Pupun synnytyksen käynnistyminen vihdoin koitti ja tässä välillä olimme käyneet tarkistamassa lääkärissä pentujen tilan , kaikki kunnossa ja odotus jatkui. Synnytys käynnistyi ja Pupu punnersi pentujaan ja kun aikaa oli jo kulunut yli 2tuntia , eikä pentu ollut siinä ajassa vielä syntynyt , soitto lääkäriin ja menoksi. Automatkalla eläinsairaala Aistiin syntyi VIHDOINKIN ensimmäinen pentu pitkän punnerruksen jälkeen. Mieheni Sepon ollessa kuskina pääsimme turvallisesti perille. Toinen pentu syntyi myöskin kovan työn tuloksena ja Pupu sai hiukan lääkeapua asiaan, jotta synnytys vauhdittuisi ja niin tassut edellä syntyi VAUHTI TASSU, jälleen kova yritys ja maailman päivänvalon näki musta tyttö, joka oli Pupun VIIMERUTISTUS, kun pentuja ei sitten ollutkaan enempää tulossa. Röntgen vahvisti asian. Kaikki pentuset syntyivät siis maailmalla autossa ja Eläinsairaala Aistissa siis 2 narttua ja 1 uros. Kaikki meni lopulta hyvin ja pennut olivat isokokoisia, joka osaltaan vaikutti tähän pentujen ulostuloon. Sitten pääsimme rauhoittumaan kotiin. Pupu pentuineen jaksaa hyvin ja Pupu on huolellinen emä. Pentujen luovutus on 30.10.09 ja kaikki pennut ovat varattuja. Tässähän tulivat siis pentujen nimetkin, jotka muistuttavat aina minua tästä Pupun pentujen syntymästä. Viikkokuvat tulevat viikon kuluttua, josta näkee jo vähän enemmän. Kuvissa pennut ovat 1 päivän vanhoja.
Viikko on vierähtänyt ja pennut kasvaneet. Silmät eivät ole vielä avautuneet. Pupu oli alkuviikosta rauhaton ja halusi vain ulos, halkopinon taakse , mihin oli kaivanut oman pesäkuopan ja sinne olisi halunnut myös pentunsa. Sehän ei tietenkään käynyt päinsä ja niinpä minä peittelin pesäkuopan pihalta ja estin pääsyn sinne ja tein Pupulle oikein luolamaisen pesän pentulaatikon ympärille ja niin meidän sängyn yksi päiväpeitto sai hyötykäyttöä. Pupu hyväksyi tämän ratkaisun ja niin rauhoittui pesäänsä hoitelemaan pentuja. En ole tästä syystä edes kameran kanssa häirinnyt Pupun pentupuuhia, vaan ovat saaneet olla kaikessa rauhassa. Toki hoitelen pentuja Pupun ohella, mutta kamera olisi voinut nyt olla hiukan liikaa. Pupu on erittäin tarkka ja siisti emä. Viihtyy nyt pesässään hyvin ja tulee ulkoakin nopeasti sisälle. Viikkokuvat on päivitetty ja niistä näet kuka on kukin. NYT OVAT PENTUSET LÄHTENEET OMIIN KOTEIHINSA ONNEA HEILLE JA HEIDÄN PERHEILLEEN JA HYVÄÄ TULEVAISUUTTA. SIJOITUS NARTUSTANI VIIMERUTISTUKSESTA TULI PEPPI, VAUHTI TASSUSTA TULI VILJO JA VIHDOINKIN SIITÄ TULI DUMLE. PEPISTÄ ON TULOSSA SUKUTAULUT SIVULLE OMA SIVU JA PENTUE SIVU PÄIVITETÄÄN MYÖS HETI KUN VAIN EHDIN.
Pupun pennut 1vk ikäisenä >>>
Pupun pennut 2vk ikäisenä >>>
Pupun pennut 3vk ikäisenä >>>
Pupun pennut 4vk ikäisenä >>>
Pupun pennut 5vk ikäisenä >>>
Pupun pennut 6vk ikäisenä >>>
Pupun pennut 7vk ikäisenä >>>