RONJAN JA AMAKSEN PENNUT SYNTYIVÄT 20.5.2014

Ronjan lämpö ei laskenut lainkaan ja oireetkin olivat epämääräisiä, mietin onko tässä joku avautuminen käynnissä vai ei. Mutta varmuudeksi vetäisin patjan eteiseen Ronjan viereen ja ajattelin, että herään jos jotain on tapahtuakseen. Näin kävikin puolilta öin heräsin kun Ronja ähkäisi ja vedet tulivat siinä samassa lattialle. Ei kun kipin kapin pentulaatikkoon ja näin lähti synnytys käyntiin. Heti alussa näki, että synnytys supistukset eivät niin huippuja olleet ,mutta Ronja työnsi kaksi pentua kuitenkin ihan hyvin ulos. Kaksi tyttöä peränjälkeen kauniita tummia tuli mieleen HIENOHELMA, pennut ovat aina ihania hellittäviä ja niin sai nimensä HELLITTÄVÄ HIPPU,mutta  sen jälkeen hiipui. Kului melkein pari tuntia eikä mitään tapahtunut. Tästä alkoi HÄSSÄKKÄ ,Soitto eläinlääkäriin ja menoksi keskellä yötä , Seppo herätettiin pöpperöisenä kuskiksi , tavarat kassiin ja pennut koriin kera Ronjan. Lääkäri totesi saman kuin minäkin, jotain supistuksia tuli mutta heikkoja. Lääkitys ja niin saatiin yksi poika syntymään, arvelin, että leikkaus tulee eteen ja eihän tässä enää auttanut kuin HURTTI HUUMORI, leikkaus valmistelut ja niin lääkäri auttoi loputkin kolme maailmaan. Kaikki meni hyvin ja sitten tulikin kaiken keskeltä kiitos ja HUISIHALAUS, jännitys oli kova ja kun katsoin pentuja ja miten ne melkein tulivat korin reunojen yli , mönkivät vilkkaasti , eivät näytä OI-pennuilta joten sitten lopuksi HELPOTUKSEN HUOKAUS. Näistä tuntemuksistani lähtivät pentujen nimet. Tämän tulen muistamaan aina. Nyt Ronja hoitaa ja toipuu leikkauksesta, pennut ovat virkeitä. Pennut luovutetaan alk. 8.7.14 sirutettuina , lääkärin tarkastamina ja rakkautta saaneina. Kaikki Ronjan pennut ovat varattuja. Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen viikon kuluttua ja sitten näet kuka on kuka. 

Ronjan pennut 8t vanhat. 

Ronjan pennut 1vk ikäisenä >>>
Ronjan pennut 2vk ikäisenä >>>
Ronjan pennut 3vk ikäisenä >>>
Ronjan pennut 4vk ikäisenä >>>
Ronjan pennut 5vk ikäisenä >>>
Ronjan pennut 6vk ikäisenä >>>
Ronjan pennut 7vk ikäisenä >>>

PENTUJA ODOTTAEN METELLE JA AMAKSELLE 2.5.2014

Mette Reppulin Mereth ja Amas Villi-Joikhu Ainokainen saivat toisensa , rakkauden palon saattelemana. Metellä on yksi pentue , Amaksella ei ole jälkeläisiä ennestään. Tätä olen suunnitellut jo 4 vuotta kun ostin Meten Ainokaista ajatellen. Ainokainen puolestaan on vanha rouva Dinan poika ja todella nimensä mukainen muita ei ole. Amas on 6vuotias koiraherra, joka on iloinen leikkisä, ja kaikkien kanssa toimeen tuleva. Ei rähjää toisille uroksille väistää mielummin. Pysyy omalla pihalla ja on erittäin tottelevainen luonteeltaan , myös hiukan herkkä poika. Tämä pentue on sitten toteutuessaan haaveiden pentue. Sillä sitähän se on minulle ollut ja nyt oli Meten viimeinen tilaisuus , kun sijoitusaika menee umpeen. Pariskunta sopii toisilleen kuin nenä päähän mielestäni. Sitä samaa mieltä olivat kyllä koirulit itsekin, Mette ikävöiden ja antaen omia ääninäytteitään sulhon perään ja Amas teki oman työnsä loistavasti. Mette käy ultrassa tämän kuun lopussa ja tieto siitä tulee tähän uutiseen. Metestä voit lukea lisää Meten omalta sivulta. Metteä ei ole palkittu katselmuksissa , mutta Amas sijoittui viimevuonna kärkeen ihanine pyöreine korvineen. Pentueesta sijoitetaan narttu. 

