Kennel Villi-Joikhulla on takanaan 10-vuotta, 8 pentuetta ja kasvatteja on 50. Varsinaisesti pentuetapaamisia on ollut vaikea järjestää jo pelkästään hyvin epäsäännöllisen työni vuoksi. Kasvattejani olen tavannut aina kuin on ollut mahdollista. Posti on vuosien myötä kulkenut ahkerasti ja valokuvia minulla on satoja. Puhelinhaastatteluin olen saanut tietoa kasvattieni elämästä ja olenkin säännöllisin väliajoin pitänyt haastattelukierroksia ja näin saanut kuulla kasvattieni elämästä. Kasvattejani on ympäri Suomea pisimmillään Ivalossa asti ja välimatka rajoittaakin tapaamisia. Mitä enemmän kasvatteja syntyy sitä tiukemmaksi aika käy, mutta tulevaisuudessakin yritän pitää yhteyttä kasvatteihin ja heidän perheisiinsä.
Niinpä nyt päätin järjestää tämän taipaleen puitteissa Villi-Joikhujen kokoontumisen, jonne kutsuin kaikki kasvattini ja pentueiden isät perheineen. Tapahtuma pidettiin 2.8.03 Klo:13 Siuntiossa Lappersin ruohikkokentällä. Paikka oli ihanteellinen järjestää kun tilaa ja väljyyttä oli ihmisille sekä koirille ja autot sai hyvin parkkiin kentän toiselle laidalle. Päivä oli aurinkoinen ja helteinen, onneksi kentän laidalta löytyi varjoinen paikka ja pieni tuulenvire piti kuitenkin terävimmän kuumuuden aisoissa. Paikalla oli kaikkiaan 20 koiraa ja 48 ihmistä. Muutama oli tulonsa peruuttanut viimetingassa kuumuuden vuoksi.
Haluaisinkin sydämellisesti kiittää kaikkia jotka tulivat paikalle, oli aivan ihanaa nähdä paljon Villi-Joikhuja samaan aikaan. Tapahtuma ei ollut mikään näyttely tai arvostelutilaisuus vaan tilaisuudessa käytiin läpi pentue kerrallaan, omistajat saivat vapaamuotoisesti kertoa koirastaan ja otteita elävästä koiranelämästä ja ennen kaikkea ihmiset tapasivat toisiaan ja näkivät pentuesisaruksia ja heidän omistajiaan. Pentueiden uroksia moni toivoi paikalle, mutta ainahan kaikki eivät pääse paikalle. Kaikki valokuvattiin niin yksitellen kuin perhepotretissa.
Kuvassa M-pentue vasemmalta alkaen: emä Dibi, pentueen uros taapanterin Arska sekä Matami-Mimmi, Malli-Manta ja Milla-Magia.
Kuvassa N-pentue vesemmalta alkaen: Nasta-Jätkä, emä Dibi, Nappisilmä, Neliveto ja Nöpönenä.
Kuvassa T-pentue vesemmalta alkaen: Tuttu-Juttu, emä Doora, Tyttö-Tuulispää ja Tehopakkaus.
Totesin että voin olla tyytyväinen näkemääni ja ennen kaikkea tyytyväinen siitä että jokainen koira on saanut erinomaisen kodin, jossa se on rakastettu perheenjäsen. Kiitos siitä kasvattieni perheille ja kiitos kaikille minua muistaneille.