HALLAN PENNUT SYNTYIVÄT 18.3.2017

Hallan pennut putkahtivat maailmaan eilen. Avautuminen ja synnytys sujui hyvin. Helposti voisi sanoa, Halla mamman ollessa kokoajan rauhallinen. Se mistä kaikki sai alkunsa, ei siis mennyt suunnitelmien mukaan, kuten edellä on kerrottukin, ei Naavan kanssa oikein onnistunut, vaikka toki sitä toivottiin, jolloin suuntasimme sitten Keron luo ja pariskunta onnistui Kirkkonummella joentörmällä. Kahdesti erittäin hyvin. Siksi nämä pennut ovatkin JOKITÖRMÄN PENTUJA, jokaisen pennun nimi siis alkaa sanalla Jokitörmän. Isähän on nimeltään Joutavat Höpinät, isänsä mukaan on yksi poika HÖPSÖTTÄJÄ, hommassa oli mukana JÄNNITYS MOMENTTI, kun sitä hyvää onnistumista toivoimme kaiken yrittämisen jälkeen. Kun se vihdoin onnistui oli Hallan naamallakin ONNEN VIRNE. Lisämausteena jännitykseen oli se , kun Diian lääkärikontrolli oli myös samana päivänä kun synnytyskin lähti käyntiin, avautuminen oli ollut käynnissä jo tunteja. Tämä siis liittyi tuohon Jännitys Momenttiin. Maisemasta, jossa astutus tapahtui katsoessani edessä olevaa jokea, tulikin mieleeni tarina KAUNOTAR ja KULKURI ja Kaunotar sitten edustaakin sitä ainoaa tyttöä , joka katraaseen syntyi. No , synnytys eteni välillä aika ripeäänkin sitten taas pidempi tauko, värisuoraa on ja pentue onkin varsinainen RIEMUKAARI, kuten edellä kerroinkin sujui asia helposti ja vaivattomasti, kun eräskin pentu syntyi mieleeni tuli tv mainos mistä niitä sataa siis PLUSSAPISTE, josta ehdin juuri saada kopin kun se ikäänkuin ampui itsensä tänne maailmaan. Nyt pentuja oli 7 ja ajattelin , että niinhän ultra näytti , se oli siinä. Hallan perheestä auttamassa oli Pinja , jolle iso kiitos , kuten muillekin , jotka auttoivat Kirstille Hallan vahtimisesta , Karille ja Sepolle kuskaamisista ja muusta puuhasta. Menimme jo tässä vaiheessa nauttimaan aamupalaa , ja Halla jäi lepäämään katraansa kera. Sitten kuuluikin alhaalta ääntä ja menimme heti katsomaan ja niin Halla työnti jälleen ja totesin pennun olevan tulossa. Niin sitten syntyi katraan viimeinenJYMYUUTINEN. Tässä tulivat pentujen nimet, jotka tulevat aina muistuttamaan näistä tapahtumista. Sillä minulla ei ole koskaan ollut mitään nimiä valmiina. Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen ja siitä näkee sitten kuka on kukin. Pentuja on 8 , 1 narttu ja 7 urosta. Väreinä Parkkia, mustaa ja soopelia.

Pentujen ollessa 5 vkoa tulee sitten ajankohtaiseksi isyystesti, jolla pentujen isä varmistellaan. Pennut ovat luovutuksessa 6.5.17 lähtien. Halla mamma hoitaa rakkaudella pentunsa minun täydellisellä avulla siis aikani tuleekin kulumaan pentulaatikon äärellä. Pentueesta sijoitan sen ainoan tytön jolle perhe on jo valmiina. Myös muut pennutkin ovat varattuja. 

Kuvassa Hallan pennut 1vrk, vanhoina

Hallan pennut 1vk ikäisenä >>>
Hallan pennut 2vk ikäisenä >>>
Hallan pennut 3vk ikäisenä >>>
Hallan pennut 4vk ikäisenä >>>
Hallan pennut 5vk ikäisenä >>>
Hallan pennut 6vk ikäisenä >>>
Hallan pennut 7vk ikäisenä >>>