Mette kävi ultrassa eilen 31.3.14  ja tulos oli positiivinen, pentuja 5-6 lääkäri kyllä taipui siihen kuuteen. Ultra ei ole sataprosenttinen ja joskus on sattunut niin että joku onkin vielä piilossa. Odotus jatkuu ja sitten kun pennut syntyvät niin näkee mitä tuli. Uutisiin tulee tiedo sitten pentujen syntymästä. 

Reppulin Mereth , Mette lonkat A/B, kyynärät 0/0 , polvet 0/0 ja silmät terveet.   Kuva : Sara Pulli 

Villi-Joikhu Ainokainen, Amas lonkat A/A ja silmät terveet. 

METEN JA AMAKSEN PENNUT SYNTYIVÄT 28.4.2014

Meten avautumisvaihe kesti aika pitkään ja samoin synnytys useamman tunnin, lääkäriin lähtökin oli lähellä, mutta onneksi sitä ei kuitenkaan tarvinnut toteuttaa. Tämä pentue on Haaveiden pentue kuten aikaisemmin mainitsinkin , Amas ja Mette ja heidän pesueensa. Mutta sitten itse asiaan, Mette teki kovasti töitä ensimmäisen pennun syntymisen johdosta, pentu oli kookas joka viimein putkahti ulos minun auttaessa, tämä kaunis poika on ensimmäinen tulokas ja on kuin sadun HAAVEENI SOTURI, tuli tyttö , ja unta on nähtykin tästä ja siinä se oli HAAVE UNI, vähän taukoa ja taas Mette ponnistaa, tämä pentu oli poika ja sai nimekseen HAAVETAIVAS, elvytysyrityksistä huolimatta hän ei jaksanut olla keskuudessamme kuin 2 tuntia ja nukkui pois, elämä on sellaista iloa ja surua . Jälleen keskitytään seuraavaan pentuun ja musta tyttö , Mette kyllä oli reipas ja ihan hurmiossa, ja siinä pieni käärö vinkui Meten hoitaessa , näin oli päivänvalossa HAAVEEN HURMAHALTIJA, Mette on jo toisen kerran mamma koira ja ihana on katsoa Meten aitoa äitikoiran tunnetta , ja niin seuraava tyttö on HAAVEEN AITO TUNNE, ultra oli povannut sitä kuudettakin, joka sitten syntyikin ,taas tumma tyttö ja se pennuista viimeinen on siis nyt homman mukaan HAAVEISTA TOTTA. Nyt Mette haaveilee katraansa kera pentulaatikossa hoitaen niitä. Pentuja on siis 4 narttua ja 1 uros. Pennut luovutetaan tuossa 16.6.2014 Meten ja minun rakastamina , sirutettuina ja eläinlääkärin tarkastamina. Kaikki Meten pennut ovat varattuja. Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen aikanaan kun pentuset tuosta kasvavat. Ohessa tuore kuva Metestä ja pennut 1vrk vanhoja. 

Raskain mielin tänään lähetin sateenkaarisillan toiselle puolelle Meten ja Amaksen tyttökatraan , kolme tyttöä, Haaveista Totta, Haave Uni ja Haaveen Aito Tunne pääsivät kärsimyksistään. Menivät veljensä luo taivaaseen. Jo aikaisemmin huomasin pentueessa epätavallisuutta ja pian heräsi minulle epäilys OI-sairaudesta, yhteys lääkäriin ja tänään saattelin pentuja matkaan Viikin eläinsairaalassa heidän viimeiselle matkalleen. Lääkäri totesi epäilyni oikeaksi. Parannusta tähän tautiin ei ole ja luusto on niin hauras että murtuu ja kaikilla heillä olikin luita poikki jonka sairaus tekee ja tuska on kamala. Tutkimus lähti  käyntiin ja asian huomaansa on ottanut nyt Hannes Lohen tutkimusryhmä. Toivottavasti tähän löytyisi pian ratkaisu geenitestin muodossa. Nyt Mette mamma hoitelee kahta pentuaan ja otti asian aika rauhallisesti vaikkakin haisteli minun vaatteet ja varusteet, Mette on viisas ja tiesi itsekin ettei kaikki ollut kunnossa. Nyt voimme toisaalta olla helpottuneita näiden pentujen kärsimysten osalta se on loppu , vaikka suru on suuri edelleenkin. Niin minulla kuin mamma Metelläkin. Elämästä emme voi koskaan tietää etukäteen. Tämä Haaveiden pentue tuli karmealla tavalla meitä vastaan mutta myös haave minulla on ollut, että ratkaisu tähän löytyisi ja geenitesti olisi olemassa. Tiedämmehän, että tämä tauti on ollut olemassa. Ehkä tämä tapaus nyt auttaa eteenpäin. Toivossa elän ja nämä pennut elävät aina muistoissani. Hyvää matkaa heille. 

