PENTUJA ODOTETTAVISSA LULULLE JA VIIRULLE

Lulu, Villi-Joikhu Elinvoima ja Viiru saivat toisensa aurinkoisena kevät päivänä, astutus sujui hyvin. Lulu ei ole sijoitusnarttuni vaan kasvattini ja Danin sisko. Lulu asuu kissakavereiden kanssa ja harrastaa agilityä ja tokoa , tosin nyt agility on tauolla. Lulu on vilkas ja soveltuu harrastuskoiraksi ja on kova uimaan. Kesäisin siis harrasteena vesileikit. Lulu on luonteeltaan ihmisläheinen läheisyyttä kaipaava sylikoira. Siellä missä perhe siellä Lulu. Lapsirakas, vaikka omassa perheessä ei ole pikkulapsia. Palautuminen ikävistä asioista on nopeaa , hyvät hermot omaava. Lähtee rohkeasti uusiin juttuihin. Ei ihan pehmeä muttei kova koirakaan, siltä väliltä ja on sosiaalinen , joskaan ei ihan kaikkien narttujen kanssa kaveeraa. Vauhtia riittää ja Lulu osaa myös rauhottua , ei hössötä. Lulu on helppo koulutettava, mutta kyllästyy nopeasti jos osaa jo asian. Osaa komentaa varsinkin jos on kyse lenkille lähdöstä. Ilmoittelee kaikki kotipihan liepeillä liikkujat ja omaa ajoittain valikoivan kuulon jos on kyse sisälle tulosta. Kutsuttaessa tulee salamana luokse, kunhan on ensin tehnyt sen oman kierroksen pihalla.  Katselmuksessa Lulu on käynyt kerran ja sijoitusta ei tullut. Virallisesta näyttelystä on ERI.  

Viiru taas on rauhallinen kotikoira eikä harrasta mitään aktiivilajia ja asuu kissojen ja toisen koiran kaverina. Tulee kaikkialla toimeen yleensä kaikkien kanssa ja on sellainen herrasmies , viilipytty. Luottavainen koira ja hyvä hermoinen. Virtaa löytyy tarvittaessa. Ei viitsi juurikaan rähjätä toisille uroksille ja tytöt kiinnostaa. Katselmuksessa on saanut punaisen nauhan ja virallisesta näyttelystä on ERI. Viiru on domino väriltään ja Lulu on punertava riista vaalein merkein, joten väriskaalaa pariskunnan takaa löytyy. PENTUJEN LASKETTU SYNTYMÄAIKA ON 17.6.09. Lulu käy ultrassa Toukokuun puolivälissä ja tulos tulee tähän uutiseen. LULU KÄVI ULTRASSA 15.5.09 JA TULOS POSITIIVINEN, SIELLÄ NÄKYI 5 PENTUA. Ultra ei ole sataprosenttinen joten lukumäärä voi olla myös enemmän. Jatketaan odottelua ja uutinen pentujen syntymästä tulee sitten uutisiin. 

Pennut luovutetaan sirutettuina , ja luovutus ajankohta varmistuu ja tarkentuu sitten kun tiedetään milloin pentuset ovat syntyneet. Odotan pentuetta mielenkiinnolla ja siitä on tarkoitus pitää narttu itsellä.  

