PENTUTOIVEITA SIRULLE JA HUKALLE 16.4.22

Sirulle Villi-Joikhu Tähtihetken Täyttymys , odotettiin myös juoksua Tammikuussa ja tulihan se sitten vihdoin ihan viimeisenä Tammikuun päivänä. Juoksu edentyi hitaasti , mutta vihdoin siinäkin päästiin sitten tosi toimiin. Siru on ensikertalainen nyt 2v.8kk vanha. Sirusta löydät lähemmät tiedot hänen omalta sivultaan, joka siis löytyy sukutaulut osiosta ja Sirun nimeä klikkaamalla pääset hänen omalle sivulleen.

Sulhoksi valikoitui Crystal Hongan Huima Humina eli Hukka, pian 4 vuotias koiruli ,jolla on yksi pentue entuudestaan. Hukka on lapsiperheen koira, joka asuu yhdessä isäkoiransa kanssa. Luonteeltaan Hukka on leikkisä, avoin ,sosiaalinen ja tulee toimeen hyvin toisten koirien kanssa sukupuolesta riippumatta. Miellyttämishaluinen, tottelevainen ja ruokaperso. Hukkaa pystyy pitämään ulkona myös irti. Perusterveenä ollut ei yliherkkyyksiä. Hukka on myös ketterä nopea ja taitava hyppääjä. Hukalla on myös hyvät hermot, eikä pienestä hetkahda.

Nyt toivotaan , että tulosta tulee ja ultrahan sen sitten näyttää miten on homma mennyt ja se tulos tulee kuten aina , tähän uutiseen. Pentueessa on Dm kantajuus mahdollisuus , koska Hukka on sen kantaja , Siru on siitä normigeeninen. Astutus sujui mallikkaasti ja hyvin onnistui, eikä Hukka paljon aikaillut, joten sen puolesta pentutoiveita siis on.

Siru kävi tänään ultrassa ja näkyi 5-6 pentua , joten iloisia uutisia ja Pääsiäispuppeleita tiedossa. Odotus jatkuu ja toivotaan ,että kaikki sujuu jatkossakin hyvin.

Villi-Joikhu Tähtihetken Täyttymys , Siru. Silmät terveet, polvet0/0, kyynärät 0/0, lonkat B/A, sydän ok, selkä: VA0, LTV1. Geenitestit: Pompe, Dm ja Pra-prcd terve polveutumisen perusteella, IFT122-PRA terveeksi testattu.

Crystal Hongan Huima Humina , Hukka. Silmät terveet (ppm ), polvet 0/0, kyynärät 0/0, lonkat A/A. Geenitestit: Pompen, Pra-prcd, IFT122-PRA terve polveutumisen perusteella. Dm kantaja. Kuva: Heli Nuikka.

VILLI-JOIKHU TUULEN MYLLERRYS , FREIJAN ULTRA

Freija kävi ultrassa 7.2.22 ja valitettavasti näytti tyhjää , joten pentuja ei nyt Freijalle ole tulossa. Freijalla yritetään uudestaan kun juoksu sitten seuraavaksi saapuu. Valitaan myös toinen uros vaihtoehto. Toivotaan, että sitten pentuasiat olisivat totta. Näin ei ole kovin usein käynyt, mutta ainahan se mahdollista on vaikka astutus sitten olisi onnistunut hyvin. Syitäkin voi olla monia. Mutta Freijan osalta tähyillään nyt kesään.

PENTUTOIVEITA FREIJALLE JA PATULLE 12.3.22

Freijan (Villi-Joikhu Tuulen Myllerrys) juoksua oli odoteltu Joulukuuhun 21 ja tulihan se sieltä. Syksyllä ilmeni myös uusi Pra geeni ja tietenkin piti selvittää mitä nämä sijoitusnarttuni edustavat, Freija mukaanlukien. Freija sitten todettiin kantajaksi siitä, ja sulho asiat menivät uusiksi. Mutta on ihana kun on mukavia vaihtoehtoja ja niin löytyi myös Freijalle uusi sulho. Freija on 2v. 8kk vanha ensikertalainen ja hänestä lähempää tietoa löydät sukutaulut sivulta Freijan omalta sivulta. Sulhoksi valikoitui ihana vanhempi herra Lumoloitsun Doaivu 10vuotias jo ennestään 3:n pentueen isä. Kutsumanimeltään Patu. Patu on mökkeilyä rakastava lapsiperheen koira , joskaan harrasteet haku, nose work, eivät ole vieraita asioita, paimennusta lampailla on myös Patu kokeillut ja tutuksi on tullut vierailut ikääntyvien asumisyksikössä ilahduttamassa vanhuksia. Patu on avoin, sosiaalinen, lempeä luonne joka on myös mutkattomasti sopeutuva uusiin tilanteisiin. Patun perheessä on myös toinen koira oma poika , jonka kanssa hyvin tulee toimeen. Laumassa Patu on pomo. Astutus sujui hyvin. Ultrassa käydään kuten ennenkin tuossa neljän viikon kohdalla ja tulos tulee tähän uutiseen. Pentue on Pompen, Dm, Pra-prcd:n osalta terve polveutumisen perusteella. Mutta tämän uuden IFT122-PRA geenin kantajia pentueessa voi olla sillä Freija on kantaja ja Patu on siitä terveeksi testattu. Nyt odotus jatkuu ja pidetäänpä peukkuja pariskunnalle. FREIJA KÄVI ULTRASSA 7.2.22 TULOS OLI TYHJÄ ELI PENTUJA EI TÄSTÄ NYT OLE TULOSSA.

Villi-Joikhu Tuulen Myllerrys Freija. Silmät ok, polvet 0/0, kyynärät 0/0, lonkat A/A. Pompen, Dm ja Pra-prcd terve polveutumisen perusteella. IFT122-PRA kantaja.

Lumoloitsun Doaivu Patu. Silmät ok, polvet 0/0, kyynärät 0/0, lonkat A/B. Pompe, Dm, Pra-prcd ja IFT122-PRA testattu ja on kaikista terve.