla saanut uuden kodin ja perheen , pitkällisen etsinnän jälkeen. Kiitos Johannalle ja Onnea uuteen kotiin. Halla on voinut hyvin ja sopeutunut erittäin nopeasti uuteen elämään.
MURUN JA TURRIN PENTUEESTA ON VAPAANA NARTTU
Omaa kotia ja perhettä etsii , tästä pentueesta sininen tyttö VOITOKAS SYDÄMEN VALLOITTAJA, ota yhteyttä jos tuntuu, että valloittaa juuri sinun sydämesi . Viikkokuvista näet pennun kuvan . Kelaa uutisia hiukan alemmaksi Murun pentujen syntymä uutiseen. Tyttö on reipas ja iloinen hännän heiluttaja, toisaalta omaa ujoutta, mutta toisaalta topakka luonne. Vilkas ja sopiva esim. harrastuksiin. Energinen ja tekeväinen koiruus. Ikää nyt 7vko, joten on jo luovutettavissa. Eläinlääkärin tarkastama. Nyt on pikkuinen tyttönen löytänyt oman kodin ja perheen.
VILLI-JOIKHU OIKEASTI OSATTU , SELLA JA REPPULIN NIV-ARNOR SAIVAT TOISENSA JA PENTUTOIVEITA 2.10.2016
Sella aloitti juoksunsa pari kuukautta etuajassa mitä oli ajateltu mutta sulho Roki oli jo sovittu valmiiksi aikaa sitten. Sitten ei kun tuumasta toimeen. Astutus onnistui hyvin näiltä ensikertaisilta , Sella oli kovin innostunut Rokin innokkuudesta puhumattakaan. Näin sitten on pentutoiveita olemassa n. 2.10.2016. Sellasta löydät lähemmät tiedot sukutaulut sivulta hänen omalta sivultaan . Roki taas on omistajansa kuvaamana eloisa, utelias. sopivasti omapäinen ja ihmisläheinen nallekarhu suden vaatteissa. Kotona rauhallinen, mutta menoissa ja harrasteissa aktiivinen. Mukana kaikessa mitä tapahtuu, mutta jos tuttua puuhaa tyytyy seuraamaan sivusta vahtien tai nukkuen. Tulee mainiosti toimeen lasten kanssa, eikä hötkyile mitään .Perhekoira ja ei kovin kauheasti hauku. Oppivainen ihmisen ystävä.
Sella on myös aktiivinen ja tykkää harrastuksista , nopea oppinen, elohopea vauhtia riittää.
Pentueesta sijoitan nartun, ota yhteyttä jos se tuntuisi sinun omalta ratkaisultasi. Niin keskustellaan asiasta. Sella käy ultrassa neljän viikon kohdalla ja tuloksen voi lukea tästä uutisesta. Pidetään peukkuja pariskunnalle. SELLA KÄVI ULTRASSA JA PENTUJA ON TULOSSA. Ei kovin isoa pentuetta 3-4 mutta tarkoitus vielä katsoa tarkemmin röntgenillä lähempänä laskettua aikaa.
Villi-Joikhu Oikeasti Osattu , Sella Lonkat A/A , silmät terveet, polvet 0/0 ja kyynärät 0/0 Pompe ja Dm vapaa. Kuva : Tiina Koskinen
Reppulin Niv-Arnor , Roki , Lonkat A/A, polvet 0/0, kyynärät 0/0 ja silmät terveet. Pompen ja Dm vapaa sekä Prcd-Pra terve. Kuva : Jenni Lindroth.
VILLI-JOIKHU EXTRAJÄTKÄ , ELMO ON NYT VIRALLISESTI KAVERIKOIRA
Elmo on nyt virallisesti valmistunut kaverikoiraksi. Onnea paljon Elmolle ja Annelle. Luonteeltaan Elmo onkin extraa joka sopii vallan mainiosti uuteen tehtävään ja voi ilahduttaa monia ihmisiä.
Villi-Joikhu Extrajätkä , Elmo kaveri koira. Kuva: Anne Selonen
VILLI-JOIKHU JALOKIVEN , VENNYN JA,NENNIKKA MIEDAKSEN, MORIZIN PENNUT SYNTYIVÄT 31.7.2016
Venny oli yhtä nopea synnyttäjä kuin edellisellä kerralla. Avautuminen vei vajaat 10tuntia ja kaikki 8 pentua syntyivät säpäkästi 2tunnin ja 15min sisällä. Kesä kuuma kuten oli astutuksen aikakin. Tämä on siis Vennyn toinen pentue samoin isä Morizilla on kolme pentuetta ennestään. Minulla yksi mutta siitä ei tullut kuin yksi pentu. Joten nyt pisti Venny reilusti paremmaksi. Väreinä pennuissa on kerma, domino, parkki ja tummia merkeillä. 2 narttua ja 6 urosta. Nartut ovat varattuja paitsi , toisen nartun sijoitan ja sijoitusperhettä etsitään. Jos siis tunnet sen omaksesi ota rohkeasti yhteyttä. Vennystä voit lukea lähemmin hänen omalta sivultaan jonka löydät sukutaulut sivuilta. Moriz on aivan ihana isukki ja olen todella iloinen , että vihdoin onnistui ihan kunnolla. Pari olikin kesä helteen kuumuudesta huolimatta todella rakastunut pari. Se mistä pennut saivat alkunsa oli KESÄN HERKKÄ HETKI , kun pariskunta oli nurmikolla se KESÄN HELEÄ HEINÄ, kuuma todella oli kaikilla siinä tuli KESÄN HUHKITTU HOMMA, pari sai toisensa se oli KESÄN HELTEEN HAAVE, kaunis Suomen kesä , KESÄN HELISEVÄ HEHKU, rakastunut pari KESÄN HULVATON HEKUMA, ja siitä seurasi KESÄN HURMION HUIPPU, ja niin myös näki päivänvalon eräs KESÄN HEHKEÄ HURMAAJA. No niin tässä tulivat pentujen nimet ja kuten ennenkin viikkokuvista näkee kuka on kukin. Vapaana on pentueesta sij.narttu joka etsii omaa perhettään ja 3 urosta. Varaustilanne muuttunut vapaana nyt 2 urosta.KAIKKI PENNUT OVAT VARATTUJA.
Pentueesta on vapaana uroksia mutta kuinka monta se selviää lähiaikoina, kunhan varaustilanne selviää. Se tieto tulee aina tähän uutiseen. Pennut luovutetaan sirutettuina , eläinlääkärin tarkastamina ja hellittyinä , lellittyinä niin minun kuin mamma Vennyn taholta. Luovutus on alk. 18.9.2016.
Kuvassa Vennyn pennut vajaa 1vrk vanhana.
Vennyn pennut 1vk ikäisenä >>>
Vennyn pennut 2vk ikäisenä >>>
Vennyn pennut 3vk ikäisenä >>>
Vennyn pennut 4vk ikäisenä >>>
Vennyn pennut 5vk ikäisenä >>>
Vennyn pennut 6vk ikäisenä >>>
Vennyn pennut 7vk ikäisenä >>>
VILLI-JOIKHU EXELENTIN , MURUN JA MILLANUN NAPIN, TURRIN PENNUT SYNTYIVÄT 19.6.2016
Muru synnytti tänään hienon katraan, josta isukki Turrikin voi olla ylpeä. Turria olenkin yritellyt nyt jo kolmeen kertaan pentueen isäksi ja nyt onnisti , kaikkien koukeroiden kautta. Yritykset sujahtivat ohi kun pariskunta oli niin tykästynyt toisiinsa ja sulholta valui sitten siemenet ohi, onneksi oli Murusta otettu varuiksi progesteroni arvot ja VERRATON OIVALLUS, ja ajatus , että VARMAN PÄÄLLE VALMISTA, olisi nyt hyvä saada monen yrityksen jälkeen. Siementäminen oli sitten tämä konsti. Kun pari pääsi lääkäriasemalle pääsi Murulta sulholleen Turrille VIENO LAULU, se oli molemmin puolin kuin VIETTIEN VIPINÄ, VIIMEIN VIUHAHTAA, sitten siemenet sinne minne pitääkin.
Synnytys sujui hyvin ja Murulta tulikin oikein värisuora , kermaa, tummaa ja sinistä. Näin oli myös syntynyt Joikhujen kenneliin VIKKELÄ EKA SININEN, seuraava sininen onkin VIEHKEÄ VIETTELYS, ja kaikista pennuista voi kyllä sanoa, että VOITOKAS SYDÄMEN VALLOITTAJA.
Siinä tulivatkin pentujen nimet, jotka suorastaan tulvivat päähän. Pentuja on kuten ultrakin näytti se 8. Uroksia 4 narttuja 4. Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen ja siinä selviää kuka on kukin. Pennut luovutetaan sirutettuina , lääkärin tarkastamina ja hellyydellä hoidettuina. Luovutus on ajankohtainen 7.8.16. Varaus tilanne on nyt niin, että urokset on varattuja ja narttujen tilanne selviää lähipäivinä lähinnä sij.narttuni suhteen. Sitten kun tiedän tarkemmin se tulee tähän uutiseen. Pentueesta on vapaana sijoitus narttu.Jos tunnet sen omaksi ratkaisuksesi , ota rohkeasti yhteyttä , niin keskustellaan asiasta. PERUUTUKSEN VUOKSI ON VAPAANA 1 UROS JA NARTTU SIJOITUKSEEN. Poika löysi jo uuden perheen, joten omaa perhettä etsii sijoitusnarttuni joku noista sinisistä tytöistä , kunhan katson vähän kun vielä kasvavat.MINÄ OLEN NYT VALINTANI TEHNYT JA SIJOITUS NARTTUNI ON VIEHKEÄ VIETTELYS, JOKA SIIS ETSII VIELÄ OMAA PERHETTÄ. Nyt kaikki pennut ovat varattuja. Sijoitus asioissa voi ottaa edelleen yhteyttä , sillä tulevista pentueista sijoitan nartun .
Pentueesta on vapaana sininen narttu Voitokas Sydämen Valloittaja. Hän siis etsii uutta kotia ja rakkaita ihmisiä.
Muru ja pennut muutaman tunnin vanhoina.
Murun pennut 1vk ikäisenä >>>
Murun pennut 2vk ikäisenä >>>
Murun pennut 3vk ikäisenä >>>
Murun pennut 4vk ikäisenä >>>
Murun pennut 5vk ikäisenä >>>
Murun pennut 6vk ikäisenä >>>
Murun pennut 7vk ikäisenä >>>
VILLI-JOIKHU JALOKIVELLE, JA NENNIKKA MIEDAKSELLE PENTUTOIVEITA 3.8.2016
Villi-Joikhu Jalokivi, Venny ja Nennikka Miedas ,Moriz saivat toisensa kauniina kesäpäivänä helteisen sään vallitessa, pariskunnan suhde oli myös lämmin rakkautta ensisilmäyksellä. Venny käy ultrassa Kesäkuun lopussa, jolloin tiedetään tulos. Astuminen onnistui hyvin, joten sen puolesta toiveita on. Morizia olen nyt yrittänyt kolmatta kertaa, vuosia sitten ei onnistunut ja Sirun kanssa tuli vain yksi pentu. Nyt siis peukut pystyyn. Moriz on pian 12v vanhempi herra , jolla on kahdet jälkeläiset vuoden takaa. Vennyllä on myös aikaisempi pentue. Pentueesta sijoitan nartun, joten jos tunnet sen omaksi ratkaisuksi niin ota yhteyttä. Ultra tulos tulee tähän uutiseen aikanaan. Morizista löydät tietoa kun kelaat uutisia Sirun astutus uutiseen ja sukutaulut sivulta löytyy Vennyn oma sivu. VENNY KÄVI ULTRASSA JA PENTUJA ON TULOSSA.Lukumäärä jäi vähän tiedonpuutteeseen, koska oma luotettava ultraajamme oli kesälomalla. Veikkaus ,että ainakin kuusi ,useita siis. Hieno uutinen ja nyt odotus jatkuu.
Nennikka Miedas, Moriz silmät terveet, polvet 0/0, kyynärät 0/0 ja lonkat A/A. Geenitestattu terveeksi : Pompe, Pra-Prcd ja DM.
Villi-Joikhu Jalokivi, Venny, silmät terveet, polvet 0/0, kyynärät 0/0 ja lonkat B/B. Pompenterve polveutumisen perusteella, Pra-prcd ei testattu ja DM kantaja. Voidaan hyvin siis yhdistää normigeeniseen partneriin.
VILLI-JOIKHU POHTIVAN PIIAN, IIDUN PENNUT SYNTYIVÄT 22.5.2016
Villi-Joikhu Pohtivan Piian, Iidun astutus oli maakunta matkailua parhaimmillaan, isäehdokas Turri ei suostunut astumaan kuin kerran vaikka yritettiin monessa paikassa monta kertaa. Siksi siis pentueella on kaksi isäehdokasta, kun asiaa kuitenkin halusin varmistella, toinen isäehdokas on siis kasvattini Villi-Joikhu Juhlahetki Dani. Iidun astutusta siis voisi kuvailla MENO PÄÄLLÄ MENNEN TULLEN. Geenitestit sitten kertovat lähellä luovutusikää pentujen isät. Synnytys koitti ja Iidun lämpö laski. Sitten hiukan yli vuorokauden odotus. Tuleva mamma oli erittäin rauhallinen, kuin viilipytty. Juoksutuksestaan huolimatta, sillä kaksi pentua syntyi säpäkkään ja supistukset oli hyvät ja reilut. Sitten stoppasi , ei mitään ja supistuksetkin hiipuivat. Sitten juoksutettiin ja stimuloitiin supistuksia ja kolmas pentu sitten syntyi, joka olikin syntyissään kuollut, kun istukka oli kiertynyt sen ympäri, eikä siinä ollut mitään tehtävissä, tämähän se oli tilannetta selvästi pantannutkin. Neljäs ja se viimeinen pentu syntyi kuin tykin suusta ponnahtaen ja tuntui kuin pentu olisi ajatellut, että täältä tullaan MIMMI MATKALLA MAINEESEEN. Pennut ja mamma Iidu tekivät myös ensimmäisen automatkan , kun varmuudeksi mamma Iidu tarkastettiin, että varmasti kaikki pennut ovat maailmassa. Eihän toki Iidu voinut erota pennuistaan. Iidu on erittäin huolehtiva mamma ja kuuntelee korvat hörössä tyytyväisenä, että täällä on myös MAMMAN MAKEE MUSSUTTELIJA.
Pentujen nimet siinä tulivatkin , viikkokuvista näkee kuka kukin on. Pennuista sijoitetaan narttu ja perhe on valmiina ja myös muut Iidun pennut ovat varattuja. Pennut luovutetaan eläinlääkärin tarkastamina, sirutettuina ja Iidun ja minun hellässä huomassa hoidettuina. Luovutus ajoittuu 10.7.16 . No varmaan myös leikkitädit Demi ja Diia osallistuvat omalta osaltaan . Viikkokuvat pennuista tulevat tähän uutiseen. IIDUN PENTUEEN ISÄ KAIKILLE PENNUILLE ON VILLI-JOIHU JUHLAHETKI.
Kuvassa mamma Iidu ja alle vuorokauden ikäiset pennut
Iidun pennut 1vk ikäisenä >>>
Iidun pennut 2vk ikäisenä >>>
Iidun pennut 3vk ikäisenä >>>
Iidun pennut 4vk ikäisenä >>>
Iidun pennut 5vk ikäisenä >>>
Iidun pennut 6vk ikäisenä >>>
Iidun pennut 7vk ikäisenä >>>
VILLI-JOIKHU ELON ARVOKAS AJATUS JA KATSELMUS 2016
Villi-Joikhu Elon Arvokas Ajatus , Nalle kävi Katselmuksessa Joensuussa 23.4.2016. Luokka nuoret urokset. Nalle sijoittui loppukehään ja oli 4:s. Tuomari Noora Törnqvist ja tässä arvostelu:” Purenta ok. Kaunistyyppinen, pitkärunkoinen, jolla kaunis pää ja ilme. Liikkuu hyvin. Hyvät kulmaukset. Hyvä turkki. Miellyttävä luonne”. Nalle oli pusutellut tuomareita ja tuomari sanoi myös Nallea sporttiseksi koiraksi. Onnea Nallelle ja hänen perheelleen. Nallesta onkin kehittynyt komea poika.
Villi-Joikhu Elon Arvokas Ajatus, Nalle. Kuva: Anne Nyman
VILLI-JOIKHU EXELENTILLE, MURULLE JA MILLANUN NAPILLE, TURRILLE, PENTUTOIVEITA 21.6.2016
Villi-Joikhu Exelentti , Muru lauloi sulholleen Turrille siis Millanun Nappi. Päädyin tähän siksi,että Turrin jälkeläisistä ei ole ihan varmuutta Iidun kanssa. Nyt siis pentutoiveita on . Pariskunta oli kyllä hyvin tykästynyt toisiinsa ja Turri onkin jo tullut tutuksi aikaisemmista uutisista , Murusta voi lukea lisää hänen omalta sivultaan sukutauluista. Kuten aina ennenkin tulee ultra tieto tähän uutiseen. Pennuista sijoitan nartun. MURU KÄVI ULTRASSA JA PENTUJA ON TODELLA TULOSSA. LÄÄKÄRIN MUKAAN 8-9 , TÄMÄN VOI SITTEN VIELÄ VARMISTAA RÖNGENILLÄ VIIKKOA ENNEN LASKETTUA AIKAA. VIHDOINKIN ON TURRILLE TULOSSA JÄLKELÄISIÄ KUN SITÄ ON NIIN YRITETTYKIN.
M
Villi-Joikhu Exelentti Muru , silmät terveet,lonkat A/A , polvet ok ja kyynärät 0/0 Pompen terve ja DM terve.
Millanun Nappi, Turri , Silmät terveet , lonkat B/B , Kyynärät 0/1 , Pompen terve ja DM terve.
VILLI-JOIKHU POHTIVALLE PIIALLE , IIDULLE PENTUTOIVEITA24.5.2016
Iidu Villi-Joikhu Pohtiva Piika on nyt astutettu, onnistuneesti , joten toiveissa olisi pentuja. Kaikki ei ihan mennyt alkuperäisen suunnitelman mukaan, joten päätin sitten tehdä kaksoisastutuksen, joka siis tarkoittaa, että pentueessa voi olla kahden eri uroksen jälkeläisiä. Tämä selvitellään sitten dna-testillä pentujen ollessa 5 viikkoa vanhoja. Testin tulos polveutumismääritys , menee varmasti lähelle luovutusikää. Pentueesta sijoitan nartun tai jos pentueessa on molempien urosten narttupentu niin sijoituksia on silloin kaksi.
Iidu menee ultraan 22.4.16 jolloin tiedämme miten on ja se tieto tulee tähän uutiseen. Isä ehdokkaita on siis kaksi. Molemmat ovat mukavia koiria. Turri , Millanun Nappi on pian 6v täyttävä , reipas , vilkas . sosiaalinen uros. Paimensukuispentuja ei ole vaan Turrilla on jälkeläiset naapurin nartun kanssa , jonne kipaisi ripeänä poikana. Turrin olen tuntenut jo useamman vuoden ajan ja viimeksi Lumo jäi tyhjäksi , joten nyt tietenkin toivon onnistumista.
Dani ,Villi-Joikhu Juhlahetki on taas oma kasvattini, jokin aikaa sitten kotia vaihtanut koira. Nyt Dani on suuressa lapsiperheessä , sopeutunut todella hyvin ja uusi perhe kertoo , että eivät olisi voineet saada mukavampaa koiraa. Pysyy hyvin irti pihalla , tulee toimeen lasten kanssa , eikä ole kauhean haukkuvainen. Danin taustat tunnen siis hyvin. On vilkas , tekeväinen ja kiltti, tottelee erinomaisesti. Iidusta löydät tietoa lähemmin sukutaulut sivulta.Iidu kävi tänään ultrassa ja tulos on positiivinen. Mammakoira on Iidusta tulossa. Lääkäri joka on tarkka laski 5 pentua , mutta siis ainakin se ja koska ei ihan sataprosenttinen ole niin joku voi olla piilossa. Odotus jatkuu ja toivotaan jälkeläisiä molemmilta isukeilta.
Villi-Joikhu Pohtiva Piika , Iidu Silmät terveet, polvet 0/0, kyynärät 0/0 ja lonkat A/A. Polveutumisen perusteella Pompen terve ja DM testattu terve.
Millanun Nappi , Turri Silmät terveet , Lonkat B/B kyynärät 0/1, Pompen terve DM geenitestattu terve.
Villi-Joikhu Juhlahetki, Dani , Silmät terveet, Lonkat A/A Pompenterve polveutumisen perusteella ja DM geenitestattu terve.