Viiru: Lonkat B/B, silmät ok , kyynärät 0/0  

Villi-Joihu Elinvoima, Lulu Lonkat A/A, silmät ok, polvet ok, kyynärät 0/0  

Kuva: Minna ja Marko Ukkola 

RAISAN JA VEPSUN PENNUT SYNTYIVÄT 16.3.2009

Raisan synnytys ajankohta läheni ja niinpä Perjantai- Lauantai välisenä yönä lämpö laski ja niin oli käynnistynyt lähtölaskenta ,koska pennut putkahtaisivat maailmaan. Odotimme Raisan kanssa edelleen Lauantai – Sunnuntai välisen yönkin, jolloin oli kulunut jo vuorokausi lämmön laskemisesta. Odotus oli kaikkiaan yli 30 tuntia. Olimme jo ottaneet lääkäriinkin yhteyttä ja valmistauduimme lähtöön, kun synnytys vihdoin lähti käyntiin, meni se hyvin ja ripeästi ilman vaikeuksia. Myös tapahtumista johtuen on nyt pentujen nimet selvillä. Ne tulivat näin: Kun Raisan synnytys lähti käyntiin oli kulunut jo pitkä odotusaika ja vihdoin ensimmäinen pentu syntyi , ensikertalaiselle Raisalle se oli pieni shokki kun kipuakin siihen liittyi ja niinpä Raisa tarttui hampaineen käteeni ja meinasi sen jälkeen myös käyttää hampaitaan ensimmäiseen pentuunsa. Tämä ei ole tavatonta ja menee yleensä ohi hetkessä kun kipu laukeaa. Näin kävi myös tässä ja sitä tilaa kutsutaankin kipushokiksi, jolloin koira voi tarkoittamattaan iskeä hampaansa lähinnä olevaan. Minulle ei kummemmin käynyt hötäkässä eikä pennullekaan , kun laitoin pennun imemään , meni kipu ohi ja Raisa koki AHAAELÄMYKSEN , että mitä tämä on. Siinä siis ensimmäisen pennun nimi AHAAELÄMYS, seuraava poika syntyi ja kun aikaa oli jo kulunut kauan ja ainahan synnytys on jännittävää omalla tavallaan ihan kuin istuisi pommin päällä  ja siitä sai nimensä AIKAPOMMI, kun kolmas poika ilmestyi maailmaan sujui jo homma omalla painollaan ja niin oli ABLOODIEN aika siis kolmas on ABLOODI, neljäs poika tuli pian veljensä jälkeen ja siinä Raisa hoiteli katrastaan synnytyksen lomassa hyvin huolehtivainen ilme naamallaan ja  neljäntenä siis tuli maailmaan AAMORI, onni senkun lisääntyi viidennen pojan syntyessä josta tuli AARTEENI MUN, raisan ollessa siis viiden pojan mamma siinä vaiheessa. Viimeisenä pienen odottelun jälkeen syntyi kookkain poika, joka on nimeltään AIKAPOIKA. Tässä tämän pentueen nimiskaala. Tulevaisuudessa näet viikkokuvista kuka on kuka. 

Sijoitus narttua tästä pentueesta ei tullut , mutta tulen jättämään astutusoikeuden pariin poikaan, jotta linja jatkuu sitä kautta. Pentujen luovutus tm-merkittyinä mikrosirulla on alkaen 4.5.2009

26.3.09 Nukkui ikiuneen pikkuinen Ahaaelämys. Pojalla todettiin oikeassa takajalassa paha vika, ja tästä syystä eläinlääkärin kanssa jouduttiin tekemään raskas päätös. Kävelijää ei olisi pennusta tullut ja elämä olisi ollut vain kipua ja kärsimystä. Nyt on Ahaaelämyksen kivuton olla ja varmasti päätös oli oikea. Ahaaelämys viipyi meidän kanssamme puolitoista viikkoa ja nyt hän elää meidän muistoissamme. Surullisin mielin ja raskain sydämin kirjoitan tähän tämän murheen jatkoa, 30.3.09 Ahaaelämys sai taivaankotiin seurakseen veljensä Aikapommin sekä Aarteeni Mun. Molemmat pojat pääsivät ikiuneen, johtuen samoista asioista kuin mitä oli Ahaaelämykselläkin. Raisa mammalla on myös suru ja voi hyvin ja hoitaa pentujaan siis niitä jotka ovat jäljellä. Nämä pentuset menivät kaikki Eviraan avaukseen ja sieltä saadaan vastausta aikanaan mikä tässä on syy. Joskus vain joku yhdistelmä ei tavallaan sovi yhteen ja sitä ei tietenkään voi tietää etukäteen. Nyt elämme päivän kerrallaan ja katsotaan kuinka tuolla pentulaatikossa asiat edistyvät ja pentuset kehittyvät. Nyt ei ainakaan näyttäisi olevan tällähetkellä hätää ja toivon, että loppu sujuisi hyvin. Eli viikkokuvatkin ovat vähentyneet puoleen. Pennuilla on silmät ruvenneet aukeamaan ja askeleita tavataan ja Aikapoika etunenässä.  Suru ei jätä vielä Raisan pentuetta, vaan veljiensä seuraan ja ikiuneen 3.4.09 lähti myös Aamori ja nyt ovat veljekset Abloodi ja Aikapoika kasvaneet kahdestaan. Evirasta tuli etukäteistietoa pennuista, joilla oli todettu synnynnäinen luuston kehityshäiriö, ja hoitoa ei ole ja mitään ei siinä ole tehtävissä. Suru vieläkin valtaa mielen vaikka tietää,että päätös pentujen suhteen oli oikea. Nyt sitten Aikapoika ja Abloodi ovatkin aikamoisia jössiköitä kun maitobaareja on monta käytössä. Kiinteää ruokaa on maisteltu ja hampaitakin tuntuu. Ohessa pojista viikkokuvat. Molemmat pojat ovat varattuja. Raisan pojat ovat nyt lähteneet maailmalle omiin koteihinsa. Onnea heille kaikille tulevaa elämää ajatellen. Viimeiset viikkokuvat ovat taas päivitetty. 

Kuvassa pennut ovat 1vrk vanhoja.