Mette ja pentuset ovat nyt lentäneet pesästä omiin koteihinsa , heille kaikille onnea tulevaan elämään. 

Mette ja pennut 1 vuorokausi vanhoina. 

Meten pennut 1vk ikäisenä >>>
Meten pennut 2vk ikäisenä >>>
Meten pennut 3vk ikäisenä >>>
Meten pennut 4vk ikäisenä >>>
Meten pennut 5vk ikäisenä >>>
Meten pennut 6vk ikäisenä >>>
Meten pennut 7vk ikäisenä >>>

BH TK2 REPPULIN BELLADONNA, DONNA SAI SUOMEN KENNELLIITON KUNNIAKIRJAN UROTYÖSTÄÄN

Elettiin talvea 2003 koirani ollessa 10 vuotias. Oli kova talvimyrsky, rajusta tuulesta oli varoitettu myös maa-alueillakin. Ajattelin pikapissattaa koirat kun olivat olleet sisällä pitkään ja hätäkin oli. Lunta tuiskusi kovalla vauhdilla , minulla huppu ja hattu pää piti pitää alaspäin, ettei kovalla vauhdilla tuleva lumi satuta silmiä. Tuuli oli niin kovaa ,että oli vaikeuksia pysyä pystyssä. Emme kävelleet kotitiellä kovin kauas , koiratkin puskivat silmät sikkarallaan itseään tuulen läpi. Mukana Donnan lisäksi oli Doora, Dibi ja vielä hengissä oleva Dina. Maa oli myös erittäin liukas. Olimme ehtineet naapurimme ohi , jonka tontin laidassa kasvoi muhkea kuusiaita ,siis isoja komeita puita eikä niitä oltu koskaan leikattu , paksurunkoisia ja mielestäni vahvoja. Ikivanhat puut taipuivat tuulen voimasta.  Käännyimme takaisin ,vastatuuleen. Mitään ei pauhulta voinut kuulla ja lumi hakkasi huppua. Pää kumarassa puskin tuulta päin ja kotiin. Yhtäkkiä Donna tuli eteeni ja haukkui, ääntä ei kuullut juurikaan mutta näin että se haukkui. Se vilkuili ylöspäin , häivähdys kaatuvasta puusta , siis nyt se puu kaatuu meidän päälle. Minä en ollut kuullut kaatuvaa puuta, Donna veti liukkaalla tiellä eteenpäin muiden seuratessa esimerkkiä ja juuri ja juuri pääsimme eteenpäin. Yritin jopa juosta, mutta siinä tuulessa siitä ei kauheasti mitään tullut. Kuusi kaatui juuri meidän taaksemme tien yli. Rytinää ja maa tärähti. Donna oli myös vetämisellään auttanut minua. Se pelasti henkeni , sillä puun alle jääminen olisi ollut hengen lähtö, samalla se pelasti 3 muuta laumansa jäsentä. Naapuri hakkautti sen jälkeen kaikki puut pois ja ne olivat lahoja. 

Kiitos Donna sinulle elämästäni.

BH TK2 Reppulin Belladonna 

Suomen Kennelliiton kunniakirja Donnalle. 

POPPYN JA VILJON PENNUT SYNTYIVÄT 2.2.2014

Poppyn lämmönlaskun jälkeen olikin jännittävä odotella pentujen syntymää. Jännitys siksikin että edellisellä kerralla meni koko homma keisarinleikkaukseen ja nyt tietysti jännitti miten menee. Poppy oli rauhallinen ja sitä oli myös synnyttäessään, vaikka ensimmäinen pentu oli kookas ja Poppy mamma nyt ei mikään iso ole, siinä teetti työn Poppylle sekä minulle. Ultrassa oli näkynyt peräti 7 pentua ,niin nyt olikin Poppy mamman PAREMPI ONNI, synnytys sujui hyvin ja kaikki pentuset olivat suht kookkaita , yksi pienempi pentu , mutta kuitenkin ihan normipainoinen, pikku PIIPARINEN , ensikuvat on otettu ja salamavalon välähdellessä Poppy varmaan ajatteli, että eikö ole rauhaa kun tuollainen PAPARATSI , on liikkeellä ja kuvaa. Nämä pennut tuottavat varmasti PALJON ILOA , kuten nyt on sekä minä että Poppy varsin iloisia. Pentukasa on kuin pikkuhukkien keko josta tuli mieleen että joku on PARTIOPOIKA, viimeksi oli Poppylla vain yksi pentu, joten nyt on sitten PENTUPALJOUS, ultra näytti 7 pentua ja tuli sieltä sitten se PIILOKAS, myös maailmaan. Tässä tulikin jo 7:lle pennulle nimet , yksi puuttuu mutta tulee kyllä mieleen varmasti ensiviikkoon, kun nimittäin silloin ilmestyvät tähän uutiseen pentujen viikkokuvat. Silloin näet kuka on kukin. Yhden pennun nimi vielä puuttui ja se nimi tulee pentujen isästä Viljosta, jolla on tapana istua keittiössä mielipaikallaan pohtimassa maailmanmenoa, ja tyttärensä on siis POHTIVA PIIKA. 