VILLI-JOIKHU DYNAMIITTI VINSKI KÄVI PETOTESTEISSÄ
Saavuimme paikalle hyvissä ajoin, jotta Vinski sai pahimmat höyryt päästettyä ulos. Uudet paikat aiheuttavat hetken kierroksilla oloa, mutta haihtuu onneksi pian. Meitä ennen osa koirista kävi karhu ja ilves-testin, jota seuraamalla näimme testin kulun, Vinski oli huilimassa autossa ja tietämätön tulevasta tapahtumasta. Arska susi valmiiksi ja Vinski 10m liinaan. Vinski tuli reippaasti testialueen reunalle ja hurmasi läsnäolijat ja heilutti iloisesti häntäänsä.
Testin tekijä kyseli taustoja Vinskistä onko ollut vastaavassa tilanteessa aiemmin tai ihan luonnossa. Sitä kokemusta ei ollut, eli ihan puhtaalta pöydältä lähdettiin testiin. Tiilen päällä oli ensin aitoa Suden ulostetta , jota kävimme ensin haistelemassa. Vinskin mielestä se olikin suunnattoman hyvän tuoksuista, joten emännän piti jo houkutella Vinskiä jatkamaan matkaa. Sitten susi Arska saapui näyttämölle. Ensin sitä katseltiin pitkään paikaltaan ja emäntä oli unohtaa löysätä liinan. Vinski vilkaisi emäntää ja sitten aloitettiin päättäväinen haukku sudelle. Mentiin lähemmäs ja haukuttiin. Kun susi Arska liikahti niin Vinski väisti / perääntyi. Piti sopivan välimatkan otukseen. Arskan perääntyessä Vinski meni perässä haukkuen. Vinski pysyi kokoajan emännän ja susi Arskan välissä. Ei osoittanut hullun rohkeutta eikä myöskään antanut periksi tai pelännyt, jotta olisi juossut karkuun. Palaute oli hyvä. Vinski todettiin tervejärkiseksi, ei uhkarohkea, mutta rohkea. Laittoi sudelle kampoihin kuten pitikin. Suojeli emäntää turvallisen välimatkan päästä. Ei alistunut. Testaajan mielestä se oli hyvä asia.
Mielenkiintoinen reissu kaikkiaan. Kokemuksena sain todella paljon. Vinskille jäi varmaan tulevaisuuden varalle myös jotain. Koirasta ja sen ajattelutavasta testi kyllä paljasti paljon. Varsinkin kun oli nähnyt muiden rotuisten reaktioita, joihin verrata. Teksti: Vinskin palvelusväki Minna ja Tony Böckerman
Vinski , Villi-Joikhu Dynamiitti ja Susi Kuva: Kiira Sorvo
Vinski, Villi-Joikhu Dynamiitti ja karhu Kuva: Kiira Sorvo
VINSKI JA KARHU
Seuraavana päivänä pääsimme tutustumaan Karhu Reinoon petotestin merkeissä. Testaaja Asko Sorvo kyseli, edellisen päivän kuulumiset, miten oli mennyt susitestin jälkeen. Kotona lähinnä yö, jonka Vinski oli nukkunut hyvin, joten ei ainakaan ollut susipainajaisia.Vähän Vinski oli yliherkkä ulkona kuuluviin ääniin ja enemmän vartiointi päällä, mitä normaalisti kotona ollessa.
Nyt siis sama kuin suden kanssa , ensin ns. karhun jäljelle eli jätökselle. Voi sitä tuoksua , Vinskin piti ihan maistaa pahnoja joita paikalla oli. Nam. Olivat Kuusamon Juusokarhun talvipahnoja. Emäntä joutui houkuttelemaan Vinskiä pois hajulta ja jatkamaan matkaa. Sit se kamala Reino karhu saapuikin. Vinski meni ensin suht rohkeasti luo, mutta sitten jotenkin jähmettyi. Testin edetessä ilmeni alistumista karhulle , sijaistoimintaa ja epäröintiä. Sille haukuttiin , mutta perään ei lähdetty. Mammaan ei karhu päässyt koskemaan, vaikka tosi lähelle pääsikin. Liiankin . Oli karhun toimintaetäisyydellä jos olisi ollut tosi tilanne. Testi meni kuitenkin läpi ja palaute oli hyvä.
Susitestiin verraten oli Vinski paljon vaisumpi ja pelokkaampi. Sutta kohtaan rohkeampi. Mutta eihän lapplaista olekaan karhukoiraksi jalostettu, joten käytös oli odotettua. Mikä oli itselle se kaikista positiivisin asia, oli ettemme juosseet karkuun autoon , tai kurkkineet emännän jalkojen välistä tai syötetty mammaa karhulle. Vinski sai molemmista testeistä Diplomin.
Teksti : Vinskin palvelusväki Minna ja Tony Böckerman
VILLI-JOIKHU HÄMYPESÄN URHO, TOMU VALMISTUI KAVERIKOIRAKSI
Tomu , Villi-Joikhu Hämypesän Urho on virallisesti valmistunut kaverikoiraksi. Onnea Minna ja Tomu. Tomu onkin hienoluonteinen koira jolla on jo jälkeläisiäkin. He voivatkin olla ylpeitä isukistaan kuten minäkin olen kasvatistani. Kaikki tehtävät pitää suorittaa, jotta ansaitsee huivin kaulaan. Onnea vielä kertaalleen. Kuva: Minna Lahti
Tomu , Villi-Joikhu Hämypesän Urho
VILLI-JOIKHU POHTIVA PIIKA ELI IIDU, ETSII UUTTA SIJOITUS PERHETTÄ JA KOTIA
Villi-Joikhu Pohtiva Piika , Iidu etsii uutta sijoitusperhettä ja kotia. Iidu on sijoitus koira , jolle on suunnitteilla pentuasioita lähitulevaisuudessa. Ikää on 2 vuotta. Iidu on pevisa tutkittu ja geenitestattu. Iidu vaihtaa perhettä kun nykyisessä perheessä on avioero ja lapsiperheen arki on hektistä eikä tarvittavaa aikaa ole Iidulle. Kotia etsitään Uudenmaan alueelta. Iidulla on oma sivu sukutaulut sivulla jossa on lähempää tietoa. Iidu on vilkas valloittava luonne ja sitä nykyinen perhe kuvaa helpoksi koiraksi joka ei stressaa. Jos tunnet omaksesi tämän , ota yhteyttä niin jutellaan asiasta.
IIDUN PERHETILANNE ON SELKIYTYNYT JA IIDUN ASIA ON KUNNOSSA KUN JÄÄ OMAAN KOTIIN JA PERHEESEEN. OLEN SIITÄ HYVIN ILOINEN.
Villi-Joikhu Pohtiva Piika , Iidu
VILLI-JOIKHU KUKKULANKUNKKU ETSII UUTTA PERHETTÄ JA KOTIA
Villi-Joikhu Kukkulankunkku 5vuotias uros etsii rakastavaa perhettä ja uutta kotia. Nykyinen omistaja luopuu koirasta perhesyistä ja ajanpuutteen vuoksi. Kutsumanimi on pojalla Halla. Joka on puuhakas ja innokas aina lähtemään lenkille. Topakka luonteinen , narttujen kanssa tuleee toimeen , urokset Halla toivottaa kauemmaksi. Tarvitsee ihmisen perheen joka ei anna periksi vähän jääräpäiselle pojalle. Halla on myös lempeä kainaloinen joka hakee läheisyyttä. Halla on myös pevisa tutkittu ja on ollut terve poika. Haluaa itse tutustua . Yhteyttä voit ottaa omistajaan Johanna Matikka p. 040 8310 220. Minultakin voi kysellä taustoja.
Villi-Joikhu Kukkulankunkku , Halla
SIRUN JA MORIZIN PENTU SYNTYI 19.2.2016
Röntgenin ja ultran perusteella jo tiedettiin etukäteen, että tulossa on vain yksi pentu. Harvoin yhden pennun tuottamat hormoonit riittävät käynnistämään synnytystä. Varauduin siis keisarinleikkaukseen. Sirun käytös oli muuttunut Perjantai aamuna , lämpö oli laskussa ja ounastelin että avautuminen lähtisi käyntiin. Maitoakin tuli nisistä. Keskusteltuani eläinlääkärimme kanssa , oli hänkin leikkauksen kannalla, varsinkin kun edessä oli hankala viikonloppu jolloin apua olisi vaikea saada. Päiviä astutuksesta oli jo kulunut kolmannestakin 63 vrk. Näin tehtiin ja toimenpide meni hyvin. Lääkärimme Kaisa Wuorimaa otti kuvan ja laittoi sen päivityksenä omalle facebook sivulleen ja kertoi että näin autettiin maailmaan Ponteva Prinsessa.Siru ja pentu oli siis heti julkkis ja näin sai tyttönen myös nimensä. Kokoakin neidillä on ja osoitti pontevuutta heti kättelyssä. Sirun oma Prinsessa . Pentu on siis narttu. Harmi , että sillä ei ole sisaruksia kavereina , mutta näin joskus on , että enempää ei sitten tule. Demi täti ja mamma Siru leikittää kunhan neiti kasvaa. Kuvassa Siru ja pentu joka on 2päivää vanha. Pentu on varattu ja luovutetaan 8.4.16. Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen ajallaan. Nyt mamma Siru Prinsessan kera voivat hyvin.
Mamma Siru ja tyttärensä 2pv. vanhana.
Sirun pentu 1vk ikäisenä >>>
Sirun pentu 2vk ikäisenä >>>
Sirun pentu 3vk ikäisenä >>>
Sirun pentu 4vk ikäisenä >>>
Sirun pentu 5vk ikäisenä >>>
Sirun pentu 6vk ikäisenä >>>
Sirun pentu 7vk ikäisenä >>>
SUUNNITELMIA VUODELLE 2016
On ollut aika pohtia tämän vuoden asioita, narttuja yhdistelmiä ja etsiä sulhoehdokkaita. Kaikkihan ei aina toteudu, mutta suunnitelmia on ja katsotaan sitten miten juoksut tulevat, etteivät tulisi ihan yhtaikaa. Periaatteena pariskunnan toisiaan täydentäminen, luonne , rakenne ja tietenkin terveysasiat pitää olla kunnossa molemmilla osapuolilla. Nartuista voi lukea tietoja lähemmin sukutaulut sivuilta. Juoksuja siis odotellen. Villi-Joikhu Pohtiva Piika x Millanun Nappi, olisi ajatuksissani, Turria yritin jo aikaisemmin mutta Lumo jäi tyhjäksi. Turrilla ei ole jälkeläisiä ennestään. Villi-Joikhu Jalokivi x Nennikka Miedas, molemmilla on jälkeläiset ennestään ja sain vielä mahdollisuuden Morizin suhteen kun Sirun kanssa nähtiin vain 1 pentu. Toivottavasti onnistuu. Moriz on mukava vanhempi koiraherra.Villi-Joikhu Exelentti x Reppulin Niv-Arnor tai Tuiskuturkin Aaro heillä ei ole aikaisempia jälkeläisiä. Molemmat koirat olen tavannut pevisan merkeissä. Villi-Joikhu Elon Lämmin Henkäys x Nereaneidon Haaveen Voitto , ei kummallakaan jälkeläisiä vielä, mutta toivottavasti tulevaisuudessa. Villi-Joikhu Oikeasti Osattu x Reppulin Niv-Arnor tai Nereaneidon Onnen Unihiekka, Sellan juoksu painottuu loppuvuoteen. Näillä koirilla ei ole jälkeläisiä ennestään.
Tässähän sitä suunnitelmaa , katsotaan sitten miten ne menevät , paljon tietysti riippuu juoksujen ajoittumisesta mutta niitä odotellaan tuossa narttujen järjestyksessä. Vuosi lähti käyntiin huonosti kun ensin Lumo jäi tyhjäksi ( onneksi on jälkeläiset olemassa) ja nyt Sirulla vain 1 pentu ultrassa. Koskaanhan sitä ei tiedä , ihminen suunnittelee ja sitten luonto, luoja hoitaa loput. Mutta nyt lähdetään näistä uusista ajatuksista ja tulevat sitten aikanaan uutisiin. Toivotan kaikille hyvää alkanutta Vuotta 2016.
VILLI-JOIKHU JUHLAHETKI DANI ETSII VIELÄ KOTIA
Dani poika 2v. etsii kotia , uutinen Danista alempana lähemmin. Rullaa uutisia vähän alemmas. DANI ON LÖYTÄNYT OMAN PERHEENSÄ JA UUDEN KODIN.
RTK1 VILLI-JOIKHU EXTRAJÄTKÄ
Teksti ja kuva ;Anne Selonen
2016 Helmikuussa 9v. täyttävän Elmon kanssa on harrastettu tokoilua jo useampi vuosi. Jokunen kesä sitten tokokoutsimme sai meidät osallistumaan kokeisiin.Elmo oli treeneissä super innokas ja teki liikkeet hienosti ja tarkasti. Kisaaminen tokossa ei sitten ollutkaan Elmon mieleen. Ohjaaja jännitti ja samoin sitten koira. Ajattelin että , kisoissa kun käydään niin jännitys helpottaa , näin ei käynyt. Motivaatio hiipui kunnes viimekesänä koirakerhomme järjesti tutustumiskurssin Rally-Tokoon. Perusosaaminen kunnossa ja tokotausta, mutta Rallyn liikkeet olivat meille uudet. Kurssi käytiin, jossa oli kaikki Alo-luokan liikkeet , radanpätkiä ja muutama kisarata käytiin läpi. Kotona treenattiin ja Elmo oppi uudet temput hämmästyttävän nopeasti, ja intoa tekemiseen riitti. Tokon ja Rally-Tokon ero on ,että siinä saa puhua koiralle, kehua, kannustaa ja tukea, mitä tokossa ei saa tehdä. Tämä on toivottavaa, jotta tekeminen on iloista yhteistä puuhaa.Tämän jälkeen ajattelin testata niin oman kuin Elmonkin osaamisen oikeissa kisoissa.
Ensimmäiset kisat jouduin perumaan , mutta sitten pääsimme kotikentällä järjestettäviin kisoihin. Ensin rataan tutustuminen ja sitten itse suoritus. Pyrin tekemään kaiken kuten treeneissäkin. Ei ole juuri radasta muistikuvia tuliko edes oikea rata? Mutta kun pisteet tulivat olivat ne huikeat 96/100p. Hieno tulos ja innostuksemme nousi ja matka jatkui kohti uusia kisoja. Kisoja oli myös halleissa, jotka olivat outoja paikkoja. Ajattelin ottaa ne hyvinä treeneinä. Elmo sai kehuja hyvästä yhteistyöstä. Molemmista kisoista saatiin edellisen kaltaiset tulokset: Salo 13.9..2015 pisteet 96/100, Karjaa 7.11.2015 pisteet 89/100 ja Loimaa 22.11.2015 pisteet 94/100. Näin Elmo sai Koulutustunnuksen RTK1.
Treenit jatkuvat ja kohti Avoimen luokan kisoja. Rally-Tokoa voin suositella lämpimästi kaikille , jotka haluavat vähän rennompaa kisatyyliä itselle ja koiralle. Haasteet eivät lopu kesken kun vastassa on aina eri kokoonpano liikkeitä.
Hienoa Anne ja Elmo ja Onnea teille molemmille.
RTK1 Villi-Joikhu Extrajätkä Elmo
VILLI-JOIKHU JUHLAHETKI, DANI ETSII UUTTA KOTIA JA PERHETTÄ
Kuten otsikko kertoi Villi-Joikhu Juhlahetki Dani etsii uutta kotia ja perhettä. Dani on 2vuotias ja ollut sijoituksessa 1 aikuisen ja kahden lapsen perheessä. Perhe päätti luopua koirasta lähinnä ajanpuutteen vuoksi, Dani on vilkas ja tekeväinen koira. Dani on pevisa tutkittu silmät terveet ja lonkat ovat A/A. Tutkittu Lokakuussa 2015. Polveutumisen nojalla on Pompen terve ja geenitestattu DM osalta ja on terve. Danin emä on entinen sij.narttuni Hämypesän Hulina , josta löytyy sukutaulut sivulta oma sivu samoin sen emä ja vielä sen emä jne, joten narttulinjan tunnen hyvin. Danin isä on Riihisillan Onnenpotku. Dani tuli meille odottelemaan uuden perheen löytymistä, toivon koiran kannalta, että uusi perhe löytyisi mahdollisimman pian. Dani voidaan sijoittaa tai sitten ihan omaksi kaveriksi. Mihinkään kiertokapulaksi en koiraa anna.
Dani on ollut täällä välillä hoidossa jos minulla on ollut siihen mahdollisuus , ollut mukana katselmus ja näyttely reissulla. Pärjäsi hyvin. Urosta en kuitenkaan laumassa voi pitää kun on juoksuisia narttuja ja mamma koiria pentuineen.
Jos asia kiinnostaa ja olet valmis antamaan koiralle kodin niin ota yhteyttä. Yhteystietoni ovat etusivun alalaidassa. Keskustellaan lisää.
Dani muutti uuteen perheeseen ja kotiin 20.1.16
Villi-Joikhu Juhlahetki , Dani
PENTUJA ODOTETAAN SIRULLE JA MORIZILLE 17.2.2016
Lumolle ei tullut pentuja kuten oli suunniteltu , mutta nyt uusi yritys, Sirulla alkoivat juoksut ja suunnitellusti sulho Morizia tapaamaan. Astutus sujui hyvin itseasiassa kolmesti, joten pitäisi sen myötä tulostakin tulla. Sirulta vielä katsottiin progesteroni taso , oikean ajankohdan varmistamiseksi. Siru liittyi n. viikoksi meidän kotilaumaan ja vaikka ei aikaisemmin ole yökylässä ollutkaan , sujui asiat varsin hyvin. Sirusta voit lukea enemmän hänen omalta sukutaulut sivultaan. Siru on siis Pompen kantaja ja DM tulosta ei ole testattu. Sulho on geenitestattu Pompea , DM ja Pra-prcd geenitestein ja on kaikkien suhteen A-luokkaa eli tervegeeninen. Tulevassa pentueessa on Pompen kantajia ainakin, mutta kantajuus, on se sitten mikä noista tahansa ei haittaa koiraa kun varmistettu on toinen osapuoli. Minkään sairauden mahdollisuutta edellämainituista ei siis pentueessa ole.
Nennikka Miedas kutsumanimeltään Moriz on 11vuotias , reipas otteinen elämänsä terveenä ollut vanha herra. Morizilla on kahdet jälkeläiset viimekesältä. Sirullahan ei jälkeläisiä ole ennestään. Moriziin tutustuin muutama vuosi sitten pevisassa ja kyllä oli sellainen herra että hiipi sydämeen. Mukava käytöksinen ja fiksu. Yritin pari vuotta sitten astutusta toisen nartun kanssa mutta se ei onnistunut, mutta Moriz jäi edelleen ja nyt tuli uusi tilaisuus. Moriz onkin kunnostautunut tässä ja hoiti homman hyvin. Pariskunta täydentää toisiaan ja nyt kun astutus on onnistunut niin peukut pystyyn. Siru käy ultrassa Tammikuun puolivälissä neljän viikon kuluttua ja tulos tulee tähän uutiseen. Pentueesta sijoitetaan narttu. Lisäksi on minulla ollut tapana , jos on Pompen kantaja niin pennut testataan ennen luovutusikää, niin tehtiin Sirun suhteen ja tehdään nytkin. Siru kävi ultrassa 18.1.16 , näkyi vain 1 pentu. Asia varmistetaan vielä röntgennillä n. viikko ennen laskettua aikaa. Mutta tulos on varmaankin siinä. Pentuun mietin käyttöoikeuden jättämistä, kun kävi näin huono tuuri.
Nennikka Miedas, Moriz, Silmät terveet, Polvet terveet, Kyynärät 0/0 , Lonkat A/A. Geenitestattu Pompe, DM ja PRA-prcd kaikki terveet.
Villi-Joikhu Kaikki Hyvin ,Siru, silmät terveet, Polvet terveet, Kyynärät 0/0 , Lonkat B/B. Pompen kantaja.
UUTISIA 2015
PENTUJA ODOTETAAN LUMOLLE JA TURRILLE 30.12.15
Villi-Joikhu Lumikuningatar Lumo ja Millanun Nappi, Turri saivat toisensa upean kuutamon alla , tosin ensitapaaminen ei Lumon mielestä ollut oikea päivä , sitten uusi yritys ja seuraavana päivänä onnistui , yksi huilipäivä ja varmistus , näin onnistui hyvin ja Lumo ja Turri olivat molemmat tyytyväisiä. Lumolle pentue on toinen , ja Turrille ensimmäinen suunniteltu pentue. Kun ripeänä poikana on Turri käynyt naapurissa, joten kyllä Turri osasi asian hoitaa. Lumosta on oma sivu sukutaulut sivuilla. Siellä lisää tietoa. Lumon silmät on myös tarkastettu toiseen kertaan ja terveet olivat. Tämä pentue on Pompen vapaa kun vanhemmat ovat terveitä polveutumisen perusteella ja myös DM vapaa kun molemmat vanhemmat ovat terveeksi testattuja.