Raisan pennut 1vk ikäisenä >>>
Raisan pennut 2vk ikäisenä >>>
Raisan pennut 3vk ikäisenä >>>
Raisan pennut 4vk ikäisenä >>>
Raisan pennut 5vk ikäisenä >>>
Raisan pennut 6vk ikäisenä >>>
Raisan pennut 7vk ikäisenä >>>

PUURATTAREN KIRALLE JA REPPULIN TOL-DILILLE ODOTETTAVISSA PENTUJA

Raisa , Puurattaren Kira on astutettu Vepsulla , Reppulin Tol-Dilillä. Raisan omat sivut löydät sukutaulut sivulta, jossa on enemmän tietoa. Raisa on mukava hiukan herkkä , erittäin kiltti narttu , joka muistuttaa vanhinta koiraani Dooraa. Astutuksen aikoihin oli täällä viikon ja sopeutui hyvin meidän laumaan, tuli toimeen kaikkien kanssa. Vepsu , Reppulin Tol-Dil on taas 9 vuotias hyvin fiksu brindle herra. Enpä ole tavannut sellaista koiraa , joka pysyy ilman aitoja pihallaan houkutuksena kaikki mahdollinen. Vepsu asuu Vantaalla tiheällä omakotitalo alueella , naapureita , toisia koiria, ihmisiä, katu , autoja ja takapihan edessä pelto jossa puputkin loikkivat ja Vepsu pysyy pihalla. Aivan ihana luonne, kiltti ja toimeentuleva ja ihmisläheinen koiruus. Pihalla oli pimeä ja Vepsun kotiväki laittoi ison lampun valaisemaan pariskunnan touhuja. Jälleen vierailimme Raisan kanssa Vepsun luona , isäntä oli laittanut jälleen lampun pihalle, jolloin Vepsu oli mennyt kadun puolelle katsomaan onko Raisa jo tulossa, ei ihan vielä. Saapuessamme perille meni Vepsu pihan perälle lampun luo ja haukkui ja odotti morsiotaan paikalle. Astutus onnistui ja tulosta siis toivotaan. Raisa käy ultrassa helmikuun alkupuolella ,missä tarkistetaan asia. Aivan kuten ennenkin tulee siitä tieto tähän uutiseen. Pennuista sijoitan yhden nartun ja sijoitusperhe on haussa. Ota yhteyttä jos sinua asia kiinnostaa. Pentujen syntymäaika on 16.3.2009. Raisa kävi ultrassa 12.2 ja tulos oli positiivinen, siinä näkyi 4-5pentua. Pentuja on siis tulossa ja lopullinen määrä ja sukupuolijakauma selviää kun pentuset on maailmassa. Odotus siis jatkuu Maaliskuulle ja kun pentuset ovat syntyneet , tulee siitä tieto tänne uutisiin. 

Reppulin Tol-Dil lonkat A/A silmät terveet

Puurattaren Kira lonkat A/A silmät terveet , polvet terveet

SIITOKSEEN TARJOTAAN

Molemmat mukavat herrat ovat tarjolla siitokseen. Pessi kävi hiljattain näyttelyssä ja tässä arvostelu: ”Oikea koko ja mittasuhteet. Tarvitsisi enemmän massaa kylkiin. Silmät voisivat olla tummemmat. Etuosa voisi olla voimakkaampi liikkeessä ja seisoessa. Selän linja voisi olla voimakkaampi. Voimakkaat kulmaukset takana. Turkki hyvässä kunnossa ja siinä paljon brindleä. Hyvä luonne ja esiintyminen.”Tästä siis Pessille tulos EH. Onnea Pessille ja Tytille. Molempien koirien sukutaustasta kerron mielelläni ja tiedustella poikia voi omistajalta Tytti Saloselta. p.040-7478352. Pojat asuvat Naantalissa.   Kuvat: Tytti Salonen.

Siitokseen tarjotaan Villi-Joihu Bestmanni , Pessi Lonkat B, silmät ok, polvet ok. Näyttelytulos EH. 

Siitokseen tarjotaan Villi-Joikhu Ihmemies Pyry,  Lonkat A,silmät ok , polvet ok. Näyttelytulos H. 

VILLI-JOIKHU SUPER-HYPERI , LUMO

Lumo kävi Petran kanssa Tuuloksen virallisessa näyttelyssä 25.10.2009 ja tuomarina toimi Elisabeth Spillman Ruotsista. Sieltä kotiin tuomisina oli erinomainen tulos ja arvostelu: ” 1 vuoden ja 5kk ikäinen. Hyvä koko ja mittasuhteet. Miellyttävän feminiininen pää. Hyvä runko. Hyvä häntä, polvet ja tassut. Tasapainoiset ja voimakkaat liikkeet. Riittävästi hyvänlaatuista turkkia. ” JUN.LK ERI/4. Onnea Petralle ja Lumolle. Lisäksi Lumo on suorittanut mallikkaasti Kiva Koirakansalaisen testin. Onkin siinä uranuurtaja Joikhujen keskuudessa. Lisäksi harrasteet raunioilla kuuluvat Lumon elämään ja siitä saamme varmasti kuulla tulevaisuudessa. Kuva on Tuuloksen näyttelystä ja sen otti Anne Kuosmanen.