Tämä on tarina Viivin ja villieläimen kohtaamisesta, Viivin omistajan omin sanoin.

5.12.2003 olin koirieni viivin(paimensukuinen lapinkoira 1,5v) ja Famin(amerikan cocker spanieli 8,5v) kanssa kotimme läheisessä metsässä lenkillä. Asumme Virkkalan Maksjoella. Valitsin lenkkipoluksi sellaisen joka meni hakkuuaukion läpi. tulin koirieni kanssa hakkuuaukion reunaan, kun Viivi alkoi murista hiljaa nuuskien ilmaa ja maata. Viivin murina yltyi ja se aloitti ”varoitus” haukun, johon Fami yhtyi. Ihmettelin viivin outoa käytöstä, mutta jatkoin matkaa. Viivi tuli ja tönäisi minua etutassulla ja haukahtaa ”mamma ei mennä tonne, siellä on jotain kamalaa”. Koirat nuuskivat ilmaa ja maata muristen ja haukahdellen, mutta eivät menneet paria metriä kauemmas minusta. Fami pelkäsi ja oli selvästi poissa tolaltaan, Viivi oli puolustuskannalla. Yritin rauhoitella molempia jatkaen kuitenkin eteenpäin. Pälyilin ympärilleni nähdäkseni, että mikä täällä niin pelottavaa voi olla? Yhtäkkiä noin 30m:n päässä, puolessa välissä aukiota lönkytteli aivan selvästi susi. Viivi melskasi kuin viimeistä päivää ja Fami yhtyi varovaisesti haukkuun. Susi ei vilkaissutkaan meihin päin ja katosi metsänreunassa näkyvistä. Viivin omituiseen käytökseen oli hyvä syy, mamma ei vaan uskonut ”pikku-hukkaa” ja näimme oikean ”ison-hukan”. Olen ylpeä Viivin viisaasta käytöksestä, jolla se selvästi yritti varoittaa minua tulevasta vaarasta. Aikaisemmin syksyllä susipari oli nähty muutaman kilometrin päässä hakkuuaukealta ja jälki sekä näköhavaintoja on muitakin.