Millanun Nappi Turri on vilkas , veikeä , mukava koiraherra , jonka olen tavannut jo muutama vuosi sitten. Pidin näkemästäni . Nyt siis löytyi sopiva pari Turria ajatellen ja Lumo ja Turri täydentävät toisiaan hyvin. Turri on 5vuotias ja Lumo 3 v. no lähempänä neljää ikävuotta. PENTUEESTA SIJOITAN NARTUN. Jos sinua kiinnostaa se vaihtoehto niin otahan yhteyttä asian tiimoilta.
Lumo käy ultrassa , Marraskuun viimeinen päivä , jolloin varmistuu pentutieto ja se tulee tähän uutiseen. Onnistumisesta päätellen voidaan pentuja odotella. LUMO KÄVI ULTRASSA JA TÄLLÄ KERTAA VALITETTAVASTI NÄYTTI TYHJÄÄ. ELI LUMO EI ODOTA PENTUJA. TURRIA TULEN KÄYTTÄMÄÄN TOISELLE NARTULLE LÄHITULEVAISUUDESSA. NÄIN VOI VÄLILLÄ KÄYDÄ VAIKKA ASTUTUS ONNISTUISIKIN. NYT ODOTELLAAN SIRUN JUOKSUA JOKA VOI ALKAA MILLOIN VAIN, MYÖS IIDU ON TULOSSA. KUN SE ON AJANKOHTAINEN TULEE SE UUTISIIN.
Villi-Joikhu Lumikuningatar ,Lumo, Pompe ja DM vapaa, Silmät ok, polvet ok, kyynärät 0/0 Lonkat A/A
Millanun Nappi Turri, Pompe ja DM vapaa, Silmät ok, polvet ok, kyynärät 0/1 ja Lonkat B/B
SUOMEN KENNELLIITTO PALKITSEE KAKSI VILLI-JOIKHUA SANKARIKOIRAN KUNNIAMAININNALLA
Kaksi koiraa on saanut Kennelliitolta Sankarikoiran kunniamaininnan urotöistään, tämä julkistetaan 6.12.15 Messukeskuksessa.
Villi-Joikhu Kiljukaula , Kilu , joka pelasti perheesä 5 henkeä , uhkaavalta tulipalosta ja esti toiminnallaan tulen leviämisen mökkiin ja metsään. Tuli sai alkunsa grillikodasta , joka oli mökin vieressä. Yöllä ihmiset nukkuivat , mutta Kilu oli valpas.
Villi-Joikhu Hellittävä Hippu, Miku, taas löysi tajuttoman alaikäisen pojan ojasta , näin poika sai apua , perhe ja ystävät saivat tiedon hänestä, ja ilman koiran tarkkaa nenää ja halua löytää , olisi poika jäänyt siinä hetkessä löytymättä. Miku oli tällöin reilusti vajaa vuoden ikäinen. Upeasti toimittu näiltä koirilta , ja kasvattajan onnittelut heille ja perheille , ylpeä voi Paimensukuisista olla. Minä aion mennä pakanpäälle , tämän kuulemaan. Se on varmasti hieno hetki niin heille kuin minullekin.
Villi-Joikhu Hellittävä Hippu, Miku
Kuva: Ritva Isoaho
Villi-Joikhu Kiljukaula, Kilu
LÄHITULEVAISUUDEN SUUNNITELMIA
Tulevia astutus suunnitelmia on Villi-Joikhu Lumikuningattarelle ja urokseksi olen valinnut Millanun Napin.
Villi-Joikhu Pohtiva Piika on saanut sulho valinnaksi Villi-Joikhu Rakkauden Runon.
Villi-Joikhu Kaikki Hyvin saa sulhokseen Nennikka Miedaksen.
Juoksuja odotellaan nyt tulevana syksynä ja alkuvuoteen. Jos kaikki onnistuu niin siitä tulee tietoa tähän uutis sivulle. Jokaisesta pentueesta sijoitan nartun, ja ota yhteyttä jos vaikka tämä vaihtoehto kiinnostaa. Nartuista löydät tiedot sukutaulut sivulta ja astutus uutisiin tulee tiedot sulhoista , toivottavasti asiat menevät kuten on suunniteltukin.
PENNYN JA PIPPURIN PENNUT SYNTYIVÄT 28.8.2015
Jännää oli Pennyn pentujen syntymä ajankohta , kun käsillä oli myös Viivin ja Vennyn pentujen luovutus. On kuin Mörphyn laki, että kaikki sattuukin sitten samaan ajankohtaan. Lämpö laski ja ajattelin ,että hyvä ajankohta nimittäin keskiviikko yönä joten aikaa Perjantaihin olisi. Avautuminen kesti vuorokauden vähän yli ja Penny kyllä valitsi täsmälleen oikean ajankohdan , joka oli NAPPISUORITUS, kaikki meni hyvin ja suht ripeästi ja yksi pentu onkin NOPSAJALKA, mussukoita ovat aina pentuset kaikki , joten oli myös syntynyt NAMIPALA, kuivuessaan yhdellä pennulla oli kyljessä kuin naavaa hiukan harmaaseen valossa vivahtavaa ja se tuli mieleen , ristin siis tämän pennun joka on NAAVALAINEN, sitten pikkuisin vaikkakin normipainoinen tyttö, joka nyt tällähetkellä taistelee elämästään, kun sen paino laski rajusti ensimmäisen vuorokauden aikana , kun Pennyllä vähän hitaasti maito laskeutuu ja pikkuinen jäi muiden jalkoihin , aamulla tilanteen selvittyä pikkuinen on nyt tehohoidossa , imee tuttipullosta lisämaitoa ja toivotaan että se selviää kun sillä on elämänhalut kuitenkin olemassa. Ihana tuhina ja ininä kuuluu kun tuttipullosta maito imetään ja se on aivan ilmiselvästi NIISKU NEITI, ultrassa näkyi silloin 6 pentua ja niin niitä tulikin , kun on tarkka ultraaja ja siis lopulta kaikki ovat NYT JUURI TÄSSÄ. Tässä ovat pentujen nimet. Viikkokuvat tulevat jälleen ajallaan , ja nyt keskitytään pikku Niisku Neidin hoitoon, Penny on hyvä emä ja tekee oman osansa. Pentuja siis 6 , 3 urosta ja 3 narttua.
Pennut ovat luovutuksessa 16.10.15 lähtien. Sirutettuina , eläinlääkärin tarkastamina ja hellässä huomassa hoidettuina. Pentueesta sijoitan nartun , jolle on jo perhe valmiina.
Keskustelua varauksista käydään mutta tällähetkellä ei muuta lukkoon lyötyä vielä. ja muut siis etsivät perhettään vielä eli vapaana 2u. Tietoja muutoksista laittelen tähän uutiseen. Kaikki pennut ovat tummia väriltään.
Niisku Neiti ei selvinnyt elämään vaan jouduttiin lopettamaan 7.9.15. Syyksi paljastui suussa epämuodostuma , eikä pystynyt syömään ilman apua. Nyt Niisku on sisarustensa enkelikoira ja rakkaaksi se minulle tuli sitä hoitaessa, mutta nyt on sen hyvä olla , hyvää matkaa Niiskuseni, sinne sateenkaaren toiselle puolelle. Nyt on pentueesta vapaana 1u. KAIKKI PENNYN PENNUT OVAT NYT VARATTUJA.
Pennyn pennut kuvassa vajaan vuorokauden vanhoina.
Pennyn pennut 1vk ikäisenä >>>
Pennyn pennut 2vk ikäisenä >>>
Pennyn pennut 3vk ikäisenä >>>
Pennyn pennut 4vk ikäisenä >>>
Pennyn pennut 5vk ikäisenä >>>
Pennyn pennut 6vk ikäisenä >>>
Pennyn pennut 7vk ikäisenä >>>
VENNYN JA PYRYN PENNUT SYNTYIVÄT 11.7.2015
Myös Vennyn ja Pyryn pentujen syntymäajankohta oli käsillä, olihan Venny ja Viivi astutettu lähekkäin. Varasuunnitelma oli valmiina jos nyt sattuisi niin,että pennut rupeaisivat syntymään yhtaikaa. Mammat olivat varmaan supattaneet keskenään, että ihan niin kiirusta eivät halunneet. Kun Viivi lopetti , aloitti Venny tutulla lämmönlaskulla. Siitä yleensä ajatellaan meneväksi n. vuorokausi avautumisaikaa, Niin mietin minäkin tapahtuvaksi. Lämpö laski päivällä , joten yö menisi varmaan hyvin ja siksi kun kaikki tulivat loistavasti toimeen keskenään, tarkoittaen Demiä, Deisiä ja Dixiä, olimme kaikki Vennyn pesähuoneessa yöpuulla. Viivi omassa valtakunnassaan yläkerrassa.
Valvonut olin Torstaista lähtien myös yöt, joten univelkaakin oli karttunut. Laitoinkin kellon varmuudeksi soimaan määräväliajoin. Kävin katsomassa Viiviä pentuineen ja valvoin Vennyä. Kuinka ollakaan olin kuitenkin nukahtanut takkahuoneeseen missä Vennyä valvoin, aika sikeään uneen. Heräsin ähkinään ja ääniin. Venny pentulaatikossa ja kaikki tytöt mummo Deisi, kaveri Demi ja Dixi päät pentulaatikossa ja ilmeet sellaiset että, hei me ollaan tehty DIILI. Minä nousen katsomaan ja kas Vennyllä on jo kolme pentua , märkiä mutta putsattuja, ei istukoita, joten Venny on varmaan ne syönyt, kalvot poissa ja Venny ylpeänä kuin DIIVA, että minähän osaan. No siitä homma jatkui ja tietysti sitten muut pois tilanteesta ja nopeaan tahtiin Venny synnytti ja vaivatta. Avautumisvaiheessa illalla Venny oli pedannut laatikon niin kuin paikalla olisi DYNAMIITTI käynyt. Pitänyt myös örinää ja ääntä , joten siitä DESIBELI nousi. Nämä jo syntyneet ensimmäiset pennut olivat olleet ne joita en ollut nähnyt. Se on tietysti ollut DEBYYTTI. Eli heidän ja tietysti koko pentueen ensiesiintyminen. Venny on aivan ihana luonne ja ei ärise pärise tuossakaan tilanteessa vaan on DIPLOMAATTI. Jälleen tuli näin pentujen nimet ja ainahan ne kertovat jotain tilanteesta , tapahtumasta tms. Syntyi sitten vielä 7:s pentu, mutta se ei valitettavasti ollut elinkykyinen ja meni taivaaseen. Kuten joku viestissään totesi on se nyt tämän sisarusparven suojelusenkeli. Venny ymmärsi asian ja hoitaa nyt kuutta pentuaan hyvin . Varmuudeksi, kun jälkisupistukset olivat tosi voimakkaat ja synnytyksen alku hiukan hämärissä istukoiden suhteen, käytiin tarkastuksessa tarkistuttamassa, että mitään pentua ei ole jäänyt tai isosti jälkeisiä kohtuun sisään. Kaikki oli kunnossa. Vielä saat jännittää nimiä , kuka on kukin selviää viikon päästä viikkokuvista, Ne tulevat tähän uutiseen kuten ennenkin.
Pentuja on siis 6 joista 3 urosta ja 3 narttua. Luovutus on pennuilla 29.8.2015. Pentueesta on vapaana 1 narttu.Värit ovat Dominoa ja dominoa, ehkä tuolla on kerma myös, tai sitten se on aivan vaalea domino. VENNYN JA PYRYN PENNUT OVAT NYT VARATTUJA. Pentueen vanhemmista on tehty DM-geenitestit ( Degenerative Myelopathy) ja Venny on todettu kantajaksi ja pentueen isä Pyry on tervegeeninen. Sairauden mahdollisuutta pentueessa ei ole.
Venny pentuineen , pennut vajaan 1vrk vanhat.
Vennyn pennut 1vk ikäisenä >>>
Vennyn pennut 2vk ikäisenä >>>
Vennyn pennut 3vk ikäisenä >>>
Vennyn pennut 4vk ikäisenä >>>
Vennyn pennut 5vk ikäisenä >>>
Vennyn pennut 6vk ikäisenä >>>
Vennyn pennut 7vk ikäisenä >>>
VIIVIN JA RÖLLIN PENNUT SYNTYIVÄT 10.7.2015
Viivin ja Röllin pentujen syntymä aika läheni ja elin todella jännityksessä, että miten homma menee, kun Viivillä oli vuoden takainen keisarinleikkaus takana edellisten pentujen kanssa. Lämpö tipahti ja siitä alkoi odotus. Tiesin jo ennestään, että Viivillä tämä vaihe oli kestänyt yli 30 tuntia, joten siihen varauduin nytkin. Tämä aika on odottavalle pitkä. Yö valvottu ja vihdoin alkoivat supistukset perjantai aamulla. Kauaa ei siinä kulunut kun ensimmäinen pentu oli tullut maailmaan. Jännityksessä olin edelleenkin siitä miten jatko sujuu.
Pentujen syntymä välit olivat aika pitkiä ja Viivi tuumikin,että HILJAA HYVÄ TULEE. Synnytys eteni ja vihdoin pentu tuli maailmaan. Viivi oli tietysti kaiken HUOMION KESKIPISTE ja hoiti heti pentunsa ja kuten viimeksikin omasi tosi HELLÄT TUNTEET. Viivi hymyili ja oli rauhallinen, mistä iloisena mietin, että tämähän on nyt HARMITON HOMMA. Aikaa kului ja pentuja oli syntynyt jo neljä. Viivi punnersi taas yhtä pentua ja sieltähän se tuli ja taas ajattelin ,että HIENOSTI HOIDETTU Viivi. Ultrassa oli näkynyt viisi pentua, mutta Viivin ilmeestä tiesin,että siellä oli vielä joku pyrkimässä meidän joukkoon. Niin kävikin ja kuudes pentu syntyi. Aivan ihanaa niin Viivistä kuin minustakin, että kaikki meni hyvin. Eli tähän voidaankin todeta, että HYVIN MENI SITTENKIN. No tässä olivat myös pentujen nimet. Mitään nimiskaalaa kun ei ennalta ole, joten ne sitten vain tulevat päähän. Viikon kuluttua viikkokuvista selviää kuka on kukin.
Pentuja syntyi siis 2 urosta ja 4 narttua. Riistoja ja Soopeleita. Oletan, että noista tummista tulee riistoja. Rakkaudella hoidetut, sirutetut ja eläinlääkärin tarkastamat pennut luovutetaan uusiin koteihin 28.8.15 . Pentueesta on vapaana 1 uros. Vapaa uros on Harmiton Homma. Viivi on DM-geenitestattu ja todettu tervegeeniseksi. Tämän sairauden mahdollisuutta pentueessa ei siis ole. Kaikki pennut ovat nyt varattuja.
Viivi pentuineen , pennut vajaan 1vrk vanhat.
Viivin pennut 1vk ikäisenä >>>
Viivin pennut 2vk ikäisenä >>>
Viivin pennut 3vk ikäisenä >>>
Viivin pennut 4vk ikäisenä >>>
Viivin pennut 5vk ikäisenä >>>
Viivin pennut 6vk ikäisenä >>>
Viivin pennut 7vk ikäisenä >>>
PENTUJA ODOTETTAVISSA PENNYLLE JA PIPPURILLE 29.8.2015
Penny ( Villi-Joikhu Juhlataika) ja Pippuri (Villi-Joikhu Salaman Nopea) tekivät treffit meidän pihalla. Penny oli täällä astutusta varten ja sopeutui heti laumaan , tullen hyvin toimeen kaikkien kanssa. Meno oli leikkisää ja hulvatonta. Mutta Penny odotti Pippuria ja ikävä oli niin kova,että piti ihan ääninäytettä antaa. Penny osasi kaipaustaan ulvoa. Pippurin tullessa yhteinen sävel löytyi heti. Nimensä mukaisesti Pippuri oli kuin pappansa Tanka Salaman Nopea ja ei siinä aikaillut Pennykään. Häntä sivuun ja touhuksi. Kahdesti onnistuen tämä homma, on toiveissa pariskunnalle pentuja. Pippuri on luonteeltaan aika mamma Deisin tyylinen. Itsevarma koira, joka tietää mitä tahtoo. Avoin ja toimeen tuleva. Ei välttämättä kuitenkaan kaikkien urosten kanssa ja tytöt ovat niin kivoja. Erittäin tottelevainen. Omiva asioille kuten mamma Deisikin. Pippurin olen tietenkin tuntenut pennusta asti , ja yhteyttä on pidetty, ja niin olen seurannut kasvua ja kehitystä. Pippurilla on laaja ääniskaala ja on juttelevainen koira. Vilkas ja energiaa löytyy. Sylikoira kun sitä itse haluaa. Penny taas on kiltti , vilkas sekin ja avoin ystävällinen luonne. Pennyn oman sivun löydät sukutalut sivulta, jossa on lisää tietoa neidistä. Pusuttelija on edelleen , rakastaa pusujen antamista. Yhdistelmästä sijoitetaan narttu. Penny käy kuten kaikki muutkin koirani, aikanaan ultrassa, joka on tuolla Heinäkuun loppupuolella ja sitten katsotaan mikä on tulos. Toivottavasti pikkukarvakääröjä on tulossa. Siitä tieto tulee tähän. Penny kävi ultrassa maanantaina ja on kantava , pentuja laskettiin 6. Nyt siis jatkuu Pennyn odotus. Pentujen syntymästä sitten taas uutisia. Pariskunta on DM-geenitestattu (Degenerative Myelopathy) Pippuri on todettu kantajaksi ja Penny puolestaan on tervegeeninen , tässä pentueessa ei ole sen sairauden mahdollisuutta.
Villi-Joikhu Juhlataika , Penny, Lonkat A/A , silmät terveet, polvet 0/0 ,kyynärät 0/0 polveutumisen perusteella Pompen terve. Dm -geenitestattu on terve .
Villi-Joikhu Salaman Nopea, Pippuri, Lonkat B/B, Silmät terveet ja Pompen geenitestattu terve. DM-geenitesti on kantaja. Joka voidaan yhdistää hyvin terveeksi testattuun partneriin.
PENTUJA ODOTETTAVISSA VENNYLLE JA PYRYLLE 13.7.2015
Venny (Villi-Joikhu Jalokivi) ja Pyry ( Nennikka Gurgu) saivat toisensa pusuttelun merkeissä. Vennyllä ei ole aikaisempia jälkeläisiä , mutta Pyryllä on yhdet jälkeläiset ennestään , jotka ovat saaneet myös katselmus menestystä. Venny ja Pyry eivät ole loppukehiin yltäneet. Venny täyttää 2v , pentujen ollessa reilusti alle luovutusiän ja Pyry täyttää pian 4v. Pyryn jälkeläisiin olen tutustunut lähemmin ja ihan mukavaa porukkaa. Pyry itsekin on ihana koirapersoona. Pyry on myös luonnetestattu erittäin hyvän pistemäärän kera. Tässä Pyryn omistajan kertomaa Pyryherran luonteesta:” Pyry on luonteeltaan ystävällinen, avoin, vilkas , sosiaalinen ja kultainen iskä, antaa 5kk vanhan pennun aina syödä ensin , vieläpä omasta kupistaan. Kaikin puolin ihana koira, hyvä hakukoira, työskentelee itsenäisesti, mutta on tottelevainen .” Vennyn omalta sivulta voit lukea lähemmin Vennystä ja Venny olikin kiltti astutuksen aikana , eikä ollut perinyt mamma Deisin äreilyä. Venny sanoi Pyrylle että Jees. Venny käy ultrassa heti Viivin jälkeen eli 9.6.15 jolloin tiedämme asiasta enemmän mutta kun astutus on onnistunut niin pentuja toiveissa on. Ultra tulos tulee tähän uutiseen.
No niin Vennyn ultrasta on kotiuduttu ja kyllä se näytti pieniä masuasukkeja. Kantava mamma siis on. Lääkäri laski Vennyn kohdalla 6 pentua ja nyt jatkuu odotus Heinäkuun alkuun.
Kuva:Katja Tuominen
Nennikka Gurgu , Pyry Lonkat B/B ja silmät terveet, Polvia ja kyynäriä ei ole tutkittu, Pompentaudin geenitesti terve ja prcd-PRA geenitesti A-luokkaa eli terve. Luonnetestattu erittäin hyvin pistein 172p.
Villi-Joikhu Jalokivi , Venny Lonkat B/B Silmät terveet , polvet 0/0 ja kyynärät 0/0 pompen terve polveutumisen perusteella.