Pentujen luovutus alkaa 23.3.14, yksi narttu menee sijoitukseen ,joka toivottavasti jatkaa sukua eteenpäin. Poppy on hyvä emä ja hoitaa hyvin pentunsa samoin minä annan oman panokseni pentujen ensiviikkojen elämään. Kaikki pennut ovat varattuja. 

Poppyn pennut vajaa 1vrk. vanhoina. 

Poppyn pennut 1vk ikäisenä >>>
Poppyn pennut 2vk ikäisenä >>>
Poppyn pennut 3vk ikäisenä >>>
Poppyn pennut 4vk ikäisenä >>>
Poppyn pennut 5vk ikäisenä >>>
Poppyn pennut 6vk ikäisenä >>>
Poppyn pennut 7vk ikäisenä >>>

PENTUJA ODOTELLAAN POPPYLLE JA VILJOLLE 3.2.2014

Vuoroin vieraissa käydään sanotaan ja nyt se oli Poppyn ja Viljon kohdalla napakymppi. Kauan ei nimensä mukaisen Vauhti Tassun homma kestänyt ja Poppy tuumi että tule vain . Toisensa siis saivat pentuhaaveineen Villi-Joikhu Mailmanmatkaaja Poppy ja Villi-Joikhu Vauhti Tassu. Molemmilla on pentuja ennestään Poppylla yksi ja tämä nyt Viljolle neljäs. Poppyn oman sivun löydät sukutaulut sivulta , jossa on vielä enemmän tietoa ja Viljo on oma kasvattini , todella sosiaalinen kaikkia rakastava koiraherra. Vilkas ja kiltti. Molemmat vanhemmat ovat geenitestattu terveeksi Pompen taudin osalta. Pentujen odotettu laskettu aika on n. 3.2.14 ja Poppy käy ultrassa tuossa neljän viikon kuluttua , jolloin asia vielä varmistuu. Pentueesta sijoitan nartun. Ultra uutinen tulee tähän yhteyteen. 

Poppyn astutin toiseen kertaan kun edellisestä pentueesta on vain yksi uros, nyt halusin eritaustaisen ja varman uroksen jolla on jälkeläisnäyttöä ennestään. Muutenkin pariskunta sopii toisilleen ei vain sukutaulun perusteella, luonne on tärkeä ja molemmilla on aivan ihana luonne , Poppy on pienempi ja sirompi kun taas Viljossa on urosmaisuutta ja tuhtiutta joka täydentää toisiaan. Tästä nyt alkaa neljän viikon odotus ultraan ja pentuja toiveissa on.  POPPYN ULTRA NÄYTTI VARSIN POSITIIVISTA, NÄKYI 7 PENTUA , JOTEN KATRASTA ON SIIS TULOSSA. 

Villi-Joikhu Mailmanmatkaaja, Poppy lonkat A/A , polvet ok , kyynärät 0/0 ja silmät juuri tarkastettu terveeksi. Geenitestattu terveeksi Pompen taudin osalta. 

Villi-Joikhu Vauhti Tassu, Viljo, lonkat A/A, kyynärät 0/0 polvet ok ja silmät juuri tarkastettu terveeksi sekä Geenitestattu terveeksi Pompen taudin osalta. 

