Mila tuli hyvissä ajoin tänne odottelemaan pentujensa syntymää ja kun nämä on hänen toiset pennut , niin minulla on toki vertailukohde edelliseen synnytykseen , joka meni ihan hyvin. Lämmön laskua odoteltiin ja samanlailla homma kuten viimeksikin. Nyt kuitenkin avautumisvaihe kesti hiukan kauemmin kuin edellisellä kerralla. Mila ja Tierahan tunsivat toisensa jo aiemmasta kerrasta ja tämä onkin uusinta yhdistelmä, joten astutus oli helppo. Aune kätilö tuli meille ja odottelimme supistusten alkamista. No alkoivat ne sitten , ensin jotenkin hitaasti, mutta sitten voimistuivat ja olivat hyviä. Noin puolitoista tuntia ja syntyi ensimmäinen pentu, muistelin viimekertaa ja astutusta ja Milakin tuumi Tieralle, että olet SYDÄMENI VALINTA, niin oli ensimmäinen pentu tullut maailmaan. Kului vain muutama minuutti ja Mila punnertaa , tulee toinen ja ilmassa on SYMPATIAN SYLEILY. Kuluu puoli tuntia ja työnnöt voimistuu, pentu syntyy helposti ja kuten Milakin niin on pentukin SUOPEA SULOTAR. Nyt tulee luova tauko ja lepo, Mila lepää ja muistelen jälleen astutusta kuinka molempien silmistä näki, että ovat toisilleen. Kuluu vähän yli puoli tuntia ja Mila punnertaa taas, syntyy pentu jälleen ihan helposti ja on SINUN OMASI.
Nyt onkin tuo ultran luku täysi 4 pentua ja ajattelen että se on siinä, mutta Mila on läähättävä ja ei ole rauhassa, katselee minuun. Yksi istukka jäi sisälle ja ajattelen, että se vaivaa. Odotellaan. Mila ryhtyy työntämään , katselen supistuksia ja eivät vaikuta aivan jälkisupistusten kaltaisille. Mila työntää vaan ja tulee se sisälle jäänyt istukka, ajattelen, hyvä juttu kun seuraavassa hetkessä tulee reilu määrä pentuvettä paineella. Siellä täytyy olla pentu , vesi ei ole muusta kotoisin. Kokeilen tuntuuko pentua , ei tunnu ja mennään ulos vähän juoksemaan, jotta asia vauhdittuisi. Supistuksia tulee ne on voimakkaita ja enää ei ole epäilystä ,sen täytyy olla pentu , joka on tulossa , mutta toistamisen kokeilemisen jälkeenkään en tunne sitä kanavassa. Aika kuluu ja tiedän että se pussi on rikki kun vesi tuli ulos. Jälleen juoksemaan ulos ja tunnustelen taas, nyt tuntuu varvas. Mutta tunnustellessa vain yksi, joten toinen jalka on pennulla jotenkin kippurassa ja kun pussi meni rikki , niin ei hyvää luistoa ole. Yritän saada pentua ulos ja oikaistua jotenkin, tuloksetta, on kulunut myös jo yli 2 tuntia aikaa . Soitan lääkäriin ja sovin ,että lähdetään menemään sairaala Aistiin. Mila jatkaa työntämistä ja jälleen käydään ulkona pikaisesti, ennen kuin ajan auton oven eteen. Kamppeet tässä vaiheessa jo pakattu matkaa varten. Mila seisoo ja työntää , ajattelen ,että kokeilen vielä kerran . Hiki tippuu ja nyt tuntuu pentu mutta en saa kiinni , kokeilen ja sitten ilokseni saan näppieni väliin kaksi jalkaa ja pidän niistä kiinni ,että pentu ei luisu enää kauemmas. Mila työntää ja työntöjen tahdissa pentu tulee ulos. Mieleen tulee ajatus onko hengissä? On se , sitten kuuluu rääkäisy ja maailmaan on hiukan vaikeuksien kautta saapunut SALAINEN SUUKKO. Tässä vaiheessa pyyhin hikeä otsalta ja huojentuneena soitan sairaala Aistiin, että näin onnellisesti kävi emme saavukaan paikalle. Hoitajakin oli iloinen ja niin olin minäkin. Nyt Mila rauhoittui. Kaikki oli hyvin ja maailmassa ja mukaan lukien bonus pentu.
Pentuja on siis 5. Narttuja 3 ja uroksia 2. Kaikki pennut ovat varattuja. Luovutus pennuilla on 20.11.21 lähtien. Tuossa tulikin pentujen nimet ja viikkokuvista näet sitten kuka on kukin. Mila hoitaa rakkaudella on hyvä emä , minä koko laumaa rakkaudella hoitaen. Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen kuten aina ennenkin.
Milan pennut 1 vko ikäisenä
Milan pennut 2 vko ikäisenä
Milan pennut 3 vko ikäisenä
Milan pennut 4 vko ikäisenä
Milan pennut 5 vko ikäisenä
Milan pennut 6 vko ikäisenä
Milan pennut 7 vko ikäisenä