PENTUJA ODOTETTAVISSA VIIVILLE JA RÖLLILLE 10.7.2015
Viivi ja Rölli saivat toisensa , jota oli jo pitkään odotettukin. Viivillä (Villi-Joikhu Hymyhuuli) ja Röllillä (Puurattaren Tuulen-Velho) molemmilla on pentueita aikaisemmin. Viivillä viime vuodelta yhdet ja Röllillä on kaksi aikaisempaa pentuetta , joista toinen minulla mutta vailla jatkoa. Siksi halusin nyt käyttää Rölliä uudestaan. Mukava uros ja kun voi olla että Meten ja Röllin pentueesta ei tule jatkoa. Astutus sujui ongelmitta ja sopuisasti pariskunnan hoitaessa sen yhteistuumin. Viivin omalta sivulta voit lukea lähemmin hänestä, ja myös Röllin juttuja voit lukea myös tältä uutis sivulta kun kelaat tarpeeksi alas, jossa on Meten ja Röllin juttu. Molemmat koirat ovat olleet terveinä , ja Viivi on nyt pian 3 vuotias ja Rölli on kohta 5 vuotias koiraherra. Rölli on vilkas kuten Viivikin ja molemmat ovat erittäin kilttejä ja toimeen tulevia. Olenhan tuntenut Röllin jo kauan ja seurannut milloin missäkin tilaisuudessa Röllin toimia. Pentue on Pompentaudista vapaa kun molemmat ovat terveitä polveutumisen perusteella. Nyt siis pentuja odotellen. Pentueesta sijoitan nartun jatkoon. Viivi käy ultrassa neljän viikon kohdalla eli 8.6.15 jolloin tiedämme enemmän. Tulos siitä tulee tähän uutiseen. Astutuksen onnistumisen perusteella , siis voidaan pentuja odotella.
Viivin ultra tänään näytti positiivista, lääkäri laski 5 pentua , se ainakin ja joskus voi myös tulla ylläripentuja. Nyt siis jatkuu odotus Heinäkuun alkuun.
Puurattaren Tuulen -Velho , Rölli, Lonkat A/A , Silmät terveet, polvet 0/0 ja kyynärät 0/0 Pompen tauti terve polveutumisen perusteella.
Kuva: Mervi Kari Villi-Joikhu Hymyhuuli Viivi , Lonkat A/A , Silmät terveet, Polvet 0/0 ja kyynärät 0/0 Pompen tauti terve polveutumisen perusteella.
KATSELMUS HELSINKI 25.4 -26.4.2015
Katselmus pidettiin tänä vuonna Helsingissä , Lauantaina aurinkoisen sään vallitessa ,mutta Sunnuntaina tulikin taivaan täydeltä vettä. Sää ei haitannut , olihan vaatetus sään mukainen. Koiria oli yli 300 kaikkiaan ja näistä Villi-Joikhuja 38 koiraa eri luokissaan. Vain kaksi koiraa ei päässyt paikalle. Haluankin kiittää kaikkia sijoitusperheitä ja kasvattieni omistajia koiran tuomisesta Katselmukseen ja kiitos kaikille niille, jotka mahdollistitte sij.narttujen ilmoittamisen kun jaksoitte esittää koiran kehässä. Yksin minulta se ei olisi onnistunut. Sijoituksiakin tuli ihan kivasti. Lähes kaikki saivat sinisen nauhan, joka tarkoitti jatkoon pääsyä ja siitä joukosta sitten valittiin punaisen nauhan saajia 5-6 jotka pääsivät loppukehiin ja siinä ratkottiin tuomareiden kesken lopullinen sijoitus. Pidemmittä puheitta tässä kuvia ja arvosteluita. Sijoitusnarttujeni arvostelut löydät heidän omilta sivuiltaan muut ovat tässä. Erittäin onnellinen olen siitä ,että maininta plussineen tuli koirien luonteista, se onkin ollut yksi tärkeä pyrkimykseni , sekä erilaisten tyyppien säilyttäminen ,joka nyt näkyi koirissa. Voin siis olla todella tyytyväinen. Arvosteluita ja kuvia tulee lisääkin , sitä mukaa kun niitä saan.
Kuvassa Juhlapentueen sisaruksia oik. Villi-Joikhut Juhla-Aate, Juhla Hymy, Juhlataika ja Juhlahetki. Tässä Villi-Joikhu Juhla Hymyn arvostelu” Reilu 1.5vuotias isokokoinen narttu, jolla hyvä pää ja ilme ja korvat. Hyvä kuono, hyvä kallo. Hyvät kulmaukset edessä ja takana. Hyvä selkä, hyvä häntä. Hyvä rinta. Hyvät liikkeet kokonaisuudessaan. Mukava luonne.” Tuom.Outi Pikkarainen sin.nauha ei jatkoon.
Sisar rakkautta Villi-Joikhu Juhlahetki suukottaa siskoa Villi-Joikhu Juhlataikaa. Juhlataian eli Pennyn arvostelu hänen omalla sivulla.
Villi-Joikhu Elon Arvokas Ajatus, pentulk. urokset ” Purenta ok, Vaaleat silmät. Suht. tasapainoiset kulmaukset Kivekset ok, Turkki ikäisekseen hyvä. Ihana avoin sosiaalinen luonne” Tytti Salonen. Sin nauha ei jatkoon.
Kuva: Eira Poranen. Villi-Joikhu Elon Harras Tunne pentulk. nartut. sin nauha ei jatkoon. ” Purenta ok, Hyvät kulmaukset, Turkki vielä hieman pehmeä. Liikkuu ajoittain hyvin . Ihana luonne.” Tytti Salonen.
Villi-Joikhu Elon Lämmin Henkäys , pentulk. nartut sin. nauha ei jatkoon. Arvostelu Hallan omalla sivulla.
Villi-Joikhu Elon Rikkaus pentulk. urokset sin nauha ei jatkoon. ” Purenta ok, Urosmainen pää, Turkki ok, Kulmaukset suht ok, Kivekset ok, Tällähetkellä takaa ahdas. Häntä ok, Luonne ok , hiukan ujo. ” Tytti Salonen.
Kuva: Eira Poranen. Villi-Joikhu Elon Suuri Arvokkuus pentulk.nartut sin.nauha ei jatkoon. ” Purenta ok, Hieman kapea kuono, Hyvät kulmaukset. Liikkuu ajoittain hyvin. Pehmeä turkki. IHASTUTTAVA LUONNE” Tytti Salonen. (luonne oli merkitty isoilla kirjaimilla)
Villi-Joikhu Erityisen Nopea Junlk. urokset sin.nauha ei jatkoon. ” Purenta ja kivekset ok, 10kk ikäinen kermanvärinen nuori mies.Kevyt kapea pää ja raajaluusto. Sukupuolileima vielä keskeneräinen. Aavistuksen kapea eturinta. Kaunis häntä ja hännänkanto. Hyvä turkki. Liikkuu kauniisti ja kevyesti kun malttaa. Hyvät kulmaukset. Aavistuksen korkearaajainen vaikutelma. Oikein mukava luonne. ” Henni Siniketo.
Villi-Joikhu Exelentti Muru nartut jun.nartut. Sin nauha ei jatkoon. Murun oma arvostelu hänen omalla sivullaan.
Villi-Joikhu Haaveeni Soturi junlk. urokset. sin nauha ei jatkoon. ” Purenta ok, yksi kives löytyi. 11k ikäinen riistanvärinen nuori mies. Kaunsi pää ja hyvä kuono osa. Riittävä raajaluusto. Korkearaajainen vaikutelma toistaiseksi. Korkea aavistuksen kapea vaikutelma. Luisu lantio. Kaunis häntä. Sukupuolileima vielä keskeneräinen. Erittäin hyvin kulmautunut. Liikkuu kevyesti. Mukava luonne. ” Henni Siniketo.
Villi-Joikhu Hienohelma ,Halla osasi nauttia auringon paisteesta. Hallan oma arvostelu hänen omalla sivullaan.
Villi-Joikhu Huisihalaus Junlk. urokset sin.nauha loppukehä sij.2 ” Kivekset ja purenta ok. 11kk ikäinen kauniit mittasuhteet omaava riistanvärinen nuori mies. Hyvä raajaluusto. Kaunis leveä eturinta. Sievä pää. Kulmaukset ok. kinnerkulma saisi olla voimakkaampi. Hyvä turkki. Liikkuu ja esiintyy kauniisti. Mukava luonne. ” Henni Siniketo.
Villi-Joikhu Hurmahaltija junlk. nartut ei jatkoon. ” Purenta ok, Pian vuoden ikäinen kaunispäinen nuori neiti. Musta vaalein merkein. Kaunis kiiltävä karvapeite. Kinnerkulmaus saisi olla voimakkaampi. Vielä takakorkea vaikutelma. Liikkeissä vielä löysyyttä. Mukava luonne.” Henni Siniketo.
Villi-Joikhu Juhla-Aate nuor.lk. nartut. Sin.nauha jatkoon pun. loppukehään ja sij. 6. ” Vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen narttu, jolla rodunomainen pää ja ilme. Hyvä kallo, hyvä kuono. Hyvät kulmaukset, Hiukan uloskierteiset eturaajat. Hyvä selkä. Hyvä häntä. Liikkuu hyvin edestä ja takaa. Mukava luonne. ” Outi Pikkarainen.
Villi-Joikhu Juhlahetki Nuort.lk. urokset ei jatkoon. ” Purenta ok, Runko ok, Kulmaukset edessä hyvät, takaa pysty. Lyhyt liike. Karvapeite hieman pehmeä. Kaunis ilme . Luonteeltaan arka. ” Merja Soudunsaari. Dani pakitti tuomaria ensin, antoi kuitenkin tutkia itsensä, ja muutenkin paikanpäällä esiintyi luontevasti ja tuli toimeen toisten kanssa, joten se arkuus tuli vain siinä kun tuomari ryhtyi kopeloimaan.
Villi-Joikhu Kaikki Hyvin , Siru Nuort.lk. nartut. sin. ei jatkoon. Sirun arvostelu hänen omalla sivulla.
Villi-Joikhu Oikeasti Osattu , Sella Pentulk. nartut ei jatkoon , Sellan oma arvostelu hänen omalla sivullaan.
Villi-Joikhu Onni Lopultakin Pentulk. urokset sin. nauha jatkoon pun. loppukehään sij. 2 ”
”Upea pää, Purenta ok, Suht hyvät kulmaukset, Liikkuu halutessaan hyvin. Hyvä turkki. Kivekset löytyy ja Hyvä luonne.” Tuomari Tytti Salonen.
Villi-Joikhu Paparatsi , Junlk. urokset. sin ei jatkoon.
Kuva : Marita Kallinen , Villi-Joikhu Pentupaljous Junlk. nartut. Ei jatkoon. ” Purenta ok, Reilun vuoden ikäinen sievä dominonvärinen narttu. Kaunis pää, aavistuksen vaaleat silmät. Upea turkki. Kinnerkulma saisi olla aavistuksen voimakkaampi. Takakorkea vaikutelma. Luisu lantio, liikkuu silti hyvin. Tänään tuhdissa kunnossa. Mukava luonne ja esiintyy kauniisti. ” Henni Siniketo.
Villi-Joikhu Pohtiva Piika, Iidu, Junlk. nartut. ei jatkoon, Iidun oma arvostelu hänen omalla sivullaan.
KOIRIA SUNNUNTAILTA 26.4.2015
Villi-Joikhu Hymyhuuli, Viivi ja Villi-Joikhu Super-Säpinä , Dixi ja pikkuhandleri Nekku.
Kuva: Jan Pettersson , Villi-Joikhu Lumihohto ” Isohko narttu , nätti kokonaisuus. Hyvä nartun pää, jossa miellyttävä ilme. Hyvä ylälinja.Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu kauttaaltaan hyvin. Miellyttävä luonne. Purenta ok. ”Janika Wiksten. Sin nauha ei jatkoon.
Kuva: Anne Selonen Villi-Joikhu Extrajätkä vet.urokset. ” 8 vuotias , hyvässä kunnossa oleva. Hieman kevyt mutta kaunis ilmeinen pää. Kaunis ylälinja, riittävät kulmaukset. Liikkuu hyvin edestä ja takaa ja sivuilta. Hyvä luonne. ” Johanna Niskanen.
Kuva: Anne Selonen Villi-Joikhu Potrapoika avo2urokset. ” 3 vuotias parkinvärinen kokonaiskuvaltaan hyvä tyyppinen leikattu uros. Hyvät rungon mittasuhteet, hieman kevyt luusto. Aavistuksen luisu lantio. Melko hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu hyvin.Kaunis häntä. Hyvän laatuinen turkki. Esitetään hyvässä kunnossa. Hieman kiilamainen pää. Kauniit silmät. Erittäin mukava luonne ja esiintyy pirteästi”Laura Siljander.
Kuva:Minna Lahti Villi-Joikhu Hämypesän Urho Avourokset. ”Pian 5-vuotias, riistanvärinen kevyt uros, jota esitetään hyvässä kunnossa. Toivoisin hieman vahvempaa luustoa. Hyvä ylälinja. Hyvä kaula ja riittävä eturinta. Kohtuullisen hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu kauniisti ja esittää liikkeensä hyvin. Hyvä tällähetkellä hieman vaatimaton häntä. Hyvänlaatuinen, tällä hetkellä vähän niukka turkki. Siropiirteinen, kokonaisuuteen sopiva pää. Erittäin mukava aktiivisen oloinen luonne. Hyvä esiintyminen.”
Kuva:Mervi Salonen Villi-Joikhu Rakkauden Runo avourokset. ei jatkoon. ” 6,5 vuotias uros. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kallo, kuono voisi olla täyteläisempi, Hyvät kulmaukset edessä ja takana. Ranteet hieman löysät. Selkä ja häntä hyvät. Liikkuu edestä hyvin, takaa vähän ahdas ,sivusta kohtuullisesti. Ylimääräiset kilot näkyvät liikkeissä. Luonne ok. ” Outi Pikkarainen .
Villi-Joikhu Ylinystävä avourokset ” Väistävästi esitetty 2,5 vuotias uros. Ei halua tänään tuomareiden kopeloivan. Purenta saatiin tarkastettua. Ok pää, saa vielä kehittyä. Hyvä ylälinja ja turkki. Niukat etukulmaukset. Liikkuu sivusta katsottuna hyvin. Kivekset ok, Jatkoon ei pääse luonteen vuoksi. ” Janika Wiksten.
Villi-Joikhu Lumituisku avo urokset ” Isohko 3-vuotias uros. Ok pää, vaaleat silmät, etukulmaukset ok, eturinta kapeahko. Koira ei halua esiintyä edukseen, liikkeitä hyvin vaikea arvostella. Ok turkki, Avoin luonne, Purenta ok ja kivekset ok. ” Janika Wiksten.
JOIKHUJA KATSELMUKSESSA JUTTU TULOSSA KUVINEEN, KUULUMISIA.
Katselmuksesta on tulossa juttua, kunhan ehdin saada kuvat ja tekstit järjestykseen. Sukutaulut sivuille on laitettu Iidun terveystulokset ja kaikille katselmus arvostelut koirien omille sivuille. Myös pentue sivulle on tarkoitus vaihtaa aikuistuneiden koirien kuvia pentu vauva kuvien sijaan pikkuhiljaa kun kuvia saan.
Myös peukut pystyyn, Viivillä alkoi juoksu ja muille odotellaan, toivottavasti eivät ihan päällekkäin tule, uutisiin tulee sitten tietoa kun astutus asiat ovat tapahtuneet.
LULUN JA JADEN MUISTOKSI
Lulun ja Jaden muistoa kunnioittaen, lähtemättömän jäljen jätitte sydämeeni, ja muistoissani elätte lämpimästi , suru on suuri ja teitä kaivaten syvästi. Kuva ja teksti Minna Böckerman .
Lulu: Villi-Joikhu Elinvoima s. 16.02.2007- k. 24.12.2014
Jade: Villi-Joikhu Sydänkäpynen s. 19.02.2011 – k. 30.12.2014
Jännä miten aika on vierinyt, niin huomaamatta on 7vuotta ja 10kuukautta hiipineet ja kuinka paljon niistä jäikään kauniita muistoja. Silloin saapui elämääni ensimmäinen Paimensukuinen Lapinkoirani Lulu. Olit sellainen pieni, omapäinen viikari, joka yrityksen ja erehdyksen kautta kasvatit minusta koiranomistajan. Teit sen tavallasi.
Sinulla oli suuri sydän ja viisas mieli, näin monesti kuinka minulle nauroit silmilläsi. Rakastit reissaamista ja pitkiä kävelylenkkejä metsässä, uiminen oli yksi rakkaimmista asioista. Koskaan et ollut mitään vailla, mutta kaiken otit vastaan suurella kiitollisuudella.
Sydämestäni veit suuren palan mennessäsi Suurisieluinen viisas Luluni.
Avosylin otit 4 vuotta myöhemmin Jaden vastaan huolehtiaksesi ja kasvattaaksesi siitä hyvän koiran. Teidän yhteistä puuhastelua oli mukava seurata.
Jadesta kasvoi mitä sydämellisin koira, aina halaamassa ja pussaamassa. Kipusi syliin halittavaksi, Oli aina iloitkun kanssa vastassa, kun saavuit kotiin. Aamuisin heräsit märkään aamupusuun.
Jade nautti metsälenkeistä yli kaiken, uiminen ei kuulunut lempiharrastuksiisi, mutta joskus kun oli tosi tosi kuuma päivä, kävit vilvoittelemassa niin , että napa melkein kastui.
Liian aikaisin jouduin luopumaan rakkaimmistani, mutta kohtalo oli päättänyt niin.
Teidän kahden välillä tapahtui jotakin, mitä ei järjellä pysty selittämään. Jostain syystä välillenne tuli eripuraa, sillä seurauksella, että otitte yhteen.
Lulu ei toipunut saamistaan fyysisistä vammoista ja hän nukkui pois Jouluaattona. Jaden mieli järkkyi tapahtuneesta ja pitkän pohdinnan jälkeen eläinlääkärin kanssa , tehtiin hyvin vaikea päätös ja päästimme myös Jaden koirataivaaseen.
Syvästi karvakorvia kaivaten:
Minna, Tony, Inez , Akseli ja Hele
VILLI-JOIKHU NAPPISILMÄ , DINA S. 25.4.2001 K. 25.12.14
Tämän pentueen syntyessä oli tarkoitus sijoittaa siitä narttu, mutta kun sinä synnyit ja näin sinut ensimmäisen kerran, tiesin että en voi sinua antaa pois , sinä elämäni koira. Tunne meillä oli molemminpuolinen. Sinä halusit minut. Hiivit heti sydämeeni kun olit putkahtanut maailmaan. Pidit sen myös koko elämäsi ajan sinä elämäni koira , laumanjohtaja, jota hoidit huolella. Olit persoona isolla P:llä. Sinun uintiharrastuksesi ilmeni heti pentuna kun kävelemään opit, uit vesikupissa , sen jälkeen hyppäsit ensimmäisellä ulosmenokerralla suihkulähteeseen, sitten sinulla oli oma kahluuallas pihalla ja sitten kun olit 3kk vanha menimme uimaan rantaan. Sinä riemuitsit, samoin minä kun olin aina toivonut sinunlaistasi uintikaveria. Vuosien varrella meillä olikin monet ihanat uintiretket, sinulla oli hassu tapa, uit rinkiä vierelläni pitkään ja innolla, rakastit pistää veden alla etutassusi olkapäälleni ja supsuttaa ja putsata korvani siinä meidän uidessa. Sitten taas uit rinkiä kanssani ja sama toistui. Vaikka matkat lyhenivät vanhemmiten et koskaan jättänyt rakasta harrastettasi. Myös lenkkipolun varrella rakastit rypeä ja uida kaikissa suolammikoissa , sinua en koskaan kieltänyt kun sitä niin rakastit. Minä sitten pesin sinusta suoainekset pois. Olit myös erittäin äänekäs, nyt ei kuulu haukkusi enää , pentuna olit villi riiviö, joka roikkui kädessä housunpuntissa , ranteissa, kellonremmissä, niin ja et kaihtanut hampaankäyttöäkään, joten liikanimeksesi sait Abusaijaf sissien mukaan. Tapa jäi kyllä pois , murkkuikäsi koetteli, mutta sinusta kasvoi elämän koira , viisaana ohjasit laumaasi , eikä kukaan asettanut kyseenalaiseksi johtajuuttasi. Koulutit monet pennut, jotka saivat sinulta eväitä niitä viisaita omaan elämänsä. Mukaan lukien neljät omat pentusi ja yhdet adoptio pennut, jotka hoidit ja olitkin super-mamma. Sinä annoit paljon , ja toimit kuin ajatus. Iloa , viisautta, ja koskaan et kärvistellyt kenellekään et kantanut kaunaa, vaikka sinua purtiin jalkaan niin edelleenkin näytit antavan anteeksi ja ymmärtävän, että ei se tahallaan. Ymmärrystä sinulla oli vaikka toisille jakaa. Kiitos rakas Dina yhteisistä vuosistamme , onneksi et kärsinyt vaan kaikki tapahtui äkillisesti , kaipaus on suuri mutta elät aina muistoissani, sinä elämäni koira. Sellaista ei ole toista. Pian pääset lepäämään rakkaidesi viereen, siellä on myös mammasi Dibi , ja silloin kun Dibin aika tuli sinä valitsit sen paikan missä lepäätte. Muistan sen kuin eilisen päivän, mietimme hautapaikkaa tammen juurelle missä Dibi oli lepmipaikkaansa pitänyt, Seppo kävelee lapio kourassa , rupeaa kaivamaan mutta mitä teit sinä? Sinä nuuhkit lapiota kerroit ilmeelläsi, että tänne ja menit lähelle pikkutarhaa istuit siihen ja napitit nappisilmilläsi meitä kertoen että tämä on oikea paikka, Ele oli niin selkeä , että sinne päätimme sinun valintasi mukaan hautapaikan tehdä. Kun mamma Dibin uurna laskettiin valitsemaasi paikkaan , nuuhkaisit sitä ja istuit hiljaa. Olit läsnä. Läsnä olet meidän muistoissa ja sinua kaivaten perheesi Ansku, Seppo , Dixi , Deisi ja Demi .
