Villi-Joikhu Lumihohdon, eli Wiiman kanssa ollaan innostuttu kisaamaan. Wiima on jo kymmenen vuotias, sen nuoruusvuosina kokeiltiin uteliaina moniakin lajeja, paimennuksesta verijälkeen ja agilityyn, mutta varsinaisesti omiksi lajeiksemme jäivät rallytoko ja nosework.

Olen aina halunnut harrastaa sillä tavoin tavoitteellisesti, että kehitymme Wiiman kanssa siinä mitä teemme, mutta kisaaminen ei ole kiinnostanut minua ollenkaan. Minusta on aina tuntunut siltä, että vapaa-aikani on niin kallisarvoista,etten halua sitä laittaa kisamatkoihin ja vuoron odotteluun.

Jostain se kuitenkin tuli, takavasemmalta, se Kisainnostus! Ensin kotikylässämme järjestettiin yhdet kisat jo 2018. Sinne toki osallistuttiin ja saatiin hyväksytty tulos , 90pistettä ja asia jäi kytemään. Tuli koronat ja koronaeristykset, ja sinä aikana se asia varmaan kypsyi, sillä tänä keväänä ollaankin sitten kisattu ihan sydämemme kyllyydestä!

Kaksi ekaa kisaa meni penkin alle, ei tullut tulosta. Ei kylläkään Wiiman vuoksi, hän tekee koko ajan täydellistä työtä, vaan itse en osannut kisarutiineja- laitoin kättä taskuun radalla ja vielä annoin loppupalkankin malttamatta odottaa, että Wiiman takajalatkin olisi pois kehäalueelta. Viimeksi mainitussa kisassa oltiin kuitenkin tuomarin suosikkeja (TP) niin ihanalla arviolla, että se esti minua lannistumasta. ”Koirakko kimmeltää upeassa yhteisessä kuplassa.”

Sen jälkeen on mennyt paremmin. Edellisistä kisoista tulos oli 100 pistettä ja kisojen 1. sija. Viime kerralla vappukisoissa 97 pistettä ja kisojen 3. sija. Näin sai Wiima ensimmäisen koulutustunnuksensa RTK1:n! Hurraa!

Jännittävää nähdä mihin asti rahkeemme riittävät! Wiiman kanssa kilpaileminen on niin mahtavaa, kun minun täytyy keskittyä vain omaan suoritukseeni ja jännityksen laskemiseen. Wiima tekee koko ajan täydellistä työtä, sitä ei häiritse hajut, ei kummalliset radan aikana kuuluvat äänet tai liike- hän vain katsoo minua iloisena ja tekee juuri sen mitä pyydän. Wiima tekee aina parhaansa! Mahtava koira! ( Teksti ja kuvat: Terhi Niittyaro-Pettersson)

Onnea Terhi ja Wiima, kyllä mamma Dixi olisi ylpeä,niin olen minä myös.