Kuva: Anna Pajari

PENTUJA ODOTELLAAN PIMULLE JA VERTILLE 2.1.2014

Vihdoin onnistui Pimun astutus , on niin paljon mennyt pieleen mutta nyt saivat Pimu ja Vertti toisensa. Nopeasti ja sopuisasti astutus meni joten tulostakin voidaan odotella. Kaksi kertaa olivat toisiinsa kietoutuneet. Pimu on nimensä mukainen pirtsakka koiruus ,jonka oman sivun löydät kuvan kera sukutaulut sivulta. Pimulla ei siis ole aikaisempia pentueita , mutta Vertillä sen sijaan on pentue alkuvuodelta. Vertti on mukava reipas uros , ja astumisen osaa suorittaa näpäkästi, ja sitä Pimu tarvitsikin. Lisäksi tietenkin Vertti on geenitestattu terveeksi Pompen taudin osalta ja Pimulle ei olisi muu käynytkään kun on itse Pompen kantaja. Pentueeseen siis tulee kantajia mutta kukaan ei kyseiseen sairauteen sairastu. Pennut on tarkoitus myös testata ennen luovutusta. Pentueesta sijoitan nartun , joka etsii omaa perhettään. Otahan yhteyttä jos sij.narttu kiinnostaa. Minusta pari sopi muutenkin toisilleen kuin nenä päähän , ja Pimukin tulee menemään ultraan jonka tulos tulee tähän uutiseen. Pimu menee ultraan 2.12.13 toivotaan pentu-uutisia.

Pimu kävi ultrassa ja on pentuja tulossa. Ultrassa näkyi 2 pentua joten isoa pentuetta ei varmaan tule mutta toivotaan että joku kuitenkin olisi piilossa näiden lisäksi , joten odotus jatkuu. 

Villi-Joikhu Pirteä Pimu, Pimu, Lonkat C/A, kyynärät 0/0 , polvet ok ja silmät ok. Viimeksi tutkittu Helmikuussa 13. Geenitestattu Pompen kantajaksi. 

Puurattaren Grat ,Vertti Lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet ok ja silmät ok. Geenitestattu terveeksi Pompen taudin osalta. 

Kuva: Anna Ratia

PIMUN JA VERTIN PENNUT SYNTYIVÄT 31.12.2013

Pimulla olikin tiedossa jo etukäteen että kaksi pentua on tulossa. Lämpö laski kun vuorokausia oli 59. Pimulla kesti avautuminen kauan mutta kaikki eteni aivan normaalisti. Pimu itse oli rauhallinen viilipytty ja vain odotteli kuten minäkin. Synnytys alkoi viimein, mutta sitten ilmeni että molemmat pentuset olivat tulleet synnytyskanavaan yhtaikaa ja jalat edellä yrittivät tulla ulos, joten matka lääkäriin alkoi kun eivät ne tietenkään siitä yhtaikaa mahtuneet. Lääkäri totesi saman kuin minäkin ja neljän käden lääkärin ja minun sekä lääkityksen avulla yritettiin pentuja saada maailmaan. Leikkaukseenkin valmistauduttiin , Pimu oli jo pesty ja päätetty leikata , lääkäri vielä hoiti pienen asian toisen potilaan kanssa ja päätin vielä yrittää jos vaikka saisin pennusta kiinni. Se toinen tulija oli pukattu vähän taaemmaksi joten kanavassa oli nyt vain yksi. Ihme kyllä sain pennusta kiinni ja huusin lääkäriä kaveriksi ja niin näki päivän valon iso parkki uros , sen perään sitten tuli musta tyttö ja siinähän ne pentuset olivat. Yhtä kokemusta rikkaampana oppia saaneena ja todella helpottuneena saivat pennut jo heti nimensä tilanteen mukaan, tilannetta kuvasi hyvin tämä: Kaksi vain ja Kaikki hyvin. Siinä pentujen nimet ovat poika ensin ja tyttö sitten. Narttu pennun tulen sijoittamaan. Ohessa kuva pentulaatikon tuhinasta nyt kaikki kotona ja näyttävät voivan hyvin. Toivottavasti niin menee jatkokin. Pimu on toipumassa väsymyksestään. On hyvä ja vahtivainen mamma. 

Pentujen luovutus on käsillä 18.2.14 lähtien ,sirutettuina . el.lääkärin tarkastamina ja pompen testattuina sekä Pimun ja minun rakkaudella varustettuina.  PENNUISTA ON VAPAANA NARTTU JOKA SIJOITETAAN. KAIKKI PENNUT OVAT VARATTUJA.

Viikkokuvat tulevat jälleen tähän uutiseen aikanaan. 

Pimun pennut vajaa 1vrk vanhat. 

Pimun pennut 1vk ikäisenä >>>
Pimun pennut 2vk ikäisenä >>>
Pimun pennut 3vk ikäisenä >>>
Pimun pennut 4vk ikäisenä >>>
Pimun pennut 5vk ikäisenä >>>
Pimun pennut 6vk ikäisenä >>>
Pimun pennut 7vk ikäisenä >>>