Dina Villi-Joikhu Nappisilmä kuvassa 11 vuotta.
UUTISET 2014
SUUNNITELMIA JA AJATUKSIA VUODELLE 2015
Vuosi kohta vaihtuu ja uudet suunnitelmat ja ajatukset ovat käsillä. Muutama narttu jäi astuttamatta , yksi ei tullut millään kantavaksi ja toisella todettiin valitettavasti kaihi. Malla Villi-Joikhu Yliveto odottelee vielä suunnitelmia, mutta ensivuodelle ajatuksena on astuttaa Villi-Joikhu Hymyhuuli eli Viivi toisen kerran. Sulhoksi olen valinnut jo aikaisemmin käyttämäni mukavan uroksen Puurattaren Tuulen-Velhon, jälkeläisistä tuli mukavia ja hyvän luonteen omaavia, kuten Mallakin sitä osoittaa. Ajatuksena jos Malla joudutaan jättämään käyttämättä. Molemmilla on siis jälkeläisnäyttöä Viivillä pentueen ja Röllillä kahden verran. Röllin kuvan ja luonnekuvausta näet mm. uutisistani kun kelaat tarpeeksi taaksepäin, 2012 vuoteen uutiseen Meten ja Röllin pennut.
Villi-Joikhu Juhlataika , Penny on myös vuorossa ensivuonna ja on juuri pevisa tutkittu ja kaikki on kunnossa. Pennyn oman sivun löydät sukutalut sivulta , josta voit lukea neidistä enemmän. Sulhoksi olen ajatellut käyttää omaa kasvattiani Villi-Joikhu Salaman Nopeaa, Deisin poikaa, kummallakaan ei ole ennestään jälkeläisiä. Katsotaan miten asia sitten sujuukaan , ja kun ovat ensikertalaisia niin myös varasulho ehdokkaita on olemassa. Seitavuoren Xenicus, ja Millanun Nappi. Tunnen molempien kasvattieni taustat, josta on aina etua.
Villi-Joikhu Jalokivi, Venny on myös juuri tutkittu ja pevisat ovat kunnossa. Vuorossa ensivuonna pentuhaavein. Tälle neidille on suunnitelmissa vanha herra , jolla ei vielä ole jälkeläisiä , geenit talteen periaatteella, kyseessä on 10 vuotias Nennikka Miedas, hänet olen tavannut jo muutama vuosi sitten pevisa tutkimuksessa ja silloin jo sovin sulho aatoksista. Nyt siis löytyi mielestäni sopiva kumppani. Vennystä voit lukea lähemmin sukutaulut sivulta. Myös edellämainitut koirat ovat varalla neidille. Kummallakaan ei ole ennestään jälkeläisiä.
Villi-Joikhu Lumikuningatar Lumo , on myös ajatuksissa, Lumolla on yhdet jälkeläiset ennestään, ja hänelle sulhoksi olen kaavaillut Turri herraa Millanun Nappi, jonka myös olen aikanaan tavannut pevisan merkeissä ja sopinut jo silloin sulhoajatuksista. Lumosta voit lukea myös lähemmin sukutaulut sivulta. Turrilla ei ole jälkeläisiä ennestään.
Tulevaisuudessa siis näitä koiraherroja olen ajatellut sulhokoiriksi , nuorisoa on myös tulossa edelleenkin jos joku näistä yhdistelmistä sitten ei onnistuisikaan. Koskaanhan sitä ei etukäteen tiedä mikä sitten toteutuu, mutta ajatuksia ja suunnitelmia siis on .
Seitavuoren Xenicuksen olen myös tavannut järjestämässäni pevisa tilaisuudessa jo vuosia sitten ja pidin näkemästäni, nyt on myös Turrin ja Xenicuksen eli Nansenin silmätkin tarkastettu uudelleen ja kunnossa olivat.
Koiran luonne on erittäin tärkeä tietenkin terveyden kera, ja pariskunnan pitää täydentää toisiaan, toivon että asiat aikanaan ensivuonna toteutuvat ja siitä sitten tulee aina uutisiin astutustieto ja muutakin tietoa lähemmin.
Nämä pariskunnat ovat ns. Pompentaudin vapaita , toisen osapuolen ollessa geenitestattu ja toinen polveutumisen perusteella terve.
Nyt siis katseet ensivuoteen , täältä kaikille hyvää loppuvuotta toivotellen.
VILLI-JOIKHUT MAAILMANNÄYTTELYSSÄ 9.8.2014
Joikhuja maailman näyttelyssä oli ihan reilu määrä , vaikka kaikki eivät paikalle sitten saapuneetkaan. Viivi ja Lumo jäivät sijoituskoiristani pois , pentujen vuoksi ja myös minäkään en päässyt paikalle kun Lumo synnytti juuri sinä päivänä. Paikalle lähti tiimi, Auli Kiminki ja Paula Vuorikoski johtamaan Joikhujen joukkoa. Sijoituskoirieni perheet olivat myös avainasemassa auttamassa ja esittämässä koiria. Tunnelma oli varmasti ihana ja unohtumaton kokemus. Iloinen olin ,että näyttelyssä oli iso joukko Paimensukuisia koiria esillä. Mitään tuloksia en sinänsä odottanut , olihan näyttely se maailman suurin . Ilokseni kuulin ,että koirat saivat ihan kelpo tuloksia , joku T (tyydyttävä) pääosin H (hyvä) pari EH:TA (erittäin hyvä). Danille Villi-Joikhu Juhlahetki taisin odottaa ihan hylkyä, kun se ei tuollaisessa joukossa ole koskaan ollut ja ajattelin sen väistävän tuomaria niin että hylky tulee. Mutta se yllätti , oli kyllä vähän arastellutkin mutta sai kuitenkin T:n. Kaikki oli mennyt varsin hyvin ja tyytyväinen voi olla. Sitten toteutui kasvattajaluokkakin , vaikka en itse ollutkaan mukana niin iso kiitos kaikille ,jotka auttoivat minua ja esittivät koiria , sillä olisi ollut tosi kurjaa perua kaikkien osallistuminen. Lumo synnytti pentunsa sinä päivänä ja minä olin mukana realiajassa netin kautta tuloksia katsellen ja myös puhelinkaan ei ollut hiljaa. Kiitos vielä , Kati Tverin, Auli Kiminki ja Paula Vuorikoski sekä kaikki sijoituskoirieni perheet. Arvosteluita voit lukea koirien omilta sivuilta, ohessa kuva , kasvattajaluokkaan osallistuneista koirista.
Villi-Joikhu Ilonsykähdys, Villi-Joikhu Riekku Reetta, Villi-Joikhu Juhlataika, ja Villi-Joikhu Potrapoika.
LUMON JA NIPEN PENNUT SYNTYIVÄT 9.8.2014
Vihdoin alkoi tapahtua Lumon kohdalla, lämpö laski ja siitä alkoi odotus, joka sitten kestikin melkein 30 tuntia. Se odottamisen aika on aina yhtä pitkä ja piinallinen. Maailman näyttely meni minulta ohi , Lumo on kuitenkin se ykkönen. Kotona odoteltiin Lumon kanssa ja puhelinyhteys tiimiin ja kasvatteihin , jotka olivat näyttelyssä. Illan suussa rupesi tapahtumaan. Supistukset alkoivat kuten pitikin. Pentujen välillä oli ihan kunnon aika joidenkin yli tunti , joten minulla oli aikaa ajatella. Ilta pimeni , eletään Elokuun aikaa , loppukesää ja ulkona oli upea kuutamo. Lumo saattoi maailmaan pentujaan minun auttaessa, vaikka Lumoa väsytti , niin hoiti synnytyksen hyvin. Mitään extraa ei onneksi ollut, mielessä minulla kuitenkin Viivin tuore tapahtuma. Siinä välillä kun odoteltiin uuden pennun syntymää risteilivät ajatukset kun oli aikaa. Lumo lepäsi välissä. Siinä mietin elämän alkua ja kuinka kaunista se onkaan ja arvokasta uuden elämän synty. Kaikki täällä on oman aikansa ja kaikki on arvokasta, iloinen , onnellinen siitä .että kaikki sujui hyvin. Siinä yöllä miettiessäni tulvi sitten nimiä mieleen ja nämä omat ajatukseni ja tunteeni haluan siirtää Lumon pentujen nimiksi. Nimi asioitahan minulla ei koskaan ole valmiina , vaan ne tulevat ajatuksista, tapahtumista ja tunteista. Pentuja syntyi 7 niistä 5 narttua ja 2 urosta. Tässä tulevat tietoon pentujen nimet: ELON ARVOKAS AJATUS, ELON IHANUUS, ELON HARRAS TUNNE, ELON LÄMMIN HENKÄYS, ELON SUURI ARVOKKUUS, ELON RIKKAUS, JA ELON RAIKAS VIRE. Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen ja sitten paljastuu kuka on kuka. Pennut luovutetaan sirutettuina ja eläinlääkärin tarkastamina alk. 27.9.2014 . Kahden nartun asia on vielä auki mutta varmistunee lähipäivinä, sen jälkeen lisään tähän varaustilanteen. Muuten pentue on varattu. Pentueesta on vapaana 1 narttu. LUMON KAIKKI PENNUT OVAT VARATTUJA. Lumon pennut ovat nyt lähteneet omiin koteihinsa, sijoitusnarttuni oman sivun löydät sukutaulut sivulta , Elon Lämmin Henkäys, Halla.
Lumon pennut vajaa 1vrk. vanhoja.
Lumon pennut 1vk ikäisenä >>>
Lumon pennut 2vk ikäisenä >>>
Lumon pennut 3vk ikäisenä >>>
Lumon pennut 4vk ikäisenä >>>
Lumon pennut 5vk ikäisenä >>>
Lumon pennut 6vk ikäisenä >>>
Lumon pennut 7vk ikäisenä >>>
VIIVIN JA HUKAN PENNUT SYNTYIVÄT 6.8.2014
Viivin lämpö laski ja siitä sitten kovin pitkä odotus, melkein 40tuntia , välillä kävimme lääkärissä tarkistuksessa mikä tilanne on ja kaikki hyvin. Vihdoin yöllä alkoivat supistukset ne kauan odotetut. Tulivat hyvin ponnekkaasti hyvissä sarjoissa n. 5min välein. Hienoa ajattelin, mutta kului samoissa merkeissä 2 tuntia eikä pentua kuulunut. Tutkin Viivin kahteen kertaan enkä pentua tuntenut synnytyskanavassa. Silloin tiesin, ettei kaikki ollut kohdallaan. Soitto lääkäriin. Päivystystilanne täällä on huono, olin jo pitkin yötä yrittänyt soittaa lähelle lääkäriin ,jossa piti päivystys olla, mutta siellä vain vastaaja päällä. Siis suuntasimme kohti Karkkilaa ,jonne matkaa oli 70km. Matkaan lähti minun ja Viivin lisäksi , Mervi, Viivin sijoitusmamma ja lapsenlapsi Nekku 9v. Viivi supisteli hyvin koko matkan ja kun päästiin perille, oli vastassa nuori tyttö, kokematon ja kertoi, että hänellä ei kokemusta paljon esim. keisarinleikkauksesta ole vain sen kerran nähneenä ,muttei koskaan leikanneena. Lääkärin mielestä olisi pitänyt laittaa kalkkia ja oxitosiinia, mutta tiesin että pentu on jumissa joten valaisin tilanteesta ja kieltäydyin tästä , koska siinä olisi käynyt tosi hullusti. Leikkauspäätös piti tehdä ja pohdimme mihin muualle pääsisimme, mutta odotellen aamuun kaikkien klinikoiden aukeamista ja matka päälle olisi se tuntien viive ollut kohtalokasta joten muuta mahdollisuutta ei ollut kuin ryhtyä toimeen. Niin lääkäri aloitti leikkauksen ja minä , Mervi ja Nekku apuna, hoidettiin Viivin nukutus , ja tiputus, pentujen elvytys ja monta muuta asiaa, hiki valui yhdeltä ja toiselta . Minä kiitin siinä vaiheessa ammattiani kirurgisena hoitajana sekä 3 keisarinleikkausta avustaneena, siis kunniaan OMA APU. Lääkäri teki kuitenkin hyvää työtä, pennut saatiin ulos ja syy jumitukseen oli , kun istukka oli kiertynyt yhden pennun kaulan ympärille, pentu vaikutti elottomalta mutta elvytys käyntiin ja niin kuului pikkurääkäisy, se hengitti . Kiitos tämä ORASTAVA TUNNE, joka minulla asiasta oli , osoittautui oikeaksi. Aikaisemmasta avustajana olemisesta oli hyötyä ja moni asia oli OIKEASTI OSATTU, ja lopultakin kaikkien hikisten koukeroiden jälkeen ONNI LOPULTAKIN. Nyt Viivi ja pennut ovat voineet hyvin. Kiitos avusta Mervi ja Nekku. Tämä oli hyvä tiimi.
Tässä tulivatkin jo pentujen nimetkin. Viikkokuvat näyttävät sitten kuka on kukin ja tulevat tähän uutiseen. Pennut luovutetaan alk. 24.9.14 , lääkärin tarkastamina, sirutettuina ja rakkaudella hoidettuina. Pentueesta on vapaana 1 uros. KAIKKI VIIVIN PENNUT OVAT VARATTUJA. Pennut ovat nyt aloittaneet oman elämänsä omissa kodeissaan, Oikeasti Osattu on sijoitusnarttu, jonka sivun löydät sukutaulut sivulta.
Kuvassa Viivi ja pennut vuorokauden vanhoina.
Viivin pennut 1vk ikäisenä >>>
Viivin pennut 2vk ikäisenä >>>
Viivin pennut 3vk ikäisenä >>>
Viivin pennut 4vk ikäisenä >>>
Viivin pennut 5vk ikäisenä >>>
Viivin pennut 6vk ikäisenä >>>
Viivin pennut 7vk ikäisenä >>>
PENTUJA TOIVEISSA MYÖS LUMOLLE JA NIPELLE 9.8.2014
Tämä pariskunta sai toisensa hyvin sopuisasti ja homma sujui tosi sutjakkaasti, Nippe, Iki-Wanhan Peninkuuluma astui hyvin ja Lumo, Villi-Joikhu Lumikuningatar , sanoi vinkuen että jees jees , Nipen kun kohtasi oli veto sinne kova. Mukavan oloinen pariskunta minunkin mielestäni. Nippe kävi aikanaan järjestämässäni pevisa tilaisuudessa , jolloin ihastuin siihen ja Nipen ihanaan rauhaisaan olemukseen , kiltti koira , ja todella ystävällinen. Vei sydämeni . Siispä sovin jo silloin, että morsion ajatuksella ja nyt se sitten toteutui. Löytyi sopiva narttu morsioksi Nipelle. Ohessa kuvat pariskunnasta. Molemmat ovat luonteeltaan mukavan oloisia ja Lumosta löydät lähemmät tiedot sukutaulut sivulta kuvineen. Lumo muistuttaa niin kovin mamma Dixiä, rauhallinen ja ei turhia hötkyile, joten molempien luonne on hyvä alku tuleville pennuille. Molemmat ovat eläneet elämänsä terveenä tähän asti. Nippe on Pompen terve ja Lumo on Pompen terve polveutumisen perusteella. Lumo käy ultrassa tuossa kuukauden päästä ja tulos tulee sitten tähän uutiseen. Mutta astutuksen perusteella pentutoiveita on. LUMO KÄVI ULTRASSA 9.7.14 JA ON PIENIIN PÄIN. PENTUJA ON SIIS TULOSSA.
Kuva: Pinja Putkonen,
Villi-Joikhu Lumikuningatar , Lumo , Lonkat A/A , Silmät terveet, polvet 0/0 ja kyynärät 0/0 . polveutumisen perusteella Pompen terve.
Iki-Wanhan Peninkuuluma, Nippe. Lonkat B/B , Silmät terveet, polvet 0/0 , kyynärät 0/0 ja on Pompen terve.
LILLIN JA VIKIN PENNUT SYNTYIVÄT 8.6.2014
Lillin lämpö laski selkeästi lauantaina kuten asiaan kuuluukin ja sitten odotusta. Avautumisvaihe kesti kaikkiaan 30 tuntia ja sitten alkoi tapahtua. Supistukset tulivat hyvin ja reippaasti hyvissä sarjoissa , joten synnytyksen eteneminen sujui hyvin. Lilli oli kuin viilipytty , ei vouhkannut eikä vinkunut vaan tiesi mitä tapahtuu ja toimi sen mukaan. Lilli teki myös Joikhujen ennätyksen kun oli tosi nopea. Näin oli ihana kaikin puolin kun sujui nopsaan ja hyvin eli voisi sanoa että , EESY KEIKKA, homma sujui EI MITÄÄN EXTRAA, ei lääkäriä tai mitään apuja sen kummemmin, nopsa tahti ja tuli jo kolmas pentu, nyt näytti että oli jo ENNÄTYKSEN AIKA, ja taas putkahti pentu, tää on siis aivan EXELENTTI , juttu, mieleen tuli mainos, että mistä niitä plussia oikein tulee, Lilli supisteli taas ja oli ERITYISEN NOPEA, ja niin oli jo 5 pentua maailmassa ja niin kuin Lilli mammakin niin on pentukin ERINOMAINEN TYPYLI, kaikki kuusi pentua putkahti kuin plussat taivaasta 35min sisällä. Sitten Lilli rauhoittui hoitamaan pentujaan homma oli ohi ja minä tosi tyytyväinen kuten mamma Lillikin. Lilli teki kyllä ennätyksen.
Tässä tulivat siis jo pentujen nimetkin ja viikkokuvista selviää kuka on kukin. Pentueesta sijoitetaan narttu, joka onkin löytänyt oman perheen. Pennut Lilli hoitaa huolella ja rakkaudella kuten minäkin ja luovutus asettuu 27.7.14 , jolloin pennut luovutetaan sirutettuina , lääkärin tarkastamina ja rakastettuina , myös tuplamummot pääsevät aikanaan tutustumaan pentuihin eli mummo Deisi ja mummo Dixi. Isukille myös onnittelut tätäkin kautta. Viki on tehnyt hyvää työtä Lillin kanssa. Pennut ovat muuten varattuja paitsi yksi uros etsii kotia peruutuksen vuoksi. Viikkokuvat tulevat sitten tähän uutiseen aikanaan kun pennut kasvavat. Lillin kaikki pennut ovat nyt varattuja.
Kuvassa Lillin ja Vikin pennut vajaa 1vrk vanhat.
Lillin pennut 1vk ikäisenä >>>
Lillin pennut 2vk ikäisenä >>>
Lillin pennut 3vk ikäisenä >>>
Lillin pennut 4vk ikäisenä >>>
Lillin pennut 5vk ikäisenä >>>
Lillin pennut 6vk ikäisenä >>>
Lillin pennut 7vk ikäisenä >>>
VIIVILLE JA HUKALLE PENTUTOIVEITA 5.8.2014
Hukka , Villi-Joikhu Lumituisku ei kauan aikaa hukannut rakkaustoimitukseen, Viivin , Villi-Joikhu Hymyhuulen kanssa. Viivi oli suorastaan veto päällä reipas ja tuumi , että jees jees. Näin pariskunta sai toisensa , onnistuneen astutuksen jälkeen on siis pentutoiveitakin. Hukka on oma kasvattini, jonka taustat tunnen samoin kuin Hukan itsensäkin. Hukka on vilkas , hyväntahtoinen koira, joka tulee toimeen kaikkien kanssa , hiukan villi välillä, mutta ei mitenkään pahasisuinen. Käynyt Katselmuksessa jossa todettiin näin: Kivekset ok, purenta ok, Touhukas, Ystävällinen ja antaa käsitellä. Avoin. Kookas, selkeä uroksen leima. Liikkuu hyvin ,suorat liikkeet. Liikkuu nuoren oloisesti. Hyvät kulmaukset edessä ja takana. Hyvä raajaluusto. Näyttää massavalta mutta ei ole yhtään ylipainoinen. Hyvä rintakehä. Näin siis Hukasta.
Viivi puolestaan on sirpakka narttu , ei kookas ja menestynyt Katselmuksessa hyvin. Viivin oman sivun löydät sukutaulut sivulta jossa on lähemmin neidistä tietoa. Ultrassa käy Viivi neljän viikon kuluttua , jolloin nähdään tulos ja se tulee tähän uutiseen lisäyksenä. Pentueesta sijoitan nartun. Viivi kävi ultrassa 3.7.14 ja kyllä tulos on positiivinen, lääkäri arvioi 5 pentua, mahdollisesti siitä ylikin, lääkäri ei ollut meidän vakituinen,eikä ihan tarkka ultra ole , mutta nyt tiedämme että Viivi on kantavana. Pentujen syntymästä tulee tieto uutisiin.
Kuvat: Mervi Kari
Villi-Joikhu Lumituisku, Hukka, Lonkat A/A, Silmät terveet, Polvet 0/0 , kyynärät 0/0 . Polveutumisen perusteella Pompen terve.
Villi-Joikhu Hymyhuuli, Viivi Lonkat A/A, Silmät terveet, Polvet 0/0, kyynärät 0/0 ja Polveutumisen perusteella Pompen terve.
RONJAN JA AMAKSEN PENNUT SYNTYIVÄT 20.5.2014
Ronjan lämpö ei laskenut lainkaan ja oireetkin olivat epämääräisiä, mietin onko tässä joku avautuminen käynnissä vai ei. Mutta varmuudeksi vetäisin patjan eteiseen Ronjan viereen ja ajattelin, että herään jos jotain on tapahtuakseen. Näin kävikin puolilta öin heräsin kun Ronja ähkäisi ja vedet tulivat siinä samassa lattialle. Ei kun kipin kapin pentulaatikkoon ja näin lähti synnytys käyntiin. Heti alussa näki, että synnytys supistukset eivät niin huippuja olleet ,mutta Ronja työnsi kaksi pentua kuitenkin ihan hyvin ulos. Kaksi tyttöä peränjälkeen kauniita tummia tuli mieleen HIENOHELMA, pennut ovat aina ihania hellittäviä ja niin sai nimensä HELLITTÄVÄ HIPPU,mutta sen jälkeen hiipui. Kului melkein pari tuntia eikä mitään tapahtunut. Tästä alkoi HÄSSÄKKÄ ,Soitto eläinlääkäriin ja menoksi keskellä yötä , Seppo herätettiin pöpperöisenä kuskiksi , tavarat kassiin ja pennut koriin kera Ronjan. Lääkäri totesi saman kuin minäkin, jotain supistuksia tuli mutta heikkoja. Lääkitys ja niin saatiin yksi poika syntymään, arvelin, että leikkaus tulee eteen ja eihän tässä enää auttanut kuin HURTTI HUUMORI, leikkaus valmistelut ja niin lääkäri auttoi loputkin kolme maailmaan. Kaikki meni hyvin ja sitten tulikin kaiken keskeltä kiitos ja HUISIHALAUS, jännitys oli kova ja kun katsoin pentuja ja miten ne melkein tulivat korin reunojen yli , mönkivät vilkkaasti , eivät näytä OI-pennuilta joten sitten lopuksi HELPOTUKSEN HUOKAUS. Näistä tuntemuksistani lähtivät pentujen nimet. Tämän tulen muistamaan aina. Nyt Ronja hoitaa ja toipuu leikkauksesta, pennut ovat virkeitä. Pennut luovutetaan alk. 8.7.14 sirutettuina , lääkärin tarkastamina ja rakkautta saaneina. Kaikki Ronjan pennut ovat varattuja. Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen viikon kuluttua ja sitten näet kuka on kuka.
Ronjan pennut 8t vanhat.
Ronjan pennut 1vk ikäisenä >>>
Ronjan pennut 2vk ikäisenä >>>
Ronjan pennut 3vk ikäisenä >>>
Ronjan pennut 4vk ikäisenä >>>
Ronjan pennut 5vk ikäisenä >>>
Ronjan pennut 6vk ikäisenä >>>
Ronjan pennut 7vk ikäisenä >>>
METEN JA AMAKSEN PENNUT SYNTYIVÄT 28.4.2014
Meten avautumisvaihe kesti aika pitkään ja samoin synnytys useamman tunnin, lääkäriin lähtökin oli lähellä, mutta onneksi sitä ei kuitenkaan tarvinnut toteuttaa. Tämä pentue on Haaveiden pentue kuten aikaisemmin mainitsinkin , Amas ja Mette ja heidän pesueensa. Mutta sitten itse asiaan, Mette teki kovasti töitä ensimmäisen pennun syntymisen johdosta, pentu oli kookas joka viimein putkahti ulos minun auttaessa, tämä kaunis poika on ensimmäinen tulokas ja on kuin sadun HAAVEENI SOTURI, tuli tyttö , ja unta on nähtykin tästä ja siinä se oli HAAVE UNI, vähän taukoa ja taas Mette ponnistaa, tämä pentu oli poika ja sai nimekseen HAAVETAIVAS, elvytysyrityksistä huolimatta hän ei jaksanut olla keskuudessamme kuin 2 tuntia ja nukkui pois, elämä on sellaista iloa ja surua . Jälleen keskitytään seuraavaan pentuun ja musta tyttö , Mette kyllä oli reipas ja ihan hurmiossa, ja siinä pieni käärö vinkui Meten hoitaessa , näin oli päivänvalossa HAAVEEN HURMAHALTIJA, Mette on jo toisen kerran mamma koira ja ihana on katsoa Meten aitoa äitikoiran tunnetta , ja niin seuraava tyttö on HAAVEEN AITO TUNNE, ultra oli povannut sitä kuudettakin, joka sitten syntyikin ,taas tumma tyttö ja se pennuista viimeinen on siis nyt homman mukaan HAAVEISTA TOTTA. Nyt Mette haaveilee katraansa kera pentulaatikossa hoitaen niitä. Pentuja on siis 4 narttua ja 1 uros. Pennut luovutetaan tuossa 16.6.2014 Meten ja minun rakastamina , sirutettuina ja eläinlääkärin tarkastamina. Kaikki Meten pennut ovat varattuja. Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen aikanaan kun pentuset tuosta kasvavat. Ohessa tuore kuva Metestä ja pennut 1vrk vanhoja.
Raskain mielin tänään lähetin sateenkaarisillan toiselle puolelle Meten ja Amaksen tyttökatraan , kolme tyttöä, Haaveista Totta, Haave Uni ja Haaveen Aito Tunne pääsivät kärsimyksistään. Menivät veljensä luo taivaaseen. Jo aikaisemmin huomasin pentueessa epätavallisuutta ja pian heräsi minulle epäilys OI-sairaudesta, yhteys lääkäriin ja tänään saattelin pentuja matkaan Viikin eläinsairaalassa heidän viimeiselle matkalleen. Lääkäri totesi epäilyni oikeaksi. Parannusta tähän tautiin ei ole ja luusto on niin hauras että murtuu ja kaikilla heillä olikin luita poikki jonka sairaus tekee ja tuska on kamala. Tutkimus lähti käyntiin ja asian huomaansa on ottanut nyt Hannes Lohen tutkimusryhmä. Toivottavasti tähän löytyisi pian ratkaisu geenitestin muodossa. Nyt Mette mamma hoitelee kahta pentuaan ja otti asian aika rauhallisesti vaikkakin haisteli minun vaatteet ja varusteet, Mette on viisas ja tiesi itsekin ettei kaikki ollut kunnossa. Nyt voimme toisaalta olla helpottuneita näiden pentujen kärsimysten osalta se on loppu , vaikka suru on suuri edelleenkin. Niin minulla kuin mamma Metelläkin. Elämästä emme voi koskaan tietää etukäteen. Tämä Haaveiden pentue tuli karmealla tavalla meitä vastaan mutta myös haave minulla on ollut, että ratkaisu tähän löytyisi ja geenitesti olisi olemassa. Tiedämmehän, että tämä tauti on ollut olemassa. Ehkä tämä tapaus nyt auttaa eteenpäin. Toivossa elän ja nämä pennut elävät aina muistoissani. Hyvää matkaa heille.
Mette ja pentuset ovat nyt lentäneet pesästä omiin koteihinsa , heille kaikille onnea tulevaan elämään.
Mette ja pennut 1 vuorokausi vanhoina.
Meten pennut 1vk ikäisenä >>>
Meten pennut 2vk ikäisenä >>>
Meten pennut 3vk ikäisenä >>>
Meten pennut 4vk ikäisenä >>>
Meten pennut 5vk ikäisenä >>>
Meten pennut 6vk ikäisenä >>>
Meten pennut 7vk ikäisenä >>>
PENTUJA ODOTTAEN LILLILLE JA VIKILLE 10.6.2014
Villi-Joikhu Mutkaton Otus, eli Viki sai luokseen ensimmäisen morsiamensa Lillin Villi-Joikhu Sulolinjan, Viki hoiti asian niin sanoakseni mutkattomasti, nimensä mukaisesti. Mitäs tässä sen kummempia kuin suoraan asiaan ja eihän siinä kauan kulunut kun pariskunta oli kiinni toisissaan. Pentuja voidaan siis sen perusteella odotellakin. Lilli on vilkas ja iloinen ja kun oli täällä astutusreissunsa ajan ei laumaan asettuminen ollut mitenkään vaikeaa. Lilli tulee toimeen kaikkien kanssa kuten Vikikin. Ystävällisiä koiria molemmat. Lillille pentue on ensimmäinen kuten Vikillekin. Viki on pian 4vuotias ja Lilli pian 3v. Lilli on geenitestattu terveeksi Pompentaudin suhteen ja Viki on terve taas polveutumisen perusteella. Lillin omat sivut löytyvät sukutaulut sivulta kuvineen ja kun sukutauluja käy läpi löytyy myös Deisi , joka on Lillin emä. Näin voi katsella asioita taaksepäin jälleen kuvien kera. Molemmat ovat viettäneet tähän asti tervettä elämää ja luonteeltaan ovat ihania. Luonne onkin minulle yksi tärkeä asia , jota vaalin, tietenkin aina vaikuttaa kaikki seikat se kokonaisuus , pariskunta aina täydentää toisiaan. Pentueesta sijoitetaan narttu. Lilli käy ultrassa kuten muutkin ja se tulee tähän uutiseen Toukokuun alussa. Lilli kävi tänään 8.5.14 ultrassa ja siellä lääkäri oli nähnyt 6 pentua jopa ehkä joku piilokaskin. Eli Lilli on kantava ja odotus jatkuu.
Villi-Joikhu Sulolinja. Lilli Lonkat A/A, silmät terveet, polvet 0/0 ja kyynärät 0/0
Villi-Joikhu Mutkaton Otus , Viki Lonkat B/B, Silmät terveet.
PENTUJA ODOTTAEN RONJALLE JA AMAKSELLE 21.5.2014
Villi-Joikhu Ainokainen eli Amas on aivan ihana koiruus , johon minulla on kaksi käyttöoikeutta, ja toiseksi morsiammeksi valitsin Ronjan. Amas ja Ronja hoitivat asiat hyvin , Amas tietää mitä tekee ja Ronja toimi kuten pitikin ilman mitään vaikeutta. Nyt siis voidaan odotella heille pentuja . Amaksesta onkin tietoa tuossa alempana Meten astutus uutisessa, Ronjasta voit lukea lähempää tietoa sukutaulut sivulta Ronjan omalta sivulta. Ronja on mukava koira , jonka laumaamme asettumisessa ei ole ollut mitään vaikeuksia. Ronja tulee myös pentujen kanssa hyvin toimeen. Amas vietti juuri 6v päiviään ja Ronja on 2,5vuotias , Ronjalla ei ole aikaisempia jälkeläisiä nämä ovat sen ensimmäiset. Ronja on Pompen testeissä todettu kantajaksi ja kun Amas on geenitestattu terveeksi geenin osalta, niin pentueessa on siis kantajia, ja pennut testataankin ennen luovutusta Pompen osalta. Kukaanhan ei sairastu siihen. Minusta pariskunta sopi toisilleen hyvin ja toimivat erittäin sopuisasti. Pentueesta sijoitetaan narttu. Ronja käy ultrassa ennen Pääsiäistä ja tulos tulee tähän uutiseen. Ronja kävi tänään ultrassa ja positiivista näytti. Luvuksi lääkäri laski 6 . Odotus siis jatkuu ja Amaksesta on tulossa tuplaisukki.
Villi-Joikhu Päivänsäde ,Ronja, Lonkat B/B, Silmät terveet, polvet terveet ja kyynärät 0/0
Villi-Joikhu Ainokainen, Amas Lonkat A/A ja silmät terveet.
PENTUJA ODOTTAEN METELLE JA AMAKSELLE 2.5.2014
Mette Reppulin Mereth ja Amas Villi-Joikhu Ainokainen saivat toisensa , rakkauden palon saattelemana. Metellä on yksi pentue , Amaksella ei ole jälkeläisiä ennestään. Tätä olen suunnitellut jo 4 vuotta kun ostin Meten Ainokaista ajatellen. Ainokainen puolestaan on vanha rouva Dinan poika ja todella nimensä mukainen muita ei ole. Amas on 6vuotias koiraherra, joka on iloinen leikkisä, ja kaikkien kanssa toimeen tuleva. Ei rähjää toisille uroksille väistää mielummin. Pysyy omalla pihalla ja on erittäin tottelevainen luonteeltaan , myös hiukan herkkä poika. Tämä pentue on sitten toteutuessaan haaveiden pentue. Sillä sitähän se on minulle ollut ja nyt oli Meten viimeinen tilaisuus , kun sijoitusaika menee umpeen. Pariskunta sopii toisilleen kuin nenä päähän mielestäni. Sitä samaa mieltä olivat kyllä koirulit itsekin, Mette ikävöiden ja antaen omia ääninäytteitään sulhon perään ja Amas teki oman työnsä loistavasti. Mette käy ultrassa tämän kuun lopussa ja tieto siitä tulee tähän uutiseen. Metestä voit lukea lisää Meten omalta sivulta. Metteä ei ole palkittu katselmuksissa , mutta Amas sijoittui viimevuonna kärkeen ihanine pyöreine korvineen. Pentueesta sijoitetaan narttu.
Mette kävi ultrassa eilen 31.3.14 ja tulos oli positiivinen, pentuja 5-6 lääkäri kyllä taipui siihen kuuteen. Ultra ei ole sataprosenttinen ja joskus on sattunut niin että joku onkin vielä piilossa. Odotus jatkuu ja sitten kun pennut syntyvät niin näkee mitä tuli. Uutisiin tulee tiedo sitten pentujen syntymästä.
Reppulin Mereth , Mette lonkat A/B, kyynärät 0/0 , polvet 0/0 ja silmät terveet. Kuva : Sara Pulli
Villi-Joikhu Ainokainen, Amas lonkat A/A ja silmät terveet.
PIMUN PENNUISTA NARTTU ETSII SIJOITUS KOTIA JA OMIA RAKASTAVIA IHMISIÄÄN.
Pentu on iloinen ja reipas kaveri, joka sopii vaikka harrastamiseenkin. Alempana uutisissa Pimun pennut on viikkokuvat , joten sieltä voi käydä kurkkimassa miltä neiti näyttää. Ota yhteyttä , jos vaikka sijoitusnarttu olisi sinun sydäntäsi lähellä.
PIMUN TYTÄR ON LÖYTÄNYT OMAN KODIN JA IHMISET JA ON SIIS VARATTU.
POPPYN JA VILJON PENNUT SYNTYIVÄT 2.2.2014
Poppyn lämmönlaskun jälkeen olikin jännittävä odotella pentujen syntymää. Jännitys siksikin että edellisellä kerralla meni koko homma keisarinleikkaukseen ja nyt tietysti jännitti miten menee. Poppy oli rauhallinen ja sitä oli myös synnyttäessään, vaikka ensimmäinen pentu oli kookas ja Poppy mamma nyt ei mikään iso ole, siinä teetti työn Poppylle sekä minulle. Ultrassa oli näkynyt peräti 7 pentua ,niin nyt olikin Poppy mamman PAREMPI ONNI, synnytys sujui hyvin ja kaikki pentuset olivat suht kookkaita , yksi pienempi pentu , mutta kuitenkin ihan normipainoinen, pikku PIIPARINEN , ensikuvat on otettu ja salamavalon välähdellessä Poppy varmaan ajatteli, että eikö ole rauhaa kun tuollainen PAPARATSI , on liikkeellä ja kuvaa. Nämä pennut tuottavat varmasti PALJON ILOA , kuten nyt on sekä minä että Poppy varsin iloisia. Pentukasa on kuin pikkuhukkien keko josta tuli mieleen että joku on PARTIOPOIKA, viimeksi oli Poppylla vain yksi pentu, joten nyt on sitten PENTUPALJOUS, ultra näytti 7 pentua ja tuli sieltä sitten se PIILOKAS, myös maailmaan. Tässä tulikin jo 7:lle pennulle nimet , yksi puuttuu mutta tulee kyllä mieleen varmasti ensiviikkoon, kun nimittäin silloin ilmestyvät tähän uutiseen pentujen viikkokuvat. Silloin näet kuka on kukin. Yhden pennun nimi vielä puuttui ja se nimi tulee pentujen isästä Viljosta, jolla on tapana istua keittiössä mielipaikallaan pohtimassa maailmanmenoa, ja tyttärensä on siis POHTIVA PIIKA.
Pentujen luovutus alkaa 23.3.14, yksi narttu menee sijoitukseen ,joka toivottavasti jatkaa sukua eteenpäin. Poppy on hyvä emä ja hoitaa hyvin pentunsa samoin minä annan oman panokseni pentujen ensiviikkojen elämään. Kaikki pennut ovat varattuja.
Poppyn pennut vajaa 1vrk. vanhoina.
Poppyn pennut 1vk ikäisenä >>>
Poppyn pennut 2vk ikäisenä >>>
Poppyn pennut 3vk ikäisenä >>>
Poppyn pennut 4vk ikäisenä >>>
Poppyn pennut 5vk ikäisenä >>>
Poppyn pennut 6vk ikäisenä >>>
Poppyn pennut 7vk ikäisenä >>>
PIMUN JA VERTIN PENNUT SYNTYIVÄT 31.12.2013
Pimulla olikin tiedossa jo etukäteen että kaksi pentua on tulossa. Lämpö laski kun vuorokausia oli 59. Pimulla kesti avautuminen kauan mutta kaikki eteni aivan normaalisti. Pimu itse oli rauhallinen viilipytty ja vain odotteli kuten minäkin. Synnytys alkoi viimein, mutta sitten ilmeni että molemmat pentuset olivat tulleet synnytyskanavaan yhtaikaa ja jalat edellä yrittivät tulla ulos, joten matka lääkäriin alkoi kun eivät ne tietenkään siitä yhtaikaa mahtuneet. Lääkäri totesi saman kuin minäkin ja neljän käden lääkärin ja minun sekä lääkityksen avulla yritettiin pentuja saada maailmaan. Leikkaukseenkin valmistauduttiin , Pimu oli jo pesty ja päätetty leikata , lääkäri vielä hoiti pienen asian toisen potilaan kanssa ja päätin vielä yrittää jos vaikka saisin pennusta kiinni. Se toinen tulija oli pukattu vähän taaemmaksi joten kanavassa oli nyt vain yksi. Ihme kyllä sain pennusta kiinni ja huusin lääkäriä kaveriksi ja niin näki päivän valon iso parkki uros , sen perään sitten tuli musta tyttö ja siinähän ne pentuset olivat. Yhtä kokemusta rikkaampana oppia saaneena ja todella helpottuneena saivat pennut jo heti nimensä tilanteen mukaan, tilannetta kuvasi hyvin tämä: Kaksi vain ja Kaikki hyvin. Siinä pentujen nimet ovat poika ensin ja tyttö sitten. Narttu pennun tulen sijoittamaan. Ohessa kuva pentulaatikon tuhinasta nyt kaikki kotona ja näyttävät voivan hyvin. Toivottavasti niin menee jatkokin. Pimu on toipumassa väsymyksestään. On hyvä ja vahtivainen mamma.
Pentujen luovutus on käsillä 18.2.14 lähtien ,sirutettuina . el.lääkärin tarkastamina ja pompen testattuina sekä Pimun ja minun rakkaudella varustettuina. PENNUISTA ON VAPAANA NARTTU JOKA SIJOITETAAN. KAIKKI PENNUT OVAT VARATTUJA.
Viikkokuvat tulevat jälleen tähän uutiseen aikanaan.
Pimun pennut vajaa 1vrk vanhat.
Pimun pennut 1vk ikäisenä >>>
Pimun pennut 2vk ikäisenä >>>
Pimun pennut 3vk ikäisenä >>>
Pimun pennut 4vk ikäisenä >>>
Pimun pennut 5vk ikäisenä >>>
Pimun pennut 6vk ikäisenä >>>
Pimun pennut 7vk ikäisenä >>>
PENTUJA ODOTELLAAN POPPYLLE JA VILJOLLE 3.2.2014
Vuoroin vieraissa käydään sanotaan ja nyt se oli Poppyn ja Viljon kohdalla napakymppi. Kauan ei nimensä mukaisen Vauhti Tassun homma kestänyt ja Poppy tuumi että tule vain . Toisensa siis saivat pentuhaaveineen Villi-Joikhu Mailmanmatkaaja Poppy ja Villi-Joikhu Vauhti Tassu. Molemmilla on pentuja ennestään Poppylla yksi ja tämä nyt Viljolle neljäs. Poppyn oman sivun löydät sukutaulut sivulta , jossa on vielä enemmän tietoa ja Viljo on oma kasvattini , todella sosiaalinen kaikkia rakastava koiraherra. Vilkas ja kiltti. Molemmat vanhemmat ovat geenitestattu terveeksi Pompen taudin osalta. Pentujen odotettu laskettu aika on n. 3.2.14 ja Poppy käy ultrassa tuossa neljän viikon kuluttua , jolloin asia vielä varmistuu. Pentueesta sijoitan nartun. Ultra uutinen tulee tähän yhteyteen.
Poppyn astutin toiseen kertaan kun edellisestä pentueesta on vain yksi uros, nyt halusin eritaustaisen ja varman uroksen jolla on jälkeläisnäyttöä ennestään. Muutenkin pariskunta sopii toisilleen ei vain sukutaulun perusteella, luonne on tärkeä ja molemmilla on aivan ihana luonne , Poppy on pienempi ja sirompi kun taas Viljossa on urosmaisuutta ja tuhtiutta joka täydentää toisiaan. Tästä nyt alkaa neljän viikon odotus ultraan ja pentuja toiveissa on. POPPYN ULTRA NÄYTTI VARSIN POSITIIVISTA, NÄKYI 7 PENTUA , JOTEN KATRASTA ON SIIS TULOSSA.
Villi-Joikhu Mailmanmatkaaja, Poppy lonkat A/A , polvet ok , kyynärät 0/0 ja silmät juuri tarkastettu terveeksi. Geenitestattu terveeksi Pompen taudin osalta.
Villi-Joikhu Vauhti Tassu, Viljo, lonkat A/A, kyynärät 0/0 polvet ok ja silmät juuri tarkastettu terveeksi sekä Geenitestattu terveeksi Pompen taudin osalta.
Kuva: Anna Pajari
BH TK2 REPPULIN BELLADONNA, DONNA SAI SUOMEN KENNELLIITON KUNNIAKIRJAN UROTYÖSTÄÄN
Elettiin talvea 2003 koirani ollessa 10 vuotias. Oli kova talvimyrsky, rajusta tuulesta oli varoitettu myös maa-alueillakin. Ajattelin pikapissattaa koirat kun olivat olleet sisällä pitkään ja hätäkin oli. Lunta tuiskusi kovalla vauhdilla , minulla huppu ja hattu pää piti pitää alaspäin, ettei kovalla vauhdilla tuleva lumi satuta silmiä. Tuuli oli niin kovaa ,että oli vaikeuksia pysyä pystyssä. Emme kävelleet kotitiellä kovin kauas , koiratkin puskivat silmät sikkarallaan itseään tuulen läpi. Mukana Donnan lisäksi oli Doora, Dibi ja vielä hengissä oleva Dina. Maa oli myös erittäin liukas. Olimme ehtineet naapurimme ohi , jonka tontin laidassa kasvoi muhkea kuusiaita ,siis isoja komeita puita eikä niitä oltu koskaan leikattu , paksurunkoisia ja mielestäni vahvoja. Ikivanhat puut taipuivat tuulen voimasta. Käännyimme takaisin ,vastatuuleen. Mitään ei pauhulta voinut kuulla ja lumi hakkasi huppua. Pää kumarassa puskin tuulta päin ja kotiin. Yhtäkkiä Donna tuli eteeni ja haukkui, ääntä ei kuullut juurikaan mutta näin että se haukkui. Se vilkuili ylöspäin , häivähdys kaatuvasta puusta , siis nyt se puu kaatuu meidän päälle. Minä en ollut kuullut kaatuvaa puuta, Donna veti liukkaalla tiellä eteenpäin muiden seuratessa esimerkkiä ja juuri ja juuri pääsimme eteenpäin. Yritin jopa juosta, mutta siinä tuulessa siitä ei kauheasti mitään tullut. Kuusi kaatui juuri meidän taaksemme tien yli. Rytinää ja maa tärähti. Donna oli myös vetämisellään auttanut minua. Se pelasti henkeni , sillä puun alle jääminen olisi ollut hengen lähtö, samalla se pelasti 3 muuta laumansa jäsentä. Naapuri hakkautti sen jälkeen kaikki puut pois ja ne olivat lahoja.
Kiitos Donna sinulle elämästäni.
BH TK2 Reppulin Belladonna
Suomen Kennelliiton kunniakirja Donnalle.
PENTUJA ODOTELLAAN PIMULLE JA VERTILLE 2.1.2014
Vihdoin onnistui Pimun astutus , on niin paljon mennyt pieleen mutta nyt saivat Pimu ja Vertti toisensa. Nopeasti ja sopuisasti astutus meni joten tulostakin voidaan odotella. Kaksi kertaa olivat toisiinsa kietoutuneet. Pimu on nimensä mukainen pirtsakka koiruus ,jonka oman sivun löydät kuvan kera sukutaulut sivulta. Pimulla ei siis ole aikaisempia pentueita , mutta Vertillä sen sijaan on pentue alkuvuodelta. Vertti on mukava reipas uros , ja astumisen osaa suorittaa näpäkästi, ja sitä Pimu tarvitsikin. Lisäksi tietenkin Vertti on geenitestattu terveeksi Pompen taudin osalta ja Pimulle ei olisi muu käynytkään kun on itse Pompen kantaja. Pentueeseen siis tulee kantajia mutta kukaan ei kyseiseen sairauteen sairastu. Pennut on tarkoitus myös testata ennen luovutusta. Pentueesta sijoitan nartun , joka etsii omaa perhettään. Otahan yhteyttä jos sij.narttu kiinnostaa. Minusta pari sopi muutenkin toisilleen kuin nenä päähän , ja Pimukin tulee menemään ultraan jonka tulos tulee tähän uutiseen. Pimu menee ultraan 2.12.13 toivotaan pentu-uutisia.
Pimu kävi ultrassa ja on pentuja tulossa. Ultrassa näkyi 2 pentua joten isoa pentuetta ei varmaan tule mutta toivotaan että joku kuitenkin olisi piilossa näiden lisäksi , joten odotus jatkuu.
Villi-Joikhu Pirteä Pimu, Pimu, Lonkat C/A, kyynärät 0/0 , polvet ok ja silmät ok. Viimeksi tutkittu Helmikuussa 13. Geenitestattu Pompen kantajaksi.
Puurattaren Grat ,Vertti Lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet ok ja silmät ok. Geenitestattu terveeksi Pompen taudin osalta.
Kuva: Anna Ratia
UUTISET 2013
ROSAN PENNUISTA VIELÄ VAPAANA
Rosan , Villi-Joikhu Hämypesän Hulinan pennuista vapaana vielä 2 urosta. JUHLAHUMU JA JUHLAHETKI , tuoreista viikkokuvista näet minkälaisia poikia he ovat. Nyt siis ikää 7vko ja luovutus on käsillä. Molemmat pojat ovat luonteeltaan luoksetulevia ja seurallisia , reippaita ja topakoita ja vilkkauttakin riittää. Rosan pentu uutisen näet kun kelaat hiukan alemmaksi tätä uutis sivua. Juhlahumu on poika , jonka voin myös sijoittaa, tässä on tuoreet kuvat pojista. Sopisivat myös harrastuksiin. HUMU LÄHTI OMAAN ELÄMÄÄNSÄ JA PAIKKAANSA VIELÄ ETSII VELI JUHLAHETKI. MYÖS SIJOITUSMAHDOLLISUUS.
Kaikki Rosan pennut ovat löytäneet oman paikkansa , eikä vapaita pentuja ole.
Humu on löytänyt kodin.
Juhlahetki uros, vapaa etsii omaa kotia ja rakastavaa perhettään. Juhlahetki on löytänyt oman kodin ja perheen.
PENTUJA ODOTELLEN LILLILLE JA WEKSELILLE 8.12.2013
Lilli ,Villi-Joikhu Sulolinja ja Tiitiäisen Wekseli saivat toisensa viikko sitten. Kiinni olivat kerran , joten toivottavasti tulosta syntyy. Lillistä löydät sukutaulut sivulta lähempää tietoa myös kuvan kera, sekä sukutaulun. Lilli on menestynyt myös Katselmuksessa. Geenitestattu terveeksi Pompentaudin suhteen kuten on myös Wekselikin. Joten tulevilla pennuilla ei sitä virhe geeniä ole. Wekseli taas on mukava , yritteliäs herra ,joka sitten vihdoin Lillin kanssa onnistui. Toivottavasti Lillin päivät eivät olleet liian aikaisin mutta sen näkee ultrassa sitten kolmen viikon kuluttua. Pariskunta on hyvin eritaustaisia toisilleen. Toivottavasti tulosta on . Tieto tulee tähän uutiseen jatkoksi. LILLI KÄVI ULTRASSA JA VALITETTAVASTI OLI TYHJÄ. PENTUJA EI SIIS NYT TULE , MUTTA YRITELLÄÄN SEURAAVISTA JUOKSUISTA UUDELLEEN.
Villi-Joikhu Sulolinja , Lilli Geenitestattu pompen terveeksi lonkat A/A , silmät ok, polvet ok ja kyynärät 0/0
Tiitiäisen Wekseli, geenitestattu pompen terveeksi, lonkat B/B, silmät ok.
ROSAN JA POMON PENNUT SYNTYIVÄT 24.8.2013
Rosan lämpö laski eilen ja tänään päivän valossa syntyivät Rosan pennut. Sujui helposti ja suht nopeasti ja yllätys yllätys , ultrassa näkyi pentuja kuusi , mutta Rosa pyöräytti maailmaan 8 pennun katraan. Väreinä parkkia ja mustaa merkeillä. Kaksi pennuista on hiukan pienempiä mutta ovat menossa hyvin mukana. Katraassa on 4 urosta ja 4 narttua. Mukava kun tuli tasainen jakauma. Nimistä ei ole vielä tietoakaan , mutta ehkä ilmassa on juhlan tuntua. Pentueesta sijoitan nartun jolla on koti jo valmiina. Viikkokuvat tulevat tähän aikanaan viikon kuluttua ja siinä vaiheessa on toivottavasti myös nimiskaala selvillä. Pennut luovutetaan sitten aikanaan omiin rakastaviin koteihin alk. 12.10.2013 Rosa mamman hellästä huomasta ja kaikella minun sekä mammansa rakkaudella hoitamina ja eläinlääkärin tarkastamina. Rosan pennut ovat nyt viikon vanhoja, ja nyt tulevat ensimmäiset viikkokuvat.
Pentueen nimet ovat nyt selvillä ja aihetta on Juhlaan. Rosa mamma täytti tässä hiljattain 3vuotta, juhlaan siitä, että kaikki meni hyvin ja kaksi pienintä pentua pärjäävät joukossa ja kehittyvät , vaikka ovat pienempiä kun sisaruksensa. Tämän pentueen muistan myös siitä ,että minulla on tänä vuonna takana 20vuotta kasvattajauraa. Nimensä mukaan JUHLAHUMU, monelle pentu on haaveen täyttymys, josta JUHLAHAAVE, Rosa mamma huokuu ja hehkuu onnea josta JUHLAHEHKU, ja kaikkein pienin poika ja tyttö kun syntyi yllätyksenä , niitähän piti olla kuusi mutta tuli 8. Se oli JUHLAHETKI, se äänekkäin tyttö, joka mennessään vikisee on JUHLAJOIKU, pieni tyttönen kuin hymyilisi ja niin tekee taas mamma Rosakin on tyttönen JUHLAHYMY, juhlassa on aina myös ripaus taikaa ja niin siitä JUHLATAIKA, ja tässä ajatuksessa on aatetta ja siitä JUHLA-AATE. Tässähän pentujen nimet. Juhlapentue. Kuvista näet kuka on kukin. Pentueesta on vapaana 3 urosta ja 2 narttua. Vapaana nyt 3 urosta ja 1 narttu. KAIKKI NARTUT OLI JO VARATTUJA MUTTA YKSI PERHE JOUTUI PERHETILANTEEN VUOKSI PERUMAAN JA NIIN ON VAPAANA NARTTU JUHLA-AATE. UROKSIA ON VAPAANA 3 JUHLAHUMU, JUHLAHAAVE JA JUHLAHETKI.
Vapaana on 3 urosta , tyttönen Juhla-Aate löysi oman kotinsa ja rakkaat ihmiset.
Pojat Juhlahumu, Juhlahaave ja Juhlahetki etsivät vielä omia rakkaitaan ja kotia.
Pennut kävivät eläinlääkärin tarkastuksessa ja kaikki oli hyvin, pojilla ei ole kivespuutoksia. Juhlahumu, Juhlahaave ja Juhlahetki ovat vielä vailla omaa kotia.
Kuvassa Rosa mamma ja muutaman tunnin ikäiset pennut.
Rosan pennut 1vk ikäisenä >>>
Rosan pennut 2vk ikäisenä >>>
Rosan pennut 3vk ikäisenä >>>
Rosan pennut 4vk ikäisenä >>>
Rosan pennut 5vk ikäisenä >>>
Rosan pennut 6vk ikäisenä >>>
Rosan pennut 7vk ikäisenä >>>
DEISIN JA TOPIN PENNUT SYNTYIVÄT 15.8.2013
Deisin pentujen syntymä antoi odottaa itseään, kun lämmön laskusta joka ei ihan tavanomainen ollut kuten viimeksi , ei voinut päätellä milloin avautumisvaihe oli alkanut. Lääkärin tsekkauksessa myös käytiin aamulla. Pentujen liikkeet tuntuivat ,mutta minusta jotenkin vaimeina ja nyt kun pentuset ovat maailmassa ymmärrän miksi. Eivät voineet kauhean kovin tuntuakaan kun pennut ovat pienikokoisia koko porukka. Painot 159gr- 200gr väliltä , kaikilla 4:llä tytöllä. Deisi ja Topi saivat siis tyttöporukan. Itse synnytys sujui nopeasti ja luonnollisesti, Deisillä on edelliseltä kerralta keisarinleikkaustausta, joten sitä pelkäsin nytkin mutta onneksi kaikki sujui. Nyt vain katsotaan miten rupeaa tästä eteenpäin sujumaan. Pennut kyllä imevät , vaikkakin kahta pienimmäistä saa auttaa ja varsinkin sitä pienimmäistä. Seuraavat päivät näyttävät mihin suuntaan kehitys menee ja toivon että kaikki selviävät pienestä koostaan huolimatta. Maasta se pienikin ponnistaa sanotaan. Värit ovat hiukan ihmeellisiä , ruskeaa laajoin merkein, ja tummaa merkeillä laajoilla sellaisilla. Mutta senkin näyttää aika mitä tulee väreistä ja kaikkein tärkein asia on että kaikki voivat hyvin , väreistä riippumatta. Nimi asia on auki vielä ja lisää infoa tulee tähän uutiseen sitä mukaa kun näen miten pennuilla sujuu.
Nyt pentuja on kolme , pienin domino tyttönen lähti eilen 19.8 aamulla taivaan kotiin. Yrityksistä huolimatta se ei selvinnyt elämään. Deisi voi hyvin samaten kun muut pennut. Ketään ei tarvitse autella syömisen suhteen. Se toiseksi pieninkin on kasvattanut kokoaan hyvin kuten muutkin. Kasvavat kohisten. Värit ovat musta nyt vielä vähäisiä merkkejä näkyvissä ja kaksi Dominoa tyttöä. Pentueesta sijoitan nartun ja sille on jo koti sekä omat ihmiset olemassa. Kahdesta muusta pennusta on keskustelu käynnissä , joten varaustilanne ei ihan vielä ole selvillä. Pentujen luovutus on alk. 3.10.13 eläinlääkärin tarkastamina. Deisi on ihana mamma niin viisas ja hellä pennuilleen. Nimet ovat selvillä mutta ne tulevat tietoisuuteen vasta kun tulevat ensimmäiset viikkokuvat. Joten niitä vielä odotellessa.
Nyt nähtävillä ensimmäiset viikkokuvat. Nimet ovat selvillä ja muodostuivat näin: Deisin synnytys oli jännitystä täynnä kun jännitin että syntyvätkö pennut luonnollisesti kun Deisillä on ensimmäiseltä kerralta leikkaustausta. Pennut syntyivät kaikki onneksi luonnollisesti ja ensimmäisenä syntyi musta tyttö ja meni niin itsetietoiseen tahtiin nisälle ja valitsi sen parhaimman heti kättelyssä ja niin tekee edelleen ja tietää mitä tahtoo. Voisi ajatella että se miettii JEES JA MINÄ ITSE, sen jälkeen syntyi pieni domino tyttönen ,joka eli kanssamme neljä päivää , välillä näin käy ja hänet muistamme JOSKUS VAIN PIENI HETKI RAKKAUTTA, sitä hän sai osakseen roppakaupalla. Dominoita kasvateissani ei olekaan ja tästä väristä olen iloinen. Seuraava pentu syntyi helposti ja kuten mammansa Deisi on varmaan ihan yhtä mukava hän on JALONEITO JOVIAALI, viimeisenä vielä domino tyttönen ja kun katsoin näitä dominoita kasassa niin mieleeni tuli jalokivin somistettu rypäs pilkut ja silmämerkit oikein loistivat ja siitä JALOKIVI sai nimensä. Kuvista voit katsoa kuka on kukin. DEISIN KAIKKI PENNUT OVAT NYT VARATTUJA.
Deisin ja Topin pennut 3.5t vanhoina.
Deisi mamma hoitaa.
Deisin pennut 1vk ikäisenä >>>
Deisin pennut 2vk ikäisenä >>>
Deisin pennut 3vk ikäisenä >>>
Deisin pennut 4vk ikäisenä >>>
Deisin pennut 5vk ikäisenä >>>
Deisin pennut 6vk ikäisenä >>>
Deisin pennut 7vk ikäisenä >>>
PENTUJA ODOTELLEN ROSALLE JA POMOLLE 25.8.2013
Villi-Joikhu Hämypesänhulina, Rosa pian 3v. ja Riihisillan Onnenpotku, Pomo 4v. saivat toisensa onnistuneen astutuksen jälkeen, vaikka ihan helppo juttu se ei ollutkaan. Pomolla ja Rosalla on kokoeroa Pomon ollessa matalampi kuin Rosa ja oli vähän yltämisvaikeuksia, mutta reilu ylämäki auttoi asiaa ja tietty kokemus, jota on molemmilla osapuolilla. Rosalla kuten Pomollakin on ennestään yksi pentue. Rosa on kiltti erittäin sopeutuvainen koira joka ei laumassa aiheuta koskaan mitään kähinää , on menestynyt useana vuonna Katselmuksissa , sekä on geenitestattu pompentaudin osalta ollen vapaa geenivirheestä. Rosan oman sivun löydät sukutaulut sivulta , Pomo puolestaan on ystävällinen, iloinen, tottelevainen ja sopeutuvainen uros. Tykkää lapsista ja on hyvähermoinen. Pysyy hyvin pihalla ja tulee hyvin toimeen tuttujen urosten kanssa. Tykkää myös autoilusta, virallisesta näyttelystä on tulos EH. Pomo on myös polveutumisen perusteella vapaa pompentaudin virhegeenistä , myös prcdPRA geenitesti tehty tulos A , eli terve. Pevisat kunnossa kuten Rosallakin. Pomolla on myös Katselmus sijoitus 4:s vuodelta 2011.
Pentujen laskettu aika olisi 25.8.2013 ja Rosa menee ultraan heti Heinäkuun puolen välin jälkeen , jossa tilanne sitten varmistuu. Tieto tulee tähän uutiseen. Pentueesta sijoitan nartun, nyt siis odotus jatkuu , katsotaan mitä ultra tuo tullessaan. Rosan kuva: Mervi Kari
Rosa kävi tänään ultrassa ja tulos on positiivinen , näkyi 6 pentua , odotus jatkuu nyt siis Elokuun lopulle, jolloin pentujen on määrä tulla maailmaan.
Villi-Joikhu Hämypesänhulina, Rosa, lonkat A/A, silmät terveet, polvet ok ja kyynärät 0/0 ,geenitesti pompesta normaali.
Riihisillan Onnenpotku, Pomo, lonkat A/A, silmät terveet ja prcdPRA A polveutumisen perusteella , polvet ok ja kyynärät 0/0 , polveutumisen perusteella pompentaudista vapaa. Kuva: Tiina Nurmi
PENTUJA ODOTELLEN DEISILLE JA TOPILLE 17.8.2013
Villi-Joikhu Ilonsykähdys Deisi ja Nutukas Stebu kotoisammin siis Topi saivat toisensa. Astutus tapahtui onnistuneesti ja säpäkästi Deisin komentaessa välillä. Deisille tämä pentue on toinen , ja pian Deisi täyttää 4vuotta. Pentueen isälle Topille tämä pentue on 5:s, mutta yksikään Topin pennuista ei vielä ole jatkanut sukuaan. Molemmat ovat siis kokeneita. Ikää Topilla on melkein 5 vuotta. Deisistä enemmän voit lukea Deisin omalta sivulta , sukutaulut klikkaamalla Deisin nimeä ja samalta sivulta näet myös sukutaulun. Molemmat ovat pompen terveitä Topi polveutumisen perusteella ja Deisiltä on otettu geenitesti. Tulevat pennut ovat siis sen suhteen perimältään terveitä , eikä niitä tulevaisuudessa tarvitse testailla.
Olen siis tykästynyt Topiin , nähnyt sen tätä aikaisemminkin ja minulla on Topin jälkeläinen narttu Demi , mutta siinä on arkuutta ja sen vuoksi ei Demistä mammakoiraa voi tulla. Topi on avoin hermorakenteeltaan hyvä koira, ilmoittaa kimakalla haukulla pihalla liikkuvat varsinkin vieraat koirat ja traktorit joista Topi ei pidä. Ihmisystävällinen rento koira. Tämä on Topille omistajan mukaan viimeinen pentue ja olen iloinen, että morsian on juuri Deisi. Pidän myös Demin muusta luonteesta , ja siinähän on Topia puolet , joten olen voinut hyvin seurata jälkikasvua ja kehitystä. Topista omistaja kertoo myös että, Topi takuulla puhuu ja pussaa. Topi on puhelias ja saa puheenvuoron niin halutessaan. Luonteeltaan muuten kyllä rauhallinen ja mietiskelevä. Viihtyy ulkona ja vetäytyy veteläksi, jos pitää pakolla sisälle tulla, eli jääräpäisyyttä on jos niin haluaa. Positiivisessa merkityksessä. Tarpeen tullen toimii vaikka lasten päänalusena vaikka tv:tä katseltaessa.
Pentujen odotetaan syntyvän n.17.8.2013 ja Deisi käy ultrassa Heinäkuun puolivälissä , jossa varmistetaan asia. Siitä tieto tulee tähän uutiseen. Nyt jatkuu odotus. DEISI KÄVI ULTRASSA 16.7.13 JA TULOS SIITÄ ON POSITIIVINEN , ELI PENTUJA ON TULOSSA. UUTISIIN TULEE TIETOA SITTEN KUN PENNUT OVAT SYNTYNEET.
Villi-Joikhu Ilonsykähdys Deisi, lonkat A/A ,silmät ok, kyynärät 0/0 ja polvet terveet. Pompen terve geenitestattu.
Nutukas Stebu Topi lonkat A/A ja silmät terveet myös polveutuminen varmennettu. Pompen terve polveutumisen perusteella ja geenitestattu prcd-PRA:n suhteen terveeksi.
KATSELMUS 2013
Kaikkia kasvattieni arvosteluita ei vielä jutussa ole , mutta lisäilen sitä mukaa kun niitä tulee. Lue klikkaamalla linkistä.
PUHURIPEIKON POHJAN AKKA , JADEN PENTUJEN KUMMITÄTI
Jade sairastui äkillisesti ja vakavasti pentujen ollessa 10 päivää vanhoja. Maito ehtyi , ei ihan kokonaan, muttei riittänyt kaikille viidelle ja Jade kävi monta kertaa lääkärissä ja minä hyörin siinä lauman keskellä hoitaen vuoronperään koko laumaa, mutta kädet eivät siihen riittäneet ja apu oli tarpeen . Tarpeen enemmän kuin koskaan. Jade oli myös huonossa kunnossa eikä olisi jaksanutkaan hoitaa koko katrastaan. Jaden mamma Minna auttoi ja sitten tuli Puhurilasta soitto , että olisi varamamma. Siellä vanha rouva lähes 11v Akka , joka ottaisi mielellään pentuja hoitaakseen ja lisämammana toimi sijoitusnarttu Lulu , jolta tuli vielä maitoa. Pennut kiidätettiin Pohjankuruun ja sillä välin tuli Jade suurinpiirtein hulluksi pentujen kadottua ,vaikka olikin sairas, ja niin päätettiin tuoda kaksi pennuista takaisin , jotta Jade ei saa stressiä ja loput kolme jäi Akan hoitoon. Se toimi Jadellekin. Avulla Jade jaksoi hoitaa nuo kaksi ja Akka hoitaa nyt edelleen Jaden pentuja, joita tällähetkellä siellä on vielä kaksi. Jade sai eilen tuliaisiksi yhden pennun takaisin kun kunto on kohentunut.
Mutta sitten Akka, on todella ihana koira , jollaista saa hakea. Olisi suuri onni saada jakaa elämänsä tämän suuren persoonan ja super mamman kanssa. Akka huolehtii, hoitaa, putsaa ja puunaa Jaden pentuja niin antaumuksella että pissalle lähtö ja syöminenkin tekee tiukkaa kun pentujen hoito kutsuu. Maitoa tulee nyt enemmän ja Akka nauttii elämästään. Ikää on muttei se asiaa haittaa. Akka onkin nimetty Jaden pentujen kummitädiksi ja suureksi hoitajaksi. Akkaa muistan lämmöllä nyt ja aina. Olen todella Akalle kiitollinen ja myös Puhurilan ihmisille Miralle ja Inalle. Kuvan lähetti Mira , jossa Akka on hoitopuuhissaan.
Akka hoitaa Jaden pentuja.
JADEN JA OPIN PENNUT SYNTYIVÄT 28.2.2013
Jade on ollut odotusaikana hyvin tasainen ja sitä myös oli lämpö ennen synnytystäkin. Lämpö kuitenkin putosi Keskiviikkona päivällä, mutta ei laskenut alle 37, joten se vähän hämäsi, onko avautuminen nyt käynnissä? Jaden käytös oli kyllä sitä luokkaa ,että näin täytyi olla ja niin sitten Torstaina käynnistyivät supistukset ihan hyvin. Kun kaksi tuntia oli kulunut supistusten alkamisesta ja pentuvesikin tullut ei vieläkään kuulunut pentua. Kaksi tuntia on raja, jolloin rupean hätyyttämään eläinlääkäriä ja niin mieheni Seppo hakikin auton jo tallista nokka menosuuntaan päin ja minä soitin lääkäriin. Supistukset jatkui ja voimistuivatkin hyvin. Pentua ei näkynyt. Päätin kuitenkin katsastaa tilanteen, ja ei muuta kuin hanska käteen ja kokeilin tuntuuko pentu jo kanavassa ja kyllä sormeni osui nenään, se oli tulossa pää edellä ja näin hiukan lykättiin lääkäriä. Jade teki töitä sitten n. 3 tuntia kunnes se tuli ulos . Kookas uros ja Jade tuumi , että olipas tämä RANKKA RUPEAMA, homma jatkui ja muut tulivatkin sitten jo huomattavasti helpommin. Muistelin Opin ihanaa astumista ja sitä Opin riehakasta riemullista käytöstä Jadea kohtaan ja niin oli päivänvalon nähnyt isänsä mukaan RATKIRIEMUKAS, sitten tasaisin välein tuli niin tasaiset ja tasaisen väriset pojat , ja mieleeni tulvi vanha tarina muskettisotureista, lisäksi ilmeni, että Jade on aika vahtivainen sanoi jopa mur, joten yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta tuumi Jade ja maailmassa oli REHTI RITARI, pennut tuntuivat kaikki reippailta ja niin sitä on myös REIPAS RÄPPÄRI, kaikki poikia , nyt viimeisenä kuten ultra oli jo luvannutkin tuli vihdoin se tyttökin, musta , parkeista pojista poiketen ja sai nimensä Jade mamman mukaan , kun ne lenkit ovat Jaden kanssa aina vauhdikkaita, siis tyttö on RIEKKU REETTA. Nimet ovat siis tässä. Viikkokuvat tulevat viikon kuluttua ja selviää kuka on kuka. Pentuja siis 4 urosta kaikki parkkeja ja 1 narttu musta. Ohessa on kuitenkin Jade mamma vajaan 1vrk. vanhojen pentujen kanssa.
Pentujen luovutus on alk. 18.4.2013 , eläinlääkärin tarkastamina, sirutettuina tietenkin ja kaikella rakkaudella hoidettuina. Suuret kiitokset Jaden mammalle Minnalle avusta. Kaikki Jaden pennut ovat varattuja.
Jade ja vajaan vuorokauden vanhat pennut.
Jaden pennut 1vk ikäisenä >>>
Jaden pennut 2vk ikäisenä >>>
Jaden pennut 3vk ikäisenä >>>
Jaden pennut 4vk ikäisenä >>>
Jaden pennut 5vk ikäisenä >>>
Jaden pennut 6vk ikäisenä >>>
Jaden pennut 7vk ikäisenä >>>
POPPYN JA KAAPON PENTU SYNTYI 31.1.2013
Poppy laski lämmön Torstaina ja siitä sitten alkoikin jännittäminen. Tuleeko pentu ulos omin avuin vai joudutaanko se sieltä avittamaan toimenpiteen turvin. Kun on tiedossa vain yksi pentu , käy usein niin, ettei sen yhden pennun tuottamat hormonit riitä käynnistämään synnytystä. Tähän olin varautunut ja kuten ounastelinkin lääkäriin tuli matka seuraavana päivänä ja pentu jouduttiin leikkaamaan ulos kun supistukset eivät lähteneet käyntiin. Nyt on mamma Poppy pentunsa kanssa kotona ja toipumassa kokemastaan. Poppyn astutus asia Kaapon kanssa oli talvimyrskyn keskellä, Kaapo kun kävi Poppyn luona kylässä niin, autolla ei päässyt pihaan saakka lumen vuoksi ja homma hoitui kynttilänvalossa takkatulen loimutessa kun sähköt olivat poikki, vettä ei tullut ja ulkona myrskysi , nyt kun synnytys käynnistyi oli sama juttu , myrskysi ulkona tuuli ja tuiskusi lunta ja oli erittäin huono keli , no tosin sähköt olivat onneksi. Tämä pentu on uros, tumma vaalein merkein ja on varsinainen TALVIMYRSKYNANTI. Tässä siis tuli jo pojan nimikin mainittua. Ohessa on kuva Poppysta ja vuorokauden vanhasta pennusta.
Kun muita pentuja ei pentueessa ole , olen miettinyt pennun sijoittamista tai vaihtoehtona jätän siihen kaksi käyttöoikeutta, tämä siitäkin syystä , että jos pentu on mukava ja terve niin haluan turvata jatkon , koska sen isä Kaapo on omasta pentueestaan ainoa suvunjatkaja ja samalla estetään erään sukuhaaran sammuminen. Viikkokuvat tulevat jälleen tähän uutiseen. Pentu on toistaiseksi vapaa. Luovutus pennulla on 21.3.2013 pennun ollessa täyttänyt 7vko. Poppyn pentu on nyt varattu.
Poppy ja pentu vuorokauden vanhana.
Poppyn pentu 1vk ikäisenä >>>
Poppyn pentu 2vk ikäisenä >>>
Poppyn pentu 3vk ikäisenä >>>
Poppyn pentu 4vk ikäisenä >>>
Poppyn pentu 5vk ikäisenä >>>
Poppyn pentu 6vk ikäisenä >>>
Poppyn pentu 7vk ikäisenä >>>
TURUN NÄYTTELY 20.1.2013
Käyn silloin tällöin näyttelyissä ja nyt matka suuntautui Turkuun. Käytän kaikki sijoitusnarttuni näyttelyssä ainakin kerran tai kaksi, jotta jokainen saa virallisesti arvion ulkomuodostaan ja tänä päivänä näyttelyssä arvioidaan myös koiran luonne ja käytös. Näyttely onkin oiva paikka testata koiran käytöstä ja nähdä luonnetta näin erilaisessa tilanteessa. Koirat osasivat myös esiintyä . Mukana olivat Joikhut, urokset Hämypesän Urho ja Potrapoika , nartuista sijoitusnarttuni Lumikuningatar ja Sulolinja sekä Ilonsykähdys ja näiden koirien arvostelut voit lukea heidän omilta sivuiltaan. Nuoret koirat ovat aina kesken kehityksen, joka näkyy arvosteluissa. Deisistä tuli sanomista ylipainosta ,jonka hyvin tiedänkin. Nuoriso oli näyttelyssä ensimmäistä kertaa , hälinässä hallissa ja kaikkien outojen asioiden parissa, ja erityisen iloinen olen siitä, että kaikki koirat käyttäytyivät hyvin kuin vanhat tekijät, säikkymättä ja hötkyilemättä. Uroskehässä kasvateillani ei ollut toisia kohtaan minkäänlaista rähinää, jota yleensä kuullaan uroskehissä. Kaikki sovussa keskenään kuin yhtä perhettä. Iloinen olin kuullessani erään kommentin vieraalta ihmiseltä: ” Täällä on niin hiljainen ja sopuinen lauma”. Kun näyttelyyn ei tarvitse mennä hampaat irvessä tiukkapipona , niin kotiin tuomisina oli kyllä onnellinen tunne siitä, että kasvattini ovat hyväluonteisia ja ensikertalaiset ovat hötkyilemättä. Näin pitää mielestäni ollakin. Tässä ohessa kuvat pojista uroskehissä sekä heidän arvostelunsa. Kiittäen kaikkia sijoitusnarttujeni perheitä reissusta ja kasvattieni perheitä , jotka tulivat paikalle.
Tuomari Ewa Nielsen: ” Mukava uros, jolla hyvä raajojen pituus, urosmainen pää jonka tulee täyttyä, hieman pyöreät silmät, hieman haja-asentoiset korvat, normaalit kulmaukset, riittävä runko, hyvä turkki ja luusto, liikkuu vielä löysästi ja ahtaasti.” EH JUN/4 VILLI-JOIKHU POTRAPOIKA.
Tuomari Ewa Nielsen:” Uros jolla hyvät mittasuhteet korkeus/pituus, kehittymätön päästään ja laiha, normaalit kulmaukset, kevyt rintakehä ja runko, hento luusto , erinomainen turkki, voisi kantaa häntäänsä paremmin liikkeessä, liikkuu ahtaasti edestä ja takaa. Tarvitsee huomattavasti enemmän aikaa ollakseen edukseen tässä luokassa. ” JUN LK. H VILLI-JOIKHU HÄMYPESÄN URHO.
PENTUJA ODOTELLAAN JADELLE JA OPILLE
Toinen astutus suunnitelmani on nyt toteutunut pitkällisen työn jälkeen. Jade sai Opin ja Opi Jaden. Opi eli Reppulin Amon-Obel on aivan ihana vanha herra ikää on kertynyt 11v ,vaikkakin Opin isäntä kuvaa koiraansa että Opi luulee olevansa 11kk vanha. Virkeä , seurallinen ja räjähtävän innokas Jaden suhteen , ei jäänyt epäselväksi tämä rakkaus. Opi omaa A- lonkat ja silmät on tarkastettu vastikään ja ovat terveet. Jade kun on C- lonkkainen niin pariksi tarvittiinkin A-lonkkainen kaveri. Näyttelyissä Opi ei ole käynyt vaan on tavallinen kotikoira ja ihana sellainen. Minut Opi valloitti oitis , avoin käytökseltään ja todella ihastuttava. Opilta ei myöskään puuttunut yrittämistä, kun on pienempi kooltaan kuin morsiamensa, joten siinä sai tehdä vähän temppuja, jotta asia saatiin onnistumaan. Sinnikäs tosiaan. Opilla ei ole jälkeläisiä entuudestaan. Opi on elänyt elämänsä tähän asti aivan terveenä koirana.
Jade on 2v vilkas narttu ja pentue on Jadelle ensimmäinen. Jadella silmät on terveet kuten polvetkin ja kyynärät ovat priimat , lonkat on C. Jade on myös geenitestattu Pompen taudin suhteen ja on terve. Jade on käynyt virallisessa näyttelyssä ja tuloksena EH. Katselmuksessa myös on Jade käynyt, mutta ei ole sijoittunut. Jadesta löydät lisätietoa sukutaulut sivulta ja sieltä klikkaa auki Jaden oma sivu. Pentueesta sijoitan nartun.
Pentujen laskettu aika on 3.3.2013 ja Jade käy myös ultrassa tarkistuksessa tiineydestään. Ultratulos tulee tietenkin jälleen tähän uutiseen. Jade kävi ultrassa 28.1.2013 ja tulos on positiivinen , siellä näkyi 5 hännänheiluttajaa.
Villi-Joikhu Sydänkäpynen Jade, silmät terveet , polvet terveet ,kyynärät 0/0 ja lonkat C/C Pompentaudin geenitesti tulos terve.
Reppulin Amon-Obel. Opi, silmät terveet ja lonkat A/A.
Jaden kuvan ottanut: Minna Ukkola
PENTUJA ODOTELLEN POPPYLLE JA KAAPOLLE
Nyt siis ensimmäinen pentusuunnitelma on toteutunut onnistuneen astutuksen muodossa ja tulosta voisi siis myös odotella. Poppy kuten uustisissa jo mainittiinkin sai sulhokseen kasvattini Villi-Joikhu Startin yli 10 vuotiaan käyttämättömän uroksen. Kaapon pentueesta ei ole ketään käytössä ,eikä siitä ole minulla narttuakaan ,joten sukuhaara oli kuolemassa ja näin on toivottavasti saatu ne geenit talteen. Kaapo on A/A lonkkainen, omaten terveet silmät ,jotka tarkastettu kahdesti kyynärät priimat 0/0 ja polvet samoin. Kaapo hoiti myös astumisen mallikkaasti . Kaapo on tavallinen kotikoira , ihana luonne , kiltti ja seurallinen ja ihmisrakas. Tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa. Elänyt terveenä. Näyttelyissä tai Katselmuksessa ei ole käynyt.
Astutus meni kesällä pieleen kun Poppyn juoksut etenevät niin nopeaan että meni homma ohi viimeksi ja nyt sitten oltiin valmistautuneita progesteroni testein , jotta saatiin selville juoksun kulku ja niin astutus nyt onnistui. Suurkiitos Paulalle , ilman häntä ei olisi asiaa saatu toteutettua. Poppylle siis nyt ensimmäinen pentue , Poppy on A/A lonkkainen , silmät ja polvet terveet sekä kyynärät myös. Poppy on 2.5 vuotias. Poppyn omat sivut löydät sukutaulut sivulta ja Poppy on terveeksi testattu Pompen taudin osalta.
Pentujen laskettu aika on 31.1.2013 ja sitä ennen Poppy käy ultrassa ja tulos tulee tähän samaiseen uutiseen.
Poppy kävi ultrassa 28.12.12 ja tulos oli positiivinen, mutta pentuja ei paljon tule kun näkyi vain yksi pentu. Ultra ei ole sataprosenttinen ja asia vielä tarkistetaankin viikkoa ennen laskettua aikaa röntgenillä joka varmistaa asian. Jos pentuja on vain yksi, niin tulen sen sijoittamaan oli se sitten kumpi tahansa uros tai narttu. Poppyn tilanne on tarkistettu röntgenillä ja todellakin odotettavissa on vain yksi pentu.
Villi-Joikhu Mailmanmatkaaja Poppy, lonkat A , silmät terveet, polvet terveet ja kyynärät 0/0
Villi-Joikhu Startti , Kaapo lonkat A/A, Polvet terveet 0/0, kyynärät 0/0 ja silmät terveet.
Kuva: Rauno Lindberg